Hallitus rikkoi perustuslakia ja hallituksen on erottava

Perustuslain §31 pykälä sanoo että kansanedustajan pitää saada puhua vapaasti ja että hänellä on syyte suoja. Hallitus on kuitenkin lukutaidoton eikä piittaa perustuslaista ja yritti epätoivoisesti tehdä asiasta rikosilmoituksen. Hallitus on näin todistanut epäpätevyytensä eikä nauti enää kansan luottamuksen. Vaadimme hallituksen eroamista.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Hajottakaa rikollinen hallitus!

Äänestä

ÄLÄ MÖLYÄ perSSu typeryyksiäsi, että toisetkin saa sanansa kuuluville!

Äänestä
  • Mene sitten sinne omaan navettaasi ammumaan. Etkö tiedä paikkaasi elukka?

    Äänestä

Aloittaja osoittaa joko tahallisuutta väärän tiedon levittämiseksi tai sitten on totaalisen pihalla siitä, mikä taho eduskunnassa valvoo kansanedustajien toimia ja se ei ole hallitus.

Äänestä
  • Mikään taho ei valvo sitä. Kansanedustajilla on lain mukaan oikeus puhua vapaasti eikä siitä voi joutua syytteeseen. Hallitus soitti poliisit kun kansanedustaja puhui vapaasti kansanedustajan syytesuojan alaisuudessa. Hallitus toimi fasistisesti ja rikollisesti koska kansanedustajalla oli "väärä mielipide"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikään taho ei valvo sitä. Kansanedustajilla on lain mukaan oikeus puhua vapaasti eikä siitä voi joutua syytteeseen. Hallitus soitti poliisit kun kansanedustaja puhui vapaasti kansanedustajan syytesuojan alaisuudessa. Hallitus toimi fasistisesti ja rikollisesti koska kansanedustajalla oli "väärä mielipide"

    Missäs sinun todisteesi ovat väitteellesi, että hallitus olisi soittanut poliisille? Nyt taitaa diatsepaami laittaa mielikuvituksesi lentämään aivan uudelle levelille.

    Äänestä

Persu mölyää turhaan. Ei hallitus ole tehnyt mitään rikosilmoituksia! Joku yksittäinen henkilö on tehnut tutkumuspyynnön.

Äänestä
  • Tutkintapyynnönnön voi tehdä kuka tahansa, tässä tapauksessa vaikka eduskunnan ulkopuolinen. Poliisi voi myös oma-aloitteisesta alkaa tutkia epäiltyä rikosta.
    Hallitus ei todellakaan ole mikään ilmiantotoimisto. Miten ihmeessä joku persu voi saada sairaaseen päähänsä tuollaista?

    Äänestä

Vanha käytäntö on, että persut kannetaan eduskunnasta ulos. Jo Veikko Vennamokin koki tämän.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Perustuslain §31 pykälä sanoo että kansanedustajan pitää saada puhua vapaasti ja että hänellä on syyte suoja. Hallitus on kuitenkin lukutaidoton eikä piittaa perustuslaista ja yritti epätoivoisesti tehdä asiasta rikosilmoituksen. Hallitus on näin todistanut epäpätevyytensä eikä nauti enää kansan luottamuksen. Vaadimme hallituksen eroamista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu