Kissojen erottaminen toisista eläimistä

Jos kissa on asunut 10 vuotta muiden eläinten kanssa, voiko sitä enää erottaa heistä? Muuttaisi omistajan kanssa, mutta muut eläimet 3 kissaa sekä 2 koiraa jäisivät edelliseen kotiin. Kissa ei hakeudu muiden eläinten seuraan, mutta on todella ihmisläheinen.
10238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kissat ovat yksilöitä, joten ei kukaan voi kissaa näkemättä sanoa sinun puolesta, mikä sille on parhaaksi.

Äänestä

Jotkut jopa ovat helpottuneita kun saavat olla ilman muita, jos eivät olekkaan pitäneet seuralaisistaan.
Miksi jätät lemmikkejäsi?
Sinuna kokeilisin ainakin kuukauden, niin suttenhän tiedät.Olot on oltava sopivat, kiipeilypuita, leluja , leikitystä jne.Niin kotiutuu uuteen paikkaan .
Meillä muuton yhteydessä kun oli verhotonta, matotonta ja kaikui huoneissa kissa pelkäsi ja piiloutui.Eli kannattaa laittaa mattoja jne,ettei kaiu.

Äänestä

Ellet tarkoita niillä muilla eläimillä ihmisiä niin "heistä" on väärä sana, po: "niistä".

Äänestä
  • Yritäpä laatia ensin itse kieliopillisesti virheetöntä tekstiä ja neuvo vasta sitten muita. Nyt tulit lähinnä nolanneeksi itsesi.

    Äänestä

Voi Jeesus, kaiken maailman pilkunviilajia sitä löytyykin... Kiitos asiallisista vastauksista. En viitsi asiaa enempää avata, mutta tilanne vaatii poislähtöäni ja koen että kys. kissan olisi parempi luonani. Koitin internetistä löytää tietoa kissojen kiintymyksestä muihin eläimiin, mutta valitettavasti en löytänyt mitään. Sen vuoksi kyselin asiaa täällä (anonyyminä koska kissakeskustelut tuntuvat internetissä menevän monilla hieman ihon alle. heh. ). Toisissa keskusteluissa on tullut ilmi, että ainakaan kissa sisaruksia jotka ovat kasvaneet yhdessä, ei tulisi vanhemmalla iällä erottaa. Kyseinen kissa ei ole asunut luonamme aivan pennusta asti, vaan tuli noin 1,5 vuoden ikäisenä meille, jos sillä on mitään eroa asiaan.

ap

Äänestä
  • Noh, kun kukaan ei edelleenkään voi perustellusti sanoa, miten juuri sinun kissan kanssa tulee toimia. Joko erottaminen on yksinkertaisesti väärin tai toisessa ääripäässä jopa paras ratkaisu juuri sinun kissalle. Hatustako täällä muiden pitäisi vetäistä arvaus siitä, miten asian laita on juuri teillä? Siinä ei netin koluaminen auta, kun juuri sinun kissan parasta mietitään. Kissoja kun putoaa sosiaalisuuskäyrän joka kohtaan.

    Äänestä

"Kissaa ei enää pidetä eläimenä, joka mieluiten elää yksinään omissa oloissaan. Monet kissojen kanssa elävät ovat huomanneet, että kissat viihtyvät mainiosti muiden kissojen seurassa. Etenkään pikkukissoja tai pelkästään sisäkissana eläviä kissoja ei oikeastaan saisi pitää yksinään" Lainaus: Zooplus

" Kissa kaipaa seuraa ja on sosiaalinen lemmikkieläin. Omistajan ja perheenjäsenten seuran lisäksi myös lajitoverin seura on kissalle mieleen. Yksinäinen kissa on onneton"
Lähde: Iltasanomat

Vaikka kotikissa ei ole laumaeläin, ei se myöskään ole yksineläjä ja erakko. Kissakin kaipaa seuraa varsinkin jos se joutuu olemaan yksin kotona päivittäin useampia tunteja. Jos omistaja on kotona ja pitää seuraa kissalleen, kissa saattaa olla tyytyväinen talon ainoanakin lemmikkinä. Faktaa on, että kaksi kissaa on aina parempi kuin yksi.

Ap:lle sanoisin, että jätä kissa entiseen kotiin tai ota mukaasi kaksi kissaa.

Äänestä
  • Omat kissat tulee hyvin toimeen keskenään.Mutta tappelua tulee, verkonkin ollessa välissä, kun vieras kissa pihaan tulee.
    Pitäisi ajatella, varmistaa ettei omat kissat mene vieraan pihaan häiriköimään.Vieras kissa omassa pihassa on riesa.Tuo tauteja, ulistaa ja virtsaa pihalle, änkeää omien lemmikkien alueelle ja pilaa omien lemmikkien ulkoilurauhan.
    Eli, huolehtikaa etteivät kissanne mene muiden pihoille.Luukun lisäksi hyvä olla aitaus, tai näkymätön aita jossa kissa ulkoilee.Omia lemmikkejä sopii ulkoiluttaa vain omalla maalla, ei muut niitä riesoikseen halua.
    Näkymätön aita on hyvä, ei karkaa hiirenpyytäjä tielle, eikä vieraan loukkuun.Vaan pysyy siellä missä ne omat hiiretkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Omat kissat tulee hyvin toimeen keskenään.Mutta tappelua tulee, verkonkin ollessa välissä, kun vieras kissa pihaan tulee.
    Pitäisi ajatella, varmistaa ettei omat kissat mene vieraan pihaan häiriköimään.Vieras kissa omassa pihassa on riesa.Tuo tauteja, ulistaa ja virtsaa pihalle, änkeää omien lemmikkien alueelle ja pilaa omien lemmikkien ulkoilurauhan.
    Eli, huolehtikaa etteivät kissanne mene muiden pihoille.Luukun lisäksi hyvä olla aitaus, tai näkymätön aita jossa kissa ulkoilee.Omia lemmikkejä sopii ulkoiluttaa vain omalla maalla, ei muut niitä riesoikseen halua.
    Näkymätön aita on hyvä, ei karkaa hiirenpyytäjä tielle, eikä vieraan loukkuun.Vaan pysyy siellä missä ne omat hiiretkin.

    Miten tämä vuodatuksesi liittyi tähän millään tavalla?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten tämä vuodatuksesi liittyi tähän millään tavalla?

    Mikäs aihenatsi sinä olet?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Jos kissa on asunut 10 vuotta muiden eläinten kanssa, voiko sitä enää erottaa heistä? Muuttaisi omistajan kanssa, mutta muut eläimet 3 kissaa sekä 2 koiraa jäisivät edelliseen kotiin. Kissa ei hakeudu muiden eläinten seuraan, mutta on todella ihmisläheinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu