Esiintyy kaikkien alojen asiantuntijana ilman mitään kompetenssia. Valitettavasti muutkin vihreät kansanedustajat ovat tyhmiä.
Iiris Suomela on tyhmä
21
1759
Vastaukset
- Anonyymi
Pössytellään ja tykitellään Kelan rahoilla kaupungin kämpissä. Kyllä huumeet pitäisi saada ilmaiseksi.
- Anonyymi
Ennen tuollaisesta valtionsalaisuuden paljastamisesta olisi saanut linnaa ="Suomela on tyhmä"
- Anonyymi
Mutta ei Iiris ihan toivoton ole, muhkea tarakka tuo tarvittavan osaamisen. Ilmekin on silleen kivalla tavalla hämmästynyt koko ajan, ihan kuin olisi saanut lastin kasvoilleen.
- Anonyymi
Iiriksen tavanneena voin sanoo, että siinä on kyllä raskas akka...
- Anonyymi
Ei ole kyllä Kiurun lukemissa vielä?
Väittäisin että Kiurulla on parikymmentä kiloa enemmän, hmm kokemuslisää
- Anonyymi
Ikävä kyllä kautta maailman historian hyvät puhujat (joilla on edes jonkinlainen mielipide asiaan kuin asiaan) ja esiintyjät ovat pärjänneet politiikassa pelkästään sillä että "juttua piisaa" vaikka itse päämäärät voivatkin olla kyseenalaisia!
Tällaiset ihmiset kun pääsevät valtaan niin ketä siitä nyt sitten pitäisi "syyttää", itse henkilöä vai häntä äänestäneitä ihmisiä?- Anonyymi
Opiskellut, ylioppilas. Kuinka luontoihminen, sitä en tiedä. Hänet on valittu tehtäväänsä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Opiskellut, ylioppilas. Kuinka luontoihminen, sitä en tiedä. Hänet on valittu tehtäväänsä.
Mutta ei ihan yhtä pätevä kuin ylioppilas Pekka ?
Ei niin tyhmä kuin Alviina.
- Anonyymi
Tässä yleissivistystä, joka tässä maassa laahaa vuosikymmeniä jäljessä.
https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/89960f8d-5b14-4a2c-bae8-970a59db3a0d
Ja lisää.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/221e5433-74b6-4020-9db0-86ec96fd7ef4- Anonyymi
HEH. Yleissivistystä. Oikeasti nyt ollaan sellaisten asioiden äärellä että ei enää lisää ongelmia yhteiskuntaan.
https://paihdelinkki.fi/fi/tietopankki/tietoiskut/huumeet-ja-muut-paihdyttavat-aineet/kannabiksen-kayton-haittavaikutuksia
Faktat on sellaisia ettei niitä voi kukaan normaali järkevä kumota
https://paihdelinkki.fi/fi/oma-apu/huumeet-ja-laakkeet/opas-kannabiksen-kayton-lopettamiseen/kuinka-kannabis-vaikuttaa-minuun
Kuka oikeasti puolustaa kannabiksen käyttöä.
https://www.vantaa.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/vantaa/embeds/vantaawwwstructure/110915_84946_Kannabiksella_voi_olla_vakavia_mielenterveyden_haittavaikutuksia.pdf
Huumeiden haitat on kiistattomia ja ne ei vähenny vaikka ilmoittaisi kuuluvansa Vihreisiin. Josta esimerkkejäkin palon nähtävissä.
https://www.apteekki.fi/terveydeksi/henkilo/pilvi-voi-pehmentaa-paan.html - Anonyymi
Vaimo oli opiskeluaikoina tuntitöissä isossa kaupassa helsingin keskustassa. Näitä hyvän elämän valinneita (ylläolevista linkeistä) luuhasi kaupassa pyörimässä, pössyttelijät erottuivat kyllä yleensä siitä että kävivät "hitaalla". Sitten oli niitä toisiakin tapauksia, pelkotiloja ja vainoharhaisuutta. Vartijat oli hyvä olla lähellä näitä varten.
Se on kait sitä parempaa elämää. - Anonyymi
Viimeisimpiä tutkimuksia, https://www.thelancet.com/journals/lanpsy/article/PIIS2215-0366(19)30401-8/fulltext
Voi mahdollisesti auttaa MS-taudin johdannaisoireisiin, tämäkin päätelmä perustui epäselviin todisteisiin.
Ei vaikuttanut parantavasti yhteenkään mielenterveyden häiriöön, pahentavasti toki.
- Anonyymi
Jotenkin itse olen kannabista vastaan. Ei kyllä ole omakohtaista kokemusta, mutta lapsuudenystävän kuolema ja toisen joutuminen mielisairaalaan psykoosin vuoksi olivat jotenkin pysäyttäviä.
- Anonyymi
Ei tuollaista kannata turhaan miettiä. Psykoosi voi johtua monesta syystä, jos ei huumeista niin olisi saattanut tulla ihan vaikka stressistä. Ja kuolo korjaa meistä jokaisen aikanaan.
- Anonyymi
Kukaan Suomalainen ihminen ei olisi uskonut muutama vuosikymmen sitten miten Suomen hallitus koostuu 2019 ihmisistä, jotka kieltävät lihan syömisen , mutta sallivat huumeiden käytön normaalina ilmiönä.
Mihin ihmeen satumaahan on ihminen / ministeri ohjaantunut. Ajattele - ministeri, jolta odotetaan vastuulista ajattelua ja käyttäytymistä. Mitä hän edustaa?
Markku Lievonen - Anonyymi
Todella vastenmielinen nuori nainen. Yksi pahimmista besserwissereistä.
- Anonyymi
Onko pössyttely lihottanut hänen muodottomaksi?
- Anonyymi
Lahtari mölyä.
- Anonyymi
Niin onkin jo vain ompikin.
Iiris on provo.
Kuten vasemmiston korvike, Honkasalo.
Heidän poliittinen toimintatapa perustuu kansalaisten tyhmyyteen.
Provosoimalla saadaan osa väestöstä äänestämään.
Aika näyttää kuinka pitkään tämä lapsellinen ilakointi riittää tuottamaan eduskuntapaikan.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen665429Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,2284247Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD
Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 172552984Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk292672Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta
joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina922567Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta
"Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S3311969Lopetan ikävöinnin
Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään51862Muovipusseista pitäisi saada panttimaksu takaisin
Ostan joka päivä yhden muovipussin, ja niistä palautuu keskimäärin takaisin kaupan pullomaatin yhteydessä olevaan roskik551622Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut
Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.121547Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t21516