Viime vuoden syyskuussa Lieksassa jäi junan alle kaksi karhua. Tänään kuulin keskustan marketissa luotettavalta taholta, että taas on juna hengen vienyt kahdelta karhulta jossakin Joensuuhun päin.
Susia havaitaan kuulemani mukaan pihoissa ja kameroissa kuin Vilkkilässä kissoja. Luken asiantuntijat ja koulutettu tutkijakaarti vaikenevat pidätellen, ettei pissa tulisi pakkasessa pöksyyn. Se rakko kannattaisi tyhjentää sopusoinnussa, ennen kuin on kylmän kyydin lyhyt lämmin, jäädyttävän kylmää tyhmien pöksyissä. Ei aina voi olla suurella määrärahallakaan oikeassa. Joku järki sentään pitäisi olla verorahoillamme suoritetuissa tutkinnoissa ja tulkinnoissa.
Kaiken suojelupolitiikka alkaa jo minua hieman ottaa sieluni pintaan. Syvälle se toki ei pääse, koska ei ole sikäli tarvetta.
Näin suuri harhakupletin kupla on kohtapuoliin puhkeava. Toivottavasti sudet esim. eivät raatelisi yhtään ihmislasta. Hirvilapsia, eli vasoja, metsästyskoiria ym. saavat enenevässä määrin raadella aivan kaiken lainsäädännön ja direktiivien suojelussa. Onko oikein?
Hyvä sekin vielä, että Lieksan SRVA on nykyisin aivan pinsettikuvaajien toimintaa, mainonnan ja yrityksen pohjalta pelaavaa näennäishyvyyden petipohjalle pedattua toimintaa. Kristus sentään, mihin mennään näin, ja tällä tyylillä?

Vastaukset 7
Vanhimmat
Tiedän, koska olen ajatukseni kera lukenut säännöt hyvin tarkkaan, että tämä on tässä jatko-osassa sääntöjen vastainen. Siksi rohkenenkin, aivan omalla vastuulla, ottaa haasteen poistamisen suhteen palstavalvojien astesuvaitsevaisuutta mitaten. Astesuvaitsevaisuus on terminä ehkä outo, mutta kuitenkin tervejärkiselle helpohko ymmärrettävä.
https://www.tiede.fi/artikkeli/kysy/montako_kissaa_oli_kuulussa_vilkkilassa
Mie oon siltä suunnalta. Ja oon kyllä sittäin mieltä jotta, täähä on tos hyvä.
https://www.youtube.com/watch?v=Hmo5-mSAop8
Aloittajan tarina on osittain tosi kuin vesi. Minä olen kotoisin laajoilta nelimarkan lakeuksilta. Siellä aikoinaan käytettiin hukkakaurakiikareita. Täällä ei tarvetta nyt siihen ole. Hukat tulevat niin pihaan, että ei siihen kiikareita enää tarvita.
Olet siis kotoisin Pohjanmaan vuoristotuki alueelta. Mutta eikö ole kivaa että sudet karhut on levinneet koko maahan? Helsingin alueelle niitä olisi saatava lisää koska eihän ne ihmisille mitään tee.
Olet likitäysin oikeilla jäljillä. Et ole kovin paljonkaan hukassa hukkinesi. Pientä hiomista kuitenkin kommenttiisi ehdotan. Jos liität asian laajantasaiseen, vuoristotukeen, ja aluetta edes ajatuksesi kikoissa, niin se on ilmiselvä yhdyssana, eli vuoristotukialue.
Tanja Tellervo on vieläkin pinnaltaan ex-ministerinä kaunis. Hänen sisäinen koiraeläinkautensa, ja ymmärryksensä susista, vaatisi mielestäni kyllä sisäistä kauneusleikkausta. Siinä olemme samaa mieltä, että levitköön mainitsemaasi asti. Ja tätä menoa levinnevätkin.
Ja verbi kirjoitetaan monikossa, silloin kun teon kohteita tai viittauksia on useampia. Eli, pilkunkin vielä tuohon nussin: ”sudet, karhut ovat levinneet koko maahan.” No. Se on todella kivaa. Aivan kimppakivaa. Ja, ja sanaakin voi silloin tällöin käyttää.
Onko kyse ahneesta Tanjasta eli tyhjäntoimittajasta joska nostaa sopeutumiseläkettä?
Eikös Pohjanmaan lakeuksilla saa vuoristotukea kun siellä on niin korkeita paikkoja jossa
viljely on vaikeaa korkeiden rinteiden vuoksi.
Kyllä. Minäkin olen sopeutunut eläkkeelle. Ja Pyhävuori on hyvin tuttu. Se on pohjalaisille kuin Koli meille, ja Lappajärvi Pielistä vastaa.
”Raha ei lopu, ruma ei tartu
se rykii, joka jaksaa”