Minun synnyinkaupunkini! Yhtä äkkiä vain oivalsin, että on netti ja täältä voisi löytyä Valkeakoski. Olen asunut vuosikymmenet toisella puolella Eurooppaa, mutta aina muistan Valkeakoskea. Voi miten sinne välillä kaipaankaan. Mutta ei siellä varmaan enää ole mitään niin kuin ennen, kun kaikki muuttuu?! Muistan kanavan, hopealinjan ja ne ihanat kukkaistutukset. Oli paljon ulkomaalaisia vieraita - Valkeakoski oli kauniin luonnon vuoksi suosittu vierailukohde kesäisin. Kaupungissa oli kolme hotellia. Montako on nyt? Oli tori ja elämää ja paljon ihmisiä. Onko Silakkalinna vielä olemassa?
Vastaukset 10
- Anonyymi
Kävin itsekin pitkästä aikaa Valkeakoskella, viime keväänä. Torin paikalla oli muistaakseni Citymarket ja oikeaa toria ei enään ollutkaan. Kirjaslammen takana oli hotelli, Waltikka nimeltään.
Silakkalinna on paikallaan ilman "silakoita", sillä hallia ei enään ollut. Samanlainen rakennus on juuri valmistunut sillan päähän. Otin paljon valokuvia käynnilläni, sillä lähdin pois Valkeakoskelta samana kesänä kun Makarios kävi siellä vierailulla. Siis muutin pois jo 60-luvun puolivälissä.
Paljon on kaupunki muuttunut, melkein kaikki vanha purettu. Onneksi on vielä vanhoja valokuvia puutalojen aikakaudelta, näyttävät paljon kotoisemmalta kuin nykyiset betonikolossit. Tuskin enään tulee käytyä kun ei ole oikein tuttaviakaan kaupungissa. T: Eila- Anonyymi
Valkeakosken keskustan alue näytti kun oltaisiin venäjällä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valkeakosken keskustan alue näytti kun oltaisiin venäjällä
Näinhän se näyttää, venäjältä.
- Anonyymi
Olemme harkinneet Valkeakoskeen muuttoa, mitä asuinalueita koskelaiset suosittelevat ja toimiiko kaikki perus jutut ?
- Anonyymi
Ei toimi edes perus jutut, Lempäälä sopii paljon paremmin harkittavaksi.
- Anonyymi
Itse suosittelisin Eerolaa ja Lintulan aluetta. Kärjenniemestä olen kuullut hyvää. Muualta ei oikein ole kokemusta. Keskustakin kyllä ihan mukavaa aluetta kun on vesistöä lähellä.
Mielestäni peruspalveluita Koskissa on hyvin ja ne toimivat. Toki aina jostain on jollain sanomista, mutta niin se on jokapaikassa. Harrastusmahdollisuudet hyvät. Kaunis tiivis kaupunki!
Kaupungilla mielestäni hyviä kehityssuunnitelmia, kuten torialue ja joskus suorempi tie Lintulasta Saarioisen tehtaalle. - Anonyymi
Sointulaan
- Anonyymi
Sointula on ainakin niin rauhallinen ja kaunis lähiö.On kauppaa on baaria ja asuu siellä myös anforssin resa.
- Anonyymi
Kyllä ja olen kyseisen henkilön tuntenut vuosia ja aina on hymy huulilla ja pilke silmäkulmassa. Aidosti iloinen kaveri. Ei tarvi mitään alkkomahoolia tai huumehia siihen!!!!!!
- Anonyymi
Edelleen kahtiajakautunut kaupunki niin maallisissa kuin hengellisissäkin asioissa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1251168
- 691081
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun93838- 77761
- 45741
Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la38694- 67633
Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka25628Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?38518Luule ja ajattele minusta
mitä tykkäät nainen, olet ajat sitten antanut itsestäsi ihan omanlaisen kuvan.. 😅44487