Lähestyvä pyhäinpäivä ja kuolleiden läheisten muisteleminen tuo mieleen myös oman kuolevaisuuden. Kuolema herättää monia vastausta vaille jääviä kysymyksiä, ja sen vuoksi on luonnollista, että se herättää myös pelkoa.
Raamatussa kerrotaan, miten tieto kuoleman lähestymisestä vaikutti kuningas Hiskiaan. Kun sairaana ollut kuningas sai kuulla profeetalta, ettei hän parane vaan kuolee, hän itki katkerasti (2. Kun. 20). Ajatus ei selvästikään ollut hänelle helppo.
Suhtautuminen omaan kuolemaan voi muuttua elämän varrella. Tutkimusten mukaan kuolemanpelko vähenee ihmisen vanhentuessa. Esimerkiksi suruviestit ikätovereiden kuolemasta totuttavat ajatukseen, että omastakin elämästä suurin osa on jo takana päin.
Kuolemanpelon aiheina ovat muun muassa läheisten pärjääminen, kuoleman mahdollinen kivuliaisuus ja kuoleman jälkeinen aika. Lapsella kuolemanpelkoon sisältyy usein ajatus siitä, että joutuu eroon omista vanhemmistaan.
Kuolemanpelkoa ei tarvitse kieltää eikä torjua. Sen voi hyväksyä kuuluvan osaksi elämää tai tiettyä elämänvaihetta, ja sitä voi käsitellä erilaisin keinoin. Kuoleman ottaminen puheeksi saattaa tuntua ahdistavalta, mutta helpottaa ennen pitkää oloa.
Osa ihmisistä työstää ajatusta käytännönläheisesti. Joku tekee arkun itselleen, toinen tekee testamentin tai perkaa elämän aikana kertynyttä omaisuutta, jotta läheisten ei tarvitsisi sitä tehdä.
Joku tutkii kuoleman lähestyessä sisintään ja muistaa katekismuksen opetuksen siitä, että Jumalan ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen tunteminen on ihmiselämän tärkein asia. On onnellista, kun rauhaa kaipaava ihminen löytää Jumalan valtakunnan.
Kaikki eivät koe kuolemanpelkoa. Monelle ajatus on vapauttava: kuoleman tullessa saan jättää tähän elämään liittyvät vaivat ja kivut taakseni. Erityisesti näin on silloin, kun ihmisellä on uskon tuoma turva tulevasta, paremmasta elämästä.
Elämän rajallisuuden muistaminen auttaa keskittymään omien arvojen mukaisiin asioihin ja olemaan kiitollinen juuri tästä hetkestä. Jos pelko kuolemasta alkaa hallita elämää, siihen on syytä hakea apua.
Saattohoitotyössä on huomattu, että ajatus armahtavasta Jumalasta auttaa kuoleman lähestyessä. Hyvän Jumalan läsnäolo kantaa kristittyä läpi elämän ja erityisesti sen viimeisillä hetkillä: ”Minä saan aina olla luonasi, sinä pidät kädestäni kiinni” (Ps. 73:23).
Raamatussa kerrotaan, miten tieto kuoleman lähestymisestä vaikutti kuningas Hiskiaan. Kun sairaana ollut kuningas sai kuulla profeetalta, ettei hän parane vaan kuolee, hän itki katkerasti (2. Kun. 20). Ajatus ei selvästikään ollut hänelle helppo.
Suhtautuminen omaan kuolemaan voi muuttua elämän varrella. Tutkimusten mukaan kuolemanpelko vähenee ihmisen vanhentuessa. Esimerkiksi suruviestit ikätovereiden kuolemasta totuttavat ajatukseen, että omastakin elämästä suurin osa on jo takana päin.
Kuolemanpelon aiheina ovat muun muassa läheisten pärjääminen, kuoleman mahdollinen kivuliaisuus ja kuoleman jälkeinen aika. Lapsella kuolemanpelkoon sisältyy usein ajatus siitä, että joutuu eroon omista vanhemmistaan.
Kuolemanpelkoa ei tarvitse kieltää eikä torjua. Sen voi hyväksyä kuuluvan osaksi elämää tai tiettyä elämänvaihetta, ja sitä voi käsitellä erilaisin keinoin. Kuoleman ottaminen puheeksi saattaa tuntua ahdistavalta, mutta helpottaa ennen pitkää oloa.
Osa ihmisistä työstää ajatusta käytännönläheisesti. Joku tekee arkun itselleen, toinen tekee testamentin tai perkaa elämän aikana kertynyttä omaisuutta, jotta läheisten ei tarvitsisi sitä tehdä.
Joku tutkii kuoleman lähestyessä sisintään ja muistaa katekismuksen opetuksen siitä, että Jumalan ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen tunteminen on ihmiselämän tärkein asia. On onnellista, kun rauhaa kaipaava ihminen löytää Jumalan valtakunnan.
Kaikki eivät koe kuolemanpelkoa. Monelle ajatus on vapauttava: kuoleman tullessa saan jättää tähän elämään liittyvät vaivat ja kivut taakseni. Erityisesti näin on silloin, kun ihmisellä on uskon tuoma turva tulevasta, paremmasta elämästä.
Elämän rajallisuuden muistaminen auttaa keskittymään omien arvojen mukaisiin asioihin ja olemaan kiitollinen juuri tästä hetkestä. Jos pelko kuolemasta alkaa hallita elämää, siihen on syytä hakea apua.
Saattohoitotyössä on huomattu, että ajatus armahtavasta Jumalasta auttaa kuoleman lähestyessä. Hyvän Jumalan läsnäolo kantaa kristittyä läpi elämän ja erityisesti sen viimeisillä hetkillä: ”Minä saan aina olla luonasi, sinä pidät kädestäni kiinni” (Ps. 73:23).
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jeesuksen lunastamalla ei varmasti ole kuolemanpelkoa! Päinvastoin, kiitos sydämessä. Minä pääsen täältä kerran pois, perille!
Jos pelkää kuolemaa,ei ole oikealla tavalla uskomassa.
Kunnon uskovainen haluaa kuolla nyt tai ainakin kohta, ettei se synti tarttuisi ja matkaa hitaaksi tekisi.
Ihanaa päästä Ikuisiin Suviseuroihin!
Raamattu ei tunne seuroja, eriteoten outoa on suviseurat.
Niin no tosi kristitty olisi halunnut kuolla jo lapsena.
Siis näillä lapsilla joille on ilmoitettu että sairautta ei voi parantaa niin on ilmennyt kuoleman pelkoa ni eikös sitten nämä kuolevat lapset ole ollutkaan oikeassa uskossa kun ovat kokeneet kuolemanpelkoa?
.."Kuolema on joillekin ihmisille paha, mikä saa heidät kauhun valtaan. Se on tietämättömyyttä... Kuolema on ruumiin tuhoutumista; olento siinä ei kuole ...
..Aineellinen ruumis, joka hajoaa ajan mittaan menettää muotonsa, aistit jotka tekivät siitä elollisen, palaavat alkulähteeseensä ja alkavat toimia jälleen tehtävissään, mutta vähitellen asteittain ne menettävät intohimonsa ja halunsa, ja henki kohoaa taivaaseen tullakseen HARMONIAKSI.."
https://teosofia.net/muut/poimandres.htm
Kuolemasta:
https://www.youtube.com/watch?v=KCQ2ImK9U48