Suomen suhdannenäkymien ylle lisää tummia pilviä, pinnalla kysyntä- ja rekryongelmat.
"Kasvuennusteita tullaan päivittämään vielä alaspäin"
Suomen talous on nyt uuden edessä. Sekä vienti että investoinnit hiipuvat yhtä aikaa.
Tuskin nyt niin suuri yllätys ollut ja on, kun sen voi parilla sanalla selventää " PUHANVIHREÄT ja AY-LIIKE".
Tuskin nyt kukaan juurikaan tosiaan odotti että mallilla: " nyt ei pihistellä" on pitkäkantoiset askeleet.
Suomalaisyritykset arvioivat Suomen suhdannetilanteen hiipuneen tänä syksynä kaikilla päätoimialoilla.
Enää ei kannata odottaa, milloin huono suhdanne tulee Suomeen. Suhdannenousu hiipui syksyllä ja yritysten odotukset ovat synkentyneet selvästi kesästä. Heikko talouskehitys tulee konkretisoitumaan entisestään loppuvuonna.
Suomen talouskehitys näyttää jarruttavan nopeasti loppuvuoden aikana. Suhdanteiden heikkeneminen näkyy aikaa myöten myös työllisyydessä. Teollisuudessa suhdannetilanne on jo kääntynyt laskuksi ja henkilöstön määrän ennakoidaan vähentyvän lähikuukausina.
Vientimarkkinat hyytyvät, jotka Suomelle keskeisinä markkinoina heijastuvat tuotannon kasvun esteissä. Yli 40 prosenttia teollisuuden vastaajista koki, että kysyntää ei ole tarpeeksi.
Myös palvelualoilla kysyntä on hiipunut entisestään. Ammattityövoiman saatavuus on hieman helpottanut, mutta rekrytointiongelmat koetaan edelleen yleisiksi.
Pahinta työvoimapula on rakentamisessa, mutta tilanne helpottaa, kun suhdanne viilentyy.
Suomen talous on nyt uuden edessä
7
60
Vastaukset
- Anonyymi
Olisi pitänyt talouden ja työllisyydenkin takia jatkaa keskusta johdossa.
Mutta noin huijattiin äänestäjiä sosialistein taholta, tässä nyt ollaan.
Heti heidän piti lisätä mm kehitysapuun miljoonia, jotka lausutaan sadoissa.- Anonyymi
Miten tempputyöllistetyt lisäsivät työllisyyttä ja veroeuroja?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten tempputyöllistetyt lisäsivät työllisyyttä ja veroeuroja?
Miten Lauri Ihalaisen 9-eurolaiset siistivät tilastoja?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten tempputyöllistetyt lisäsivät työllisyyttä ja veroeuroja?
Kunhan nyt edes johonkin saadaan työttömiä kiinni, he jotka ei ole oleeet aktiivisia työnteossa, eikä haussa.
Edes jotain köyden päätä johon tarttua, että tallaista se työnteko. Anonyymi kirjoitti:
Miten tempputyöllistetyt lisäsivät työllisyyttä ja veroeuroja?
Ei niin mitenkään, pikemminkin päinvastoin. Ja lisäksi aktiivimalli vei kymmeniltä tuhansilta riistetyltä loputkin työhalut, sillä kun minimistä nipistetään, ei monikaan enää elä ihmisarvoista elämää; osa syrjäytyy lopullisesti ja osa radikalisoituu. Tällöin kaikki, koko yhteiskunta kärsii, ja ainut syyllinen on kapitalistinen ihmisarvoaa polkeva Sipilismi..
Teollisuuden investointien sijaan koettiinkin pääoman massiivinen pako sinne, mihin ei valo paista, eli nyt ei yrityksillä sitten edes ole varaa investointeihin.
Tulevaisuutta tuhottiin leikkaamalla koulutuksesta. Heikoimmilta vietiin kertaalleen käytetyn vessapaperin rippeetkin eli ei pysty edes sille puhtoiselle puolelle pyyhkiä. Köyhälistön selkänahka on jo niin hiton ruvella, että paitakin tahriintuu.
- Anonyymi
Kyllä hallituksella rahaa on.
Hallitusneuvotteluissakaan ei säästelty, budjetti oli 180 000 euroa, meni 560 000 euroa. Samalla kaavalla kaikki Rinteen hallituksen toimet, niin kyllä raha liikkuu ja kansa hurraa.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006289512.html - Anonyymi
Laiskat tukipummit pankolta pitäisi kerätä yhteen ja opettaa työntekoon, vaikka potkimalla heidän lihaviin perseisiin. Pääsisivät kerrankin työn syrjään kiinni.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on1209935- 1039795
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä349101- 217901
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1776284Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist585488Onnettomuus
Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?104952Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.304802- 394438
- 404425