Miksi kiusaatte

Niin kuinkahan monen itsemurhaan ( on uutisoitu että ainakin 2 ihmisen ) suomi24 sontakirjoittelu on voinut olla osasyynä, se viimeinen pisara kun (netti)vainotaan tekemisiä, levitetään henkilökohtaisia asioita nettiin ja mustamaalataan jo valmiiksi särkynyttä ihmistä. Miten uhrit löytää minkäänlaista tukiverkostoa jos on "maine" liattu perättömillä syytöksillä/väitteillä ja kiusaamiseen on saatu monia ihmisiä mukaan. Näinkö lapsellisia aikuiset ihmiset ovat? Jätetään ihmisiä yksin ihan vain siksi ettei oma "maine" kärsi jos auttaisi kiusattua syrjittyä uhria. Tahtoisitteko saman kohtalon itsellenne? 24 h yksinäisyys ja ivallisia katseita sekä nauruja jatkuvasti? Joku päivä kiusaajana voit olla samassa asemassa ja vasta ehkä sitten ymmärrätte että empaattisuus on hyve ja turhamainen ylpeys jää syrjään kun tajuaa että ihmisiä me kaikki vaan ollaan, erilaisia ja sitä tulisi vaalia eikä rikkoa kaikkea tai kaikkia mikä tai ketä tielle osuu.
55<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 55

Vanhimmat

JUURI NÄIN!

Kuolleita on paljon enemmän. Tämä vain yksi lakitoimisto! Matti Torvisen.

Äänestä

Eroakirkostafi. Ei pakkouskonto Jeesus!! Fundikset perseestä!

Äänestä

Saatananpalvojien kiusaaminen on paljon laajempaa. Jos sinulla on jokin sairaus sanotaan vaikka syöpä niin youtubekin suosittelee sinulle syöpäaiheisia pätkiä. Ei varmasti hyvältä tunnu jos on jokin kiusallisempi sairaus vaikka kuppa niin suositeltu sinulle tarjoaa kuppa aiheisia pätkiä. Tällaiseen kiusantekoon vaaditaan jo isompaa porukkaa eri aloilta. Näyttäisi siltä että kaikki pahuus alkujaan lähtee liikkeelle terveydenhuollosta.

Äänestä
  • Eroakirkostafi. Elä usko mihinkään muuhun kuin lakiin. Poliisi ottaa nämä "demonit"=ihmiset kiinni. Olet lain alla et armon alla. Lähde kdlehti uskonvapaus hakukoneeseen.

    Äänestä

  • Aina voi käyttää vpn:ää tai selaimia jotka estää mainostajien utelut. Onhan tuokin huomattu että puhelin kuuntelee silti ( mainostajat / mitkä lienee ) vaikka kaikki tietyt asetukset ovat pois päältä. Silloinhan homma on cyber vainoamista eli yksilö vainontaa eikä mitään mainontaa.

    Äänestä

Näin juuri. Sitä on kyllä saanut ihmetellä, että miksi ihmiset on niin kauhean kylmiä toisiaan kohtaan. Mitähän se on? Typeryyttä ja itsekkyyttä.

Äänestä
  • Ehkä heitä itseään kohtaan on oltu kylmiä. Monella kiusaajalla on ongelmakoti ja eivät ole saaneet rakkautta ja hyväksyntää lapsuudessa. Monella kiusaajalla on voinut olla lapsuudessa sellainen tilanne, että ei ole rakastettu, huolehdittu eikä kasvatettukaan. Lapsihan ottaa kasvattajistaan, usein siis biologisista vanhemmistaan, sen mallin. Jokaisen kuuluisi saada terveet rajat ja rakkautta omassa kasvuympäristössään. Tulisi saada tervettä ihailua ainutlaatuisena yksilönä. Perusturvallisuus tai turvallisuudentunne myös luodaan ihan pienenä. Jopa vauvavuosilla on katsottu olevan todella tärkeä osa tulevien kehitysvaiheiden kannalta. Siellä vauvavuosina se tärkein tunneside luodaan ja turvallinen tunneside on yhteydessä perusturvallisuuden syntymiseen.

    En tiedä, kuinka syvälle ongelmat menee palstakiusaajien kohdalla. Kun en tiedä yksityiskohtia, on vaikea lähteä arvioimaan. Sen kuitenkin voi sanoa, että jokaisesta olisi pitänyt huolehtia lapsuus- ja nuoruusvuodet sekä turvata tasapainoinen kehitys. Jos näin ei ole ollut, se on surullista. Jokaisen kuuluisi saada rajat, rakkautta, turvaa ja suojaa ja lapsuuden perintönä ymmärrys omasta arvosta ja ainutlaatuisuudesta. Tämä on avain myös toisen ihmisen arvon tunnistamisella ja tunnustamisella sekä aitoon rakkauteen lähimmäistä kohtaan.

    Äänestä

Ryhmässä tyhmyys tiivistyy, yksi psyko/sosiopaatti levittää paskaa ja saa muut yllytettyä paskamaisiin tekoihin. Esim, jos tehtäisiin ihmisistä kaksi ryhmää ja laitettaisiin toinen ryhmä valvomaan toista ryhmää ja sanottaisiin, että pitäkää järjestystä. Niin tämä ryhmä alkaa heti rikkomaan ihmisoikeuksia, koska heille annettiin valta pitää kuria, eli valtaa omaavat valvomattomat tahot tuppaa olemaan vaarallisia.

1Äänestä
  • Miten fiksut ihmiset lähtee tuollaiseen mukaan? Miten se on edes mahdollista?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten fiksut ihmiset lähtee tuollaiseen mukaan? Miten se on edes mahdollista?

    Ei fiksut ja viisaat lähdekään. Ihmisen tulee olla häiriintynyt, jos lähtee tieten tahtoen toista ihmistä kiusaamaan, vainoamaan, mustamaalaamaan, levittämään palstalla valheita tai yksityiselämään kuuluvaa tietoa, mikä on väärin ja rikos.

    Ymmärrän, että voi olla huimia nuoria tai nuoria aikuisiakin, jotka eivät aluksi välttämättä ymmärrä, missä ovat mukana. Kaikille vain pitäisi korostaa sitä, että rikosvastuu tosiaan koskee Suomessa täysin jokaista 15-vuotta täyttänyttä. Sen vuoksi omat teot palstalla ja muualla kannattaa todellakin miettiä tarkkaan.

    Äänestä

Taidat toivoa ap, että joku päätyisi itsemurhaan ja olisi kuvailemassasi tilanteessa.

Äänestä
  • En toivo kenenkään itsemurhaan äläpä vääristele saati luulottele asioita jos oma ajattelusi ei riitä rationaaliseen ajatteluun. Kyse on suuremmasta mittakaavasta kuin sinä tai minä. Mikä ihme tätä seko palstaa vaivaa kun kaikesta syyllistetään vaikka puhuttaisiin päivänselvistä asioista.

    Äänestä

Eikö sinun kannattaisi kertoa uhrille näistä asioista?

Äänestä
  • Kyllä se on nyt tässä tapauksessa niin, että ko uhriutuja on itse suuren luokan kiusaaja, ehkä jopa aiheuttanut muille tuollaista tilannetta, kukin hyödylliseksi hyypiöksi heittäytynyt tuntekoon piston sydämessään. Ja on myös totta, kuten edellä joku kirjoitti, että haaveiden mittaluokka on about sellainen, että ne naiset joita hän ei saa (eli ei ketään) tuhotaan totaalisesti, kirjoitellut myös nimellä itsemurhafriidu fantasioiden jonkun naisen kuolemasta, että näin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä se on nyt tässä tapauksessa niin, että ko uhriutuja on itse suuren luokan kiusaaja, ehkä jopa aiheuttanut muille tuollaista tilannetta, kukin hyödylliseksi hyypiöksi heittäytynyt tuntekoon piston sydämessään. Ja on myös totta, kuten edellä joku kirjoitti, että haaveiden mittaluokka on about sellainen, että ne naiset joita hän ei saa (eli ei ketään) tuhotaan totaalisesti, kirjoitellut myös nimellä itsemurhafriidu fantasioiden jonkun naisen kuolemasta, että näin

    Mitä helvetin sekoja täällä on? Kyllä pitää päässä viirata ja pahasti kun alkaa syyttelemään tuntemattomia ihmisiä kuin nämä olisivat joitakin toisten itsemurhista haaveilijoita. Ihan on teidän heikkopäisten ämmien oma vika kun puratte 24 h tuntojanne täällä, haukutte ja syyllistätte tuntemattomia ja kun huomaatte sohiessanne ihan vääriin pöytiin niin että hups nyt meni ohi niin se paska heijastuu lopulta teihin itseenne ja sitten alkaa tunnontuskat eikä haukkumanne henkilö ei tiedä edes teistä mitään mutta jatkatte ja jatkatte koska jonkun muun täytyy olla syntipukki palstaripuloinnillenne joten leikitte sairasta peliänne vielä ulkomaailmassa, jotta kulissit pysyy pystyssä. Menikö oikein? Sori en ees tiedä kuka on itsemurhafriidu. Itseasiassa tappakaa vaikka itsenne oma on typeryytenne jos uskotte trolleja..

    Se koira älähtää johon kalikka kolahtaa, on tapana sanoa.
    Itse en sanoisi trollinpalvojille noin jyrkästi ja sulla on muutenkin suureksi yllätykseksi kulma päin persettä tuossa slurrissa. Enkä tiedä mistä kulisseista puhut, mutta vainoharhainen ja sairaalloinen maailmankuvasi välittyy kyllä niin ja naisviha ja katkeruus

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä se on nyt tässä tapauksessa niin, että ko uhriutuja on itse suuren luokan kiusaaja, ehkä jopa aiheuttanut muille tuollaista tilannetta, kukin hyödylliseksi hyypiöksi heittäytynyt tuntekoon piston sydämessään. Ja on myös totta, kuten edellä joku kirjoitti, että haaveiden mittaluokka on about sellainen, että ne naiset joita hän ei saa (eli ei ketään) tuhotaan totaalisesti, kirjoitellut myös nimellä itsemurhafriidu fantasioiden jonkun naisen kuolemasta, että näin

    Kuka mies?

    Äänestä

Niih onneksi olen ottanut ylös nämä pistän eteenpäin kun omalla kuvalla esiinnyn kuitenkin josta tunnistettaan ja myös lapseni näkynyt täällä.
Jollakin on siis rahaa maksaa oikeuden kulut ja henkiset säryt.

Äänestä
  • Että kyllä ne ihmiset joutuu koville. Muutenkin kovistellaan yhteiskunnankin puolelta.

    Äänestä

  • valtakunta kirjoitti:

    Että kyllä ne ihmiset joutuu koville. Muutenkin kovistellaan yhteiskunnankin puolelta.

    On sulla kyllä eksoottinen mielenhäiriö esittää miehenä naisia ja tätäkin avatarta vuorotellen maalitat joksikin toisen gugudaahahmosi kiusaajaksi. Ilmeisesti naisena on turvallisempaa käydä noita "vääryyden" kokemuksiasi läpi ja se se perkele oiskin että rupeat vielä randomkakrujen kuvia lataamaan nettiin tueksi tarinallesi, hyi olkoon

    Minulla ei ole kuin tämä nikki ja omilla kasvoilla sekä omat lapset.
    Eiköhän ne näe mistä ne on lähetetty. Olen pistänyt kuvan jo lapsistani.

    Äänestä

  • Minä mitään leiki tuhmien kanssa.

    Äänestä

  • Muutenkin pistän tuon kokoelmiin mitkä lähetän eteenpäin viranomaisille kiusaamisesta

    Äänestä

Toi on niin valitettavaa, et jotkut toimivat raukkamaisesti ja ovat häikäilemättömiä toisia kohtaan, kaikessa vain oma etu merkitsee, millään muulla ei niin väliä. Aplle tsemppiä ja 👍

Äänestä

Ap on susi lampaan vaatteissa.

Äänestä
  • Vai oisko susi jo syntyessään.

    Äänestä

Kuinka moneen itsemurhaan il-lehdet ovat syyllisiä, niinpä.

Äänestä
  • Niin joo aivan, allermedia on syyllinen ahdinkoosi kun itse vesität maineesi jauhamalla paskaa ja mielipuolisia juttuja ja tottahan nyt munassa lehtien kirjoitukset on koodattu sun häiritsemiseen, eli jos joku puhuu incelilmiöstä, vittuilu on henkilökohtaista

    Äänestä

Kuinka monet lehdet "tanssii haudalla".
Moraalisesti vääärää toimintaa.

Äänestä

Kerrohan ap, mikä tai kuka sai sinut tulemaan palstalle ja milloin? Yritän sitä kautta ymmärtää puuhasi.

Äänestä
  • Missä vastaus viipyy?? Minähän olen kertonut oman historiani sinulle irl.

    Äänestä

Tämä! Tänne laitetaan todella ikävän sävyisiä, täysin oksettavia viestejä. Mun mielestä tuntuu pelkän oman etunimen näkeminen pahalta vaikka tietenkin tiedät ettei viesti voi olla sulle ja susta. Mutta sitten alkaa pelottaa että joku on ottanut sut hampaisiinsa ilman syytä. Olen kokenut koulukiusausta ja täällä on viesteissä melkein julmempi sävy. Omituista myös että törkyviestit saavat olla esillä. Sen verran varmasti Suomi 24 varaa että voisi palkata tänne kunnollisempaa valvontaa. Juuri tänäänkin esim on viesti esillä jollaisilla nuoret kiusaavat toisiaan. Nyt ne valot päälle ja vähän vastuuta.

Äänestä
  • Nuoretko vain kiusaavat? Kyllä täällä on ihmisiä, jotka ovat 70 yli ja alle. Sujuvasti käy kiusaaminen heiltäkin, voisiko sanoa, että harjoitus tekee mestarin tässäkin asiassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nuoretko vain kiusaavat? Kyllä täällä on ihmisiä, jotka ovat 70 yli ja alle. Sujuvasti käy kiusaaminen heiltäkin, voisiko sanoa, että harjoitus tekee mestarin tässäkin asiassa.

    Samaa mieltä ja kaikella rakkaudella, ikäihmisten erottelukyky voi olla vielä heikommilla kantimilla kun on totuttu ajattelemaan, että kaikki mitä lehessä lukee on totta vrt nettiaika.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nuoretko vain kiusaavat? Kyllä täällä on ihmisiä, jotka ovat 70 yli ja alle. Sujuvasti käy kiusaaminen heiltäkin, voisiko sanoa, että harjoitus tekee mestarin tässäkin asiassa.

    Yhtä väärin ja pahalta se tuntuu, teki sitä kuka tahansa. Muutenkin ihmisillä on täällä todella kärjekäs tapa kommentoida viestejä. Joskus voisi pari sekuntia miettiä mitä on tekemässä, ennenkuin lähettää viestin ja että onko oikeassa oleminen niin tärkeää että haluaa olla töykeä jollekulle toiselle. En yhtään ihmettele koulukiusausta kun keskustelukulttuuri on näin pisteliäs kuin täällä ja ylipäätään yhteiskunnassa. Meillä on paljon opittavaa.

    On se oikeassa oleminen tärkeää esimerkiksi siinä vaiheessa jos joku pyrkii loukkaamaan toisen kunniaa systemaattisesti. Jonkun illuusio särkyy, toinen kokee vapautuksen

    Äänestä

Kerran annoin samalla mitalla takaisin, lisäongelmiahan siitä tuli. Mutta jotenkin olin niin tyytyväinen että kerrankin annoin samalla mitalla takaisin. Ja opin että puolensa saa ja pitää pitää. Ei sitä kukaan tee kenenkään puolesta. Jotkut eivät opi muuten kuin että joutuvat kokemaan saman itse, aikuiset siis. Minua ei oltu ikinä ennen aikuisiellä kiusattu, joten homma ajatui aika pahaksi ennen kun tajusin, että minuahan ne kiusasivat. Yleensä tilanteisiin, jossa minua ei oltu kohdeltu reilusti annoin vaan mennä ohi.

Äänestä

Niin kuin on monta kertaa todettu, tällä palstalla liikuu moniongelmaisten nuorten, nuorten aikuisten ja aikuisten porukka. Siellä on ilmeisesti sekä luonnehäiriötä että moniongelmaisuutta monella tai ainakin osalla (mt-ongelmat, päihteet, työttömyys, köyhyys, rikollisuus jne). Kukaan terve ihminen ei lähde kiusaamaan ja vainoamaan tuntemattomia tai tuttuja.

Olen monta kertaa tuonut esille sen, että näiden häiriköiden, tietomurtajien, palstalla ja irl kiusaavien ja vainoavien tulisi hakeutua hoitoon. Toivon, että jokainen oikeasti arvioi oman tilanteensa ja hakee apua niin monelta taholta kuin mahdollista (poliisi, terveydenhuolto ja sosiaalityö). On ensiarvoisen tärkeää teidän itselle vuoksi tuo avun hakeminen, että pääsette selvittämään elämänne sotkut ja saatte ongelmiinne välineitä. Vain sairas ihminen kiusaa toisia.

Äänestä
  • Jep ja hep milloin kukakin henkilö tai moniongelmaisten joukko on eksyttäjän mielestä syypää palstatrollin omiin maneereihin. Siinä mielessä mieheltä suuri edistysaskel, että ymmärtää olevansa kiusaaja ja ympäristön tuhoaja. Ottaapi siitä sitten seuraavan edistysaskeleen ja lopettaa sen paskanjauhamisen

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jep ja hep milloin kukakin henkilö tai moniongelmaisten joukko on eksyttäjän mielestä syypää palstatrollin omiin maneereihin. Siinä mielessä mieheltä suuri edistysaskel, että ymmärtää olevansa kiusaaja ja ympäristön tuhoaja. Ottaapi siitä sitten seuraavan edistysaskeleen ja lopettaa sen paskanjauhamisen

    En ole palstatrolli, en eksyttäjä enkä ole mies. Päinvastoin. Olen huolestunut nainen, jota on myös kiusattu mm. palstalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En ole palstatrolli, en eksyttäjä enkä ole mies. Päinvastoin. Olen huolestunut nainen, jota on myös kiusattu mm. palstalla.

    En usko sanaakaan, sillä eräs naistenmaalittaja, palstahäirikkö ja narsistinen pökö voisi toimia juuri noin että esiintyy vaikkapa naisina ynnämuuta. Lisäksi on perhananmoinen tarve tulla sohlaamaan ja sekoittelemaan juuri kun totuus alkaa tehdä autuaaksi ja homma mielenkiintoiseksi.
    Palstakiusaamisesta voisi pitää vaikka luennon, mutta ei ilmaiseksi helmiä sikalaariin, eli tänne.

    En todellakaan ole mies enkä trolli. Tuo on jo loukkaavaa. En esiinny kuin omana itsenäni eli naisena. Minulla itselläni on tässä taustalla minuun kohdistettuna kodinrauhan rikkominen, tietomurrot, vaino ja nettikiusaaminen. Tiedän todellakin, mistä puhun. En ilmeisesti myöskään ole ainoa, jolle kyseisiä asioita on tehty.

    Siltä vaikuttaa, että meitä kiusattuja on monia. Kiusaajat kiskoo siivistä yhden sulan kerrallaan, sinne asti kunnes kiusattu on lentokyvytön.

    Äänestä

  • Sinä olet yksi pahimmista täällä. Tekeekö se onnelliseksi kun maalittaa muita ihmisiä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siltä vaikuttaa, että meitä kiusattuja on monia. Kiusaajat kiskoo siivistä yhden sulan kerrallaan, sinne asti kunnes kiusattu on lentokyvytön.

    Onko kenelläkään tietoa, kuinka monta?

    Äänestä

Se on sitä fundis paskaa. Linkki minkä laitoin tähän alkuun. Ylhäällä se Matti Torvinen linkki.

Nämä paskat ovat muka lain yläpuolella. No fakta on EI OLE.

Kenenkään ei ole pakko harjoittaa uskontoa ja alistua Jeesuksen lakien tai Sharia lakien alle.

"Mikäli uskonvapautta ei ole puuttuvat usein myös muutkin ihmisoikeudet. -Sari Essayah"

T h r j

Äänestä

Tinnittääkö? Yritäppä raapia kohtaa iholta jos kutisee kutinan yläpuolelta koskematta ihoa ja kutina lakkaa? Se on implantti.

Ihmisiä kusetetaan 100-0 ja sitten nämä ihmeparantumiset. Huoh. Kielillä puhumisen. Se on mesmeröintiä. Hypnoosia.

Nostaako joku käsivartta kun olet nukkumassa? Nyyh se on joku enkeli. Fakta EI OLE! hypnoosi paskaa.

Ihmisiä traumatisoidaan ja niistä tehdään orjia.

Eroakirkostafi.

T h r j

Äänestä

Faktaa lisää Suomessa on vähiten kastettuja nyt 2019 mitä ikinä ennen sitten kirkon laskennan alettua 1960 luvulta. Kirkosta eronneet eivät kasta lapsiaan.

T h r j

Äänestä

Jos haluat lisää faktoja kuten Väestöliitto tilastot yms. Gooleta freethoughreport ja mene Suomi osioon.

Ikävä palsta on kupla missä kusetetaan että kaikki on uskossa.

Fakta EI OLE! Fakta EI OLE PAKKO HARJOITTAA USKONTOA.

T h r j

Äänestä

Se ketä et saa kritisoida Suomi24 on lestadiolaisuus. Kokeile niin tiedät. Alat ymmärtämään miten moderointi toimii ja mieti miksi näin on? Ylläoleva HS juttu kiusaamisesta kannattaa lukea.

T h r j

Äänestä

Fakta:

"ETUSIVU
Intian Delhi muuttui "kaasukammioksi", pääkaupunkiin julistettu hätätila – miljoonille koululaisille jaettu hengityssuojaimia
Tienasiko naapurisi viime vuonna sinua enemmän? Näin selvität kenen tahansa verotiedot!
Ihmisten pihoilla sinnikkäästi vieraillut susi aiheutti pelkoa Joensuussa – poliisi päätti lopettaa eläimen
Hannu Lauerma joutui viharyöpyn kohteeksi, kun hän lausui totuuden lestadiolaisten seksuaalirikoksista: "Minun kannatti avata suuni"
1:03:47

MTV

Uutiset

Hannu Lauerma puhui ihmisten aggression tunteesta SuomiAreenassa Porissa
JULKAISTU 19.07.2019 06:15
Työkseen ihmisen pimeää puolta tutkiva ja sitä myös julkisuudessa kommentoiva psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri, psykiatri Hannu Lauerma ei ammatistaan huolimatta ole juurikaan joutunut ihmisten vihanilmaisujen kohteeksi.

Lauerma ei ole kuitenkaan täysin välttynyt vihapostilta, ja uransa suurimman viharyöpyn hän sai osakseen noin 10 vuotta sitten.

Silloin hän totesi julkisesti, että lestadiolaisen liikkeen piirissä sovelletut käytännöt suosivat lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten jäämistä pimentoon.

– Se johtui siitä, että uhrilla ei ollut enää oikeutta puhua asiasta, joka oli yhteisön kesken anteeksi annettu. Sen vuoksi rikoksia jäi paljon pimentoon. Se on fakta, joka on sittemmin todennettu ja myönnetty.

Lauerman mukaan hänen lausuntonsa johti erikoiseen ja outoon viharyöppyyn.

– Sain sisäpiiritietoa siitä, että silloinen liikkeen johto olisi kehottanut jäseniään tällaiseen toimintaan."

T h r j

Äänestä

Fakta.

Kenenkään ei ole pakko antaa anteeksi. Vaikka peloteltaisiin. Elä anna anteeksi. OLE ENNEMMIN SUJUT! Elä anna kiusata!

Fakta on monia uskontoja, suuriakin jotka eivät anna anteeksi. Eivät käännä poskea. On ismejä ja uskonnottomiakin jotka EI ANNA ANTEEKSI.

Elämme kerran ja maasta olet tuleva ja maaksi olet menevä. Ihminen elää ja kuolee. Hautausmaat on täynnä korvaamattomia ihmisiä. Silti ne kuolee.

Sinä elät tänään ja sinuakin pitää kohdella hyvin olit uskossa tai et.

ÄLKÄÄ ALISTUKO KIUSAAMISELLE!

YOLO!

T h r j

Äänestä

Edelleen mitä minuun tulee. Olen rankasti uskonnoton. Ei Jeesus!

En halua parisuhdetta.

Asiani käsitellään oikeudenkaaressa aikanaan sekä ihmisoikeustuomioistuimessa myös.

T h r j

Äänestä
  • Mikäs sua närästää? Ota pilleri, niin rauhoitut.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Niin kuinkahan monen itsemurhaan ( on uutisoitu että ainakin 2 ihmisen ) suomi24 sontakirjoittelu on voinut olla osasyynä, se viimeinen pisara kun (netti)vainotaan tekemisiä, levitetään henkilökohtaisia asioita nettiin ja mustamaalataan jo valmiiksi särkynyttä ihmistä. Miten uhrit löytää minkäänlaista tukiverkostoa jos on "maine" liattu perättömillä syytöksillä/väitteillä ja kiusaamiseen on saatu monia ihmisiä mukaan. Näinkö lapsellisia aikuiset ihmiset ovat? Jätetään ihmisiä yksin ihan vain siksi ettei oma "maine" kärsi jos auttaisi kiusattua syrjittyä uhria. Tahtoisitteko saman kohtalon itsellenne? 24 h yksinäisyys ja ivallisia katseita sekä nauruja jatkuvasti? Joku päivä kiusaajana voit olla samassa asemassa ja vasta ehkä sitten ymmärrätte että empaattisuus on hyve ja turhamainen ylpeys jää syrjään kun tajuaa että ihmisiä me kaikki vaan ollaan, erilaisia ja sitä tulisi vaalia eikä rikkoa kaikkea tai kaikkia mikä tai ketä tielle osuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu