Ei voisi enemmän ärsyttää!

säveltäjä (m)

Meinaan se että yleisesti suomalaisessa iskelmämusiikissa puhutaan vaikkapa Jari Sillanpään biisistä, vaikka tietääkseni kaverilla ei ole yhtään ainuttakaan biisiä! Kuten ei ole myöskään melkein kellään muullakaan suomalaisella iskelmätähdellä. On mun mielestä harvinaisen väärin antaa koko kunnia jonkun suositun kappaleen laulajalle, vaikka sillä ei ole mitään tekemistä biisin luomisen kanssa. Kuka tahansahan laulamaan kykenevä voisi näin ollen mennä esittämään toisen tekemiä lauluja. Eli, karaoketähtiä suomalaiset iskelmätähdet, eikä mitään musiikin ammattilaisia!

32

1685

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Saapas

      Ohan noilla useilla artisteilla myös onmaa biisituotantoa, sanoituksineen, sävelineen ja jopa sovituksineen! Sellainenhan se tapa on, että se joka esittää jonkun laulun yleensä nimetään myös sen biisiksi!

      • QueenOfTheDawn

        Ja jos mainostetaan jotain kappaletta "esittäjän kappaleena" ei kukaan silti heti ajattele että hei se on itse tehnyt sen.


    • Molempi fani

      Sopivasta vuorovaikutuksestahan on kyse. Taitaa olla koko homman tarkoitus?
      Teet laulun ja jos et itse osaa laulaa/tulkita kappalettasi..kappaleen tulkitsee joku muu ja saattaa tuoda kappaleesi jopa oikein kunnolla esille hienolla tulkinnallaan. Tottakai kunnia kuuluu heillekkin jotka lauluja tekee ja heillekkin jotka ne hienosti tulkitsee.Kansissa ainakin mainitaan useimmiten laulujen sanoittajat ja komponistit. Itse ainakin luen kansiakin. Kiinnostaa aina kenen mielikuvitus laukkaa parhaiten:)

    • Masa

      Siis noista iskelmä finlandia ehdokkaista Frederik on ainut joka ON ITSE SÄVELTÄNYT kappaleitaan ja ainakin viime vuonna tämä painoi vaassa paljon kuten Matti ja Teppo hienosti näyttivät. Tietty Frederikin tunnetuimmat hitit on muiden sävellyksiä, mutta esim Kurt Gräsbeck nimimerkin takana sävelsi reetu

    • merk

      "Artistilähtöistä tekemistä

      Toivanen on tehnyt yhteistyötä useiden suomalaisten eturivin iskelmäartistien kanssa. Erityisen hedelmällistä on ollut työ Jari Sillanpään kanssa: siitä ovat osoituksena muun muassa vuoden 1998 Euroviisu-karsintojen kakkoseksi tullut "Valkeaa unelmaa" (san. Pekka Laaksonen) sekä tango "Siellä missä nyt oot" (san. Jorma Toiviainen).

      Toivasen kappaleita ovat esittäneet myös Eija Kantola, Laura Voutilainen, Sauli Lehtonen, Heidi Kyrö, Anna Eriksson, Arja Koriseva ja Topi Sorsakoski. Hyvän artistin merkitystä kappaleelle ei Toivasen mielestä voi yliarvioida: "Laulaja puhaltaa kappaleen henkiin. Olisi mukava ajatella, että minähän ne biisit teen, mutta kappaleet tarvitsevat kuitenkin kasvot. Musiikki elää omaa elämäänsä artistin vahvalla avustuksella, ja minun paikkani on studiossa."

      Jokaiselle laulajalle Toivanen pyrkii tekemään ennen kaikkea hänelle sopivaa musiikkia. "On hirveän tärkeää, että laulaja voi seistä kappaleen takana ja että esitys on uskottava. En suhtaudu omiin kappaleisiini niin vakavasti, että ne olisivat valmiita teoksia, joihin ei saisi koskea – jos laulajalta tulee parannusehdotuksia, kappaleita voi kyllä muokata. Asenteella tämä on tässä, kelpaa tai ei, ei tällä alalla pärjää. Ja tyhmäähän se olisi yksityisyrittäjänä olla välittämättä asiakkaan toiveista", pohtii omaa tuotantoyhtiötä pyörittävä säveltäjä."

      http://www.fimic.fi/fimic/fimic.nsf/0/B44AA77ECB211F61C2256FC6002D0912?opendocument

    • Lukenut jostain

      ainakin tangon Sininen ja punainen sekä Paremmin kuin kukaan muu -iskelmän, joka oli yhden TV-sarjan tunnusmelodianakin. Esittää molemmat myös itse. On tehnyt sanat ainakin Kuuleeko Eero -biisiin.

      • Masa

        no ei kyllä kauheesti säväytä noi kappaleet sillanpäältä. Kylmä totuus on että Satulinna on jukka kuoppamäen säveltämä ja kuoppamäki laulaakin sen paremmin kuin jari. Minulla ei ole mitään sympaattista Jaria vastaan, mutta näin vaan on.


      • Litu Sanna
        Masa kirjoitti:

        no ei kyllä kauheesti säväytä noi kappaleet sillanpäältä. Kylmä totuus on että Satulinna on jukka kuoppamäen säveltämä ja kuoppamäki laulaakin sen paremmin kuin jari. Minulla ei ole mitään sympaattista Jaria vastaan, mutta näin vaan on.

        "...ja kuoppamäki laulaakin sen paremmin kuin jari"

        No ton Kuoppamäen "laulu" on kyllä niin kornia kamaa,ettei siihen yllä edes paikalliset karaokestarbat.


      • Litu Sanna kirjoitti:

        "...ja kuoppamäki laulaakin sen paremmin kuin jari"

        No ton Kuoppamäen "laulu" on kyllä niin kornia kamaa,ettei siihen yllä edes paikalliset karaokestarbat.

        Mun mielestä kans Kuoppamäki laulaa sen Satulinnan paremmin, kuin Sillanpään Jari.


      • ghjk
        Justiinax kirjoitti:

        Mun mielestä kans Kuoppamäki laulaa sen Satulinnan paremmin, kuin Sillanpään Jari.

        Heitä vielä perään,että Joel Hallikainen on hieno laulaja,niin saat palkinnon hienosta musiikkimausta.


      • ...
        ghjk kirjoitti:

        Heitä vielä perään,että Joel Hallikainen on hieno laulaja,niin saat palkinnon hienosta musiikkimausta.

        Ja hymiön sijasta iso Aargh!


      • Terhikka
        Masa kirjoitti:

        no ei kyllä kauheesti säväytä noi kappaleet sillanpäältä. Kylmä totuus on että Satulinna on jukka kuoppamäen säveltämä ja kuoppamäki laulaakin sen paremmin kuin jari. Minulla ei ole mitään sympaattista Jaria vastaan, mutta näin vaan on.

        Satulinnan Kuoppamäekin paremmin.


      • Mirjamirukka

        Yle ykkösen Muistojen bulevardi-ohjelmassa soitettiin pari viikkoa sitten espanjalainen biisi, jonka nimeä en valitettavasti saanut ylös. Se oli levytetty 60-luvun alussa. Kertsi oli täsmälleen, siis todella täsmälleen sama melodia kuin Satulinnassa. En usko näin tarkkaan sattumaan!


      • areenastalöydät
        Mirjamirukka kirjoitti:

        Yle ykkösen Muistojen bulevardi-ohjelmassa soitettiin pari viikkoa sitten espanjalainen biisi, jonka nimeä en valitettavasti saanut ylös. Se oli levytetty 60-luvun alussa. Kertsi oli täsmälleen, siis todella täsmälleen sama melodia kuin Satulinnassa. En usko näin tarkkaan sattumaan!

        Muistojen bulevardi -ohjelmia voi kuunnella Areenassa. Sieltä löytyvät myös kappaleluettelot. http://areena.yle.fi/1-1386955


      • EnOleRobotti2

        No mikähän on sen "Satulinnan alkuperäisversion" nimi, olisi oikeasti mielenkiintoista kuulla.


    • tekee itse

      Ari Klem on ainakin tehnyt kaksi viimeisintä levyään lähes kokonaan itse. Tarkistakaan vaikka levyn kansista! Että löytyy niitäkin iskelmätähtiä jotka osaavat.

      • Analyytikko

        on tosi hyvä tekstien laatija.
        Karilla ei ole yhtään paskaa sanoitusta. Kaikissa hänen teksteissään on jokin sanoma tai kertomus, yleensä hän kertoo häpeilemättä omista erehdyksistään.

        Tässä vain osa Karin tekstittämistä lauluista.
        Myös säveltäjänä Kari on tunnettu.

        Aikaan täysikuun
        Anna ajan armahtaa
        Ei kyyneleitä välttää voi
        Elin kysymättä hintaa
        Elämän meri
        Enkeleitä seitsemän
        Haaveissain käyn saaren rantaan
        Haavetango
        Hymysi tuo mulle suo
        Häipyy etäisyys
        Ihme syksyinen
        Jos voit tule luo
        Kesäinen yö
        Kesää kohti
        Kortit nää
        Kuin liito linnun
        Kyynelten taa
        Löytääkö sydämein
        Merten mies
        Mertenmies
        Milloin saapuu hän
        Missä nyt meet
        Muistoista kaikkein kaunein oot
        Myrskyn jälkeen
        Niin yksin oon
        Nyt varma oon
        Odotan luona sillan sen
        Olet häikäisevin
        Sinitaikaa
        Sinut tulen aina muistamaan
        Sinä sunnuntaina silloin
        Tahitin taivas
        Takamaan tyttö
        Toinen senssi
        Toisenlaiset veet
        Tuhat kilsaa hevonkuuseen
        Tule nyt
        Tuntematon maa
        Tuo katsees kimallus
        Tuoksusi sun
        Tuuli tyyntymätön
        Tuuli vain vaeltaa
        Tuun blue bayouuun
        Tyttö tunturin
        Tänään kihlajaiset sekä häät
        Tänään ruusut nää kukkii vain sulle
        Vain sulle sydämeni lyö
        Valkokyyhkynen
        Valoon päin
        Vielä kerran
        Villiä jatsia
        Yhden yön pysäkki
        Yhtä toivon vaan
        Yön tuuli


      • huomattu on..
        Analyytikko kirjoitti:

        on tosi hyvä tekstien laatija.
        Karilla ei ole yhtään paskaa sanoitusta. Kaikissa hänen teksteissään on jokin sanoma tai kertomus, yleensä hän kertoo häpeilemättä omista erehdyksistään.

        Tässä vain osa Karin tekstittämistä lauluista.
        Myös säveltäjänä Kari on tunnettu.

        Aikaan täysikuun
        Anna ajan armahtaa
        Ei kyyneleitä välttää voi
        Elin kysymättä hintaa
        Elämän meri
        Enkeleitä seitsemän
        Haaveissain käyn saaren rantaan
        Haavetango
        Hymysi tuo mulle suo
        Häipyy etäisyys
        Ihme syksyinen
        Jos voit tule luo
        Kesäinen yö
        Kesää kohti
        Kortit nää
        Kuin liito linnun
        Kyynelten taa
        Löytääkö sydämein
        Merten mies
        Mertenmies
        Milloin saapuu hän
        Missä nyt meet
        Muistoista kaikkein kaunein oot
        Myrskyn jälkeen
        Niin yksin oon
        Nyt varma oon
        Odotan luona sillan sen
        Olet häikäisevin
        Sinitaikaa
        Sinut tulen aina muistamaan
        Sinä sunnuntaina silloin
        Tahitin taivas
        Takamaan tyttö
        Toinen senssi
        Toisenlaiset veet
        Tuhat kilsaa hevonkuuseen
        Tule nyt
        Tuntematon maa
        Tuo katsees kimallus
        Tuoksusi sun
        Tuuli tyyntymätön
        Tuuli vain vaeltaa
        Tuun blue bayouuun
        Tyttö tunturin
        Tänään kihlajaiset sekä häät
        Tänään ruusut nää kukkii vain sulle
        Vain sulle sydämeni lyö
        Valkokyyhkynen
        Valoon päin
        Vielä kerran
        Villiä jatsia
        Yhden yön pysäkki
        Yhtä toivon vaan
        Yön tuuli

        Kari on aivan mahtava sanoittaja ja muutenkin mukava ihminen.


      • Kalajokinen
        huomattu on.. kirjoitti:

        Kari on aivan mahtava sanoittaja ja muutenkin mukava ihminen.

        Pekka Himanka on levyttänyt Kalajoen Hiekat biisin


      • höööö
        Kalajokinen kirjoitti:

        Pekka Himanka on levyttänyt Kalajoen Hiekat biisin

        No Justiinahan luulee että kaikki mitä Kansa laulaa on sen omaa sävellystä.


      • höööö kirjoitti:

        No Justiinahan luulee että kaikki mitä Kansa laulaa on sen omaa sävellystä.

        Minä en LUULE mitään, vaan TIEDÄN! Tuossa laulussa on Tapsan sanat. Koskaan mistään Pekka Himangsta kuullutkaan.


    • Tapani Kansa on paljon sanoittanut ja säveltänyt omia biisejään.
      Sanoituksia on mm.
      *Äidin pikkupoika
      *Tulkaa tytöt takaisin
      *Rokkivaari Hotanen
      *Kalajoen hiekat
      *Wieniläisvalssimme Pariisissa
      *Kultaniityt
      *Alla täydenkuun
      *Salaisuudessain
      *yms...

      • Tiesin!

        varma, että kun tänne laitettiin jutskaa Kari Tapiosta, niin eipä aikaakaan, kun jo Justiina kiirehtii kertomaan faninsa tekemisiä.


      • Tiesin! kirjoitti:

        varma, että kun tänne laitettiin jutskaa Kari Tapiosta, niin eipä aikaakaan, kun jo Justiina kiirehtii kertomaan faninsa tekemisiä.

        Väärin meni taas. En usko ,että Tapani Kansa on minun FANI, mutta mun IDOLI hän kyllä on.


      • Arvaa kuka?
        Justiinax kirjoitti:

        Väärin meni taas. En usko ,että Tapani Kansa on minun FANI, mutta mun IDOLI hän kyllä on.

        se Tapsa saattaa olla jo sinun fanisi.
        Olet sä sitä T.Kansaa jo niin mahdottomasti kehua retostanut, vaikka ei olisi ollut aihettakaan.


      • Arvaa kuka? kirjoitti:

        se Tapsa saattaa olla jo sinun fanisi.
        Olet sä sitä T.Kansaa jo niin mahdottomasti kehua retostanut, vaikka ei olisi ollut aihettakaan.

        Mistä tekään muka mitään tiedätte? En minä aiheetta kehu. Täälä sellaset tyypit mollaa Tapsaa, jotka ei ole koskaan edes sen keikoilla olleet.


      • Riemurasia
        Justiinax kirjoitti:

        Mistä tekään muka mitään tiedätte? En minä aiheetta kehu. Täälä sellaset tyypit mollaa Tapsaa, jotka ei ole koskaan edes sen keikoilla olleet.

        kaikki haluaa ärsyttää kaikkia.
        Mutta ei välitetä niistä yhtään.

        Muuten tuo nimimerkkini on oikeasti hauska sivusto.
        Etenkin sivustolla olevat Jylppy-gallerian kuvat.

        http://www.riemurasia.net


      • ei voi olla totta
        Justiinax kirjoitti:

        Mistä tekään muka mitään tiedätte? En minä aiheetta kehu. Täälä sellaset tyypit mollaa Tapsaa, jotka ei ole koskaan edes sen keikoilla olleet.

        Ei tarvii mennä keikoille kun tiedän millanen määkijä Kansa on ja muutenkin käytös on nolla.


      • Ope
        ei voi olla totta kirjoitti:

        Ei tarvii mennä keikoille kun tiedän millanen määkijä Kansa on ja muutenkin käytös on nolla.

        heti nukkumaan!
        Huommenna on koulupäivä.


      • Ope kirjoitti:

        heti nukkumaan!
        Huommenna on koulupäivä.

        No toi, yks ainakin käy varmaan vielä ala-astetta.


      • jutuista päätellen
        Justiinax kirjoitti:

        No toi, yks ainakin käy varmaan vielä ala-astetta.

        Justiinax käy ilmeisesti apukoulua??
        Erityisluokkaa???On noi sen jutut niin typerii.


    • Erityisesti laulamaan kykenevä, mutta kun nykyisin nämä ns. tähdet eivät toinen toisistaan erotu, erityisesti naiset piipittävät kaikki samanlaisella pikkutyttömäisellä äänellä, että häijyä tekee.
      Ja ne sanoitukset, huomaa kyllä, että kaikki hyvät sanoittajat ovat edesmenneitä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      323
      7678
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2176
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1866
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1402
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1297
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1261
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1231
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      58
      1196
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1029
    Aihe