Valtuustoaloite Varkaus Joroinen kuntaliitos

Joroisten asukkaat. Älkää menkö tähän lankaan. Demarit haluaa lentokentän Varkaus omistaa Savon Voimaa.
Katsokaa miten Kangaslammilla kävi.
14<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Niin mitä kävi? Mitä ne lentokentällä tekköö?

Äänestä

no eihän kukaan järkevä halua liittyä varkauteen. edelleenkään varkaudella ei ole tulevaisuutta, siis ainakaan hyvää sellaista

Äänestä
  • Mihinkäs sitä pitäis liittyä, samalla tavalla johonki Mikkeliin liittyessä Joroinen kuihtuisi. Ja yksinään pieni maalaispitäjä ei pärjää.

    Äänestä

Miulle ihan sama mihin kukakin liittyy tai yhtyy. Minulla on oma elämä. Minä pärjään. Ei tarvitse taistella tai riidellä kenenkään kanssa.

Äänestä

Ahti Immonen ideoi aloitteita "sylki suuhun tuo" periaattein. Aloitte kykyinen saa ja pitäkiin olla politiikassa. Mutta järki (selkeä) siinäkin pitää olla mukana aloitteissakin. Joroinen on yhtä tärkeä meille kumppanina kuin muutkin hyvät naapurit joten yhteistyössa on voimaa!

Äänestä

Perjantain Varkaus vitsi, näin Rockwithyou kuoron bändi soittaa. Nuoteista. Eno ikinä tarttennu. Ei tarttennu Beatleskään.

Äänestä

Nykyinen teatteri on kunnoltaan jo siinä pisteessä,että olisi aika harkita uutta rakennusta.Ehdotan ,että Kaupunginhallitus aloittaa valtuutettu Sarakedon johdolla kartoittamaan olisiko niinkutsuttu Halosen aukio ,joka on nykyjään parkkipaikka ,sopiva uudelle Teatterirakennukselle.Paikka olisi keskellä kaupunkia, vieressä parkkitilat .Myöskin asiakaskysely ja teatteriväen mielipiteet liitettäisiin mukaan.Uusi Teatteri maksaisi itsensä takaisin, sillä vanha rakennus vie rahaa. Uudessa Teatterissa olisi myös Hall of fame, Teatterissa on ollut vuonna 1934 Niskavuori näyttelijä Rauni Luoma.

Äänestä
  • Kopteri rakentaa uuden.

    Äänestä

Ei me liitytä Varkauteen. Siitä ei ole meille mitään hyötyä. Ainoa vaara on että Joroisten poikakerho hamuaa paremmin palkattuja virkoja kaupungista ja alkavat viemään hommaa yhdistymisen suuntaan. Yksikään niistä ei ole edes joroislainen.

Äänestä

Joroislaisten ei kannata mennä konkurssi kypsän kaupungin velkoja makselemaan!

Äänestä
  • Uimahallin tilalle puimahalli

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uimahallin tilalle puimahalli

    Puimahommat tehdään nykyään puimurilla. Joroisten uimahalli valmistuu 2022.

    Äänestä

Töihin kopteri,kun sulla on niin paljon ideoita niin toteuta ne käytännössä. Näytä,että osaat ja pystyt. Ole Mies!

Äänestä
  • No komments hyvää syksyä. Toivottavasti klhdallenne sattuu sellainen joka ilmoittaa teistä viranomaisille.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Joroisten asukkaat. Älkää menkö tähän lankaan. Demarit haluaa lentokentän Varkaus omistaa Savon Voimaa.
Katsokaa miten Kangaslammilla kävi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu