YLE:n Jälkiviisaissa politiikan asiantuntijana usein esiintyvä trumpfoobinen somali Maryan Abdulkarim sekä kitaristi Mikko "Maija" Kosonen saivat minut nauramaan tälle probakandaohjelmalle. Abdulkarin selitti että julmaa ISIS-terroristijohtajan vastaan tehty ja hirvittävään lopputulokseen päätynyt operaatio epäonnistui eli oli "väärin sammutettu", hyvin sotaisena presidenttinä tunnettu Barak Obama hoisi vastaavan homman upeasti. Kaksikon mielestä sensijaan että terroristijohtaja sai lopuksi surmansa niin hänet olisi pitänyt jollain muulla tavalla koittaa ottaa kiinni. Ilmeisesti jakamalla informaatioita johtajalle häneen kohdistuvasta operaatioista jotta hänellä olisi ollut aikaa sopeutua etukäteen pidätykseensä, ja vielä kesken operaation kertoa että hän tulee saamaan kaiken mahdollisen avun muulta maailmalta kun joutuu oikeuteen. Lämpimin syysterveisin Wiikkarin-vaari Porista.
ISIS-johtajan jahti johti pidetyn miehen kuolemaan.
Anonyymi
0<50
1Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.