Nykyinen ja muutamat edellisetkin hallitukset ovat korostaneet Globalisaatiota ja Suomen kuulumista Euroopan Unioniin MUTTA miksi ihmeessä sitten käytännön toimin Suomi sementoidaan entistä tiukemmin tänne peräpohjolaan pakottamalla kaikki kansalaiset opiskelemaan ruotsin kieltä jolla ei manner Euroopassa tee mitään!
Nyt olisikin korkea aika vaihtaa pakkoruotsi johonkin "pakko EU-kieleksi" jolloin ihan aikuisten oikeasti "siirtyisimme" osaksi Eurooppaa. Tästä olisi koko kansakuntaa ajatellen paljon suurempi hyöty kuin nykyisestä tilanteesta!
Nyt olisikin korkea aika vaihtaa pakkoruotsi johonkin "pakko EU-kieleksi" jolloin ihan aikuisten oikeasti "siirtyisimme" osaksi Eurooppaa. Tästä olisi koko kansakuntaa ajatellen paljon suurempi hyöty kuin nykyisestä tilanteesta!
Vastaukset 34
Vanhimmat
Niinpä. Pakkoruotsitus on sitä pahinta impivaaralaisuutta mitä maastamme löytyy.
Svekot haukkuvat usein susuja junteiksi, mutta itse ovat juntismin ylipappeja!
Totta, ruotsin kieli on aivan turha kieli suomessa. Pakkoruotsi on kansan kiusaamista.
Pakkosuomi pitäisi kyllä jo poistaa koulujen opetussuunnitelmista aivan turhana, jokainen suomalainen osaa kyllä suomensa, eikai siihen nyt enää "äidinkielen" pakkosyöttöä tarvi. "äidinkielen" tilalle voisi valita jonkun paremman, vaikka musiikin, kuvataiteet, tieteen ja jos mielipiteitä on paljonkin niin siitä voisi äänestää oppijoiden kesken. Minua kiusasi painostavan pakolliset "äidinkielen" tunnit, ne oli niin teennäisiä ja teeskentelyä olla muka parempi Herra kuin muu rahvas, joita sopi katsoa nenän vartta pitkin ja kirjakieltä sönkkäämällä ja niin sitten lintsasinkin pakkosuomen tunneilta aina kuin voin, enkä ollu ainoa spesiaalitapaus. Enkä ole tarvinnut niin sitten missään substansiivejä, pronomiiniä ja muita mitälie elämän varrella, ne kun vielä kuulostavatkin myrkyltä.
Kiittäkää kepua pakkoruotsista, 60-luvulla Keskustapuolueen Ministeri Johannes Virolainen allekirjoituksellaan hyväksyi Pakkoruottin, toivon että kepusta tulisi satiaispuoluettakin pienempi tai katoaisi kokonaan !
Hyvä ministerihän se Johannes Virolainen oli kun pränttäsi puumerkkinsä sellaseen paperiin, toivotaan nyt menestystä keskustalle.
Det var en gång ett kardborreparti, som motsatte sig svenskan i Finland. Så småningom övergick det till att vara ett flatlusprarti som ingen hade röstat på och som aldrig blev populärt. Vips, en vacker och solig dag var det borta. Så var den korta sagan slut.
Se, että Suomi on EU:ssa, EI tarkoita sitä, että yhtäkkiä Suomi ei enää olisi osa Pohjoismaita. Päinvastoin, EU merkitsee myös yhä tiiviimpää pohjoismaista yhteistyötä, koksa Pohjola haluaa erottua omana alueenaan EU:n sisällä.
Globalisaatio tarkoittaa tiiviimpää yhteistyötä kaikilla mahdollisilla tavoilla. Monet yritykset ovat pohjoismaisia konserneja ja Suomi on osana näissä. Tämä on yksi globalisaation seuraus nykypäivänä. Se lisää suomalaisten mahdollisuuksia työllistyä kaikkialla Pohjoismaissa.
Mistä tälle palstalle tuli näin selkä ja perusteltu viesti?
Voin+kuvitella+tilanteen,+jossa+ruotsin+tilalle+otettaisiin+"pakko-ranksa".+kuten+kieliaktiivi+alotusviestissä+vihjailee.+Moniko+koulussa+heikommin+pärjäävä+nauttisi+ranskan+opiskelusta+oikeasti+(!).+Nykyisessä+tilanteessa+ruotsi+on+monelle+helpotus:+se+on+helpompi+kieli+omaksua+kuin+moni+"EU-kieli",+ja+tutkimuksenkin+mukaan+45%+lukisi+ruotsia,+vaikka+se+olisi+vapaaehtoinen.
Tässä yhteydessä on hyvä vielä muistuttaa myös, että vaikka meillä on ruotsi pakollisena, ranskan opiskelua ei estä mikään: ranska on suosituin valinnainen a1- ja a2-kieli Suomessa.
Ajatus taisi olla että turhan ja epämieluisan pakkoruotsin tilalla olisi järkevämpää opetella joku hyödyllinen kieli .
Helppoa. Kevennetään koululaisten taakkaa ja pakkoruotsi/-suomi valinnaisiksi eikä mitään pakkokieliä tilalle muistakaan.
Ei virkapakkokieliä vaan tulkkaukset.
Tän kielipelleilyn ja väkisinkaksikielisyyssorron on loputtava.
Aikansa kutakin, kustavilaiset on kuopattu jo 200 vuotta sitten.
Emmekä jää kaipaamaan eikä sitä yhtä Freudenthalin rasistia ... (kuinka ollakaan, perusti rkpeen) 👎🏼
Älähän nyt kyllä suomessa suomea tulee osata johan se käy ilmi suomen nimestäkin suomi ja suomenkieli .
Ruotsi taas on ruotsin kieli ja ruotsista ruotsalaiset jo ovatkin hävittäneet suomenkielien , niin tulee suomenkin tehdä suomessa .
Ruotsista voimme tässäkin katsoa mallia niinkuin kaikessa muussakin .
Med tanke på att det går bra i Sverige, utmärkt på Åland, fint längs den finska kusten och åt helvete i indre, östra och norra Finland så är den logiska slutsatsen inte att avlägsna svenskan från Finland.
Vad man kunde göra är att göra finskan frivillig och godkänna faktumet att det är frågan om ett lokalspråk som inte kan vara ens primära verktyg, utan snarare ett hobby. Låt finskan ta sin naturliga plats som är ett nöje för intresserade.
Millä logiikalla "suomenkieli" kirjoitetaan yhteen ja "ruotsin kieli" erikseen?
Onko tämä jotain "uussuomea"?
Kieliaktiivien motto, tämä tiedetään: suomalaiselle riittää suomi ja englanti. Kieliaktiivit haluaisivat vesittää koko hienon kieltenopetuksemme taannuttamalla Suomen heikon kielitaidon maaksi.
Kieltenopetuksen uudistuksen myötä Suomessa voi nyt entistä helpommin lukea itse valitsemaansa kieltä 1. kielenä. Kun koululainen valitsee kieleksi muun kuin englannin, hän oppii varmimmin kaksi vierasta kieltä yhden (pelkän englannin) sijaan.
Kieliaktiivien logiikasta kertoo sekin, että alotusviestissä vaaditaan "EU-kielten" osaamista, mutta jo seuraavassa hetkessä kieliaktiivi laittaa viestin, jossa toivoo, ettei pakollisia kieliä olisikaan.
Ren logik. Ruotsin kieli är Sveriges språk medan Finlands språk år svenska och finska. På Finska lyder det Suomen kielet ovat suomenkieli ja ruotsin kieli. Inget nytt under solen.
Aloittajan ehdotus oli ilmeisesti niin hyvä että sulla meni pasmat täysin sekaisin, ainakin siitä päätellen että asiat joita väität kieliaktiivin kannattavat OVAT juuri niitä joita TE Kielipassiivit (pakkoruotsin kannattajat) aiheutatte!
Nykyisessä tilanteessahan, jossa luetaan pakkoruotsia, käy nimenomaan niin että suurin osa suomalaisista osaa vain äidinkieltään ja englantia kun pakkoruotsi ei motivoi eikä sitä käytännössä tarvita edes ruotsissa tai pohjoismaissa yleensäkään.
Pakkoruotsin kannattajat vesittävät yritykset siitä että Suomalaiset oppisivat paremmin Eurooppalaisia kieliä ja tätä kautta myös kanssakäyminen EU-maiden kanssa ei pääse kunnolla käyntiin.
Jos pakkoruotsin tilalla olisi pakko opiskella toisena vieraana kielenä jotain Euroopassa puhuttavaa kieltä (myös ruotsi kuuluisi tähän) NIIN olisihan tämä nyt "miljoona kertaa" järkevämpää kuin nykyinen tilanne?
Kysymys kuuluu - Mitä pakkoruotsin kannattajat pelkkää tässä vaihtoehdossa, osaako kukaan vastata JOTAIN JÄRKEVÄÄ?
Det är nuförtiden helt OK att ha fel i huvudet. Vilken lycka för dig.
Mikä aloittajan viestissä on erityisen hyvää? Aloittajahan on aika pihalla pohjoismaisesta yhteistyöstä nykyään, ja kuvittelee, että EU:hun liittymisen myötä pohjoismainen yhteistyö jää pois. Tässä ketjussa on viestejä, joihin aloittaja ei ole vaivautunut ottamaan kantaa, vaikka hänen pitäisi, jos kerran haluaa keskustella aiheesta.
Sinä puolestasi yrität vihjailla, että kanssakäyminen EU-maiden kanssa ei ole lähtenyt kunnolla käyntiin. Voin vakuuttaa sinulle, että on. Et taida nimittäin tietää, että suomi on EU:n yksi virallisista kielistä. Kanssakäyminen onnistuu siis jopa henkilöltä, jolla ei ole kielitaitoa.
Ta det lugnt och bli frisk snart!
KYSYMYS KUULUI - Mitä pakkoruotsin kannattajat pelkkää tässä vaihtoehdossa, osaako kukaan vastata JOTAIN JÄRKEVÄÄ?
Jos nyt rehellisiä ollaan niin enhän minä usko että tähän kukaan pystyy mitään järkevää vastaamaan!
Suomi on ollut joskus Ruotsinvallan alaisena joten pakkoruotsi on jäänne niiltä ajoilta. Nyt määrätään brysselistä miten suomen tulee toimia.
Suomineidon on juossa kainalosta kainaloon kun kyvyt ei riitä.
Suomea ei ollut olemassakaan kun se oli Ruotsin alaisuudessa. Oli vain yksi maa, Ruotsi, jossa puhuttiin sekä ruotsia että suomea (ja näiden lisäksi mm. saamea). Siksi on normaalia, että Suomessa puhutaan edelleen myös ruotsia.
"Siksi on normaalia, että Suomessa puhutaan edelleen myös ruotsia". Jep, tämähän on historiallinen tosiasia ja jäänne niiltä ajoilta, tätä ei varmaan kukaan kiellä etteikö tämä olisi ainakin yksi syy siihen miksi meillä edelleen on pieni ruotsinkielinen vähemmistö.
MUTTA, se ei ole normaalia ETTÄ entisen hallitsijan käyttämää kieltä opetetaan edelleen pakollisena oppiaineena kaikille suomalaisille vaikka ruotsin hallitsema aika päättyi jo reilu 200 vuotta sitten! Varsinkin kun kyseessä on vielä kieli jolla maailmalla ei käytännössä tee mitään missään muualla kuin pohjolassa jossa sielläkin pärjää ihan hyvin englannin kielellä!
Pohjola on merkittävä työllistäjä ja ruotsin kielellä on nimenomaan käyttöä Pohjolassa. Ruotsi ei ole Suomessa koskaan ollut missään "kyökkikielen" asemassa, vaan hallinnon ja kaupankäynnin kielenä alusta asti. Pohjolassa pärjää turistina toki englannilla, mutta vientikauppamme tehdään ruotsin kielellä - onhan Ruotsi 2. isoin vientimaa meille. Ihan samalla tavalla Saksan vientikauppa hoidetaan saksaksi aina kun se on mahdollista. Tämä ei poista sitä, etteikö Saksassa tarvittaessa pärjää englannilla.
Itse asun Pohjanmaalla paikkakunnalla, jossa on neljäsosa asukkaista ruotsinkielisiä. Olen täysin suomenkielinen. Peruskoulussa pidän tärkeänä, että oman äidinkielen opetus on kunnossa. Oli se sitten täällä Suomessa suomi, ruotsi tai saame.
Usein ihmiset noin keskimäärin enemmän jäävät täällä Suomessa asumaan ja työskentelemään omalle kotiseudulleen ja siksi kielivalinnoissa koulussa varmasti painottuu monella jo peruskoulussa se, että esimerkiksi täällä meidän seudullamme on hyvä osata ruotsiakin. Sitä tarvitsee melkein joka ammatissa enemmän tai vähemmän.
Itse valitsin ensimmäiseksi vieraaksi kieleksi englannin.
Tämä oli melkein pakko ottaa nykymaailmassa, koska englanti on niin dominoiva kieli.
Toiseksi vieraaksi kieleksi tuli pakotettuna sitten ruotsi.
Asun edelleen (tai oikeastaan jälleen) täällä syntymäpaikkakunnallani ja tarvitsen ruotsia työssäni päivittäin. Eli jälkeenpäin ajateltuna minun kohdallani pakkoruotsi oli ihan ok.
Mutta, jos asuisin vaikkapa Lappeenrannassa, niin olisi tietenkin ollut järkevää lukea toisena vieraana kielenä venäjää. Tai jopa ensimmäisenä vieraana kielenä venäjää ja vasta toisena englantia.
Mites tuo muuten menee, jos äidinkieli on saame ja on saamenkielisessä koulussa, niin riittääkö pakkokotimaiseksi suomi, vai onko silti opiskeltava vielä ruotsiakin?
Itselläni oli myös kolmas kieli peruskoulusssa saksa, jonka olen kyllä tyystin unohtanut ja osaan jopa espanjaa paremmin, kuin saksaa. Espanjaa lähinnä, kun katsoin aikanaan kaikki Serranon Perhe televisiosarjat putkeen.
Kielellisesti en ole kovin lahjakas ja koulussa olin kielissä aina luokan huonoimpia oppilaita poislukien äidinkieli.
Nykyään englantini on kohtuullista ja ruotsia osaan sen verran, että voin työskennellä kaksikieliselä alueella esimerkiksi kaupan kassalla tms.
Väitän, että ns. pakkosuomi tai pakkoruotsi eivät ole järkeviä vaihtoehtoja opetusssuunnitelmassa peruskoulussa, vaan järkevämpää olisi esimerkiksi olla pakkovieraskielet (vähintään 2kpl), jolloin kielien opiskelu jakaantuisi tarpeen mukaan. Itärajalla enemmään luettaisiin vapaaehtoista venäjää ja Pohjanmaalla ruotsia. Pääkaupungissa sitten vaikkapa pakkosomali voisi auttaa ainakin tietyillä aloilla.
Nyt on niin asiallinen ja järkevä kommentointi kaikin puolin että en voi kuin ihmetellä ja kiittää vaivannäöstä.
Ei siinä ollut oikeastaan mitään mihin olisi "tarvinnut" tai voinut "tarttua" vaan kaikki oli juuri kohdillaan - Saattaapi tosin johtua siitä että itsekin ajattelen juurikin näin!
P.S Aloittaja
Minustakin olisi järkevää, että ruotsi olisi pakollinen pääkaupunkiseudulla ja länsirannikolla, ja venäjä Itä-Suomessa. Mutta kysymys kuuluu, suostuttaisiinko Itä-Suomessa siihen, että sillä alueella tuiki tärkeästä venäjästä tehtäisiin pakkokieli. En oikein usko. Moni heikommin kielissä pärjäävä valitsee mieluummin helpomman ruotsin kuin vaikkapa venäjän, ranskan tai kiinan.
Varför skulle man ha tvångsryska i Villmanstrand då igen vill ha det? Slobona kan lära sig engelska. Finland kan alldeles väl köpa olja fast på savolaxiska. Säljarna står i rad. Om inte Ivan klarar det så bugar mörka typer från ett annat reportermördande land och tar gladeligen emot vilken valuta som helst.
Suomen taloudellisten intressien turvaaminen edellyttäisi edes alkeiden opiskelua saksasta ja ranskasta.
Ruotsi ja muut vähemmistökielet voimme unohtaa pakollisena suosiolla.
Kielen alkeilla ei paljoa työelämässä tee, toki voi sanoa muutaman kohteliaisuuden asiakkaan kielellä, kun tämän tapaa.
Kylläkyllä ja kymmenen hyvää jne
Wirtsu pihkajalinnastakin kymmenkertaistaisi samassa toivossa, tutkijoiden mukaan. Että semmonen eu.