Verta emättimestä ulostaesssa

Kyseinen ongelma alkoi muutamaa päivää ennen kuukautisia tällä viikolla, eli kun käyn ulostamassa, verta vuotaa emättimestä. Sillä ei ole väliä onko vatsa kovalla vai ei, aina ponnistaessa tulee verta. Nyt kuukautiseni ovat alkaneet ja alapesun jälkeen pyyhkiessä paperissa ei ole verta, mutta heti ponnistettua sinne on lorahtanut verta. Gynelle menen ensi viikolla kuukautisten loputtua. Olen noin 30-vuotias ja en ole synnyttänyt. Pelottaa todella paljon, mitähän tämä voi olla? :’(
1349
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hei! Minulla on hieman samantapainen ongelma, eli kuukautisten jälkeen enne ovulaatiota voi ulostamisponnistelun jälkeen tulla ruskeaa vuotoa. Muutenkin minulla on ollut ruskeaa vuotoa pidemmän aikaa ja tämä "ponnisteluvuoto"lisäsi ahdistusta. Kävin tämän vuoksi muutama viikko sitten gynellä ja odotan nyt papa-tuloksen vastausta. Gyne-ultrassa ei näkynyt mitään. Gynen mukaan syynä voisi olla hormonaaliset syyt, kohdunkaulan muutokset, ja syyt, jotka omalla kohdallani eivät ultrassa näkyneet eli kohdun myomaat (hyvänlaatuiset lihaskasvaimet), polykystiset munasarjat ja vaginan/endocervixin polyypit.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kyseinen ongelma alkoi muutamaa päivää ennen kuukautisia tällä viikolla, eli kun käyn ulostamassa, verta vuotaa emättimestä. Sillä ei ole väliä onko vatsa kovalla vai ei, aina ponnistaessa tulee verta. Nyt kuukautiseni ovat alkaneet ja alapesun jälkeen pyyhkiessä paperissa ei ole verta, mutta heti ponnistettua sinne on lorahtanut verta. Gynelle menen ensi viikolla kuukautisten loputtua. Olen noin 30-vuotias ja en ole synnyttänyt. Pelottaa todella paljon, mitähän tämä voi olla? :’(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu