Wikipedia sanoo Halloweenista esim. näin:Lyhtyjen lisäksi halloweenin kuvastoa ovat vainajat, aaveet, vampyyrit, noidat ja mustat kissat. Yhdysvalloissa halloweenia vietettäessä ovelle saattaa ilmestyä joukko kummitus- tai muihin naamiaisasuihin pukeutuneita lapsia, jotka huutavat: Trick or treat! eli ”Karkki vai kepponen”, (jolloin heille tulisi tarjota makeisia tai muuten saattaa seurata heidän tekemänsä kepponen).
Uutiset 3.11.:BBC: Airbnb kieltää tilojen vuokraamisen juhlatiloiksi – taustalla viisi henkeä vaatinut ammuskelu halloween-juhlassa.Yksityiskoteja majoitukseen vuokraava Airbnb kertoi rajoituksestaan sen jälkeen, kun Yhdysvalloissa Kaliforniassa Orindan kaupungissa viisi ihmistä kuoli palvelun kautta vuokratun asunnon halloween-juhlan ammuskelussa torstaina.
Kolme uhreista kuoli talossa ja kaksi kuoli saamiinsa vammoihin myöhemmin sairaalassa. Kaikki kuolleet olivat alle 30-vuotiaita.
Lauantaihin mennessä poliisi ei ollut pidättänyt tai tunnistanut yhtään epäiltyjä. Poliisien mukaan talosta on kuitenkin löytynyt kaksi ampuma-asetta.
Asunto oli vuokrattu pienelle ryhmälle tekosyyn varjolla, mutta se julkistettiin Instagramissa halloween-juhlien pitopaikaksi, jonne osallistui lopulta yli sata ihmistä.
Asunnon omistaja ei ollut antanut lupaa juhlille, Airbnb kertoo.
No niin,tuo ammuskelia siis otti Halloween juhlan tosissaan,kuoleman juhlahan se onkin!!
Halloweenin juhlinta
Anonyymi
1
236
Vastaukset 1
- Anonyymi
Piti kirjoittaa ammuskelija,ei ammuskelia,sorry
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.3941066Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei3281060- 102905
- 82807
- 78772
- 82736
- 37666
- 50665
- 45661
Mä olen tosi
Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui39660