Onko väliä, onko maa litteä vai pallo?

Anonyymi

Tätä kyselevät monet litteän maan kannattajat.
Tavallaan se ei liikuta ihmisen arvoa mihinkään suuntaan, uskoitko litteään vai pallon muotoiseen maahan.

Tiedämme varmaan kaikki, että valta osa vanhoillislestadiolaistakin uskoo pyöreään maahan ja saattaa pitää meitä litteän maan kannattajia vähän hörhöinä. He eivät kuitenkaan ole sitä mieltä, että litteän maan kannattaja olisi automaattisesti epäuskossa. Maan muodon käsittäminen kun ei ole uskon asiaan vaikuttava tekijä.
Meillä voi olla erilaisia ajallisia käsityksiä eri asiosita, mutta uskon asioissa on oltava samanmielinen ja nauttia Jumalan lasten keskinäistä yhteyttä.

Millaista on olla uskovainen (vanhoillislestadiolainen) litteän maan kannattaja?
No hyötyä tästä on ainakin se, ettei ole niin paljon epäilyksiä koskien Raamattuun. Raamatussa puhutaan selkeästi maan piiristä, joka viittaa siis litteään maahan. Raamattu ei tietenkään ole tieteen oppikirja, mutta jos uskoo litteään maahan, saa olla monilta epäilyksiltä vapaampi.
Yksi monien mieleen tunkeutuva epäilys on, että täyttikö vedenpaisumus todella koko maan niin, kuin Raamatussa kerrotaan?
Minne ylimääräiset vedet valuivat, jos maa on kerta pallo? Ei ole laitoja, jonne vedet voisivat virrata. Litteän maan kannattaja säästyy tällaiselta epäilykseltä; vedet tietysti menivät äären kautta pois.

Joku saattaa nyt ajatella, että on tuo ihan outo tyyppi, kun uskoo johonkin maan ääreen.
Minäpä avaan vähän omaa käsitystäni maanpiiristä!
Maanpiirin keskus on jäätikkö, jonka palloon uskovat käsittää pohjoisnvavaksi. Meille se on maanpiirin ainoa napa. Kaikki maat ja mantereet kietoutuvat tämän maailmannavan ympärille ja maanpiiriä taas reunustaa antarktis, jota maapallo-käsitykseen uskovat pitävät etelänapana. Meille se on maan piirin reuna, jonka yli ei pääse yksikään ihminen. Jumala ei anna sen tapahtua. Jokainen, joka pääsee liian lähelle maailman äärtä, Jumala ohjaa hänet tavalla tai toisella etäämmäksi siitä.... Jos ihminen kuitenkin pyrkii edelleen äärtä kohden, Jumala voi ottaa tällaiselta ihmiseltä hengen pois. Utelijas siis vain paleltuu pois.

Itse olen huomannut, että kun aloin kannattamaan litteää maata, pääsin vapaammaksi monilta epäilyksiltä. Litteän maan kannattajana on ollut helpompaa myös kilvoitella uskovaisena. En ole kuitenkaan parempi, kuin se, joka luulee, että asumme pallon muotoisessa maassa. Meiltä ei kysytä taivaan portilla, että uskoitko litteään maahan. Ei, vaan ovatko synnit anteeksi. Se loppuviimein ratkaisee sen, kuka pääsee taivaaseen ja kuka ei.

140

645

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mite4n sitten vuorovesi toimii, minne menee kun se laskee?

      • Anonyymi

        Vuorovesijärjestelmä voi toimia litteässäkin maassa. Ei se mitään pallon muotoa tarvi!

      • Suurimmassakaan järvissä ei ole vuorovesi-ilmiötä.
        Asiasta voi saada aluksi kuvan että järvissäkin sellaista olisi, mutta tarkemmalla tutkimisella selviää, ettei veden pinnan vaihtelun kerrota eroavan sään aiheuttamista syistä.
        Jos taas vain merissä sitä on, ja enemmän kaikkein syvimpien merien rannoilla, niin ehkä vuoristot on syynä vuorovedelle...
        Nimittäin harva edes tietää että maailman suurimmat vuoristot on merenalaisia. Jos veden syklinen virtaus ajaa vettä niiden taakse, ja ehkä luolastojen läpi ja ties mistä, niin eikö sellainen näkyisi rannoillakin?

      • Anonyymi
        Delphin kirjoitti:

        Suurimmassakaan järvissä ei ole vuorovesi-ilmiötä.

        Suurimmassa osassa järviä ei ole vuorovesijärjestelmää, koska niihin ei ole sellaista asennettu, tai toisinsanoen luotu. Toisaalta joihinkin jokiin on asennettu eräänlaisia pinnansäätimiä, patoja! Näillä voidaan vaihdella veden korkeutta tarpeen tullen.

        On totta, että meren allakin on vuoristoja ja niiden sisällä onkaloita, jotka voivat välillä vetää sisäänsä suuriakin määriä vettä. Jumala on luonut hienolla tavalla vuorovesijärjestelmän, joka selvästi toimii. On hienoa, että tällainen järjestelmä on, koska se on tehty palvelemaan Jumalan luomaa ekosysteemiä täydellisesti.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jos vuorovesi-ilmiö olisi olemassa niin myös pohjavesi nousisi ja laskisi kuun liikeiden mukaan. Omassa kaivossani en ole tällaista liikettä havainnut vaan vesi on aina suhteellisen matalalla. Maan siis täytyy olla litteä.

        Totta.
        Kaivosta ja tynnyristä nähtynä asia on näin.
        Mutta nouse pois tynnyristäsi ja katso kaukoputkella aurinkokuntamme planeettoja, onnko ne lättyjä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vesi ei nouse tynnyristä, koska vuorovesijärjestelmää ei ole asennettu niihin. Samalla tynnyrissä kasvanut ei voi nousta tynnyristä, koska sen sisäpinnalle ei ole asennettu portaita.
        Ja mistä se tynnyrissä asuva voi saada kaukoputken?

        Naapurin mammalle, ku taannoin annoin kaukoputken ja sanoin, että katsos vaikka että nuo taivaan kappaleet ovat pyöreitä. Hän siihen, että höpsistä sentään. Ne ovat vain tuikkivia pisteitä, jotka tämä kiikari suurentaa isommiksi pisteitä. Ja pisteethän eivät ole pyöreitä.
        Kun sanoin, että tsekkaa kuuta. Hän aikansa kuuta tiiraillessa sanoi, että sehän onkin harmaa lätty, kun oli aiemmin uskonut sen olevan keltaista juustoa :D. Ja tämä mamma oli vankkumaton litteän maan kannattaja!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Totta.
        Kaivosta ja tynnyristä nähtynä asia on näin.
        Mutta nouse pois tynnyristäsi ja katso kaukoputkella aurinkokuntamme planeettoja, onnko ne lättyjä.

        On ne, joka ikinen.
        Katso vaikka :-)

      • Delphin kirjoitti:

        Suurimmassakaan järvissä ei ole vuorovesi-ilmiötä.
        Asiasta voi saada aluksi kuvan että järvissäkin sellaista olisi, mutta tarkemmalla tutkimisella selviää, ettei veden pinnan vaihtelun kerrota eroavan sään aiheuttamista syistä.
        Jos taas vain merissä sitä on, ja enemmän kaikkein syvimpien merien rannoilla, niin ehkä vuoristot on syynä vuorovedelle...
        Nimittäin harva edes tietää että maailman suurimmat vuoristot on merenalaisia. Jos veden syklinen virtaus ajaa vettä niiden taakse, ja ehkä luolastojen läpi ja ties mistä, niin eikö sellainen näkyisi rannoillakin?

        "Suurimmassakaan järvissä ei ole vuorovesi-ilmiötä."

        Aloitit heti laatukommnttisi laadulla.

      • Pappi_Heljas kirjoitti:

        "Suurimmassakaan järvissä ei ole vuorovesi-ilmiötä."

        Aloitit heti laatukommnttisi laadulla.

        Olen seurannut myös kahvikuppinji kahvin pinnan tasoa 12 tunnin vuorovesijakson ajan. Kahvin määrä kupissa ei lisäänny, kuten pallouskovaiset väittävät. Nousuveden aikaan kahvin pinnan pitäisi nousta, mutta mitä näenkään, kahvin pinta pysyy samana, ellei jopa laske haihtumisen vuoksi.

        Tästä voimme helposti tulla johtopäätökseen että maa on litteä, ja palloonuskovien väittämää vedenpinnan vuorokausivaihtelua ei ole olemassa.

        NO tässä sitten turha asiasta enää kiistellä.
        Olet empiirisen todistustaakan mukaan oikeassa.

        Tästä vaan sitten äkkiä Nobelia hakemaan :-)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suurimmassa osassa järviä ei ole vuorovesijärjestelmää, koska niihin ei ole sellaista asennettu, tai toisinsanoen luotu. Toisaalta joihinkin jokiin on asennettu eräänlaisia pinnansäätimiä, patoja! Näillä voidaan vaihdella veden korkeutta tarpeen tullen.

        On totta, että meren allakin on vuoristoja ja niiden sisällä onkaloita, jotka voivat välillä vetää sisäänsä suuriakin määriä vettä. Jumala on luonut hienolla tavalla vuorovesijärjestelmän, joka selvästi toimii. On hienoa, että tällainen järjestelmä on, koska se on tehty palvelemaan Jumalan luomaa ekosysteemiä täydellisesti.

        Vuorovesi-ilmiö on suurinta valtamerissä. Pinnan vaihtelu johtuu siitä, että kuu vetää vettä puoleensa. Kun jossakin kohtaa merta vesi nousee, toisessa se laskee. Suurin vuorovesi-ilmiö on kun kuu ja aurinko ovat liki toisiaan ja pienin kun ovat eri puolilla maapalloa. Ei meren alla ole mitään onkaloita, joista vesi tulee. Itämeressä vuorovesi on vähäistä, koska Tanskan kapeikon kautta ei ehdi tulla paljoa vettä nousuveden aikaan.

        Vuoroveden tulisi pallomaateoriassa nousta yhtä paljon kahvikupin kokoisella alueella kuin vaikka neliökilometrin alueella.
        koska en havaitse kahvikupissani vuoroveden mukaisia pinnankorkeuden vaihteluita minun on pakko todeta että vuorovettä ei ole olemassa pallomaateorian esittämällä tavalla.

        Suomenlahdella ja pohjanlahdellakin vuorovedet selittyy sillä että mihin suuntaan tuulee, jos tuulee lännestä, meri on korkealla suomen rannikolla, jos tuulee idästä meri on korkealla ruotsin rannikolla.

        Astrologia, eli kuun ja auringon liikkeet ei vaikuta meren pinnan korkeuteen millään lailla. Tiesitkö muuten, että taivaankappaleiden palvonta ja astrologia on syntiä, ja siten kiellettyä raamatussa? Luovu pallomaauskostasi ja usko raamattuun ja litteänmaan totuuteen niin olet oikealla taivas tiellä etkä ole ateistien harhautettavissa heidän hulluihin evoluutio ja pallomaateorioihinsa.

        Tiesitkö muuten, että valehtelu on syntiä. Pallomaateoriassa vuorovesi ei nouse kahvikupissa eikä neliökilometrin alueella. Ei vesi voi turvota. Pinta nousee vain jos siihen kohtaan tulee jostain vettä. Kahvikupissa pinta nousee jos sinne lisää vettä. Litteään maaahan uskovat eivät välitä totuudesta.

        "Pallomaateoriassa vuorovesi ei nouse kahvikupissa eikä neliökilometrin alueella. "

        Miten ihmeessä se veden pinta-ala voisi vaikuttaa vuoroveden toimintaan? Palloteoriassa vedenpinta nousee väitetyn kuun painovoiman vetämänä.
        Minä en tähän usko, olen seurannut radion merisää tiedotteita, meriveden korkeus ei vaihtele palloteoreetikkojen väittämässä 12-tunnin jaksoissa, vaan riippuu tuulen suunnasta. Kun tuulee lännestä niinkuin tällä hetkellä, on merivesi suomen rannikolla korkealla. Kun tuuli kääntyy itään, niin meriveden korkeus laskee.

        Tuuli ei vaikuta sisällä kahvikupin kokoisen veden pinnan korkeuteen, mutta jos vuorovesi johtuisi kuusta niin sen pitäisi vaikuttaa jokaiseen vesiatomiin samalla tavalla.

        Täten palloteorian selitys vuorovedelle on kumottu ja maa on siten todistettu litteäksi.

        Taidat olla vähän yksinkertainen. Tietysti tuulikin vaikuttaa, mutta kuu ja aurinko enemmän. Voisit tutustua asiaan ennenkuin puhut ihan pehmoisia. Tietoa löytyy esim.:
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Vuorovesi

        Tuo wikipedian artikkeli on täyttä puutaheinää ihan niinkuin evoluutioteoriakin.
        Jos uskot ateistisen alkuräjähdyksen muodostamaan pallomaahan ja wikipediaan niin uskot varmaan myös evoluutioon?

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Evoluutio

    • Anonyymi

      Maa on litteä,Ihminen ku kattoo korkealta tätä maata ni se näyttää pyöreältä siis se on illuusiota.

      • Anonyymi

        Se näkymä, minkä ihminen lentokoneesta näkyy, ei ole illuusiota. Maanpiiiri on ympyrän muotoinen maankamara. Ja ihminen ei voi olla korkeuksissa maailman laidalla, koska avaruuden kansi ja voimat sen estää. Antarktis reunustaa maanpiiriä, mutta jo reilusti ennen sitä luonnonlait vain estää nousemasta niillä reunama-alueilla riittävän korkealle nähdäkseen reunat. Jos lennät kuumailmapallolla antarktiksella, niin kuumailmapallo vain hylkii maailman reunaa. Ilmavirrat eivät päästä kuumailmapalloa lähellekään äärtä. Lentokone taas putoaa alas pois, jos väkisin sinne pyrkii.

    • Akateemisessa maailmassa et pitkälle pötkisi litteään maahan uskomalla, kun lähes jokainen tieteenala on jossain kohtaa sen kanssa ristiriidassa. Tämä ei kuitenkaan koitune juuri sinulle ongelmaksi.

      • Anonyymi

        Akateemisissa piireissä on hyvä pitää kiinni vallitsevista teorioista, vaikkei niihin henkilökohtaisessa elämässä uskoiskaan. Jos opiskelet vaikka kielitieteitä, lääketieteitä, kasvatustieteitä tai teologiaa, niin on aika yhden tekevää, minkä muotoiseen maahan henkilökohtaisesti uskot! Ei litteään maahan uskominen poissulje esimeriksi sitä, että haluaisi lukea lääkäriksi.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Onko aloittajalla käsitystä mitä siellä lituskan maan alapuolella on ja kuinka paksu tämä pannukakku sitten noinniinkuin olisi?

      mihinkäs se ylimääräinen vesi valuu reunalta ja onko siitä valokuvia kukaan saanut otettua?

      • Anonyymi

        Tiesitkö rakas kyseenalaistaja, että me ihmiset emme todellakaan tiedä tätä ympäröivää maailmankaikkeutta aukottomasti. Tätä tietoa ei meille edes suoda!
        Eli emme voi tietää, mitä maan alapuolella on ja kuinka paksu maankamara on.
        Toisaalta ei sillä pitäis olla mitää merkitystä. Miksi pitää olla niin sormettoman utelias, että täytyisi tietää kaikkeen vastaukset?

        Näitä asioita ihminen ei ikinä saa omilla älynnystyröillä selville

        - Missä Jumala on?
        - Minkä näköinen Jumala on konkreettisesti?
        - Miksi Jumala suunnitteli pelastussuunnitelman niin, kuin se on Raamatussa kerrottu?
        - Missä helvetti ja taivas konkreettisesti sijaitsevat
        - Miten olemme tänne olemaan tupsahdettu
        - Mitä maan kamaran alapuolella on?
        - Mihin avaruuden kansi loppuu?

        Noihin emme saa ikinä vastauksia ihmisen älynnystyröitä käyttämällä. Noita ei voi koskaan millään mittauslaitteillakaan testaamaan eikä selvittämään.
        Elämä on mysteeri ja mysteerin takana on Jumala. Ja tämän asian käsittämiseen tarvitaan vain uskoa. Me uskomme, että Jumala on luonut maan ja että antoi ainokaisen poikansa. Ja joka hänen päälleen uskoo, niin pelastuu. Muuta meiltä ei kysytä, eikä vaadita!

        Totta. Ei ne ihmiset jotka eivät tutki Raamattua ja TV;tä, tiedä asiasta mitään, eivät edes tajua, että ovat SRK;n vankeja, joiden järki on vangiksi saatanan toimesta otettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiesitkö rakas kyseenalaistaja, että me ihmiset emme todellakaan tiedä tätä ympäröivää maailmankaikkeutta aukottomasti. Tätä tietoa ei meille edes suoda!
        Eli emme voi tietää, mitä maan alapuolella on ja kuinka paksu maankamara on.
        Toisaalta ei sillä pitäis olla mitää merkitystä. Miksi pitää olla niin sormettoman utelias, että täytyisi tietää kaikkeen vastaukset?

        Näitä asioita ihminen ei ikinä saa omilla älynnystyröillä selville

        - Missä Jumala on?
        - Minkä näköinen Jumala on konkreettisesti?
        - Miksi Jumala suunnitteli pelastussuunnitelman niin, kuin se on Raamatussa kerrottu?
        - Missä helvetti ja taivas konkreettisesti sijaitsevat
        - Miten olemme tänne olemaan tupsahdettu
        - Mitä maan kamaran alapuolella on?
        - Mihin avaruuden kansi loppuu?

        Noihin emme saa ikinä vastauksia ihmisen älynnystyröitä käyttämällä. Noita ei voi koskaan millään mittauslaitteillakaan testaamaan eikä selvittämään.
        Elämä on mysteeri ja mysteerin takana on Jumala. Ja tämän asian käsittämiseen tarvitaan vain uskoa. Me uskomme, että Jumala on luonut maan ja että antoi ainokaisen poikansa. Ja joka hänen päälleen uskoo, niin pelastuu. Muuta meiltä ei kysytä, eikä vaadita!

        mitä jos vaan lentää sinne maaplätyn reunalle ja luo silmänsä alas eikö se ratkaise jo monta asiaa.

        Raamattu ei missään kohden ilmoita että maapallo on litteä. Se on hieman litteä navoiltaan mutta se on pallo. Kun laiva lähtee niin se katoaa aikansa matkattuaan horisonttiin. Syy, maapallo on pyöreä. Jos se olisi litteä niin tipahtaisiko laiva reunalle päästyään avaruuteen, tai vetovoiman takia ohittaisi reunan ja matkaisi alapuolella ylösalaisin 😄😄

        Tuo sinun litanniasi osoittaa vain ettet tunne noin tusinaa tieteenaloista. Ehkä räikein on koko kosmologian ja astrologian olemassaolon kieltäminen.

        Mutta jos haluat elää tietämättömyydessä, niin se sinulle suotakoon. Sillä tietämättömyydellä on vain hassua mennä värkkäämään niille, jotka asiasta tuntevat edes perusteet. Puhumattakaan sitten ihan ammattitasosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu ei missään kohden ilmoita että maapallo on litteä. Se on hieman litteä navoiltaan mutta se on pallo. Kun laiva lähtee niin se katoaa aikansa matkattuaan horisonttiin. Syy, maapallo on pyöreä. Jos se olisi litteä niin tipahtaisiko laiva reunalle päästyään avaruuteen, tai vetovoiman takia ohittaisi reunan ja matkaisi alapuolella ylösalaisin 😄😄

        Horisontti vääristää merellä näkymää! Uskotko kaikkeen, mitä horisontissa näet?
        Jos uskot, niin uskot sitten varmaan lentäviin laivoihinkin. Oikeasti monesti horisontin tuntumassa olevat kohteet todella näyttävät lentävän, mutta kuuleppa rakas: Eivät ne oikeasti lennä. Muista, Meren horisontti vääristää aina vähän näkymää!!!! Veden ominaisuuksia!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mitä jos vaan lentää sinne maaplätyn reunalle ja luo silmänsä alas eikö se ratkaise jo monta asiaa.

        Ei sinne reunalle niin vain mennä. Aina samat argumentit teillä eppäilijöillä! Kuinka monta kertaa täytyy teroittaa sitä asiaa, ettei reunalle pääse! Se on salattu meiltä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu ei missään kohden ilmoita että maapallo on litteä. Se on hieman litteä navoiltaan mutta se on pallo. Kun laiva lähtee niin se katoaa aikansa matkattuaan horisonttiin. Syy, maapallo on pyöreä. Jos se olisi litteä niin tipahtaisiko laiva reunalle päästyään avaruuteen, tai vetovoiman takia ohittaisi reunan ja matkaisi alapuolella ylösalaisin 😄😄

        Raamatun ei tarvi sitä erikseen mainita, koska se on kirjoittajilleen itsestään selvyys.
        Raamattu kuitenkin vilisee viitteitä siitä, että maa todella on litteä myös kirjoittajien mielestä. Vai miksi Raamatussa puhutaan jalkojen varassa seisovasta maankamarasta, tahi maanpiiristä. Raamatussa ei yhdessäkään kohtaa ilmene mitään viitettä, että maa olisi pallo. Maapallosta kun siinä ei puhuta lainkaan. Vain maanpiiristä ja piirihän ei ole pallo, kuten kaikki tietävät!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Horisontti vääristää merellä näkymää! Uskotko kaikkeen, mitä horisontissa näet?
        Jos uskot, niin uskot sitten varmaan lentäviin laivoihinkin. Oikeasti monesti horisontin tuntumassa olevat kohteet todella näyttävät lentävän, mutta kuuleppa rakas: Eivät ne oikeasti lennä. Muista, Meren horisontti vääristää aina vähän näkymää!!!! Veden ominaisuuksia!

        Olet ihan oikeassa. Merellä horisontti aina vääristää näkymää. Voimme todellakin nähdä ilmassa leijuvia saaria tai laivoja, tai veteen uppoavia kohteita. Kaikki nämä ovat vain veden aikaan saamia taittovirheitä, eli vääristymiä. Ei pidä uskoa kaikkea sitä, mitä silmillä näkee.

        Osataanhan näitä silmänjuksautus kuvia nykyään printata ihan paperillekin. Liikkumaton kuva näyttää liikkuvalta, saman mittaiset viivat erin mittaisilta jne...... Ja ne näyttää sittenkin sellaisilta, vaikka tietäis, ettei asia ole niin, mitä näkee!!!!

    • Anonyymi

      Voi teitä reppanat.

      Kiersimme maapallon kaksi vuotta sitten niin, että läksimme Hesasta, lensimme New Yörkiin, sitten Kaliforniaan, josta Havaijille. Aikaa meni siihen n 2 viikkoa.
      Jatkoimme sieltä Manilaan, Filippineille, josta Dupain kautta Kotiin Hesaan.

      Reunoja ei ollut, kiersille koko pallon.

      Voi teidän pimeyttä.

      • Anonyymi

        Kiersit kehää, et ympyrää.
        Jumalan rauhaan

      • Anonyymi

        Ne tietävät jotka ovat matkustaneet ja joita ei ole kasvatettu SRK:n tynnyrissä.

    • Anonyymi

      Ei sillä meille ihmisille mitään sen kummempaa arjen merkitystä ole, et sinä sitä tallatessa huomaa, missä kävelet, mutta taitaisi luonnonlait, maailmankirjat ja ymmärryskin mennä sekaisin, jos maaPALLO litteä olisi.

    • Anonyymi

      Maa on lätty, se on saletti.
      Pallon muoto on vain Jumalan luoma optinen harha, jota ei voi järjellä käsittää.
      Hiukka sama, kuin meidän vanhoillislestaadiolaisten ainoa oikea usko. Ei sitä voi järjellä selittää, mutta totta se on.

      • Anonyymi

        Ihimiset sen pallotarun on keksinyt. Ja ihimiset ovat niitä pallokuvia tehtailleet.
        Jo valokuvien alkutaipaleella osattiin manipuloida kuvia. Puhuttiin niinsanotuista trikkikuvista. Kuun päällä olevat kuvat taas on otettu oikiasti autiomaasa! Tästä on paljo faktaa netisä, ku jaksaa vain vähän perehtyä asiaan. Nykyaikasilla konneilla pystyy luomaan uskottavaa videokuvaakin, joka on alusta asti vahleellista. Uusimpana aluevaltauksena ns. Deep fake, eli äärimmäisen uskottavat feikkivideot.

        Ihimiset näitä harhakuvia ja valeuutisia keksii. ei siihen tarvita Jumalata. Jumahan tietää, että maa on litteä, eikä hänen näin tarvi ite tuottaa meille mittää valejuttuja!

    • Anonyymi

      On tää paikka lätty vai pallo mutta on tää kyllä kylmä ja ankara,Ja täys paska paikka elää.

      • Anonyymi

        Itseasiassa tää on mitä mainioin paikka elää. Riippuu, miten pelaat korttisi. Kaikki riippuu pitkälti siitä. Toisaalta Jumala antaa kortit ja kaikille se ei jaa yhtä hyviä kortteja. Kaikilla on kuitenkin mahdollisuus pelata käteen annetut kortit parhaalla mahdollisella tavalla. Ei kannata lopettaa peliä liian aikasin kesken, jos tuntuu, että käsissä on paskat kortit.

        Itekki oon jaksanut todella uutterasti pelata tätä elämän peliä ja noussut porraskaupalla ylöspäin ja nyt nautin jo varsin korkeasta elintasosta. On varaa matkustella, pitää urheiluautoa, lomamökkiä jne. Huonoilla korteilla minäkin lähdin!

        No mulla on toi krooninen autoimmuunisairaus ja olen työkyvytön,No saan mä ny sentään pienen sievän eläkkeen ja ei sekään ole edes pysyvä vielä tällä hetkellä,Se mitä mä suuremmaksi osaksi reissaan ni ruokakaupassa käyn.

    • Anonyymi

      Jeesuksen, Hyvän Paimenen, kainaloon pääsee lämmittelemään.

      "Sinä kyllä näet sen, olen lammas viluinen..." sanotaan eräässä hengellisessä laulussakin (Tule kaikeksi mulle). Psalmi 50: avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua.

      • Anonyymi

        Hengellisiä paskoja lauluja ei tarvis ku Jumala ei olisi päästänyt paratiisiin paholaista särkemään ihmisen ja Jumalan välejä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hengellisiä paskoja lauluja ei tarvis ku Jumala ei olisi päästänyt paratiisiin paholaista särkemään ihmisen ja Jumalan välejä.

        Jos maailma tuntuu paskalta paikalta elää, siihen löytyy apu Jumalalta. Syntiinlankeemusta ei voi enää peruuttaa. Mutta Jumala järjestänyt sovituksen Jeesuksessa Kristuksessa, että meillä olisi rauha hänen kauttaan, eikä tarvi paholaisen armoilla enää elellä. Lämpimämpi on olla Herran kanssa, turvassa olet silloin tässä kylmässä ja ankarassa maailmassa ja paholaiselta myös.

        Jos ny oikeen tarkkaan aatelaan että pyhä raamatun sana on Jumalan sanaa ni Jumalan sana aiheutti Ihmisen syntiin lankeemuksen.!!!Siis Jumala aiheutti ishmisen syntiinlankeemuksen.!!!

        Jumala haluaa seuraajia, jotka seuraavat häntä rakkaudesta ja täysin vapaaehtoisesti, eivät pakosta tai pelosta tm. väärästä syystä. Hän on myös antanut ihmiselle vapaan valinnan mahdollisuuden, myös itsensä suhteen.

        Uskon, että siksi hyvän ja pahan tiedon puukin oli paratiisissa ja siksi myös sielunviholliselle annettiin tilaisuus houkutella ihminen syntiin. Herra kyllä varoitti ihmisisä etukäteen puusta ja siitä, mitä ei pidä tehdä, koska hän tiesi, että siitä seuraisi ikäviä asioita. Mutta ihminen käytti valinnavapautensa.

        Kaikkitietävä Jumala kyllä edeltä tiesi näin käyvän, sillä heti syntiinlankeemuksen perään hän ei pelkästään rankaissut, vaan ilmoitti myös sovituksen olevan tulossa. Tämä sovitus on Jeesus. Raamatun mukaan ristin sovitustyö on ollut suunniteltuna maailman luomisesta saakka.

        Joten kaikki tyynni on Jumalan suunnitelmaa, sallimusta ja ihmisen valinnanvapautta. Kaiken päämääränä se, että ihminen löytäisi takaisin Jumalan yhteyteen.

        Höpötä mitä paskaa haluat Jumala suunnitteli ite kaiken.

        Jos Jumala olisi halunnut että ihminen ei olisi langennut ei paratiisissa olisi paholaista ollut eikä myös ollut puuta mistä ihminen ei olisi saanut ottaa hedelmiä!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpötä mitä paskaa haluat Jumala suunnitteli ite kaiken.

        On valinnanvapaus uskoa mitä ikinä haluan. Ja valitsen uskoa raamatun sanaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On valinnanvapaus uskoa mitä ikinä haluan. Ja valitsen uskoa raamatun sanaan.

        Onko Raamattu su mielestä aukoton kirja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko Raamattu su mielestä aukoton kirja?

        Raamattuun on koottu sellaiset tapahtumat ja asiat, jotka opettavat ja ohjaavat ihmistä tuntemaan Jumalaa, opettavat kuka ja minkälainen hän on, mitä hän on tehnyt muinaisuudessa, mitä hän tulee tekemään tulevaisuudessa, miten hän toimii eri tilanteissa ja mikä hänen tahtonsa on ihmisen suhteen.

        Eli uskon, että raamattu meille kertoo totuuden mukaisesti nämä asiat. Se on raamatun tarkoitus.

        Et vastannut suoraan mitä kysyn.!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et vastannut suoraan mitä kysyn.!!!

        Ei siellä mitään aukkoja ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala haluaa seuraajia, jotka seuraavat häntä rakkaudesta ja täysin vapaaehtoisesti, eivät pakosta tai pelosta tm. väärästä syystä. Hän on myös antanut ihmiselle vapaan valinnan mahdollisuuden, myös itsensä suhteen.

        Uskon, että siksi hyvän ja pahan tiedon puukin oli paratiisissa ja siksi myös sielunviholliselle annettiin tilaisuus houkutella ihminen syntiin. Herra kyllä varoitti ihmisisä etukäteen puusta ja siitä, mitä ei pidä tehdä, koska hän tiesi, että siitä seuraisi ikäviä asioita. Mutta ihminen käytti valinnavapautensa.

        Kaikkitietävä Jumala kyllä edeltä tiesi näin käyvän, sillä heti syntiinlankeemuksen perään hän ei pelkästään rankaissut, vaan ilmoitti myös sovituksen olevan tulossa. Tämä sovitus on Jeesus. Raamatun mukaan ristin sovitustyö on ollut suunniteltuna maailman luomisesta saakka.

        Joten kaikki tyynni on Jumalan suunnitelmaa, sallimusta ja ihmisen valinnanvapautta. Kaiken päämääränä se, että ihminen löytäisi takaisin Jumalan yhteyteen.

        Sinun tieto taito on kyllä ihan lapsen kengisssä!!!

        Siis sielunviholliselle annettiin tilausuus houkutella ihminen syntiin,Niin annettiin ja tässä on kyllä selkeästi koira haudattuna tässä asiassa ja aika pahasti!!!

        Eräs pastori on myös tätä asiaa pohtinut ja kyseenalaistanut ja myös kysynyt että jos kerran Jumala on hyvä ni miksi pääty tämmöiseen ratkaisuun koska tiesi etukäteen mitä tapahtuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala haluaa seuraajia, jotka seuraavat häntä rakkaudesta ja täysin vapaaehtoisesti, eivät pakosta tai pelosta tm. väärästä syystä. Hän on myös antanut ihmiselle vapaan valinnan mahdollisuuden, myös itsensä suhteen.

        Uskon, että siksi hyvän ja pahan tiedon puukin oli paratiisissa ja siksi myös sielunviholliselle annettiin tilaisuus houkutella ihminen syntiin. Herra kyllä varoitti ihmisisä etukäteen puusta ja siitä, mitä ei pidä tehdä, koska hän tiesi, että siitä seuraisi ikäviä asioita. Mutta ihminen käytti valinnavapautensa.

        Kaikkitietävä Jumala kyllä edeltä tiesi näin käyvän, sillä heti syntiinlankeemuksen perään hän ei pelkästään rankaissut, vaan ilmoitti myös sovituksen olevan tulossa. Tämä sovitus on Jeesus. Raamatun mukaan ristin sovitustyö on ollut suunniteltuna maailman luomisesta saakka.

        Joten kaikki tyynni on Jumalan suunnitelmaa, sallimusta ja ihmisen valinnanvapautta. Kaiken päämääränä se, että ihminen löytäisi takaisin Jumalan yhteyteen.

        Siis sielunviholliselle annettiin tilausuus houkutella ihminen syntiin,Niin annettiin ja tässä on kyllä selkeästi koira haudattuna tässä asiassa ja aika pahasti!!!

        Eräs pastori on myös tätä asiaa pohtinut ja kyseenalaistanut ja myös kysynyt että jos kerran Jumala on hyvä ni miksi pääty tämmöiseen ratkaisuun koska tiesi etukäteen mitä tapahtuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos maailma tuntuu paskalta paikalta elää, siihen löytyy apu Jumalalta. Syntiinlankeemusta ei voi enää peruuttaa. Mutta Jumala järjestänyt sovituksen Jeesuksessa Kristuksessa, että meillä olisi rauha hänen kauttaan, eikä tarvi paholaisen armoilla enää elellä. Lämpimämpi on olla Herran kanssa, turvassa olet silloin tässä kylmässä ja ankarassa maailmassa ja paholaiselta myös.

        Viinapaukut lämmittää mieltä enempi mitä satuihin uskominen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinun tieto taito on kyllä ihan lapsen kengisssä!!!

        Saat anteeksi väärät sanasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko Raamattu su mielestä aukoton kirja?

        Raamattu ei ole aukoton kirja. Siellä ei kerrota siis kaikkea!
        Jos kerrottaisiin, niin silloinhan kaikki pääsis taivaaseen. Jumala on ihan tarkoituksella jättänyt aukkoja Raamattuun, jotta ihmisen täytyis vähän itsekin tehdä uskossa pysymisen eteen jotain. Kilvoittelu on todella tärkeää. Raamatussa useissa kohdissa kehoitetaan kilvoittelemaan uskossa!
        Muista, että tieteen teoksetkaan evät ole aukottomia. Niissä vasta aukkoja onkin! Kukaan ei esimerkiksi tiedä, onko mustia aukkoja ja jos on, niin mitä ne ovat.
        Eikä kukaan ihan oikeasti tiedä aukottomasti, onko maa oikeasti litteä vai pallo. On vain erilaisia oletuksia, eli hypoteeseja. Aukoton totuus löytyy vain Jumalalta itsestään, sillä hän on kaikki tietävä!

    • Anonyymi

      One Way Mission ja heidän netti-tv-kanavansa One Way TV ovat hyviä . Siellä kannattaa piipahtaa saamassa lämminhenkistä opetusta Jeesuksesta ja kristinuskosta.

    • Anonyymi

      Maa on pannukakku.

      Tiettävästi pallonmuotoiseen maahan ei usko enää kukaan muu kuin yksi kempeleläinen Kesi.

      • Anonyymi

        Varmaankin Kes uskoo pallomuotoon. än on fiksu ja kastoo TV;stä myös avaruusohjelmia, joka voisi avata Sinunkin näkövinkkelisi.
        Ai niin,, se hän olisi liikkuva kuva.
        Tynnyrihän on tynnyri.

      • Anonyymi

        Kaikki uskoo mihin uskoo ja pitäs yrittää kunniottaa kaikkia ihmisiä mutta ei se aina nii helpoa ole.

    • Anonyymi

      Jos ny vaikka meillä suomalaisilla olisi sellainen superlentokone ja polttoaine riittäisi maapallon ympäri lentoon ja aloitettaisiin vaikka ny sieltä oulusta ja aloitettas lento luotisuora lento niin?Päätyskö se lento oulusta ouluun?

      • Anonyymi

        Suihkuvirtaukset ja coriolisvoiman huomioiden lento päättyisi Kissankulmalle Kempeleeseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suihkuvirtaukset ja coriolisvoiman huomioiden lento päättyisi Kissankulmalle Kempeleeseen.

        Olet näinollen pallon kannalla.
        Kyllä lestoistakin järkimiehiä löytyy.

    • Anonyymi

      Jes 40:22 Hän istuu korkealla maanpiirin (chug) päällä, kuin heinäsirkkoja ovat sen asukkaat; hän levittää taivaan niinkuin harson, pingoittaa sen niinkuin teltan asuttavaksi.
      Hepreankielen sana chug tarkoittaa ympyrää ja piiriä. Litteän maan puolustajat sanovat ettei ympyrä tai piiri välttämättä tarkoita pyöreää pallomaista muotoa, vaan voi tarkoittaa myös litteää ja kiekkomaista levyä. Raamatun sana kuitenkin todistaa sen että hepreankielen sana chug tarkoittaa pyöreää ja pallomaista muotoa.
      Job 26:
      8 Hän sitoo vedet pilviinsä, eivätkä pilvet halkea niiden alla.
      9 Hän peittää valtaistuimensa näkyvistä, levittää pilvensä sen ylitse.
      10 Hän on vetänyt piirin (chug) vetten pinnalle, siihen missä valo päättyy pimeään.
      Jobin kirjan mukaan Jumala teki maailman vesien (merien) pinnat ympyrän muotoisiksi (chug), joka todistaa sen, että maa on pyöreä, sillä jos maa olisi litteä, niin miksi Raamattu kuvaisi merien pintojen maan ympärillä olevan ympyrän muotoisia? Jos maa olisi litteä, niin Raamattu ei voisi kertoa merten pintojen olevan ympyrän muotoisia. Raamattu sanoo maailman merien pintojen olevan ympyrän muotoisia, koska maa on pyöreän pallon muotoinen. Jumala loi maapallon, pyöreän maan, ei litteää maata.
      Jobin kirja kertoo Jumalan vetäneen piirin vetten pinnalle, siihen missä valo päättyy pimeään. Mitä edellä oleva Raamatun jae tarkoittaa? Kun Jumala loi pyöreän maapallon merineen, niin Hän asetti päivän tuomaan valoa ja yön tuomaan pimeän sen seurauksena kun auringon valo nousee ja laskee. Auringon nousu ja lasku, niin että maan eri osissa on yhtä aikaa päivä ja yö voi tapahtua ainoastaan silloin kun maa on pyöreä. Silloin kun aurinko paistaa tietyssä kohdassa maapallolla, niin auringon paistaessa on päivä ja toisella puolella maapalloa on pimeää ja yö. Maan pallomainen muoto on ainoa selitys sille miksi päivä ja yö vaihtelevat jatkuvasti eri puolilla maailmaa.
      Kaksi käytännön esimerkkiä ja havaintoa valosta ja pimeästä kumoavat litteän maan teorian:
      Silloin kun maa on suoraan auringon ja kuun välissä kuunpimennyksen aikana, niin maa heijastaa kuuhun pyöreän ja pallomaisen varjon. Litteä maa ei heijastaisi pyöreää varjoa, vaan kapeahkon viivamaisen varjon. Voit itse tehdä havainnollisen kokeen ottamalla käteesi, vaikka jalkapallon tai jonkin pyöreän pallon ja aseta taskulamppu kohtisuoraan palloa ja seinälle heijastuu pallon pyöreä muoto. Ota sitten käteesi pyöreä kiekkomainen levy ja aseta se käteesi, niin että litteä kohta on suoraan kohti taskulamppua ja seinälle heijastuu kapea viivamainen varjo. Kuunpimennyksen aikana maa heijastaa kuuhun pyöreän varjon, joka kumoaa litteän maan teorian.
      Litteän maan puolustajat sanovat auringon sijaitsevan litteän maan yläpuolella, jolloin aurinko valaisee vain yhtä tiettyä rajattua aluetta kerrallaan. Jos maa olisi litteä, niin kaikki litteän maan päällä olevat näkisivät auringon, vaikka he eivät olisi valon rajatulla alueella. Jos menet muutaman ystäväsi kanssa pimeällä yöllä suurelle leveälle kentälle tai pellolle ja yksi teistä nousisi korkean mäen päälle valaisten vain yhtä tiettyä rajattua aluetta taskulampulla, niin nekin, jotka eivät olisi rajatulla valon alueella näkisivät kuitenkin taskulampun valokeilan. Yöllä emme kykene näkemään aurinkoa, koska aurinko on maapallon toisella puolella, ja tämä tosiasia kumoaa litteän maan teorian.
      Jos maa olisi litteä ja aurinko korkealta valaisi litteää maata, niin auringon suuren ja voimakkaan valon tulisi näkyä kaikkialle litteästä maasta katsottuna myös niille alueille, joille aurinko ei paistaisi, jossa olisi pimeää. Kuten edellä tuli ilmi, niin yöllä maasta katsottuna emme kykene näkemään aurinkoa ja sen suoraa paistetta maan päälle. On selvää, ettei maa voi olla litteä.
      Jotkut litteän maan teoriaan uskovat ihmiset sanovat litteän maan olevan kupolin sisällä, jonka yläpuolella on aurinko ja kuu. Raamatun sanan opettama meren pinta on pyöreän muotoinen, joka kumoaa litteän maan kupoli teorian. Maapallo ja merten pinta-ala on niin laaja, että tietenkin silmällä sitä on vaikea havaita, mutta jos pääsisit kuumailmapallon mukana todella korkealle, niin näkisit maan pyöreän muodon.

      • Anonyymi

        Jatkuu;1 Moos 1:
        14 ¶ Ja Jumala sanoi: "Tulkoot valot taivaanvahvuuteen erottamaan päivää yöstä, ja olkoot ne merkkeinä osoittamassa aikoja, päiviä ja vuosia,
        15 ja olkoot valoina taivaanvahvuudella paistamassa maan päälle". Ja tapahtui niin:
        16 Jumala teki kaksi suurta valoa, suuremman valon hallitsemaan päivää ja pienemmän valon hallitsemaan yötä, sekä tähdet.
        17 Ja Jumala pani ne taivaanvahvuuteen, paistamaan maan päälle
        18 ja hallitsemaan päivää ja yötä ja erottamaan valon pimeästä. Ja Jumala näki, että se oli hyvä.
        Saar 1:5 Ja aurinko nousee, ja aurinko laskee ja kiiruhtaa sille sijallensa, josta se jälleen nousee.
        Raamattu sanoo Jumalan tehneen kaksi valoa (aurinko ja kuu) hallitsemaan (paistamaan, loistamaan) maan päälle. Aurinko valaisee päivällä ja kuu yöllä. Raamatun sanan mukaan aurinko laskee ja nousee kiiruhtaen paikallensa, josta se jälleen nousee. Jos maa olisi litteä ja aurinko sijaitsisi aina litteän maan päällä, niin miksi Raamattu sanoo auringon nousevan ja laskevan? Aurinko nousee ja laskee sekä kiiruhtaa paikallensa, josta se nousee jälleen sopii vain siihen, että maa on pallomainen, sillä auringon valo kiertää pyöreän maan ympäri. Jos maa olisi litteä, niin aurinko ei voisi nousta ja laskea, vaan valo kulkisi samalla tavalla kuin taskulampulla heijastetaan aina tiettyä aluetta kohti. Auringon nousu ja lasku, päivä ja yö todistaa maan olevan pyöreä. Auringon nousu ja lasku sekä maan liikkeet tekevät myös sen mahdolliseksi, että maa on aina silloin tällöin suoraan auringon ja kuun välissä kuunpimennyksen aikana, jolloin maa heijastaa kuuhun pyöreän ja pallomaisen varjon. Jos maa olisi litteä, niin silloin maa ei voisi heijastaa kuuhun pyöreää varjoa.Snl 8:
        27 Kun hän taivaat valmisti, olin minä siinä, kun hän veti piirin (chug) syvyyden pinnalle,
        28 kun hän teki vahvoiksi pilvet korkeudessa, kun syvyyden lähteet saivat voiman,
        29 kun hän merelle asetti sen rajat, että vedet eivät kävisi hänen käskynsä yli, kun hän vahvisti maan perustukset,
        Sananlaskujen kirjassa Raamattu kertoo merten syvyyksien pinnan olevan ympyrän muotoinen, eli pyöreän pallon muotoinen. Raamattu todistaa maan olevan pyöreä. Maapallo koostuu meristä ja maasta, jonka Jumala loi pyöreän pallon muotoiseksi.
        Jes 22:18 kääräisee sinut keräksi ja paiskaa pallona (dur) menemään maahan, jossa on laajuutta joka suuntaan. Sinne sinä kuolet, ja sinne jäävät sinun kunniavaunusi, sinä herrasi huoneen häpeä.
        Monet litteän maan kannattajat sanovat ettei hepreankielen sana chug tarkoita pyöreätä tai palloa, koska Raamatussa hepreankielessä sana dur tarkoittaa palloa. On totta, että Raamatussa sana dur tarkoittaa palloa, mutta se ei kuitenkaan kumoa sitä etteikö chug sana merkitse ympyrää tai pyöreätä muotoa. On monia asioita, joilla on pyöreä muoto, vaikka ne eivät ole palloja. Esimerkiksi kivi voi olla pyöreä ja yleisurheilussa käytetty kuula on pyöreä. Jos yrittäisin kumota kuulan pallomaisen muodon, sillä perusteella, ettei kuulasta käytetä sanaa pallo, niin silloin en ymmärtäisi ympärilläni olevaa todellisuutta. Vaikka pyöreästä kivestä tai kuulasta ei käytetä sanaa pallo, niin siitä huolimatta pyöreä kivi ja kuula ovat pyöreitä ja pallon muotoisia. Samalla tavalla myös Raamatun käyttämä sana chug merkitsee ympyrää ja pyöreätä pallomaista muotoa, vaikka sana chug ei tarkoita kirjaimellisesti palloa. Hepreankielen sana chug tarkoittaa ympyrää ja piiriä, joka Raamatun sanan todistuksen mukaan on pyöreä, kuten asia tuli esille jo aikaisemmin.
        Babyloniassa syntyi maailman ensimmäinen uskonto, taivaan kuningatar kultti sekä sen lisäksi he uskoivat maan olevan litteä. Lopunajassa vaikuttava Babylonian henki ja uskonnon oppi pyrkii palauttamaan takaisin Babylonian valheet, joiden kautta riivaajahenget eksyttivät muinaisen maailman ihmisiä. Eräs tällainen muinainen babylonialainen saatanallinen valhe on teoria litteästä maasta, johon eivät suinkaan kaikki ihmiset tule uskomaan lopunajassa, mutta ikävä kyllä monet vilpittömät uskovatkin ovat uskoneet tämän valheen, kun he ovat uskoneet valheellista propagandaa sekä ymmärtäneet väärin tiettyjä Raamatun kohtia.

        En ole tiennytkään, että sekin teoria on jostain Babyloniasta lähtenyt. Sinut taidan tietää kyllä, PP.

        Babylonhan oli sen ajan "avaeruustiede keskus", jossa jo määriteltiin tavaan kappaleiden paikat.
        Tutkimuskeskus oli kaivantoja Uri nimisessä kaupungissa, sama, jossa Abram eli nuoruutensa.
        Sieltä saatiin huomattavasti tarkemmat mittaustulokset mitä Egytistä.
        He totesivat enimmäisinä sen, että maa on pallo.
        Heillä oli myös osin salainen tieverkosto, sekä mittaus paikkoja aina tuhannen kilometrin piirissä.
        Osa tutkimustiedosta kirjattiin myös Hebreaksi, joka anakin minulle on avannut ymmärystä.
        Profeetta Jeremia, joka oli suoraan puhuva, vihasi Babyloniaa, mutta kun juutalaiset menivät sinne diasporaan, Hänen kantansa lieveni, koska vain pienei osa tuli takaisin Israeliin.

    • "Onko väliä, onko maa litteä vai pallo?"

      -Onko väliä onko Raamattu totta vai ei? Itse uskon kirjaimellisesti Raamatun sanaan ja uskon että Raamattu kertoo meille maan olevan litteä.

      • Anonyymi

        Onko näin Raamatussa, siellä alkukielellä se on pallo, chug, sekä dur.
        Lue hedrealaista Raamattua, jota ei ole pakanat väärentäneet.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onko näin Raamatussa, siellä alkukielellä se on pallo, chug, sekä dur.
        Lue hedrealaista Raamattua, jota ei ole pakanat väärentäneet.

        Raamatussa kerrotaan "maanpiiristä" joka mielestäni viittaa kiekkomaiseen litteäänmaahan.

    • >> Aurinko nousee ja laskee sekä kiiruhtaa paikallensa, josta se nousee jälleen sopii vain siihen, että maa on pallomainen, sillä auringon valo kiertää pyöreän maan ympäri. Jos maa olisi litteä, niin aurinko ei voisi nousta ja laskea, vaan valo kulkisi samalla tavalla kuin taskulampulla heijastetaan aina tiettyä aluetta kohti. Auringon nousu ja lasku, päivä ja yö todistaa maan olevan pyöreä.>>

      Aurinko laskee yöllä kiekon alapuolelle.

      • Anonyymi

        On muuten aika koomista, kuinka tiedemiehilläkin aurinko se vaan joka päivä "nousee ja laskee" heidänkin puheissaan, vaikkei se mihinkään nykytieteen valossa kyllä nouse eikä laske.

        No mitä se aurinko sitten tekee, jos se ei nouse eikä laske?
        Siinä onkin kysymys, johon nää et ossaa ees antaa vastausta.

        Mutta mehän näämme silimillä, että se nousee ja laskee. Auringon ylläällä ollesa on päivä. Ku se menee kamaran alapuolelle, on yö. Tämän voi havaita ihan omilla silimilläkin!

        Uskon vakaasti litteään maahan, jossa aurinko menee aina öisin mailleen. Sieltä se sitte nousee ihanasti paistamaan uutta päivä, joskin aina aurinkokaan ei jaksa paistaa maahan saakka, ku pilivet tullee siihen välliin vähän häirihtemään. Joka tapauksessa oli pilivet tai ei, aurinko nousee ja laskee!

        Joo en näemmä ossaa, pannukakuksi meni. 😁

      • Anonyymi

        Öööö... auringon valoko kiertää maan ympäri...?

        Eikö kuitenkin maapallo kierrä akselinsa ympäri ja kiertoradallaan auringon ympäri?

      • Anonyymi

        Ei. Aurinko vaikuttaa meihin niin, että maapallon pyörimisliikkeen johdosta se näyttää nousevan idästä, ja laskevan länteen.
        Kun Suomessa on vaikka puoli yö, eli 24, niin maapallon toisella puolella se on 12 tuntia jäljessä, riippuen kumpaan lasketaan itä tai länsi.
        Mielenkiitoista, kun olimme lapsiimme Skybe yhteydessä, maapallon toisella puolella, niin heillä oli yö, meillä kesskipäivä.
        Mielenkiintoista myös aikavyöhyke uupumus, mitenkähän se lätyssä toimii?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Öööö... auringon valoko kiertää maan ympäri...?

        Eikö kuitenkin maapallo kierrä akselinsa ympäri ja kiertoradallaan auringon ympäri?

        Aurinko ei kierrä yhtään mitään.
        Aamusella Jumala laittaa kytkimestä auringon päälle ja sitten illalla Jumala sammuttaa sen samaisen auringon.

        Metsässä kaatuva puu ei päästä kaatuesaan ääntä, jos kukaan ei ole sitä kuulemassa.

      • "Aurinko laskee yöllä kiekon alapuolelle."

        Aurinko ei laske milloinkaan äärettömän kiekkomme alapuolelle vaan kiertää kehää litteänmaamme yläpuolella.

      • Anonyymi
        Delphin kirjoitti:

        "Aurinko laskee yöllä kiekon alapuolelle."

        Aurinko on aurinkokutamme keskus, jota kierää maalappo, sekä kymmenkunta muuta pallo tähteä ja kuuta.
        Aurinko on paikallaan, samoin kun kuu, sen pimeää puolta emme koskaan näe.

      • Delphin kirjoitti:

        "Aurinko laskee yöllä kiekon alapuolelle."

        Aurinko ei laske milloinkaan äärettömän kiekkomme alapuolelle vaan kiertää kehää litteänmaamme yläpuolella.

        Raamattu sanoo ihan selvästi että aurinko nousee ja laskee.

        Raamatun mukaan aurinko nousee ja laskee. (2)

      • Anonyymi
        PasiToivonen2 kirjoitti:

        Tässäkö on nyt tekeillä lättyreformaatio?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Öööö... auringon valoko kiertää maan ympäri...?

        Eikö kuitenkin maapallo kierrä akselinsa ympäri ja kiertoradallaan auringon ympäri?

        Maa on stabiili paikoillaan seisova kiekko ja aurinko liitää yläpuolellamme laskien välillä kamaran alle. On hölynpölyä väittää, että maa on pyöreä ja pyörisi itse auringon ympäri ja kieppuisi vieläpä jonkin naurettavan akselinsa kautta... ja että kuu muka heijastais auringon valoa. Kuu tuottaa sitä valoa itse ja leijaa samalla tavalla taivaankannella, mitä aurinkokin!

      • Anonyymi
        Delphin kirjoitti:

        "Aurinko laskee yöllä kiekon alapuolelle."

        Aurinko ei laske milloinkaan äärettömän kiekkomme alapuolelle vaan kiertää kehää litteänmaamme yläpuolella.

        Iteasiassa niinhän se taitaa ollakin. Aurinko kiertää kehää siinä missä kuukin. Molemmat tuottavat valoa. Kuu himmeämpää aurinko kirkkaampaa. Ja kuu loistaa välillä sirppinä..... aurinko aina kokonaisena... koska näin on säädetty!

      • Anonyymi kirjoitti:

        No mitä se aurinko sitten tekee, jos se ei nouse eikä laske?
        Siinä onkin kysymys, johon nää et ossaa ees antaa vastausta.

        Mutta mehän näämme silimillä, että se nousee ja laskee. Auringon ylläällä ollesa on päivä. Ku se menee kamaran alapuolelle, on yö. Tämän voi havaita ihan omilla silimilläkin!

        Uskon vakaasti litteään maahan, jossa aurinko menee aina öisin mailleen. Sieltä se sitte nousee ihanasti paistamaan uutta päivä, joskin aina aurinkokaan ei jaksa paistaa maahan saakka, ku pilivet tullee siihen välliin vähän häirihtemään. Joka tapauksessa oli pilivet tai ei, aurinko nousee ja laskee!

        Kummasti se aurinko pysyy etelä- ja pohjoisnavalla aina puoli vuotta kerrallaan paistamassa ilman yöunta. ;)

      • Anonyymi
        PasiToivonen2 kirjoitti:

        Raamattu sanoo ihan selvästi että aurinko nousee ja laskee.

        Niin sanoo. Raamattu on täynnä vertauskuvia tai näyttää asioita myös ihmisen näkökulmasta, siten, miten ihminen maailman hahmottaa, jollainen tämäkin auringon nousu- ja lasku-asia täytyy olla, koska raamattu kertoo maan palloksi.

      • Anonyymi
        Tipale kirjoitti:

        Kummasti se aurinko pysyy etelä- ja pohjoisnavalla aina puoli vuotta kerrallaan paistamassa ilman yöunta. ;)

        No kun aurinko on laitettu pohjoisessa toimimaan niin, mutta ei kyllä se etelässä tee koskaan. Tervemenoa kokemaan se vaikka Australiaan. koetko siellä yötöntä yötä?
        No et! Siksipä etelänapaa ei ole, eikä pallon muotoista maata. Maanpiiri on välillä siinä asteessa aurinkoon, että aurinko näkyy koko ajan pohjoisnavan tietämyksillä. Tämä ei kuitenkaan todista pallomuotoa millään tavoin!
        Olen muuten ollut Austraaliassa joulu-tammikuussa ja luulin, että sielläkin olisi yötönyö, mutta ihan väärässä olin!!!!

        Öh, Australia ei ole etelämanner. Otapa kuule ja mene Antarktikselle loppuvuodesta ja kiertele sitä pari kuukautta ympäri ämpäri, Kummasti aurinko paistaa koko ajan joka puolella tätä aluetta. joka kuulemma ympäröi maalätyn reunoja. :D

    • >>Tätä kyselevät monet litteän maan kannattajat.>>

      Jos kannattaa litteää maata, tuskin hän enää kyselee "onko Maa litteä?" Hän tietää jo vastauksen

      • Anonyymi

        Tottakai me tiiettään vastaus. Voijjaan silti hoksauttaa muita kanssakulkjoita ymmärtämään asian oikian laijan. Maa todellakin on litteä, eikä siinä jorinat, sepinät ynnä muut höpinät auta! Pyöreä maa on ihan hullun ajatus!

    • Anonyymi

      TIEDE ilmoitti aikanaan aivan VUORENVARMANA, kuinka maa on koko universumin paikallaan pysyvä keskus. Koko ihmiskunta meni halpaan ja tätä harhaa jatkui satoja vuosia. Siinäpä esimerkki ihmisviisauden "faktoista".

      Tiede onkin vain sarja olettamuksia ja teorioita. Aina joku lopulta tulee ja muuttaa "faktat" fiktioksi. Kunhan riittävästi jaksetaan odotella.

      • Anonyymi

        Suomi on tämän lättänän keskellä,vaikka amerikkalaiset muuta luulee.

      • Anonyymi

        Niimpä. Tiede aina kumotaan ennen pitkää. Se mitä tiede nyt väittää totena, onkin täyttä palturiinia tulevaisuudessa, jolloin tiede taas väittää toista!

        Me Jumalan lapset kuitenkin ymmärrämme, ettei totuus muutu. Maa on litteä maanpiiri, jonka päällä pyörivät aurinko, tähdet ja kuu. Kaikki loistavat itsenäisesti valoa ja kaikkea tätä ohjaa Taivaan Isä! Suurella viisaudellaan hän on tämän järjestelmän moninaisuuksineen luonut ja siitä kiitämme häntä, Luojaamme!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi on tämän lättänän keskellä,vaikka amerikkalaiset muuta luulee.

        Eipä näy yhtäkään tiedeihmistä missään puolustamassa tätä satoja vuosia kestänyttä, 100%:n varmaa teoriaa "maasta, tuosta meidän paikallaan pysyvästä koko universumin keskuksestamme". Toivovat ehkä että unohtaisimme jo koko asian? Mutta me emme unohda!

        Mutta tietenkin ymmärrämme, että tiedemies on vain erehtyväinen ihminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi on tämän lättänän keskellä,vaikka amerikkalaiset muuta luulee.

        Anteeksi, mutta Suomi ei ole maailman napa! Jos tutustuisit kartastoon vähän tarkemmin, niin voit havaita, että se on paljon pohjoisempana yläpuolella meistä. Siellä on se maailman napa, mutta me ollaan kyllä tosi lähellä sitä pohjoisnappaa, verrattuna vaikka Italiaan tai Austraaliaan!

    • Arvokasta ja hienoa höpinää!

      Ps. Mitä huumeita käytät?

      • Anonyymi

        Mitä huumeita sinä käytät?
        Minulla on varsin paljon todisteita litteän maan puolesta, eikä siihen todellakaan mitään huumeita tarvitse, että nämä todisteet saa haltuun!
        Pikemminkin huumeet sekoittavat vain pään ja alat näkemään esimerkiksi vaaleanpunaisia norsuja, tai yksisarvisia hepokatteja tai muuta hullua. Tiedän, sillä eräs läheinen oli menny kerran syömään tyhmyyksissään huumetta ja alkoi hourailee näkyjensä kanssa!!!! TÄMÄKÖ LISÄÄ LITTEÄNMAAN TIETOSUUTTA?????!!!!!
        Tämä huumeita syönyt luuli, että astelee spiraalin muotoista rullakaistaletta pitkin, eli hänen aistinsa meni ihan sekaisin. Hän luuli tosissaan, että maankamara on kuin spiraalinmuotoon vääntynyt omituinen kaistale!!!!!!

        No miten litteän maan todisteita saa?
        Sen voi tarkistaa ihan vaikka sillä, että kannattaako uskoa kaikkea mitä omilla silmillä näkee!
        Näkökeskuksemme ei ole aukoton, vaikkei oliskaan syönyt huumeita. Esimerkiksi merelle kattoen voit nähdä leijaavia saaria tai paatteja. Kuitenkin tiedät, ettei ne leijaa vaan kyse on kangastuksesta, eli meren ja horisontin vääristymästä! Kun näet purjelaivan ikään kuin uppoavan paatti edellä veteen niin, että vain masto näkyy, voit luulla, että no niin, maa on pyöreä! Mutta se on vain näköharhaa!
        Tutustuppa harhakuviin tms, joita on nettikin pullollaan. Saman mittaiset viivat voivat näyttää erin mittaisilta, tai täysin liikkumaton spiraalikuva saattaa näyttää pyörivältä, vaikka olisivat ihan vain printtikuvia. Siinä todistus: kaikki mitä näet, ei ole aina totta!!!!

        Ja toinen todistus: Minne vedenpaisumuksen aikaiset vedet valuivat, jos maa olisi litteä?
        Aivan, ei minnekään. Olisimme yhä veden vallassa. Litteä maa mahdollistaa sen, että ylimääräiset vedet meni laidan yli pois ja uutta tulee aina taivaalta!
        Litteän maan puolesta puhuu myös kertomus, kun Jeesus käveli pohjaa pitkin niin, että vedet väisti. Jos olisimme pallomaassa, niin veden väistyessä muualla olis pitäny tulla tulva. Mutta eipä tullut! Eli maa on litteä. Väistyneet vedet lorisi reunalta pois. Uutta tuli taivaalta!

        Todisteita on paljon enemmänkin, mutta tähän en jaksa alkaa niitä enempää listaamaan. Uskon hyvin vahvasti, että olemme litteässä maassa.

        Oon kuullut, että höyrypilveä puhaltavat alkavat luulemaan maata palloksi. Höyrypilven puhaltaminen on aika petollista, koska höyry tarttuu hirveän helposti isältä pojalle ja näin pojastakin tulee helposti höyrypää, vaikkei koskaan olisi itse puhaltanut höyrypilveä!

        Uskoisin, että on pitkälti höyrypilven syy, miksi valtaosa ihmiskansasta uskoo pallon muotoseen maahan. Tietääkseen eläimistössä ei ole yhtään, joka luulisi asuvansa pallomaassa. Ja syy on yksinkertainen: eläimet eivät puhalte mitään höyrykkeitä, eikä savukkeitakaan. Eläimet on näin ollen säilyneet raittiina ja tietävät astelevansa ja liitelevänsä litteän maan päällä!

    • Anonyymi

      Litteän maan kannattajia ei Suomesta löydy. Kaikki keskustelut ovat silkaa pilailua. Jos joku litteään maahan uskova sattuisi löytymään, hän on pullossa kasvanut eikä ole käynyt mitään kouluja.

      • Anonyymi

        Olet ihan väärässä!
        Jokainen suomalainen on kuullut pallotarusta, siinä oot ihan oikiassa. Suurin osa vain uskoo tämän tarun täysin todeksi, koska sitä on uputettu totena. Samoin evoluutiotaru. Sitäkin on uputettu totena. On kuitenkin aina ollut niitä, jotka näitä teorioita on kyseinalaistanut. Muutenkin monet kyseinalaistaa monia asioita, eikä purematta niele kaikkea. Litteän maan tietoisuus on viime aikoina vain kasvanut siinä, missä selvänäköisyys ja enkeliuskokin. Kannattaa ottaa asioista selvää, ennen ku tulee tänne kyseinalaistamaan muiden toteamuksia!

      • Anonyymi

        Niin minäkin luulin ennen. Käsitykseni muuttui täysin, kun eksyin utelaisuutta erään vapaan ja villin seurakunnan tilaisuuteen. Täällä jokin huru-ukko todisti seurakunnalle, kuinka hän oli käynyt maan äärellä, josta oli nähnyt taivaan kannen yläpuolisen kirkkauden ja Jeesuksen kasvot, sekä maan alapuolella olevan tulimeren demoneineen ja kuinka Jeesus kirkasti hänelle tämän kaiken todellisuuden. Seurakunta huusi äänekkäästi aamenta ja hallelujaa, kunnes jokin yksittäinen henkilö karjahti, että oletteko te ihan aineissa, kun tollaisiin harhoihin uskotte!
        Ei kestänyt kauaakaan, kun neljä ronskia miestä poisti tämän epäilijän ulos salista.

        Tämän jälkeen olin aivan vakuuttunut, etteivät kaikki ole pilailijoita, vaan joukossa on myös ihan aidost litteään maahan uskovia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet ihan väärässä!
        Jokainen suomalainen on kuullut pallotarusta, siinä oot ihan oikiassa. Suurin osa vain uskoo tämän tarun täysin todeksi, koska sitä on uputettu totena. Samoin evoluutiotaru. Sitäkin on uputettu totena. On kuitenkin aina ollut niitä, jotka näitä teorioita on kyseinalaistanut. Muutenkin monet kyseinalaistaa monia asioita, eikä purematta niele kaikkea. Litteän maan tietoisuus on viime aikoina vain kasvanut siinä, missä selvänäköisyys ja enkeliuskokin. Kannattaa ottaa asioista selvää, ennen ku tulee tänne kyseinalaistamaan muiden toteamuksia!

        Keskiajan pimeys ja tietämättömyys leviää Suomessakin!

    • Anonyymi

      Totuuden täytyy aina voittaa ja idiootit pitää hävittää.

      Siksi totuudella on väliä.

    • Anonyymi

      "Onko väliä, onko maa litteä vai pallo?"

      On, varsinkin silloin kun se ei ole kumpaakaan ja sillä on neljä kulmaa kuten kirjoitukset kertovat.

      Jes 11:12 Hän nostaa viirin pakanakansoille ja kokoaa Israelin karkoitetut miehet; ja Juudan hajoitetut naiset hän kerää maan neljästä äärestä.

      Ilm 7:1 ¶ Senjälkeen minä näin neljä enkeliä seisovan maan neljällä kulmalla ja pitävän kiinni maan neljää tuulta, ettei mikään tuuli pääsisi puhaltamaan maan päälle eikä meren päälle eikä yhteenkään puuhun.

      Ilm 20:8 ja hän lähtee villitsemään maan neljällä kulmalla olevia kansoja, Googia ja Maagogia, kootakseen heidät sotaan, ja niiden luku on kuin meren hiekka.

      • Anonyymi

        On hyvin todennäköistä, että Maalla on neljä ääreä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että maan täytyisi olla neliskantti! Kyllä pyöreässäkin maanpiirissä voi olla neljä äärtä, vaikka ne näyttäisi olevan vain yksi yhtenäinen ääri. Pyöreän maanpiirin ääret rajoitetaan ilmansuunnilla. Eteläinen kaari on tietysti yksi ääri, Läntinen yksi jne....
        Jumalan korkeuksista katsoen ääri näyttää olevan yhtenäinen, mutta se on viipaloitu ilmansuuntien mukaan. Väli-ilmansuunnat taas eivät ole ääriä, vaan ainoastaan äärien rajat.
        Esimerkiksi Etelä-äären ja itä-äären välinen raja on kaakko ja niin edelleen!

        jos maapallosta otetaan meret ja järvet pois niin, että pelkkä maa jää näkyviin, maapalloa tuskin voi sanoa litteäksi tai pyöreäksi

      • Anonyymi kirjoitti:

        jos maapallosta otetaan meret ja järvet pois niin, että pelkkä maa jää näkyviin, maapalloa tuskin voi sanoa litteäksi tai pyöreäksi

        Ei ole olemassa mitään pallomaata. On vain Jumalan luoma pyhä litteämaanpiiri, jota meidän tulee kunnioittaa, ja Jumala on Raamatussa ilmoittanut todisteet litteänmaan olemassaolosta.

      • Anonyymi
        Delphin kirjoitti:

        Ei ole olemassa mitään pallomaata. On vain Jumalan luoma pyhä litteämaanpiiri, jota meidän tulee kunnioittaa, ja Jumala on Raamatussa ilmoittanut todisteet litteänmaan olemassaolosta.

        Miten siellä "piirin" reunalla, kuka siellä asuu? Voitko mainita, sillä Raamatussa piiri tarkoittaa maan piiriä, joka on kaarevana korkealta nähtävissä.
        Asutko lähellä reunaa.
        Olette hieman yksikertaisia, uskotte vanhoja puhuja ukkoja, dementoituneita seniliinejä, ette tieteen totuutta.

        Anteeksi vain, mutta seuroissa ne vanhat puhujatkin puhuvat pyöreästä maapallosta.
        En ole ollut yhdissäkään seuroissa, joissa puhuja väittäisi maan olevan litteä, vaikka he tosin puhuvat myös maanpiiristä.

        Vapaissa suunnissa näitä litteänmaan huru-ukkoja sen sijaan on. Kerran menin uteliaisuuttani erääseen halleluja-seurakunnan (en muista oliko sen nimi tuo) tilaisuuteen. Siellä jokin psykoosissa ollut henkilö todisti, kuinka oli ihan itse käynyt maan ääressä ja nähnyt sieltä sekä taivaan kannen yläpuoleisen kirkkauden, sekä maanäären alla valtavan kuilun, jossa oli solkenaan demoneita ja tulimerta. Osa kuulijoista oli aivan hurmoksissa ja he huusivat kuorossa aamenta. Sitten joku yksittäinen ihminen huusi voimakkaasti, että missä aineissa te olette, kun uskotte tollasiin harhoihin. Ei kestänyt kauaakaan, kun neljä ronskia miestä poisti tämän epäilijän ulos salista.

      • Delphin kirjoitti:

        Ei ole olemassa mitään pallomaata. On vain Jumalan luoma pyhä litteämaanpiiri, jota meidän tulee kunnioittaa, ja Jumala on Raamatussa ilmoittanut todisteet litteänmaan olemassaolosta.

        Ja mitkäköhän ne todisteet ovat? Kelikamera Chilen eteläkärjessä ei ainakaan tue litteää maata.

    • Anonyymi

      Vanhoillislestadiolaiset allekirjoittavat evankelisluterilaisen kirkon tapaan sen, että tiede ei ole ristiriidassa Jumalan Sanan kanssa, vaan se selittää meille, miten asiat ovat tapahtuneet. Tiede ei anna vastauksia filosofisiin kysymyksiin, vaan niihin vastaukset tarjoaa tietenkin Jumalan Sana. Miksi olemme täällä ja mikä on kaiken tarkoitus.

      Kyllä me uskovaisina voimme ihan turvallisesti uskoa siihen, että maa on pallo ja että evoluutioteoriakin on mitä ilmeisimmin totta. Jumalahan sen evoluution alulle laittoi.
      Jossain helluntapiireissä ollaan hirveän tarkkoja siitä, ettei tiedettä pitäisi lainkaan ”sotkea” mukaan ja näissä piireissä on todella paljon myös kannatusta litteän maan ”teorialle”. Tämä höpöväite on äkkiä todistettavissa huuhaaksi. Mutta änkyrimmät litteänmaan kannattajat eivät kantaansa vaihda sittenkään. He sulkevat mielellään silmät tosiasioilta.

      • Anonyymi

        Hyvä kirjoitus, viisautta sekä kunnioitusta Jumalan luomaan pallomaiseen maahan.
        Mainitsemasi Jumalan luoman evolution jo luomistyössä, heti ensimmäisellä sivulla.
        1 Moos 1;24 Jumala sanoi: "Tuottakoon maa kaikenlaisia eläviä olentoja, kaikki karjaeläinten, pikkueläinten ja villieläinten lajit." Ja niin tapahtui.
        Maa todella tuottaa evolutiomiasesti, joka on tässä hieman epävakaa ilmaisu uusia lajeja kymmenittäin vuosittain.
        Tulee ottaa huomioon, että myös eläinkunta supistuu toisesta päästä, kun lajeja kuolee sukupuuttoon.

    • Anonyymi

      Litteään maahan uskovilla on pelko että putoaa maan reunalta

    • Anonyymi

      Aloittaja on varmaan kirjoittanut kieli poskella litteästä maasta. Eihän oikeasti kukaan siihen usko.

      • Anonyymi

        Väitätkö oikeasti ettei kukaan usko litteään maahan?
        Mikä se mies sitten oli, joka veti mua Narinkkatorilla ja alkoi vouhkaamaan litteästä maasta?
        Oliko hänkin vain trollaaja. Näin minä luulin ja nauroin päin näköä, mutta mies vain pysyi vakavana. Hänen seuraansa liittyi lopulta vielä muutama muukin todistamaan, kuinka tämä kaveri on oikeassa. Antoivat esitteitä, joiden mukaan maa ei voisi olla pallo.

        Kaikki "todisteet" siitä, että maa pn litteä, on helppo todistaa vääriksi. Mitenkähän pannukakun puolustajat selittävät aikavyöhykkeet? Jos maa olisi littana, joka puolella aurinko nousisi samaan aikaan.

    • Anonyymi

      Maa on tutkitusti pallo. Tiedän, että monet nykyaikana ei tähän totuuteen usko. On olemassa yhä enemmän porukoita, jotka ihan vankkumattomasti uskoo litteään maahan, ettei kuussa olis koskaan käyty, tai että todellisuuksia olisi yhtä aikaa useampia. Eräs sanoi, että me kaikki olemme itseasiassa Jumalan inkarnaatioita tavalla tai toisella. Jokaisessa olisi rahtunen Jeesusta.

    • Anonyymi

      On järkyttävää jälleen huomata, että vieläkin on olemassa niin pihalla olevia ihmisiä, jotka uskovat pyöreään Maahan, vaikka Maa on neliön muotoinen pannukakku.

    • Anonyymi

      Ei sillä ole väliä onko maa pallo vaa littu mutta ny elämme taivaan ja helvetin välimaastossa.

      • Anonyymi

        Vielä kun taivas ja helvetti olis olemassa :DD

    • Anonyymi

      Suurin syy, miksi ihmiset ovat menettäneet järkensä on internet. Litteään maahan uskovilla ihmisillä ei ole oikeita todisteita maan muodosta. Kun sulla on reikä hampaassa sä menet hammaslääkärille, kun sinun auto menee rikki, menet mekaanikollekun litteään maapalloon uskovat ihmiset etsivät tietoa maan muodota he menet internettiin😂 Kun haluat saada OIKEATA tieto maan muodosta sinun pitäisi mennä astrofyysikon luokse, eikä katsomaan mitään 10min YouTube videota. Heti kun litteä maapallo ihmisille näyttää jonkun kuvan pyöreästä maapallosta, he sanovat ”TOI KUVA ON FEIKKI” tai ”NASA EI OLE LUOTETTAVA” miksi tuhannet ihmiset olisivat nasalla töissä, jos he feikkaisivat kaiken. He opiskelevat vuosia ja vuosia päästäkseen Nasalle töihin, ja sitten kun he pääsevät töihin nasalle, he alkaisivat valehtelemaan. Jos vastasit tähän kysymykseen, ”RAHAN TAKIA TIEKENKIN”, go fuck urself

    • Anonyymi

      Tuosta videosta viittaan kohtiin:
      - 8:13, jossa näkyy silmän aiheuttama harha. Kameralla horisonttiin ”katoava laiva” näkyy
      - 13:55, jossa asiantuntija ei suosittele Google Earthia, koska se manipuloi netin karttoja sinne syötetyllä tiedolla. Google taas hyödyntää Earth View- applikaatiota, jonka loi CIA
      - 21:35 lähtien on sitten näitä NASA:n ym ”helmiä”
      - 22:31 kertoo kuinka paljon ihmisiä on käynyt ”lentämässä”
      Videosta löytyy paljon muutakin mielenkiintoista, mutta osan olisin jättänyt heti pois.
      https://www.youtube.com/watch?v=8udts8Un4m4&t=

      • Anonyymi

        Yksinkertaisesti litteän maan puolustajilla ei ole ainuttakaan vedenpitävää todistetta. Tietävät sen itsekin.
        Teoria litteästä maasta ei voi selittää vaikka sitä, miksi aurinko nousee eri aikaan vaikkapa Turussa (nyt klo 9:33) ja Imatralla (nyt 9:14). Litteässä maassa aurinko nousisi koko maassa samaan aikaan. Jos maa olisi litteä, karttojen teko olisi helppoa. Näin ei ole, koska pallon pintaa ei voi muuntaa suoraan tasoksi. Lisää asiasta vaikka:
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Karttaprojektio
        Faktat eivät tietenkään litteään maahan uskovia hetkauta. Tyypillisiä vääräuskoisia, jotka eivät ole kiinnostuneet totuudesta.

        Minun käsityksen mukaan eri kohdissa Suomea on aikavääristymää. Siksi saattaa tulla vaikutelma, että aurinko jotenkin nousis eri aikaan eri puolella Suomea.
        Aikavääristymä on ihan luonnollinen ilmiö ja sitä esiintyy nimenomaan juuri litteässä maassa. Jos olet tutustunut aikavääristymäteoriaan yhtään enempää, niin tiedät, ettei se voi toimia pyöreässä maa-mallissa. On tutkittu, että maa on litteä ja sen litteän maan päällä on yhtä litteä Suomi. Ja koko maanpiiriä verhoaa aikapiiri, jossa on vääristymää sen mukaa, miten kaukana maan piirin keskuksesta ollaan!

        Onpa paksua valhetta! Aikavääristymää ei ole. Oletko koskaan soittanut eri puolelle Suomea tai johonkin muuhun maahan. Voisit soittaa toiselle paikkakunnalle ja kysyä paljonko siellä kello on. Jos aikavääritymä olisi, kello olisi siellä eri ajassa. Olet varmaan huomannut, että puhelinkeskusteluunkaan ei tule viivettä. Vastaus kysymykseesi tulee heti viiveettä. Viivettä tulee ainoastaan hyvin pitkillä matkoilla.

    • Anonyymi

      On yksi porukka, joille "avaruus" on elinehto.

      Sillä jos eli kun Maa on Raamatussa kuvatun mukainen, ei ole avaruutta. Eikä alieneja, vaan demoneja.

    • Anonyymi

      "Itse olen huomannut, että kun aloin kannattamaan litteää maata, pääsin vapaammaksi monilta epäilyksiltä."

      Eli sulla ns. "lopullisesti helpotti" ?

    • Anonyymi

      Ettekö te katso aamu TV;n uutisia 1 kanavalta ja sen maailman laajuista sää ennustetta.

      Miten pallosta saa lätyn?

      • Kyseisissä sääennusteissa käytetään cgi pallomaata olen siitä jo ylelle laittanutkin palautetta että kartta pitäisi olla totuuden mukainen litteätaso kartta koska kaikki ei usko palloon.
        Itse lopetin ylen aamutv.n katsomisen koska en halua joka aamu pahoittaa mieltäni että tv ruudullani näytetään pallomaata jota en usko edes olevan olemassa.

      • Anonyymi
        Delphin kirjoitti:

        Kyseisissä sääennusteissa käytetään cgi pallomaata olen siitä jo ylelle laittanutkin palautetta että kartta pitäisi olla totuuden mukainen litteätaso kartta koska kaikki ei usko palloon.

        Jos tuon lättysi pystyt todistamaan, Nobelin palkinto on varma, ja miljoona eurooppalaista rahana.
        Jatka samaa rataa.

        r

      • Anonyymi
        Delphin kirjoitti:

        Kyseisissä sääennusteissa käytetään cgi pallomaata olen siitä jo ylelle laittanutkin palautetta että kartta pitäisi olla totuuden mukainen litteätaso kartta koska kaikki ei usko palloon.
        Itse lopetin ylen aamutv.n katsomisen koska en halua joka aamu pahoittaa mieltäni että tv ruudullani näytetään pallomaata jota en usko edes olevan olemassa.

        Samaa olen myös minä laittanyt Ylelle. Miksei sitä pallomaakarttaa voisi korvata litteätasokartalla. Yhtä hyvin siinäkin voitaisiin näyttää maailman lämpötilat.
        Aina kun se pallokartta rävähtää lopulta näytölle, ni aina nauran sille, että voi elämä ku jotku voi olla niin yksinkertaisia, että oikeesti uskoo maan olevan pallo....
        Mutta kun valetta liian monta kertaa toistetaan, se saattaa alkaa tuntuu todelta... erityisesti jos ei omaa omaa ajattelua. Minä en Ylen muihinkaan propagandoihin usko, kuten sukupuolineutraaliushumppaan ynnä muuhun höpöön. Palloteoria menee siihen samaan höpöosastoon. Yle on propagandalaitos.

    • Anonyymi

      Eihän maapallo ole tietenkään pallo.)) -Lähde kävelylle ja totea se itse.

      Minäkin lähdin hiintelemään Yllästuntutrin maastoihin, ja huomasin seutuvilla 7 tunturihuippua. Katsoin kartasta Karpaatteja, Tatravuoristoa, alppeja, Himalajan vuoristoa, Pyreneitä, Skandeja, Ural-vuoristoa, Ararat -vuorta, Kilimantsaroa, jne. Ei pallolta näyttänyt))). Pikemminkin mutkikkaalta...

      Mutta toinen litteäkeskustelu koskee ns. spiraaligalakseja. Olen usein kuullut väittämän, että spiraaligalaksi on litteä levymäinen, eikä pallomainen. Tästä seuraa monia merkityksellisiä fysiikan oivalluksia. Eikö!!!

    • Anonyymi

      Onko maapallo litteä?

      Kun kävin Roomassa Forum Romanumilla ja Palatino kukkulalla, sinne "Vanhat viisaat" hallitsijat olivat merkinneet muutaman sentin halkaisijaltaan olevan messinkitapin yhden ratsastajapatsaan betoniseen jalustaan. Siinä vieressä luki teksti, joka julisti maailman navan ja keskipisteen olevan siinä, eli tässä.

      Yksi oululainen kävi muutama aika sitten Ruotsin Borlängessä tai olikohan se Skinskattebergissä ja sanoi ylpeänä, että maailman napa on Oulussa. Tähän paikallinen asukas vastasi, että ei oululaiset ole napaa nähneetkään. Kuulin vieressä kun he juttelivat. Sen jälkeen pelattiin biljardia yhdessä yhden kotona kaikessa sovussa.

      Se, onko maa litteä vai pallo, on hauska väittelynaihe. Siitä tuskin huumoria puuttuu kun siitä nykyaikana väitellään. Se ei ole kuitenkaan aina ollut niin.

      • Anonyymi

        Maan ainoa oikea napa on pohjoisnapa. Muuta napaa maalla ei olekaan. Maailman varanapa taas löytyy Oulaisista, mutta kukaan ei tiedä miksi. Jumala on jostain syystä sen sinne luonut.
        http://www.turisti-info.fi/nähtävyydet/maailman-varanapa/3223/

    • Anonyymi

      Yhä useampi tietää tänä päivänä, että maa ei ole pallo! Silti Ylelläkin yhä yritetään epätoivoisesti ylläpitää palloharhaa. Säätiedoittajalla on taustallaan pallokartat ja niillä yritetään väkisin iskostaa ihmisten tajuntaan, että maa olisi pallo. Yhä useampi kuitenkin nauraa näille pallokartoille ja ovat varsin tietoisia siitä, mimmosen muotoinen maa oikeasti on. Ylen kannattais siirtyä litteisiin karttapohjiin!

      • Anonyymi

        Kaikkihan tietää, että maa on pallo. Sinäkin vain vitsailet.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      987
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      734
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe