Itsemurhat Suomessa: mitä luulette?

Anonyymi

Vaikuttaako suomalainen puhumattomuuden kulttuuri siihen, että tämän tilaston mukaan koko maailmassa on vain 31 maata, joissa tehdään enemmän itsemurhia kuin Suomessa? Mielestäni ainakin suomalainen kulttuuri ja yhteiskunta kannustavat yksinäisyyteen ja tämä palsta on yksi osoitus siitä. Jos on jotakin sydämellä niin ei liian usein uskalleta tai haluta avautua. Vaikeuksissa olevia ei haluta henkilökohtaisesti auttaa, vaan käännetään heille selkä ja luotetaan että yhteiskunta pitää heistä huolen.

Voi olla sattumaakin, mutta häntäpäässä tuossa tilastossa on mielestäni sellaisia maita, joissa matkustelujen tai näiden ihmisten tapaamisten myötä on tullut mielikuva erityisen avoimista ja ulospäinsuuntautuvista ihmisistä.

Vaikka olen suomalainen, niin juuri silloin kun olen asunut Suomessa, on minulle ollut aina kaikista vaikeinta saada ystäviä. Paperilla ollaan niin erilaisuutta suvaitsevia ja edistykselinen yhteiskunta, jopa maailman onnellisin kansakunta, mutta henkilökohtaisella tasolla ihmisillä on niin vähän aikaa toisilleen ja tietynlaisiin kuppikuntiin kuulumattomana ulkopuolisen on niin vaikeata päästä meininkeihin mukaan. Kertokaa näkemyksiänne.

https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_by_suicide_rate

19

185

    Vastaukset 19

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      On aiva sama puhuuko vai ei kun meillä satanistit johtavat. Toki voi sanoa että vituttaa mutta vastaus on todennäköisesti että no mutta näin on päätetty eikä mahda mitään. Itsehän valitsitte päättäjät.

      • Anonyymi

        Perustelisitko tarkemmin että millä tavalla satanistit johtavat? Kuka on esimerkiksi sellainen ja miten?


    • Uskon että painostus on yhteiskunnalta liian suuri, se ainakin vaikuttaa. Tuntuu kuin minua vaanitaan kun on iso perhe 3 erityislasta.

      • Ihan yhteiskunta sen tekee.


    • Anonyymi

      Masennusta niin paljon täällä sitten.

    • Anonyymi

      Tulkinnasta riippuen 2000-luvulla kouluammuskeluissa henkeä kohden Suomi on koko maailman ykkönen kuolonuhreissa. USA:ssa on muutama sata miljoonaa asukasta, joten siellä voi olettaakin niitä olevan paljon, mutta Suomessa vain viisi miljoonaa. Tässä on oikeasti miettimisen aihetta, pitäisikö koulusysteemiä katsoa laajemminkin kuin pelkän koulumenestyksen ja ulkoaopittavien oppien muistamisen kautta?
      https://www.quora.com/Which-country-has-the-most-annual-school-shootings-per-capita

      Tässä tilastossa sen sijaan ollaan melkein "parhaita": https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/2/2e/2010_homicide_suicide_rates_high-income_countries.png

    • Anonyymi

      Itse olen 45vuotias mies. Kakarana ei ollu kavereita . Mutta eipä ole nytkään enkä tulkitse sen olevan mikään ongelma. Ongelma on tämä yhteiskunta. Täällä eläminen on niin juuttaan kallista että siitä se paha mieli tulee .sitten pitäs viä ottaa akka jalkoihin joka aiheuttaa lisä ongelmia. Suomessa on liian avutonta väkeä kun tarvitaa kädestäpitoa sun muuta ymmärrys hömppää, väellä ei itsellä mitään "oma vastuuta" vaan sählätään muiden elämässä ja jaloissa . Onhan sekava teksti. Terveisin Tampereen mies 45v

    • Anonyymi

      Jäi tosta äskeisestä puuttumaan se että tässä maassa työnteko on niin juuttaan kallista kun pitää olla jos jonkinlaista korttia ,koulutusta , selvitystä,ja huonolla tuurilla maksat kaiken itse että saat tehdä paska töitä paska palkalla sitten vielä valtio ryöstää laillisesti. Ole tässä sitten Ilonen ja onnellinen?? Itse olen päättänyt että 50 vuotta en täytä elävien kirjoissa on tää sen verran puupää valtio.. Terveisin Tampereen mies 45v

    • Anonyymi

      Suomalaiset on omituisia kyrmyniskoja. Tuppisuita kyräilijöitä.
      Sosiaaliset taidot puuttuvat kokonaan. Pelätään jopa naapuria; ulos ei mennä jos huomataaan että naapuri lähtee samaan aikaan. Ei tervehditä eikä edes katsota vaikka 10 vuotta asuttu vieri vieressä.
      Itse en asu enää Suomessa, 25 vuotta sitten lähdin ja hyvä niin. Tyttäreni yritti asua, viipyi kaksi vuotta tuli pois. Mahdoton tutustua kehenkään, vaikka hän on avoin ja sosiaalien ja ystävällinen. Yksinäisyys alkoi painaa päälle.
      Kyllä se on suomalainen kansanluonne, mutta kummasti sekin voi muuttua tarpeeksi kauan ulkomailla asuttua. Tunnen muita suomalaisia pitkään asuneita, ja huomattavasti avoimempia ja sosiaalisempia ovat kuin Suomessa asuvat. Kai se tämä ilmapiiri sitten sulattaa ja vapauttaa, mene tiedä.
      Pienet ahtaat ympyrät johtavat ahdasmielisyyteen ja kaiken uuden pelkäämiseen. Vetäydytään kuoreensa vihaamaan ja kadehtimaan. Eihän se tervettä ole.

      • Anonyymi

        Olen huomannut saman ulkomailla asuessa.


      • Anonyymi

        Onhan täällä vähän tuollaista, olet oikeassa. Hulluksi katsotaan tai vähintäänkin omituiseksi höpöttäjäksi jos alkaa vieraille praatailemaan. Ja itsekin pakenisin naapureita porraskäytävässä, jos sellaisia siellä olisi. 😀 Sen verran kuullut esimerkiksi rivitalonaapuruston edesottamuksista naapureiden kesken grillijuhlissa, että en kannata enää naapureiden kanssa seurustelua. Harvoin ovat itse valikoitua seuraa.


    • Yhdenmukaisuuden paine on monille liikaa kestettävä, koska vastoin yleistä luuloa itseään ei voi muuttaa. Monille ei ole myöskään tarjolla rehellistä toimeentuloa ja vaadittavaa tasoa.

      Kansan geneettisellä luonteella lienee myös tekemistä asiassa. Yhdenmukaisuuden paine ei tunnu kaikista yhtä painostavalta.

      Myös vapaammat olot on tehnyt itsemurhan mahdollisemmaksi. Enää ei edes kirkko tuomitse ikuiseen kadotukseen itsensä päättänyttä, joten voi vapaammin käyttää järkeään. Itsemurhaaja tietää, että kaikki kärsimys loppuu. Toiminta itsemurhien estämiseksi on erityisen paheksuttava.

      Ei kannata paljastaa itseään, jotta voimakas sosiaalinen paine, yhdenmukaisuuden paine ja paheksunta ei panisi länget kaulaan. Veikkaan, että tapa on tullut alun perin siitä, että Ruotsin kuningas käytti luterilaista kirkkoa yhdenmukaistamaan kansaa ja saattamaan kuriin ja Herran nuhteeseen. Ja tapa elää edelleen.

    • Itse murhat Suomessa.
      Ihmisten kunnioitus tässä maassa on pohja sakkaa.
      Ei ole ihmekkään jos itsemurhia tulee tehtyä.
      >haukutaan ja ties mitä.
      Kuka sellasta kestää esim päivistä toiseen?
      Voi kans olla että talven synkkyys lisää ihmisten itsemurha himoa vähän lisää mutta eiköhän se Pääasias ole sitä miten toiset käyttäytyy.
      Stressit/masentuneisuus... Jne

    • Anonyymi

      Media on syyllinen monen ihmisen hirmutekoon, itseään tai muita kohtaan. Mutta mitään vastuuta ei oteta.

      • Anonyymi

        Nyt saatiin sitten mediasta syyllinen. "Tule tänne syy parka..."
        Yksilöllähän ei mitään vastuuta ole. Ihminen hän ei ole vastuussa teoistaan vaan on milloin median milloin hallituksen milloin minkäkin sätkynukke ja määräiltävissä.
        Minulle on opetettu että valinnan teet itse ja itse myös vastaat. Ja valinnan vapaus on, tartunko siihen aseeseen ja lähden koululle ammuskelemaan vai en tms.
        Typerää vastuunpakoilua työntää syyt aina jonkun tai jonkin muun niskaan. Valinnan teet aina itse.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Nyt saatiin sitten mediasta syyllinen. "Tule tänne syy parka..."
        Yksilöllähän ei mitään vastuuta ole. Ihminen hän ei ole vastuussa teoistaan vaan on milloin median milloin hallituksen milloin minkäkin sätkynukke ja määräiltävissä.
        Minulle on opetettu että valinnan teet itse ja itse myös vastaat. Ja valinnan vapaus on, tartunko siihen aseeseen ja lähden koululle ammuskelemaan vai en tms.
        Typerää vastuunpakoilua työntää syyt aina jonkun tai jonkin muun niskaan. Valinnan teet aina itse.

        "Vapaa tahto" on virheajatus, ihmisen mielikuvituksen tuotetta ja näennäisselitys. Ikään kuin olisi selitetty jotakin, vaikkei ole selitetty mitään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt saatiin sitten mediasta syyllinen. "Tule tänne syy parka..."
        Yksilöllähän ei mitään vastuuta ole. Ihminen hän ei ole vastuussa teoistaan vaan on milloin median milloin hallituksen milloin minkäkin sätkynukke ja määräiltävissä.
        Minulle on opetettu että valinnan teet itse ja itse myös vastaat. Ja valinnan vapaus on, tartunko siihen aseeseen ja lähden koululle ammuskelemaan vai en tms.
        Typerää vastuunpakoilua työntää syyt aina jonkun tai jonkin muun niskaan. Valinnan teet aina itse.

        On sanottu suurimpia syntejä olevan ihmisen mielen muokkaaminen eikä täällä mitään muuta tehdäkään. Peruskoulusta se alkaa ja hautaan päättyy.


    • Anonyymi

      Huomenna köysi ostoksille liian väsyny

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      137
      2301
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      51
      1019
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      160
      907
    4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      776
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      83
      757
    6. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      161
      665
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      637
    8. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      636
    9. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      626
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      144
      598
    11. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      569
    12. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      6
      554
    13. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      52
      533
    14. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      21
      528
    15. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      158
      508
    16. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      508
    17. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      498
    18. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      497
    19. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      496
    20. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      65
      471
    Aihe