Hyvä

Ihmeesti kiilailu ja törkeät liikennevirheet ovat poissa koulujen loma-aikoina, joten siitä voi päätellä mistä huonot autoilijat ovat kotoisin. Helppo on ajaa hana auki, vilkuitta ja liikennesääntöjä noudattamatta. Vaikeampi on ajaa liikennesääntöjen mukaan ja "ennakoida tuleva tilanne". Myös kelin huomioonottaminen ajonopeudessa on ennakoimista. Turvavälin on oltava sellainen, että sillä matkalla pystyy pysäyttämään auton kyseisellä kelillä. Pidemmät turvavälit ehkäisevät myös ruuhkaa liittymissä joiden kuuluu toimia vetoketjuperiaatteella, ei niin että koko jono pysähtyy ruuhkassa pitkälti ennen liittymää. Hyvää oman ajotaitonsa tuntemista osoittaa se, että tosi huonolla kelillä käyttää julkista liikennettä, jos vähänkin epäilee osaamistaan. Aamuruuhkassa kun kertakaikkiaan on erilaisia autoilijoita, niin "teiden kinginkin" pitäisi osata ottaa huomioon, että edellä ajava "hienohelma" saattaa äkisti pysähtyä vaikkapa nähdessään teillä harhailevan koiran. Tuo äkkijarrutus on vaistomainen teko, ei "hienohelma" siinä tilanteessa ehdi ajattelemaan moottoritien liikennsääntöjä. "Hienohelma" saattaa hiljentää äkisti vauhtiaan myös, kun joku kiilaa eteen halutessaan näyttää, kuinka "teiden kingi" ajelee. Kaikkeen täytyy varautua ja hyvä ajaja ottaa koko ajan oppia kokemuksistaan ja osaa entistä paremmin ennakoida.
0157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


autoilija kirjoitti:

Ihmeesti kiilailu ja törkeät liikennevirheet ovat poissa koulujen loma-aikoina, joten siitä voi päätellä mistä huonot autoilijat ovat kotoisin. Helppo on ajaa hana auki, vilkuitta ja liikennesääntöjä noudattamatta. Vaikeampi on ajaa liikennesääntöjen mukaan ja "ennakoida tuleva tilanne". Myös kelin huomioonottaminen ajonopeudessa on ennakoimista. Turvavälin on oltava sellainen, että sillä matkalla pystyy pysäyttämään auton kyseisellä kelillä. Pidemmät turvavälit ehkäisevät myös ruuhkaa liittymissä joiden kuuluu toimia vetoketjuperiaatteella, ei niin että koko jono pysähtyy ruuhkassa pitkälti ennen liittymää. Hyvää oman ajotaitonsa tuntemista osoittaa se, että tosi huonolla kelillä käyttää julkista liikennettä, jos vähänkin epäilee osaamistaan. Aamuruuhkassa kun kertakaikkiaan on erilaisia autoilijoita, niin "teiden kinginkin" pitäisi osata ottaa huomioon, että edellä ajava "hienohelma" saattaa äkisti pysähtyä vaikkapa nähdessään teillä harhailevan koiran. Tuo äkkijarrutus on vaistomainen teko, ei "hienohelma" siinä tilanteessa ehdi ajattelemaan moottoritien liikennsääntöjä. "Hienohelma" saattaa hiljentää äkisti vauhtiaan myös, kun joku kiilaa eteen halutessaan näyttää, kuinka "teiden kingi" ajelee. Kaikkeen täytyy varautua ja hyvä ajaja ottaa koko ajan oppia kokemuksistaan ja osaa entistä paremmin ennakoida.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu