Huono olo olla

Anonyymi

Hei!
Olen nyt lukion ekalla ja mulla on ollu tosi huono olo olla. En ees tiiä mistä se johtuu ja sitä koitan psykologilla koulus selvitellä et miten tilanne paremmaksi. Viel muutamia viikkoja sitten olo oli ihan kohtalaisen okoo. Nyt kuitenkin ahdistaa mennä kouluun, on vaikea hengittää, tuntuu että sydän repeää rinnasta irti, ajatukset ei at selkeä, tunnen olevani mitätön, jäljessä kaikesta enkä nää ympärillä tapahtuvia asioita vaikka kuinka yritän. Ahdistus pahenee aina kun on aika lähteä kouluun ja helpottaa hetkeksi koulupäivän loputtua. Sitten ajatus huomisesta nousee ja ahdistus pahenee. Olen todella itkuinen ja nyt muutamana viimeisenä päivänä on ollut hankalaa yrittää olla itkemättä tunnilla kertakaikkisen huonon olon vuoksi.
Olo on niin kurja, enkä kertakaikkiian jaksa ja kouluun meno on niin vaikeaa. Koulussa on ihania kavereita, mutta en osaa olla läsnä heidänkään kanssa oman olon takia.
Monesti illalla toivon vain etten enää heräisi seuraavana aamuna. Ajatus tuntuu karmealta sillä on niin monta asiaa kokematta ja näkemättä, mutta olo on niin kauhee että ei vain enää jaksaisi. En oikeasti enää jaksa, olo on ollut niin kurja jo pitkään ja nyt olo on niin sietämätön etten tiedä mitä teen. En edes uskalla puhua olosta, koska minulla ei ole sille mitään perusteita se vain on setämätön. En tiedä mitä teen en vain enää jaksais.

2

178

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vanhempani eivät edes tiedä että käyn psykologilla, en ole pystynyt kertomaan, olen kuitenkin ylpeä että olen kyennyt ottamaan sinne yhteyttä...

    • Hei,

      Hyvä, että kirjoitit tilanteestasi tänne! Joskus pelkkä kirjoittaminen helpottaa ja selkeyttää ajatuksia. Toisaalta myös ulkopuolinen tuki voi olla hyvä voimavara. Asioista keskusteleminen voi auttaa jäsentämään omia ajatuksia ja helpottaa jaksamista. Eli hyvä, kun selvittelet asiota myös koulupsykologin kanssa. Varmasti myös vanhempasi haluaisivat tietää tilanteestasi.

      Tässä tiedoksesivielä pari paikkaa joihin voit halutessasi olle yhteydessä, jos haluat jutella tilanteestasi. Näihin voit olla yhtyedessä matalalla kynnyksellä ja anonyymisti:

      - Sekasin-chat nuorille, https://sekasin247.fi/

      Sekasin-chat on auki vuoden jokaisena päivänä, maanantaista perjantaihin klo 9-24 sekä lauantaisin ja sunnuntaisin 15-24. Chatissa päivystävät mielenterveyden ammattilaiset sekä koulutetut vapaaehtoiset.

      - Tukinet -tukipisteesi netissä, https://tukinet.net/

      Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa hankalasta elämäntilanteesta tai mielessä olevasta huolesta. Tukinetissä on myös monenlaisia keskusteluryhmiä ja chattejä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja. Tukinet on avoinna kellon ympäri vuoden jokaisena päivänä.

      Ystävällisin terveisin
      SOS-kriisikeskus/Kata

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      90
      5469
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      55
      3637
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      61
      2995
    4. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      46
      2201
    5. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      61
      1976
    6. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      296
      1856
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1616
    8. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      96
      1501
    9. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1397
    10. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      9
      1353
    Aihe