Henkinen hyvinvointi koostuu mielestäni, mielekkäästä työpaikasta, ihmis-suhteista mm. Jos ei ole työpaikkaa, niin kohtuullisesta toimeentulosta vähintään. Se, jos on työttömyys jatkunut vuosia, ja ollut sitä myöten toimeentulotuki asiakkaana kauan, syö ihmistä. Sitä myöten mielenterveys pahenee. Ei täällä pärjää kuin kauniit ja rikkaat. Kauniskin voi olla sekopää, mutta seuraa aina saa, olipa kyseessä mies tai nainen.
Mistä henkinen hyvinvointi koostuu?
Anonyymi
17<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Itseasiassa uutisoinnin mukaan ainoastaan veronmaksatuksesta. Sitä oravalehmäkin ihmettelee.
Ja minä kun olen tyytyväinen elämääni, vaikka olen ollut työkyvyttömyyseläkkeellä jo 23 vuotta. Ei ole edes kumppania, mutta mielestäni elämäni on ihan mukavalla mallilla. Kyllä se on niin, että ei se raha kaikkea ratkaise.
Minullakin on elämä muuten mukavalla mallilla, mutta työttömyyden mukanaan tuoma toimettomuus painaa. Urheilen kyllä useamman kerran viikossa, luen kirjoja ja jonkun verran katselen Yle Areenaa. Päivät ovat silti pitkiä eivätkä tunnu mielekkäiltä.
Mikähän ero meillä on? Mikä sinun elämästäsi tekee mielekkään?
Itse elänyt pienillä tuloilla, että voin sanoa, että se ahdistaa, ja masentaa... että samaa mieltä olen aloittajan kanssa... kelan työmarkkinatuella kun on ollut vuosikausia... ja joskus vielä huonommastikin, kun tullut toimeen pelkästään toimeentulotuen varassa, alennetun toimeentulotuen siis.... joka oli muistaakseni lähemmäs 350e kk.... että kyllä raha ratkaisee.... sinä, joka olet työkyvyttömyyseläkkeellä, varmaan saat ihan kohtuullista työkyvyttömyyseläkettä... että voi elää normaalisti.... että tällä viisiin.... että aikoinaan mietin, että parempi kuolla, ku elää täysköyhyydessä...
Mikset mene töihin? Eiköhän sitä hanttihommissakin tienaa sentään enemmän kuin on ne tuet, jos sulla ei ole ammattia.
Minimieläkkeillä ei saa toimeentulotukea esim. lääkkeisiin, joten tilanne ei ole toimeentulotukea saavia parempi, jopa päin vastoin. Kun maksaa itse kaiken sen, mikä pelkillä Kelan rahoilla elävillä menee toimeentulotuesta, niin jää miinuksen puolelle.
Alennetulla toimeentulotuella tuskin kukaan elää jatkuvasti, sanktio on määräaikainen. Onko sinun täysin mahdotonta suostua johonkin nk. työvoimapoliittiseen tukitoimeen? Toinen vaihtoehto on hakeutua työkykytutkimuksiin. Jos työkyky ei riitä työllistymiseen, niin silloin tarvitaan järeämpiä toimenpiteitä. Itse pääsin loppujen lopuksi helposti eläkkeelle, mutta koko prosessi lähtöpisteestään vei 10 vuotta. Sinä aikana en hakenut kertaakaan työttömyyspäivärahaa, mutta siltikään toimeentulotukeani ei kertaakaan alennettu. Onneksi eläkeputki alkoi ennen nykyistä kyykytysjärjestelmää. Sitä en olisi kestänyt. Toisaalta silloin aikanaan sairastuttuani nykyään kaavailtu kuntien työllistämisvelvoite (työvoimatoimistohan on vain byrokraattinen järjestelmä, jolla ei ole kykyä työllistää) olisi ollut olemassa, olisin ehkä päässyt takaisin työelmään ilman ongelmien kasaantumista.
Eläkkeestä olen erittäin onnnellinen, vaikka se tarkoittaa pysyvää pitkäaikaista köyhyyttä. Pitkäaikainen köyhyys sairastuttaa käytännössä vääjäämättä. Se on sen verran iso henkinen stressi. Eli tervetuloa eläkkeelle.
Tänä päivänä töitä ei saa noin vaan. Helppo siinä uikuttaa.
Oletko edes yrittänyt saada hommia?
Kyllä. Ja tänään vaaditaan, hyvää koulutusta, ja työkokemusta, että pääsee töihin. Tänä päivänä on yt-neuvottelut päällä joka paikassa. Ehkä sitä vois onnistaa saada töitä, jos muuttas ihan etelään asumaan. Kannattas lukea uutisia, miten paljon yt-neuvotteluja on joka paikassa.
Olisiko kohdallasi mahdollista koulutus uuteen ammattiin?
Älähän hötkyile. Monia pieniä ja pienenpieniä asioitakin on. Kelle se on kissa, lapsi, suomalaisuus, onhan raha ja omaisuus jotakin. Mutta raha ei tuo terveyttä, rakasta ihmistä, mitään takaisin mitä on ollut. Mulla on elämää edessäni lääkäreiden mukaan alle vuosi, pitäisköhän siitä olla iloinen ja onnellinen. Toiset eivät osaa arvostaa terveyttä ja elämää, ehkäpä silloin kun sen on menettämäisillään. Niinkuin minä. Osaan kyllä nykyään arvostaa kasvavaa tyttären tyttöä, koiraa, vuodenaikoja. Eksää en, olen saanut vissii palkkani kun ero kävi. Mutta jos saisin kipuni pois olisin siihenkin tyytyväinen.
Noinhan se on, kun osaa arvottaa elämänsä muuhunkin kuin rahaan.
Jos olisin kolmekymppinen tai alle nelikymppinenkin, opiskelisin..... nyt ikää sen verran, ettei sitä kannata edes harkita.... ja kun on vastoinkäymisiä tullut, niin masennus tullu sen myötä... raha, ei ole tärkeä, jos sitä riittävästi on.... ja kun sairastuu, raha ei merkitse mitään... sairastuin henkisesti kaikesta, narsismista, traumaattisesta kokemuksesta, köyhyydestä, yksinäisyydestä.
Eli taidat olla joku mielenterveysongelmainen? Silloin kuule, et töitä saa... ainakaan oikeaa palkkatöitä... kyllähän johki kuntouttavaan työtoimintaan pääset...
Jäin eläkkeelle vuonna 2005, luulin että nyt on ongelmat takana ja kivut eellä. Nostan kaikille suomalaisille hattua siitä et jaksavat tehdä työtä. Vaikeahan se on myötäelää kun itselläni on asiat "hyvin" . Toisenkautta, oli aikanaan hetkiä josta nautin, lomat, ei lomautekset. Ammattini oli maalari, töitä oli niinpaljon kun jaksoin tehdä. Lomautukset tuli yhdeksänkymentä luvulla, en jäänyt työttömäksi, menin apumieheksi raksalle. Paljon vähemmän tianasin verrattuna maalarin ammatissa, mutta työtä. Kaikki eivät siihen pystyneet, oli ylpeys. Mulla ei ollut varaa olla ylpeä. Perhe oli mulle tärkeä, eksvaimo ei saanut töitä, mutta minä sain. Maksuja ja laskuja tuli, mutta tulihan sitten joulu. Näin kaikki oli hyvin. Vuodet meni ja sain maalarin töitäkin, 1998 sattui niin että kehoni ja psyyke alkoi repeillä. Yritin tehdä vaikka mitä mutta sairastuin viimeisen kerran fyysisesti ja psyykkisesti, minulta loppui työura, yritin jopa kouluttautua vielä yhteen ammattiin. kunnes 2005 loppui ne vähäisetkin työt. Kärvistelin ja kolme- kuusi kertaa psykiatriselle. Eläkkään "sain" 2005 ei se ollutkaan simppeliä, sairastelin psyykkisesti ja fyysisesti. Tänäpäivänä kärvistelen eteenpäin, ei ollutkaan lomia, ei duunikavereita, mikään ei ollut sittenkään hyvä. Kommenttia tuli, Nuorimies mee töihin, vitun lusmu. Olisin halunnut tehdä töitä mutta en pystynyt, ymmärrän todella tosiaankin, sairaita, työttömiä, ja kenellä mitäkin vaivaa, olen todella häpeissäni, kun kysytään missä oot töissä , ja mitä töitä. Toivon mukaan ymmärrette minua.
Arvasin että minua ei oteta vakavasti. Katumus olis ollut ehkä parempi, millä vihellät kun on huulet halki.
Hiukka koomista, että työpaikka on listallasi ensimmäisenä. Pikkulapsetkin kärsivät mielenterveydenongelmista, ja heillä työelämä vasta häämöttää edessä, jos he ongelmineen sinne ikinä pääsevät.
Eiköhän henkinen hyvinvointi pääosin ala rakentua jo ennen hedelmöitymistä. Kun älykäs, mielellään koulutettu, terve ja tervepäinen pariskunta päättää tehdä lapsia ja panostaa tähän projektiin niin lopputulos on tilastojen valossa aika hurjan paljon parempi kuin lähiössä asuvan heikkolahjaisen sekakäyttäjäpariskunnan tai yh-äidin suunnittelematon raskaus.
Eli hyvä mielenterveys alkaa rakentua jo hyvin varhaisessa vaiheessa. On aika hankalaa pysyä tervepäisenä, jos ei ole koskaan nähnyt välittäviä ja tervepäisiä aikuisia ympärillään. Hyvä perhe luo perusturvallisuutta, joka kantaa pitkälle. Huono perhe synnyttää ongelmien siemeniä. Geenit ovat tietysti toinen puoli. Toiset ovat herkempiä vastoinkäymisille.
Onnellisuus on kuulemma pitkällä aikavälillä aikalailla vakio. Eli vaikka kurjasti voiva ihminen saisi kuun taivaalta, ei se lisää onnellisuutta kuin hetkeksi. Tulot ovat monella todella pienet (itsellänikin), mutta terveellä järjellä sitä saa kompensoitua. Päihteet ja tupakan voi unohtaa, ja halpoja tervejärkisiä harrastuksiakin on. Harrasteissa voi parhaimmillaan unohtaa itsensä tai ongelmansa, ja se varmasti on mielenterveysystävällisempää kuin vaikka maata sohvalla ylensyömässä tai paeta todellisuutta päihteisiin.