Persujen saavutuksista. Ja Rinteen hallituksen.

Anonyymi

Rinteen hallitus on jo ennättänyt poistaa neljä vuotta jäädytettynä olleen eläkeindeksin, päättää pienimpien eläkkeiden korotuksesta, purkaa aktiivimallin ja lisätä viime hallituskaudella leikattuja kuntien valtionosuuksia. Nämä päätökset katoavat jonnenkin yleiseen mölinään, jota ylläpitää pääoppositiopuolue ja jota osa mediaa säestää uutisoimalla siitä jatkuvasti. Hallituksen jo lyhyessä ajassa tekemät paranukset muuttuvat ihmisten mielissä petetyiksi lupauksiksi. Yleinen mielipide on sitä mieltä, että hallitus on kelvoton ja että persut pelastavat maan ahdingosta.

Näinköhän tosiaan on? Äkkiäpä kansalta on unohtunut, että viime hallituskaudella perussuomalaiset olivat hallituksessa tekemässä kaikkia niitä leikkauksia, joita nykyinen hallitus yrittää paikata. Jos entinen hallituspohja olisi jatkanut korvaten siniset Halla-ahon perussuomalaisilla, niin luulevatko ihmiset ihan oikeasti, että eläkkeet olisivat nousseet, aktiivimalli poistunut ja kunnat saaneet enemmän rahaa? Jos luulevat, niin haluaisin tietää, mihin tämä luulo perustuu. Perustuuko se siihen, että perussuomalaiset puhuvat vain maahanmuutosta siihen sävyyn, että sieltä löytyy rahaa kaikkeen mahdolliseen?

Saku Timonen

11

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei näytä ainakaan hyvältä Rinteen halltuksen aktivuus? Täysin sekaisin on porukka, vaikka Veikkauksen toimista.................

      • Anonyymi

        Mikä näistä ei näytä hyvältä:
        Rinteen hallitus on jo ennättänyt poistaa neljä vuotta jäädytettynä olleen eläkeindeksin, päättää pienimpien eläkkeiden korotuksesta, purkaa aktiivimallin ja lisätä viime hallituskaudella leikattuja kuntien valtionosuuksia.
        Kerro toki!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Noiden merkitys on sitten mikä, ja mihin ? Kun katselee ja kuuntelee sitä pommia jota rakentelevat, on nuo "feikkiteot" pelkkää blingiä, jolla sunutetaan äänestäjiä.

      • Anonyymi
        Chaizzer kirjoitti:

        Etkö ymmärrä yhtään mitään?

        Eläkeindeksin jäädytyksen purkaminen tarkoittaa sitä että eläkkeet JA eläkeindeksiin sidotut sosiaalituet korotetaan vastaisuudessa inflaation mukaisesti. Niiden reaaliarvoa ei siis leikata kuten edellisen hallituksen aikana.

        Pienimpien eläkkeiden korotuksella on suuri merkitys niille köyhille eläkeläisille jotka saavat noita minieläkkeitä.

        Aktiivileikkurin purkaminen tarkoittaa ettei työttömyysturvan leikkauksia jatketa.

        Kuntien valtionosuuksien korotus auttaa kuntia selviytymään lakisääteisistä velvollisuuksistaa, sellaisista kuten esimerkiksi terveuydenhuollosta. Edellisen hallituksen leikkausten jäljiltä suuri osa Suomen kunnista on nykyisin kriisikuntia.

        Joten ei mitään feikkitekoja vaan täyttä hyvää asiaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä on outoja persujen sönkötykset asiasta! Valehtelevat suoraan, etteivät ole olleet leikkauksia tekemässä ja toisekseen, etteikö Rinteen hallitus olisi niitä ensi töikseen korjannut.

      • Anonyymi
        Chaizzer kirjoitti:

        Noiden merkitys on sitten mikä, ja mihin ? Kun katselee ja kuuntelee sitä pommia jota rakentelevat, on nuo "feikkiteot" pelkkää blingiä, jolla sunutetaan äänestäjiä.

        Et pidä minään sitä apua jonka nyt kaikkein köyhimmät saa?

        Olet todella maineesi veroinen. Äärioikeistopersu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö ymmärrä yhtään mitään?

        Eläkeindeksin jäädytyksen purkaminen tarkoittaa sitä että eläkkeet JA eläkeindeksiin sidotut sosiaalituet korotetaan vastaisuudessa inflaation mukaisesti. Niiden reaaliarvoa ei siis leikata kuten edellisen hallituksen aikana.

        Pienimpien eläkkeiden korotuksella on suuri merkitys niille köyhille eläkeläisille jotka saavat noita minieläkkeitä.

        Aktiivileikkurin purkaminen tarkoittaa ettei työttömyysturvan leikkauksia jatketa.

        Kuntien valtionosuuksien korotus auttaa kuntia selviytymään lakisääteisistä velvollisuuksistaa, sellaisista kuten esimerkiksi terveuydenhuollosta. Edellisen hallituksen leikkausten jäljiltä suuri osa Suomen kunnista on nykyisin kriisikuntia.

        Joten ei mitään feikkitekoja vaan täyttä hyvää asiaa.

        Etkö ite ymmärrä että meitä ei kiinnosta Demaripolitiikka? Sä oot tyhmä ja ihan sekasin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et pidä minään sitä apua jonka nyt kaikkein köyhimmät saa?

        Olet todella maineesi veroinen. Äärioikeistopersu.

        Sä oot todellakin luodin arvoinen Demaripelle.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Etkö ymmärrä yhtään mitään?

        Eläkeindeksin jäädytyksen purkaminen tarkoittaa sitä että eläkkeet JA eläkeindeksiin sidotut sosiaalituet korotetaan vastaisuudessa inflaation mukaisesti. Niiden reaaliarvoa ei siis leikata kuten edellisen hallituksen aikana.

        Pienimpien eläkkeiden korotuksella on suuri merkitys niille köyhille eläkeläisille jotka saavat noita minieläkkeitä.

        Aktiivileikkurin purkaminen tarkoittaa ettei työttömyysturvan leikkauksia jatketa.

        Kuntien valtionosuuksien korotus auttaa kuntia selviytymään lakisääteisistä velvollisuuksistaa, sellaisista kuten esimerkiksi terveuydenhuollosta. Edellisen hallituksen leikkausten jäljiltä suuri osa Suomen kunnista on nykyisin kriisikuntia.

        Joten ei mitään feikkitekoja vaan täyttä hyvää asiaa.

        Indeksikorotukset ovat huomattavasti pienempiä, kuin kaavaillut palvelumaksujen, omavastuiden jne. korotukset, eli koko indeksikeskustelu on pelkkää blingblingiä äänestäjiä varten. Todellista merkitystä esim. pienempiin eläkkeisiin, indeksikorotuksilla ei ole.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Et pidä minään sitä apua jonka nyt kaikkein köyhimmät saa?

        Olet todella maineesi veroinen. Äärioikeistopersu.

        No mitä apua saavat nyt "kaikkein köyhimmät", sellaista mitä eivät ennen ole saaneet ?

    • Anonyymi

      Miksi sä tiedotat Demaripolitiikasta täällä Persupalstalla? Ei meitä kiinnosta. Sä oot ihan pihalla kaikesta meidän mielestä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      78
      1303
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      43
      931
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      360
      753
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      127
      709
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      53
      683
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      656
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      615
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      602
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      584
    Aihe