Mitä tekee Menevä?

Mitä ihmettä tapahtuu, menevä tämän vuoden aikana napannut kelan, nyt keskustan hotellit haltuunsa, vantaan-keravan kk kyydeissä mukana ynms.
Ovat ottaneet niin ison siivun markkinoista, että mitä tekee LT ja TH?

Ikävä vain siksi, että nyt otetaan noita asema-aukion villejä Menevän riveihin paljon.
Menevällähän ei kiinnosta kuin provikat. Huuhaahan nimesi, että tulevaisuudessa taksit joutuvat maksamaan 15-20% ajonvälityksille/kyyti.
Näille riistäjille annettu liian hyvä kädenojennus, alihinnoittelevat kyydit jotta voitetaan tarjouksia, sitten riistetään autoilta jotka ajavat sen - 15%.

Sääli että näin saadaan ajettua vanhoja toimijoita alas, tällä systeemilla pärjää vain nämä Menevän kaltaiset riistofirmat.
Käsi ylös kenen mielestä heiltä saa kannattavat kyydit?
8117925
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 81

Vanhimmat

Minä en muuuta käytäkkään kuin menevän kyytejä.Hyvä firma ja asiakasystävällinen.

Äänestä
  • Kyllä on laidasta laitaan tuo Menevän palvelu, joskus on priimaa ja joskus on ala-arvoista. Ja silloin kun on ollut moitittavaa, on mennyt metsään ja pahasti.

    Äänestä

  • Olet menevän orja.

    Äänestä

  • Joopa joo. Meillä päin seisottaa vammaisia kolmekin varttia pihalla, kun on "vähän" myöhässä. Ja pari kertaa kuukaudessa unohtaa vallan hakea !!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joopa joo. Meillä päin seisottaa vammaisia kolmekin varttia pihalla, kun on "vähän" myöhässä. Ja pari kertaa kuukaudessa unohtaa vallan hakea !!!

    Sama on täällä Nummelassa lähitaksi on jättänyt mummot ja vammaset seisomaan sateeseen odottamaan taksia jopa yli tunnin. Heitin kerran pyörätuoliasiakkkaan täältä cm;stä kotiin kun eisaannut tiistai iltana klo 20 jkl lähitaksin vpl kortilla taksia.

    Äänestä

Ala kaipaa uusia tuulia. Vahvat pärjää ja ehkä perinteiset taksit eivät pärjänneetkään kilpailussa?

Äänestä
  • Minäpä kerron.
    Menevä pärjää.

    1. Koska ovat polkeneet hinnat alas.
    2. Autot jotka ei kuulu perinteisiin firmoihin, pakkoajavat alihinnoitellut kyydit kun ei ole vaihtoehtoja.

    Ja faktana, kun on paremmin hinnoiteltuja kyytejä eli ruuhkasesonki. Kukaan ei aja näitä alihinnoiteltuja Menevän kyytejä, koska tolpalta saa kyydin mistä Menevä ei ole välistävetäjänä kuten kiinteistövälittäjät.
    kuka silloin ajaa kyytejä?

    Niinpä, näin toimii nämä firmat joihin pitää autoilijan maksaa rojalteja.
    Tämän takia perinteiset laadukkaat yhtilt ovat toimintavarmoja, Menevää en sellaiseksi lue.
    Esim laadunvalvonta puuttuu, sisään otetaan kielitaidottomia osaamattomia kavereita kun kaikille täytyy antaa mahdollisuus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minäpä kerron.

    Ainakaan Taksi Helsinki ei koskaan ole ollut toimintavarma.

    Yrittäjien kintuille kustaan:)
    Älkää ottako AHNEITA välityksiä,jos ette ota ne loppuvat.
    Tulee halvempia välityksiäkin.

    Äänestä

  • Kyllähän se näin on, ainakin täällä Turussa taksidaata on peloissaan kun Menevä tulee heidän monopooliinsa pakkaa sekoittamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllähän se näin on, ainakin täällä Turussa taksidaata on peloissaan kun Menevä tulee heidän monopooliinsa pakkaa sekoittamaan.

    Taksidata oli täsmällinen. Kokemus yli 10vuodrlta. Menevästä kurja kokemus 2kuukaudelta !

    Paskan välii, otin loparit taksihommista, saan luultavasti päivärahaa enemmän kuin menevät taksikuskit…

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taksidata oli täsmällinen. Kokemus yli 10vuodrlta. Menevästä kurja kokemus 2kuukaudelta !

    Taksimatkan kokemus ylettyy kuulkaas ihan 50 luvulta..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taksimatkan kokemus ylettyy kuulkaas ihan 50 luvulta..

    Ja jos ei ole alalla olla niin kommentoida voi aina mut kokemusta ei ole. Ns siviilit ei PAL tiedä mitä taksikuljettajan työhön kuuluu..

    Äänestä

Kaikki välitys yhtiöt toimii kohta samalla tavalla uudet ja vanhat. Osake yhtiön tarkoitus on tehdä voittoa osakkeen omistajille. Kyllä vanhojen yhtiöiden osakkaat alkavat vaatia kohta tuottoa osakkeilleen. Silloin toimintamallit on muutettava samanlaisiksi kuin esim. Menevä tai fixutaxi.

Äänestä

Hinnat laskee, hyvä juttu asiakkaalle

Äänestä
  • Älä pelkää, hinnat ei laske.

    Äänestä

Menevä auton kuljettajana voin todeta että siinä tolpalla jossa olen piikkipaikalla ja missä on taksi helsingin ja lähitaksin autoja, porukka lappaa kahta puolta ohi niiden kyytiin.
Enkä ihmettele, osa on hyviä kotimaisia kuskeja mutta liikaa täysin kielitaidotonta ja osaamatonta sakkia jotka otettu mukaan

Myös se että on tuollainen ahne ajonvälitys, ei paljoa sympatioita heru kun on riittävästi tolppa-ajoja, niin siinäpä hoitakoot miten haluavat.
Helposti yksin ajamalla on tuhat euroa mitä makselen menevän suuntaan, vaatimukset kovat... Odottakoot pikkujouluruuhkaa, ajan silloin täysin villinä 🙂

Myös keskusta-kenttä kyydit niin alihinnoiteltu-provisio, että ei ole minun ongelma kuinka kyydit hoidetaan.

Kyllä asiakkaana miettisin mitä firmoja kannatan, ne löytyy sitten tulevaisuudessa.
Joo Menevä, isosti pettynyt turhiin lupauksiin ja poljettuihin kyyteihin. Myös että ajat 30km, tai pidät autoa tunnin varattuna 15euron kyydin vuoksi, josta otatte yli 2eur vielä välistä, ei ole minulle järkevää.

Äänestä
  • Taksi Helsingin ”yrittäjä” itkee taas kilpailijan alihinnoittelusta. Se vaan on niin tyhmää maksaa liikaa huonommasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taksi Helsingin ”yrittäjä” itkee taas kilpailijan alihinnoittelusta. Se vaan on niin tyhmää maksaa liikaa huonommasta.

    Olen kylläkin menevän yrittäjä, enkö aika selkeästi kertonut?

    Ilomielin kylläkin vaihtaisin tämän taksi helsinkiin, ei sen puoleen... Sinne ei vaan pääse kuka tahansa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen kylläkin menevän yrittäjä, enkö aika selkeästi kertonut?

    Kyllä kerroit, mutta koska vihaan TaksiHelsinkiä, en huomioi sitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä kerroit, mutta koska vihaan TaksiHelsinkiä, en huomioi sitä.

    😁😁😁

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taksi Helsingin ”yrittäjä” itkee taas kilpailijan alihinnoittelusta. Se vaan on niin tyhmää maksaa liikaa huonommasta.

    Kateellinen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä kerroit, mutta koska vihaan TaksiHelsinkiä, en huomioi sitä.

    Urpo. Jotain sullakin on pielessä.

    Äänestä

  • tai pidät autoa tunnin varattuna 15euron kyydin vuoksi, josta otatte yli 2eur vielä välistä, ei ole minulle järkevää.

    Sirkus on saapunut :)
    En ikinä liity roskakasa firmaan:)

    Äänestä

  • Tässäpä oli Menevän systeemit hyvin selitettynä.
    Niiden ajovälitys jakaa kelakeikkoja niin etuajassa, että niitä pitää ensin jokaista odottaa vaikka kuinka ennen kuin niitä pääsee edes ajamaan. Lopputulos on se, että puolessatoista tunnissa oot ajanut kaksi kilometrin nykyä ja odottanut niitä yhteensä tunnin. Kolmessa tunnissa on kaksi tuntia odotusta ja sitä rataa, usein enemmänkin jos nouto on kauempaa. Mieluummin ajan järkevästi välitettyjä kyytejä joissa ei haaskata kuljettajien aikaa odotuttamalla jokaista keikkaa 30-50 minuuttia.

    Äänestä

Ja nyt Clarionin tolpalla lukee, että vain Menevä autot...
mitä hittoa?
Tuleeko kohta asema-aukiollekin, että vain Menevä.
Meille sanotaan että reuna-alueet toimii, joo,o...
Mutta keskusta annettu villeille ja kaiken maailman touhupettereille!

Äänestä
  • Lähitaksi, palkatkaa tuo Menevän markkinointiosasto... Maksakaa vaikka tuplapalkka niille.

    Äänestä

  • Näköjään valitsivat paremmat kuskit ja hinnat. Hyvä niin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lähitaksi, palkatkaa tuo Menevän markkinointiosasto... Maksakaa vaikka tuplapalkka niille.

    Mielestäni olen useasti maininnut täällä, että TH ja LT häviävät tämän pelin näköalattomuuden takia.

    Surkea johto molemmissa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mielestäni olen useasti maininnut täällä, että TH ja LT häviävät tämän pelin näköalattomuuden takia.

    Surkea johto molemmissa

    Näin taitaa olla, mitään ei tapahdu vaan hoetaan että kuljettajien takia menetetään asiakkaita.
    Pahalta alkaa näyttämään, menevä on jo kiilannut selväksi kolmoseksi näiden kahden ison jälkeen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mielestäni olen useasti maininnut täällä, että TH ja LT häviävät tämän pelin näköalattomuuden takia.

    Surkea johto molemmissa

    Ainakin TH johto surkea,tuntuu olevan sellaisia henkilöitä,mitkä ei ymmärrä autoilijan
    kannalta mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mielestäni olen useasti maininnut täällä, että TH ja LT häviävät tämän pelin näköalattomuuden takia.

    Surkea johto molemmissa

    Vanhan monopolin turvin surffataan , ltx:ää vaivannut jo vuosia rokosa- virus eikä rokotteesta vielä tietoakaan😂😂😂

    Äänestä

Hotellit haluaa asiakkaille luotettavan taksipalvelun eikä TH tai LT pysty sellaista tuottamaan.

Äänestä
  • Pitäkööt tunkkinsa, mun auto ei noille hotelleille enään aja.
    Minkään mehevän ylivuodoksi en ala.
    Eiköhän nuo menevän värväämät villit nopeasti töpeksi tuon homman.
    Menevä kun ei mitään laatua vaadi, kaikki kelpaa ajamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pitäkööt tunkkinsa, mun auto ei noille hotelleille enään aja.
    Minkään mehevän ylivuodoksi en ala.
    Eiköhän nuo menevän värväämät villit nopeasti töpeksi tuon homman.
    Menevä kun ei mitään laatua vaadi, kaikki kelpaa ajamaan.

    Olihan se arvattavissa että Menevä on otettava kaikki alihankkijaksi mitä vaan saa koska eihän Hut:kaan saanut tarpeeksi väkeä liittymään. Eihän kenenkään ahteri kestä kiinnittää toimintaansa kannattamattomaan...Liiketoimintaansa ymmärtämättömät tekee sitä nyt. Menevä kerää katetta itselleen provisioilla. Voivoi....

    Niin, eikös menevän ylivuodossa ole TH:n ja Lähitaksin takseja..

    On varmasti mutta ylivuotoa voi luistaa....Moni pitää itsensä systeemissä ja käyttää sitä vain tarvittaessa- siis. Ehkä joskus voi valita rusinat pullasta. Eikä väliä jos lentää systeemistä....

    Äänestä

Menevän välitys nielee kassasta 1/6 osan.
Aja siinä sitten huonolla juoksulla monesti alihinnoiteltuja kyytejä.
Jotta T..mo pääsee sanomaan, ihan hyvin menee...
Mitenhän paljon on kelan s.o autoja lopettanut?

Äänestä
  • Kelat kulkee hyvin, paremmin kun ikinä kuulemma. Siis sillon vanhan lain aikaankaan ei ollut näin toimiva

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kelat kulkee hyvin, paremmin kun ikinä kuulemma. Siis sillon vanhan lain aikaankaan ei ollut näin toimiva

    Vanhan lain aikaan kaikki ajoi kela-kyytejä ja asiakkaat sai kyydin aika nopeasti, nyt täällä maalla on monia, jotka kyllästyvät odottamaan ja ottavat tolpalta kyydin ja tunnin päästä siitä kun ovat kotona 30 km:n päässä, sairaalasta soitetaan, että nyt olisi kyyti täällä.
    Terv. "ei menevä".

    Niin ja siinähän veronmaksaja säästää.

    Äänestä

Sanosin et auton näkökulmasta täys mätö lafka.
Ajattavat alihintaan, kovat provikat ja vaatimukset kovat heidän puolelta, todella pettynyt. Hoitakoot matut nuo ajot.
Tonni mennyt pahimmillaan kuukaudessa Menevälle.
Asiakkaat tykkää kovasti, niin ovat kehuneet että uudistus oli hyvä kun hinnat ovat tälläiset.
Kyllä, asiakas pärjää, Menevä pärjää mutta autoilijalta revitään se fyrkka pois.
Taidan irtisanoa tuon roskasopparin ja ajaa villinä sen mitä ajan.

Äänestä
  • "Asiakkaat tykkää kun hinnat on tällaiset" ?
    Ainakin päiväsaikaan menevän 10 km/12 minuutin matka on 0,6 euroa kalliimpi kuin taksihelsingin. Aamu ja iltaruuhkassa menevä pieksee th:n veret seisauttavalla 1,68 euron halpuutuksella.
    Toisaalta ..jos hinta-laatusuhde tuntuu paremmalta menevän kyydissä, niin siitä vaan sitten.

    Äänestä

  • Jep, Menevä/Kela täysin kannattamatonta hommaa. Pelkästään Kelan saama alamittainen hinnoittelu ja lisäksi Menevän provikka katastrofi. Sillä yhdistelmällä ei saa kuin kuluihin kassaan rahaa, ei palkkaa itselle ollenkaan ja jos vielä palkkaa työntekijän niin toiminta on täysin kestämätöntä. Tyhmää tehdä itselle pakkasta...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Asiakkaat tykkää kun hinnat on tällaiset" ?
    Ainakin päiväsaikaan menevän 10 km/12 minuutin matka on 0,6 euroa kalliimpi kuin taksihelsingin. Aamu ja iltaruuhkassa menevä pieksee th:n veret seisauttavalla 1,68 euron halpuutuksella.
    Toisaalta ..jos hinta-laatusuhde tuntuu paremmalta menevän kyydissä, niin siitä vaan sitten.

    Tarkoitin noita alihintaisia kiinteähintaisia mitä myyvät, niistä otetaan vielä menevän provisio.
    Keskusta-kenttä 39 ja välillä 35.

    Mittari päällä tolpalta ajettuna ei makseta provikkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jep, Menevä/Kela täysin kannattamatonta hommaa. Pelkästään Kelan saama alamittainen hinnoittelu ja lisäksi Menevän provikka katastrofi. Sillä yhdistelmällä ei saa kuin kuluihin kassaan rahaa, ei palkkaa itselle ollenkaan ja jos vielä palkkaa työntekijän niin toiminta on täysin kestämätöntä. Tyhmää tehdä itselle pakkasta...

    Kyllä on omassa toiminnassa jotain vialla jos ei menevän kela-ajo kannata. Ekat pari kuukautta meni opetellessa, ja keskikesä tietysti hiljainen, mutta syyskuu ja lokakuu on menty yksin ajamalla kymppitonnin liikevaihdolla. Ja marraskuu näyttää vähintään samalta. Provision jälkeenkin jää itselle ihan mukavasti. Käypä nyt omat kulusi huolella läpi

    Okei, jos kymppitonnin saa ajettua oikeasti järkevällä juoksulla niin kannattaa.
    Se vain että moni puhunut juoksun menevän pakkasen puolelle, ja moni itseään kunnioittava yrittäjähän tietää mikä minimi juoksu täytyy olla, jotta hommassa järkeä.
    Menevällähän tuo ei kiinnosta, niillä kiinnostaa vain oma provisio vaikka TJ höpöttää kaikenlaista lämpimikseen mikä heille on tärkeää.
    SO auto ajaa vaikka vantaalta mäntsälään hoitamaan sen paikallisen TK keikan, jos käsky käy.
    Jos näistä keikoista huolimatta saa oikeasti juoksun selvästi plussalle niin hienoa.

    Menevä kaatuu omaan ahneuteensa kuin autot ei riittää joka puolella ja pirun huonot kuskit ja autot.

    Ei sitä juoksua niin kannata tuijottaa. Autot ovat suhteessa halventuneet siihen verrattuna kun 20v sitten aloitin ja huoltovälit pidentyneet. Tuntiansio on kuitenkin lähempänä neljää kuin kokmeakymppiä keskimäärin, siihen en yltänyt TH:n enkä ltx:n autolla

    Lisään vielä, juoksusta kitisevät lienevät usein näitä, ketkä itseään selkään taputellen hämmästelevät omaa oveluuttaan kun tekevät lomareissut omalla taksilla virman piikkiin. Silloin se juoksu ei yhtäkkiä olekaan niin tärkeää

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Menevä kaatuu omaan ahneuteensa kuin autot ei riittää joka puolella ja pirun huonot kuskit ja autot.

    Tässä masentunut kilpailija. Tiedoksi että hyvin menee täällä!

    Voimia sulle

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei sitä juoksua niin kannata tuijottaa. Autot ovat suhteessa halventuneet siihen verrattuna kun 20v sitten aloitin ja huoltovälit pidentyneet. Tuntiansio on kuitenkin lähempänä neljää kuin kokmeakymppiä keskimäärin, siihen en yltänyt TH:n enkä ltx:n autolla

    Hmm...siis 10,000 eur kuukaudessa itse ajaen, 40 eur tunti = 250 tuntia kuussa, 30 eur tunti =330 tuntia kuussa. Kauanko meinaat jaksaa.

    20 vuotta menty keskimäärin 60h/viikko. Tuskin on yleensä millään alalla yrittäjää joka pärjää 40 tunnin työviikolla. Ja taksarilla on auto kotona, joten työmatkoihin ei kulu aikaa. Vähemmillä tunneilla joka tapauksessa nyt pärjää verrattuna TH tai ltx

    Sulle vaan että juoksulla ei elä vaan maksetuilla prosenteilla/km. Sinähän tiedät mitä juoksu tarkoittaa....Ei auta paljon vaikka ajaisi 30-40e/h jos tyhjää ajoa paljon. Ainakaan pidemmän päälle.

    50 t/viikko on riittänyt mainiosti (vkl kuski päälle) jo vuosia. Paljonhan sekin on palkkaduunariin verrattuna, mutta pidetty kummiskin kesälomat, maksettu asunnot, kesämökit ym.
    60-70 t/viikko kaahailua ympäri Uuttamaata Menevän kela-ajojen perässä tuntuu vastenmieliseltä ajatukselta mutta jos se on jollekin onnen lähde niin siitä vaan.

    Ainoa joka tuossa on tehnyt hyvän diilin on Tuomo.
    Kaikki muut tässä systeemissä on häviäjiä, myös ne mainioita menevän kyytejä ajavat.
    Mieti nyt, ahne ajonvälitys joka polkee hinnat.
    Ok, myös yksittäiset asiakkaat pärjäävät, kun Tuomo myy kenttäkyytejä polkuhinnalla.

    En ymmärrä miksi oli luotava kelakyyteihin systeemi, jolla pääsee laillisesti ryöväämään autoilijoita.

    Mielenkiinnolla luen näitä näkemyksiä.
    Itse olin menevän ystävä autoilijana.
    Lopetin, kun yksinkertaisesti tuli jatkuvasti kusetettu olo.

    Paljon tyhjiä lupauksia, mm ajonvälitys painosti ruuhka-aikana ajamaan kannattamattomia kyytejä, pitkä hakumatka ja lyhyt kyyti.
    Painostus perustui siihen, ettei tule hyviäkään kyytejä sitten jos näitä huonoja ei hoideta.
    Painostukseen kuilui, että hyvin hommansa hoitavat tulevat jatkossa saamaan paremmin/parempia kyytejä.
    No sitä päivää ei tullut, tuli vain se päivä että autoja saatu nyt Menevälle ja automaatti jakaa keikat.

    Eli mitään palkitsevaa ei tullut meille jotka hyvin yritimme hommamme hoitaa.
    Iso osa semmosta roskakuskia, että hävettää. Poikkeuksena osa finskeistä.

    Ei myöskään firmaa kiinnostanut miten kannattamattomia jotkin keikat on, ne on vain hoidettava. Pahimmillaan ruuhka-aikana 20km, tunti ja 10eur, josta menevän provikka.

    Kauniit on lupaukset, ja hyviä on markkinointimiehet.
    Tuon lystin rahoittaa lopulta autot.

    Hyvä valinta. Kyydistäkieltäytyjät keskittykööt Taksi Helsingille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sulle vaan että juoksulla ei elä vaan maksetuilla prosenteilla/km. Sinähän tiedät mitä juoksu tarkoittaa....Ei auta paljon vaikka ajaisi 30-40e/h jos tyhjää ajoa paljon. Ainakaan pidemmän päälle.

    Tuskin ennen lakimuutosta vantaan kenttäkekeillä juoksu paljon yli euron oli, ja hyvin pärjäsivät

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuskin ennen lakimuutosta vantaan kenttäkekeillä juoksu paljon yli euron oli, ja hyvin pärjäsivät

    Nykypäivän kenttäkeket ajaa selvästi alle 1 euron kilsatuotolla. Lisäksi keikkaa kentällä joutuu pääsääntöisesti venaamaan sen 30-45min keskimäärin.
    Menevän suoraohjauksessa keikan välit on puolet lyhyemmät tai joinakin päivinä ei kerkee edes kusella käymään kun saa vetää koko ajan. Menevän suora ohjauksessa kilsatuotto provisionkin jälkeen noin euron paikkeilla.

    Juoksuakin on monenlaista. Voihan sitä ajella Helsingissä yli 1,50 juoksulla, mutta kun ottaa huomioon suuremman auton ja polttoaineen kulumisen, on ihan sama ajaa menevää 1€ juoksulla koska suuri osa ajosta tapahtuu maantiellä. Yksillä jarrupaloillakin ajaa helposti 100 tkm. Ainoa haitta on jos autoa vaihtaessa ostaja tuijottaa pelkkiä kilsoja eikä auton muuta kuluneisuutta

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä on omassa toiminnassa jotain vialla jos ei menevän kela-ajo kannata. Ekat pari kuukautta meni opetellessa, ja keskikesä tietysti hiljainen, mutta syyskuu ja lokakuu on menty yksin ajamalla kymppitonnin liikevaihdolla. Ja marraskuu näyttää vähintään samalta. Provision jälkeenkin jää itselle ihan mukavasti. Käypä nyt omat kulusi huolella läpi

    Suosittelen sullekin kulujen seurantaa....ihan tosi!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei sitä juoksua niin kannata tuijottaa. Autot ovat suhteessa halventuneet siihen verrattuna kun 20v sitten aloitin ja huoltovälit pidentyneet. Tuntiansio on kuitenkin lähempänä neljää kuin kokmeakymppiä keskimäärin, siihen en yltänyt TH:n enkä ltx:n autolla

    Potaskaa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mielenkiinnolla luen näitä näkemyksiä.
    Itse olin menevän ystävä autoilijana.
    Lopetin, kun yksinkertaisesti tuli jatkuvasti kusetettu olo.

    Paljon tyhjiä lupauksia, mm ajonvälitys painosti ruuhka-aikana ajamaan kannattamattomia kyytejä, pitkä hakumatka ja lyhyt kyyti.
    Painostus perustui siihen, ettei tule hyviäkään kyytejä sitten jos näitä huonoja ei hoideta.
    Painostukseen kuilui, että hyvin hommansa hoitavat tulevat jatkossa saamaan paremmin/parempia kyytejä.
    No sitä päivää ei tullut, tuli vain se päivä että autoja saatu nyt Menevälle ja automaatti jakaa keikat.

    Eli mitään palkitsevaa ei tullut meille jotka hyvin yritimme hommamme hoitaa.
    Iso osa semmosta roskakuskia, että hävettää. Poikkeuksena osa finskeistä.

    Ei myöskään firmaa kiinnostanut miten kannattamattomia jotkin keikat on, ne on vain hoidettava. Pahimmillaan ruuhka-aikana 20km, tunti ja 10eur, josta menevän provikka.

    Kauniit on lupaukset, ja hyviä on markkinointimiehet.
    Tuon lystin rahoittaa lopulta autot.

    Juuri niin. Itse ajoin koko viime vuoden so autoa ja noin se oli.
    Nyt ajan Menevän autoa jossa TH Kela.
    Nyt in tilanne, että YHTÄÄN MENEVÄN KYYTIÄ EN OLE SAANUT TÄNÄ VUONNA !!!
    Halmisen lupaukset normi kyydeistä on TÄYTTÄ VALHETTA!!!
    Missä ne ajot on. Nyt hehkuttaa sote ajoja jotka alkaa 1.2. Voi kun hän ei ymmärrä että LT ajaa ne lähes Kaikki!!!!
    Asiakkailla on puhelimessa valmiiksi LT numero.moni ei ole edes kuullut Menevästä.
    Pitävät sitä Kelataksiksi.
    Mitähän Tuomo keksii seuraavaksi.
    Lentokentällä EI OLE MENEVÄN AUTOJA.
    Piti olla hyvä business!

    Äänestä

Kentältä ajoin kerran rautatieasemalle (hki) l-as taksalla (ltx). 38.70€, joten se 39€ on aika sama.
T. Ltx- kuljettaja

Äänestä

Tulee ajettua so autoa, aika putki punaisena saa ajaa useimmiten.
Tuntuu otettavan joka keikasta 10min pois, kiire on.
Toinen juttu, että useasti ajatetaan vika keikka huitsin nevadaan esim kotkaan, ja mä asun kaukana lännessä. Keskus sanoo vain, että kone arpoo.
Jännä juttu on myös, että paljon ajaa hyvää keikkaa herran omat th autot, ullatus!

Äänestä
  • Eiköhän tämäkin tee Kajonit.

    Äänestä

Itse siirryin paikallisesta firmasta Menevälle töihin, ajot alkaa ens kuussa ja uunituore Caddy alla. Nyt vain kysymys kuuluu... Kannattikohan?

Äänestä
  • Lappilaiset tuntien Menevän kuskeille ei koita ruusuiset ajat

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lappilaiset tuntien Menevän kuskeille ei koita ruusuiset ajat

    Miten Afrikan sarven pojilta sujuu saamenkieli?

    Äänestä

Menevä haukku Tammikuun Kalevassa vapaita autoja eli jotka ei ole minkään präntin alaisuudessa niitäepäluotettavaksi silti se ottaa omin leipiin niitä epäluotettavia autoja
Minusta ne kyllä on tosiluotettavia kun ne isännät ite ajelee niitä

Äänestä

Nyt en malta olla antamatta palautetta menevälle!!! Eilen soitin menevän numeroon tilatakseni kyydin pyörätuoli potilaalle ja odotin melkein tunnin menevän jonossa!!! Lopulta soitin kela taksin numeroon ja sieltä sanottiin ettei mitään ruuhkaa ole puhelin jonossa ja ystävällinen henkilö tilasi sitä kautta kyydin minulle. Aikamoista asiakaspalvelua nääs.

Äänestä

Satuin katsoon telkkarista tätä Tolpalla sarjaa. Siinä Kaisa niminen Menevän joku stailaaja. Ihan kauhee moloääni ja joka toinen sana niinku niinku niinku niinku niinku niinku..

Äänestä

Taksi uudistuksella oli tarkoitus työllistää maahanmuuttajat? Luotto taksiin on mennyt ja se han tunnustavat itse politikot kuin, jopa Ay-pomot. Ei tainnut mennä näillä uudistajilla suunnitelmien mukaan:) Näitä halpa ketjuja on mutta missä kuljettajat?

Äänestä

Kiitos vitun. Menevä Taksi.. Tilasin viime sunnuntaina. Taksin. Et tulee. Maanantaina ja klo 7:45!! Taksi oli ekana. 32, min myöhässä 😬soitin 3, kertaa. Että mis mun, taksi on? Sitten soitaa kuski et mikä mun osoite on? 🤔Hä? Joo tulen kohta, puolin. Vittu 32. Myöhässä 😤olin menossa oikeuteen, todistamaan... Kyllä Tuomari, anto mulle!! Todella kovaa settiä ‼️ enkö tunne kelloa?? Vastasin ei ole, mun vika vaan taksin. Menevän Palvelusta!!! Jätin soitto pyynnön, että sieltä soittaa. Mulle joku johtaja. Niin luvattiin mulle 😂Älkää missään. Nimessä. Tilako... MENEVÄN Taksia.. Jos haluut Tilakaa 👍Joku toinen. Taksi palvelu 😕että saatte, taksin ajossa. 😎 Kiitos Menevä!! En kirjota, yleensä. Mut nyt oli ihan. Pakko... Masku kyllä käyy. 🤑Mut ei palvelua saa 😳JB. Kerroin ystävilleni.. EIKÄ tilaa. Teidän Palveluja ne 😎🖤toivottavasti teidän, firma kaatuu 🤣😊Asiakas on aina ollut. Tärkeä ja se maksaa. Hyvästä Palvelusta.. No olisitte ottaun yhteyttä. Mut luvattiin. Eikä kuulu mitään perkele 🤡hyvää malnosta, Teille ☹️Kiitos paljon

Äänestä

Paska firma pelkää puhelin odotusta koko yön. Kusetus paska. Haistakaa vittu.

Äänestä

Konkurssin?

Äänestä
  • Varmasti tolla porukalla.

    Äänestä

En koskaan enää Menevän kyytiin. Epäystävällinen kuljettaja ja osaamaton ajaa Katajanokalta Kamppiin. No vaan, kuskilla ei taksikorttilupaa Lähitaksiin tai taksi Helsinkiin. Joten siinä vastaus.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Mitä ihmettä tapahtuu, menevä tämän vuoden aikana napannut kelan, nyt keskustan hotellit haltuunsa, vantaan-keravan kk kyydeissä mukana ynms.
Ovat ottaneet niin ison siivun markkinoista, että mitä tekee LT ja TH?

Ikävä vain siksi, että nyt otetaan noita asema-aukion villejä Menevän riveihin paljon.
Menevällähän ei kiinnosta kuin provikat. Huuhaahan nimesi, että tulevaisuudessa taksit joutuvat maksamaan 15-20% ajonvälityksille/kyyti.
Näille riistäjille annettu liian hyvä kädenojennus, alihinnoittelevat kyydit jotta voitetaan tarjouksia, sitten riistetään autoilta jotka ajavat sen - 15%.

Sääli että näin saadaan ajettua vanhoja toimijoita alas, tällä systeemilla pärjää vain nämä Menevän kaltaiset riistofirmat.
Käsi ylös kenen mielestä heiltä saa kannattavat kyydit?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu