Kaupunginjohtaja esittää hallitukselle, että koulut suljetaan.
Kaupungin päättäjät näemmä uhraavat nämä koulut, koska tuleva Kailaan koulu on liian suuri.
Heinola sinetöi Jyrängön ja Tommolan muuttumisen lapsiperheitä kiinnostamattomiksi lähiöiksi ja Lusiin tuskin muuttaa enää kukaan.
Lukiohankkeelle ja Kailastalolle löytyy yhteensä n. 40 miljoonaa euroa,
Ja muut kaupunginosat laitetaan kärsimään.
Sinilähteen koulukin tehtiin väärään paikkaan, jos kerran Jyrängön lapset laitetaan osittain sinne. Lyhytnäköisiä suunnitelmia on tehty ja kalliiksi on käynyt!
Kaupungin päättäjät näemmä uhraavat nämä koulut, koska tuleva Kailaan koulu on liian suuri.
Heinola sinetöi Jyrängön ja Tommolan muuttumisen lapsiperheitä kiinnostamattomiksi lähiöiksi ja Lusiin tuskin muuttaa enää kukaan.
Lukiohankkeelle ja Kailastalolle löytyy yhteensä n. 40 miljoonaa euroa,
Ja muut kaupunginosat laitetaan kärsimään.
Sinilähteen koulukin tehtiin väärään paikkaan, jos kerran Jyrängön lapset laitetaan osittain sinne. Lyhytnäköisiä suunnitelmia on tehty ja kalliiksi on käynyt!
Vastaukset 22
Vanhimmat
Kailaassa on vain parin vuoden kuluttua yli 200 oppilaspaikkaa liikaa, mutta pääosin keskustan alueella asuvat päättäjät ajavat liian suuren ja kalliin lähikoulun rakentamista, eikä suunnitelmia voida muuttaa halvemmiksi. Eikö olekin outoa!
Koska koulutilaa tietoisesti rakennetaan liikaa, joudutaan Tommolan ja Jyrängön koukut sulkemaan. Onko tämä demokraattista ja asukkaille yhdenvertaista kohtelua?
Lapsiperheet varmasti äänestävät jaloillaan ja se on Heinolan päättäjien ansiota!
Sosiaalisessa mediassa eräskin PaHen valtuutettu ihmettelee pikkukoulujen puolustamista, kun ei kiinnitetä huomiota opetuksen sisältöön, vaan seiniin.
Tosiasiassahan tilanne on päinvastoin!
Juuri PaHe taitaa olla etunenässä keskustan ison koulun ja uuden ylihintaisten monumenttilukion puolesta, eli seinistä ollaan valmiit maksamaan aivan liikaa, ja se maksaa muiden koulujen olemassaolon! Halvemmalla saisi pienemmät yksiköt jo olemassa oleviin kouluihin, eli turhaa kerroilla muunneltua totuutta näiden hankkeiden järkevyydestä!
Jatkossa PaHen ei kannata minun mielestäni profiloitua lapsiperheiden asioiden ajajaksi, vaan mieluummin turhien tilojen rakennuttajaksi. Velkaa kun nyt syntyy niin paljon, että opetuksen sisältökin tulee kärsimään säästöpaineissa.
Näistä kouluhankkeista on kyllä jo lasten etu kaukana. Heinolan kunnallispolitiikka näyttää törkeältä suhmuroinnilta ja lupausten pettämiseltä.
Tää PaHe siis pahempi Heinola on ihan absurdi juttu. Pahempi porukka sotkemaan asioita kuin kokkarit ja demarit yhteensä.
PaHen edustaja kirjoitti myös lehdessä. Ihan yhtä epäjohdonmukaisesti.
Sehän on juuri PaHe, joka haluaa panostaa opetuksen sisällön sijasta seiniin. Miksi hän muuten puolustelee liian suuren koulun rakentamista keskustaan?
Liian suuret ja kalliit investoinnit johtavat juuri siihen, että raha ei riitäkään enää opetukseen. Tämä jäi siinä lehtikirjoituksessa mainitsematta.
En ymmärrä tätä keskustelua Heinolan kouluista, välillä lopetetaan Tommolan, Jyrängön ja Lusin koulu. Tänään sitten taas lehdessä, että Lusin koulu rakennetaan ja 9 kk jälkeen lopetetaan. Miten kannattaa rakentaa koulu joka on vain käytössä 9 kk. Kuka osaa selittää miksi tehdään näin.
Tuntuu, että Heinolassa ei kukaan ymmärrä tätä kouluasiaa. Kuitenkin paljon laitetaan rahaa, voisiko hiukan miettiä mihin se raha laitetaan ja onko näin pienellä kaupungilla varaa laittaa velkarahaa noin paljon kouluihin. Kuitenkin sitä rahaa pitää riittää paljon muuhunkin.
Toivon että tähän kouluaisaan saadaan järkevä ja maltillinen päätös.
Uusi kaupunginjohtaja on tilanteessa, jossa hänen arvovaltansa punnitaan.
Kj esittää hyvinvointilautakunnan päätöksen vastaista toimintatapaa, ja nyt näemme, onko hallitus kj:n takana, vai jyräävätkö poliitikot johtajan, kuten Heinolassa on ollut tapana.
Kertoisiko myös joku, että mitä vikaa oli purettavassa kauppaoppilaitoksen kiinteistössä? Oliko se vain päätöksenteon tiellä vai miksi se ei kelvannut lukiokäyttöön?
Oliko jo purettu Kymenkartanon koulu oikeasti pilalla vai ainoastaan ilmanvaihto-ongelmainen, joka olisi hoitunut säätötoimilla? Miksi tätä uutta Kailas-taloa ei rakenneta kyseiselle paikalle, vaan tälle ahtaalle ja kostealle/soiselle tontille?
Joku sulle kaupungilta kohta kertoo, miksi näin? Kauppaopistolla ei kaupungin kanssa mitään tekemistä. Soinen tontti, missä?
Vaikuttaa, että olet ihan pihalla näkemyksinesi. Kailaan koulu rakentuu juurikin toivomallesi Kymenkartanon koulun tontille. Koulu oli monien rakenteiden osalta ”rikki”. kauppaoppilaitos ei ole kaupungin kiinteistö, siellä kaupunki oli vuokralla, kunnes tuli sisäilmaongelmia.
Kaupunginjohtaja ei ymmärrä kaupunkinsa parasta.
Nyt hallitus on vaarassa tehdä päätöksen, joka takuuvarmasti vauhdittaa Heinolan muuttumista eläkeläiskaupungiksi.
On todella sääli, koska esimerkiksi Jyränkö muuttui koulun lakkautuksen esiin nostamisen jälkeen paikaksi, johon harva haluaa lapsineen muuttaa. Sama kohtalo on Tommolalla.
Eniten Kailaan uutta liian suurta koulua puolustavat päättäjät asuvat kaikki sen koukunkäyntialueella. Onko se sattumaa?!
Tottahan heille kelpaa, että oma koulu rakennetaan, ja sinne kuljetetaan lapset muualta, koska tilaa rakennetaan liikaa! Kiinnostaako heitä esimerkiksi Jyrängön lasten etu?
Missä ovat Jyränköä ja Tommolaa puolustavat päättäjät? Näiden asuinalueiden asukkaita viedään nyt kuin pässiä narussa.
Kaupunginjohtajakin haluaa antaa viimeisen kuoliniskun Heinolalle. Hän on laittamassa lapsia nyt hyvin, hyvin vaaralliselle koulutielle. Onko tässä ymmärretty mikä on vastuu jos lapsukaiset joutuu onnettomuuteen muutaman lantin säästön takia?
Monelle Heinola rajaseutuineen on nukkumalähiö ihmisille ja perheille jotka käyvät muualla kuin Heinolassa töissä. Nämä massat jos alkavat miettimään palveluverkon kattavuutta ja heijastamaan oman arjen sujuvuutta, voi tulla mieleen asuttaa Hartolaa, Sysmää, Pertunmaata, Lahden syrjäseutuja; Hollolaa, Ahtialaa, Renkomäkeä, tai sitten sitä Lahden ydintä, tahi sitä kuntaa jossa työssä käy.
Jos näissä perheissä on kaksi lasta ja kaksi aikuista, olettaen että keskiansio on n. 50000€ per aikuinen ja perheen 1,5 aikuista käy työssä, on se 75000€/vuosi/perhe tulot. Jos kaupungille jää jokaisesta perheestä 15000/vuosi ja näitä perheitä muuttaa vaikka 100kpl pois, jää kaupungilta tuloveroa pelkästään 1,5 miljoonaa saamatta. Eikä tässä lasketa kuin tuloveroa, 100kpl perheitä tai pariskuntia kuluttaa Heinolaan muutenkin rahaa, voi arvella että vaikutukset lopettaa välillisesti työpaikkoja Heinolasta 5-10 kappaletta. Joka sinällään lisää kaupungin alijäämäahdinkoa, varsinkin jos eivät työllisty, Heinolaan, tai muuallekaan.
PaHe on näköjään vain Heinolan keskustassa asuvia äänestäjiä varten.
Niin on kokoomuskin Varjon johdolla
Aiemmat kouluverkkosuunnitelmat ovat kuin miina, joka nyt räjähtää käsiin.
Vuosien aikana on ollut varoittelijoita, joita ei ole kuunneltu. Nämä nyt käsillä olevat ongelmat on kyllä nähty, mutta vasta nyt osa näistä "kouluverkkotietäjistä" myöntää tilanteen, ja siitäkin huolimatta rakennetaan liian suurta.
Osaamattomat päättäjät ovat tulleet kaupungille mittaamattoman kalliiksi, vailla mitään vastuuta. Ja nyt syntyy mittaamatonta vahinkoa tietyille kaupunginosille.
Kannattaa katsoa ketä äänestää.
Heinolassa kouluhankkeet ovat täysin ylihintaisia. Esim Sinilähteen pikkukoulu on aivan tolkuttoman kallis, lukiosta puhumattakaan. Muualla rakennetaan paljon halvemmalla. Tämäkin kertoo heinolalaisesta kompetenssista!
Kuullaankohan maanantaina Heinolan kaupunginvaltuuston hulluin päätös ikinä? Rakennetaanko Lusiin todellakin koulu muutamaa oppilasta varten vuodeksi?! Järkevämpää ostaa parakki sinne vuodeksi kuin rakentaa uusi tönö, jos sinne koulu on vuodeksi vielä saatava. Kuka tietää mikä järki kaupunginvaltuuston esityksessä on?? Kenen kynästä tullut?
Ymmärrys hoi! Äly älä jätä!Lusin koulu palvelee muutakin, kuin pelkkää koulua ja vakuutuksista tulee rakennusrahat, että älä huoli!Koulu Lusiin ja marinat pois.
Alkakaa totutella siihen että kun Kailaan oppilaat vähenee, putoaa ensin tommola, sitten jyränkö ja ajastaan kirkonkyläkin pois. Eikä tällä ole mitään tekemistä lasten tai perheiden hyvinvoinnin kanssa, mutta sen kanssa on kun poismuutto lisääntyy. Siellä useampi hyödyllinen hölmö huutaa samaa mantraa muutaman huutajan seassa, mukavaa kun ajetaan asioita päähuutajan mielihalujen ja hovirakentajan sanelemana.
Sedät jaksaa kirjoittaa myös Kailaan rakentamisen keskeyttämisestä. Kyl on munatonta sakkia! Lapset on väistötiloissa mut Kekkonen, Bonden, Erkkilä vastustaa kaikkia hankkeita jotka koskettavat työssäkäyviä veronmaksajaperheitä! V...u mikä niitä vaivaa?!
Etkö tiedä? Sen puute juurikin!
Okei, pitäskö niille hankkia Barbarat joululahjaksi? :)