Sääntömuunnos

Vakava ehdotus, että muutetaan Suomi24 sääntöjä niin, että täällä saa keskustella vain suomeksi koska suuri osa käyttäjistä ymmärtää sitä (yli 95%) ja siten toimii kaikille myös suomen kielen oppimisalustana

Tämä ei ole mikään epäkunnioitus muita kieliä kohtaan vaan enemmistödemokratiaan pohjaava käytäntö, vasiten kun aiheena on kielipolitiikka.

Itse treenaan ruotsinkieltä aidoilla svensksprågika saitter, mm. koskien Sveriges invandringspolitik.

Eli sääntömuutos voimaan ja saadaan tolkkua tällekin palstalle.

Ystävällisesti.
44<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Ska det gälla alla spalter eller endast den här ?

1Äänestä

En kannata yksikielisyyttä tänne, sillä tämähän toimii hyvänä kielikylpynä molemmille kieliryhmille, ihan sopiva lisä kaksikielisyyden lisäämiseen Suomessa.
Tarpeellisempaa olisi poistaa jatkuvat samat jankutukset ja muut aiheettomat tekstit, jotka ovat vain selkeesti pelkkää nälvimistä ja ilkeilyä, esim. joku tekee propagandaotsikon ja nostaa sitä sitten ylös, niinkuin nyt on nähty, yli 400 kertaa jo, se on vain kiusantekoa ja häiriköintiä, ei keskustelua.

3Äänestä
  • Samaa mieltä. Minä ainakin opin koko ajan tältä palstalta uusia ruotsin sanoja. Minä katson tämän palstan yhdeksi tavaksi ylläpitää kielitaitoa.

    2Äänestä

  • Ongelma on vaan siinä, että näillä rkp:läisillä ei oloe mitään oikeaa asiaa, he spämmäävät lähinnä jatkuvasti vanhoihin avauksiinsa.

    Äänestä

Onpa hupaisaa! Kieliaktiivit väittävät tällä palstalla päivät pääksen ettei ruotsia tarvitse osata, että ruotsin kielen taito on turhaa ja pälä pälä...
Nyt fenno kuitenkin kehtaa ehdottaa että palstalla kiellettäisiin ruotsiksi kirjoittaminen koska hän ei ymmärrä! 😁😂🤣
Onpa paradoksaalista!

Kaikin mokomin, älä opettele ruotsia ja ole osaamatta ruotsia mutta älä sitten valita!

2Äänestä
  • Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi, ei englanti tai somalia tms. Se tosiasia on vain kovimmankin tiukkapipon hyväksyttävä.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi, ei englanti tai somalia tms. Se tosiasia on vain kovimmankin tiukkapipon hyväksyttävä.

    Sitä sääntöä voidaan muuttaa vastaamaan nykytodellisuutta. Jos lain kirjain on kuollut, mikä laki se silloin on?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sitä sääntöä voidaan muuttaa vastaamaan nykytodellisuutta. Jos lain kirjain on kuollut, mikä laki se silloin on?

    Tottakai asioita voidaan muuttaa, sitä tapahtuu kokoajan. Muista nyt kuitenkin, et vapaassa Suomessa enemmistö päättää.

    2Äänestä

  • "jossa pitäisi pyrkiä keskustelemaan kielipolitiikasta ja sen tulevaisuuden suunnasta"

    No, yritä sitten keskustella tästä aiheesta!

    Te kieliaktiivit "keskustelette" täällä lähinnä siitä, miksi Ahvenanmaa "sai" kielivapauden. Ja siitä, kuinka "pakkoruotsi" maksaa miljardeja ja aiheuttaa jopa leipäjonot. Ja siitä, kuinka Ruotsissa (vieraassa valtiossa) muka ei suomella ole riittävää asemaa.

    3Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "jossa pitäisi pyrkiä keskustelemaan kielipolitiikasta ja sen tulevaisuuden suunnasta"

    Det stämmer,det är ju fritt fram att läsa vad det här kedjorna innehåller,mycket litet diskussion,mest bara svenskfientlig propaganda.

    Aktiivin väite halusta keskustella, on yhtä tosi ja rehellinen kuin venäläinen yleisurheilija...m.o.t.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Det stämmer,det är ju fritt fram att läsa vad det här kedjorna innehåller,mycket litet diskussion,mest bara svenskfientlig propaganda.

    Diskussion = upprop,manifester,förbud och begränsande av svenskspråkigas yttrandefrihet.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sitä sääntöä voidaan muuttaa vastaamaan nykytodellisuutta. Jos lain kirjain on kuollut, mikä laki se silloin on?

    Mikä mahtaa olla sinulle "nykytodellisuutta", kun tällaista ehdotat. Tietääkseni ruotsi ja suomi molemmat ovat maan kansalliskieliä.

    2Äänestä

  • Se on kyllä enempi harvinaista että kukaan täällä kukaan kieliaktiivi mitään keskustelee, eli käy dialogia.
    Me surut jopa juttelemme keskenämme, teiltä nettifennoilta harvemmin saa a millään kielellä vaikka yrittäisikin keskustella.

    Jos meidän surujen jutut kiinnostaa niin opetelkaa ruotsia, ei meillä ole mitään velvollisuutta eikä varsinkaan halua jutella keskenämme suomeksi.

    Mene peilin eteen ja toista itsellesi ettei Suomessa tee ruotsin kielen taidolla yhtään mitään.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sitä sääntöä voidaan muuttaa vastaamaan nykytodellisuutta. Jos lain kirjain on kuollut, mikä laki se silloin on?

    Just kurkkasin peiliin. En minä kovin kuolleelta vaikuta ja meitä on koko massa lähes 300000 lisää.
    Älä sälytä ongelmaasi meidän surujen harteille. Pärjäämme vallan mainiosti ilman sinuakin,sinulla sen sijaan saattais olla ruotsin osaamisesta paljonkin hyötyä.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä mahtaa olla sinulle "nykytodellisuutta", kun tällaista ehdotat. Tietääkseni ruotsi ja suomi molemmat ovat maan kansalliskieliä.

    Se on vain lakiin kirjattu n.100 v sitten ja jo silloin aiheutti vastustusta, koska maan pääkieleksi oli tullut suomi.

    Tänään on yhä sama tilanne korostetummin ja tullut huomattavia muita kielivähemmistöjä.

    Luovuttakaa jo irti kallis keinotekoinen pakkokaksikielivankila, koska saamme jo veroastetta pienemmäksi.

    Eivät kielet mihinkään katoa, saammekin voi hyvin vaikka ei ole pakkovirallistettu.

    Lakia muuttamaan, tarvitaan 5/6 enemmistö. Ankdam, selvitä asiaa ☝🏼

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Diskussion = upprop,manifester,förbud och begränsande av svenskspråkigas yttrandefrihet.

    Vi ska inte glömma alla otaliga kopior av vad någon person sagt om för tiotals år sedan.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Diskussion = upprop,manifester,förbud och begränsande av svenskspråkigas yttrandefrihet.

    En ny 'pakkoruotsi' öppning har kommit, får se hur många gånger aktiva lyfter den upp denhär gången? Kanske vi får ny rekord, över 500?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se on vain lakiin kirjattu n.100 v sitten ja jo silloin aiheutti vastustusta, koska maan pääkieleksi oli tullut suomi.

    Tänään on yhä sama tilanne korostetummin ja tullut huomattavia muita kielivähemmistöjä.

    Luovuttakaa jo irti kallis keinotekoinen pakkokaksikielivankila, koska saamme jo veroastetta pienemmäksi.

    Eivät kielet mihinkään katoa, saammekin voi hyvin vaikka ei ole pakkovirallistettu.

    Lakia muuttamaan, tarvitaan 5/6 enemmistö. Ankdam, selvitä asiaa ☝🏼

    Ta reda på det du är nyfiken på själv eller l ä r d i g g ö r a d e t!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sitä sääntöä voidaan muuttaa vastaamaan nykytodellisuutta. Jos lain kirjain on kuollut, mikä laki se silloin on?

    Mikä ihme sääntö? Suomen perustuslaki ei ole mikään sääntökokoelma, ne ovat valtiomme perustuslakeja. Kyllä pitäisi hieman hitaammankin ymmärtää ero sääntöjen ja lakien välillä.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi, ei englanti tai somalia tms. Se tosiasia on vain kovimmankin tiukkapipon hyväksyttävä.

    Onneksi ruotsi tulee katoamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se on vain lakiin kirjattu n.100 v sitten ja jo silloin aiheutti vastustusta, koska maan pääkieleksi oli tullut suomi.

    Tänään on yhä sama tilanne korostetummin ja tullut huomattavia muita kielivähemmistöjä.

    Luovuttakaa jo irti kallis keinotekoinen pakkokaksikielivankila, koska saamme jo veroastetta pienemmäksi.

    Eivät kielet mihinkään katoa, saammekin voi hyvin vaikka ei ole pakkovirallistettu.

    Lakia muuttamaan, tarvitaan 5/6 enemmistö. Ankdam, selvitä asiaa ☝🏼

    ” Se on vain lakiin kirjattu n.100 v sitten ja jo silloin aiheutti vastustusta, koska maan pääkieleksi oli tullut suomi.”

    Kieliaktiivi keksii taas uutta 100 vuotta vanhaa historiaa omasta päästään!
    100 vuotta sitten ei maamme pääkieleksi tullut suomi, vaan suomen kieli sai virallisen aseman ja nostettiin yhdenvertaiseksi kieleksi ruotsin rinnalle.

    Valehteleminen / historiattomuus on rumaa!

    ” Lakia muuttamaan, tarvitaan 5/6 enemmistö. Ankdam, selvitä asiaa ☝🏼”

    Selvitäpä kuule ihan itse ja ryhdy hommiin, minulle maamme kaksikielisyys ei ole ongelma, päinvastoin.
    Ei ollut ongelma edes koulussa pakkosuomi, lukion päästötodistukseen tuli täysi kymppi ja yo-kirjoituksissa laudatur, joten en aio ryhtyä asiamieheksesi (ombudsman) asiassa joka ei kiinnosta minua pätkääkään.

    Joudut siis kokoamaan joukkosi perustuslain muuttamiseen muuta kautta. I’m out!
    Lycka till!

    1Äänestä

  • ” Pärjätään vallan mainiosti ilman sua ja heimoasi, tai paha sanoa että paremmin ja verot kevenisi, mutta jos alkuun poistetaan yhdessä se typerä pakkoruotsitus.”

    Älä ole niin varma, saattaakin käydä päinvastoin. Jos poistat maasta sen yhteiskunnalle halvimmaksi tulevan joukon, joka lisäksi ansaitsee keskimääräistä enemmän sekä hallitsee suomenkieliseen väestöön verrattuna merkittävästi suurempaa osaa maan pörssiomaisuudesta niin taitaisi pikemminkin käydä köpelösti, eikä ainakaan verot laskisi!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onneksi ruotsi tulee katoamaan.

    Fennon märkä päiväuni! 😁😂🤣

    1Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    ” Se on vain lakiin kirjattu n.100 v sitten ja jo silloin aiheutti vastustusta, koska maan pääkieleksi oli tullut suomi.”

    Kieliaktiivi keksii taas uutta 100 vuotta vanhaa historiaa omasta päästään!
    100 vuotta sitten ei maamme pääkieleksi tullut suomi, vaan suomen kieli sai virallisen aseman ja nostettiin yhdenvertaiseksi kieleksi ruotsin rinnalle.

    Valehteleminen / historiattomuus on rumaa!

    Det var nog ett synnerligen korkat beslut.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onneksi ruotsi tulee katoamaan.

    Svenska kommer nog att finnas ännu när du har flyttat till "andra boningar ".

    1Äänestä

Sådär går det sedan då man inte kan. Eget fel.

1Äänestä

Hyvä ja kohtuullinen ehdotus sinulta!

MUTTA ongelma on se, että nettisvekot EIVÄT ole hyviä ja kohtuullisia ihmisiä.

Äänestä
  • Oikeastihan ongelma on se, kun aktiivilla ei ole mitään 'pakkoruotsin' lisäksi päässään. Siksi hän yrittää joka asiassa syrjiä ja väheksyä ruotsin kieltä ja -kielisiä.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oikeastihan ongelma on se, kun aktiivilla ei ole mitään 'pakkoruotsin' lisäksi päässään. Siksi hän yrittää joka asiassa syrjiä ja väheksyä ruotsin kieltä ja -kielisiä.

    Mindervärdeskomplex och okunskap - en tråkig men helt botbar duo.

    1Äänestä

  • Peppu-Reino kirjoitti:

    Mindervärdeskomplex och okunskap - en tråkig men helt botbar duo.

    Huomaatko puhuvasi itsestäsi. Mikä se olikaan 🤔 kognitiivinen dissonanssi.

    Teidän mukaanne Sibelius toimi väärin, kun sai innoituksen Kalevalasta.

    Auts, nyt tuli paha, svekomaanit raivåå.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Huomaatko puhuvasi itsestäsi. Mikä se olikaan 🤔 kognitiivinen dissonanssi.

    Teidän mukaanne Sibelius toimi väärin, kun sai innoituksen Kalevalasta.

    Auts, nyt tuli paha, svekomaanit raivåå.

    Jag tycker att du skall ta upp den där dissonansen minst en tredje gång i denna samma tråd. Det är fint då folk lär sig nya ord och använder dem flitigt. Lite som småungar och vattenpölar.

    2Äänestä

Vanha bannisysteemi oli hyvä, spammaavat kieliaktiivit jäähylle, niin rauhottuisivat.

2Äänestä
  • Det lugnar skräpskrivare betydligt.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Det lugnar skräpskrivare betydligt.

    De blev tidigare så rabiata av det att de registrerade nya pseudonymer och loggade in för att kritisera att de blivit, helt förtjänt, bannade. Sedan stängdes hela spalten p.g.a. fennonas hatskriverier. Synd att den öppnades igen, för som synes, är den inte till någon nytta.

    1Äänestä

Kiinan kielen opetukseen satsattava, ja ne rahat saa kun luovutaan järjettömästä pakkoruotsituksesta.

Äänestä
  • Suomessa on kieliin panostavia yläasteita kuulemma, mutta joku vaikka ankdam sais penkoo asiaa.

    Tuntuu hurjalta jos 9luokkainen jo handlais kiinan kieltä (mandariini?) ja maassamme on äidinkieleltään kiinalaisia, joiden kanssa treenata.

    Mikä tsänssi nuorelle, matkailu ja liike-elämä 🇨🇳

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomessa on kieliin panostavia yläasteita kuulemma, mutta joku vaikka ankdam sais penkoo asiaa.

    Tuntuu hurjalta jos 9luokkainen jo handlais kiinan kieltä (mandariini?) ja maassamme on äidinkieleltään kiinalaisia, joiden kanssa treenata.

    Mikä tsänssi nuorelle, matkailu ja liike-elämä 🇨🇳

    Utopistisia haaveita.

    Äänestä

kannatetaan, vähemmistöt opiskelkoot omia kieliään, ei espanjassakaan ole baskipakkoa !

Äänestä
  • Det är mera sällan ett språk innehåller ett tvång för ett annat språk. Själv är man inte tillräckligt beläst för att känna till ett enda sådant undantag bland språken.

    1Äänestä

Miksei aktiivi noudata itse palstan sääntöjä, vaan spammaa ja toistaa samaa jatkuvasti?

2Äänestä
  • Ja ennen kaikkea, miksi aktiivi ei ITSE opiskele kiinaa ?

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja ennen kaikkea, miksi aktiivi ei ITSE opiskele kiinaa ?

    Ei se opiskele mitään muutakaan, vaan tekee vain sen, minkä on oppinut, eli valittaa vähintään koko hereilläoloaikansa aikana.

    1Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Vakava ehdotus, että muutetaan Suomi24 sääntöjä niin, että täällä saa keskustella vain suomeksi koska suuri osa käyttäjistä ymmärtää sitä (yli 95%) ja siten toimii kaikille myös suomen kielen oppimisalustana

Tämä ei ole mikään epäkunnioitus muita kieliä kohtaan vaan enemmistödemokratiaan pohjaava käytäntö, vasiten kun aiheena on kielipolitiikka.

Itse treenaan ruotsinkieltä aidoilla svensksprågika saitter, mm. koskien Sveriges invandringspolitik.

Eli sääntömuutos voimaan ja saadaan tolkkua tällekin palstalle.

Ystävällisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu