Lasten joulupukeutuminen

Anonyymi

Suomessa ei joulut ole enää olleet kovin kylmiä ja pakkashuuruisia. Koditkin on nykyään myös aika lämpimiä. Jouluaattona, ei kuitenkaan ole enää ulkona kesäsää.
Kun sisätiloissa vietetään joulua ja jos on paljon väkeä, samassa tilassa.
Joskus vielä tunnelmanluojana, loimottaa takkatulikin. Kynttilöistäkin nousee ilmaan lämpöä.

Tästä huolimatta. Joskus ärsyttää katsella, miten vanhemmat ovat juhlapukeneet pienet lapset jouluaattona. Vanhemmat itse saattavat olla lämpimissä neulepaidoissaan ja neuletakeissaan ym.pitkähihaista yllään. Mutta, pienet lapset, etenkin tytöt puetaan ohuisiin hihattomiin keijumaisiin juhlamekkoihin. Asua saattaa täydentää vielä, nilkka, tai polvisukat. Joillain on jopa paljaat sääret. Ei ole laitettu käsivarsia lämmittämään, edes kevyttä neuletakkia, eikä jalkoja lämmittämään sukkahousuja. Sisällä on kyllä lämmin ja lapset touhuaa ja tohottaa taukoamatta, ettei heitä välttämättä palella.

Mutta siinä isommalla porukalla juhlittaessa. Aina joku aukoo ulko-ovea, tai terassinovea, milloin mistäkin syystä. Silloin pöllähtelee sangen viileää ilmaa sisälle.
Kyllä siinä silloin juhlapuettujen vauvaikäisten ja tyttöjen ihot voi mennä kananlihalle kylmästä. Sitten ihmetellään, miksi lapsi on vilustunut ja räkäinen.
Monesti näiden olemattomien juhla-asujen päälle puetaan vain joku päällysvaate. Vedotaan siihen, että autollahan me mennään.
Mutta autotkaan ei ole talvella aina lämpimiä, hetken ulkona seisottuaan.
Eikä lämpene niin äkkiä.

Talvisilla, niillä lyhyemmilläkin automatkoilla voi tulla myös, ties mitä stoppeja.
Jolloin lapsilla olisi hyvä olla lämpimämpää vaatetta päällysvaatteiden allakin.
Älkää siis liikaa hienostelko pienten lastenne juhlapukeutumisessa.
Kesähelteillä on eri asia käyttää näitä, ohuita, hihattomia keijumekkoja.
Talvenjuhliin löytyy niitä lämpimämpiä ja ihan yhtä kauniita vaihtoehtoja lapsille.

0

64

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mies tykkään edelleen sinusta

        Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
        Ikävä
        59
        1270
      2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

        Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
        Kotimaiset julkkisjuorut
        57
        1198
      3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

        Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
        Ikävä
        133
        1142
      4. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

        Jos joskus kohtaatte?
        Ikävä
        101
        1014
      5. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

        Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
        Suomalaiset julkkikset
        7
        1010
      6. Mikä kaivatussasi

        on parasta?
        Ikävä
        50
        849
      7. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

        Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
        Vain elämää
        6
        823
      8. Sinulle jota kaipaan!

        Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
        Ikävä
        27
        771
      9. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

        Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
        Sinkut
        197
        710
      10. Jos oltais joskus samoissa bileissä

        Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
        Ikävä
        71
        679
      Aihe