Nyt puhutaan p a s k a a !

52

1279

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      KUMPAA POLKUA KULJET itse mieltäen, mikä on tärkeintä-
      Iankaikkinen elämä
      Elämän puu symbolisoi iankaikkista elämää.

      Jumala sijoitti elämän puun ja hyvän ja pahan tiedon puun Eedenin puutarhaan muiden puiden joukkoon. Hän selitti Adamille ja Eevalle, että he voivat syödä vapaasti kaikista puista, paitsi tiedon puusta. Tämä oli yksinkertainen ohje.

      He tekivät oman tahtonsa Jumalan hyvän ja täydellisen tahdon sijaan, ja tämän yksinkertaisen teon kautta synti tuli maailmaan.
      Mutta tunnemme historian. Eeva oli kuitenkin tottelematon ja söi puusta, kun Saatana oli pettänyt hänet käärmeen muodossa. Ja Eeva sai Adaminkin tekemään samoin. He tekivät oman tahtonsa Jumalan hyvän ja täydellisen tahdon sijaan, ja tämän yksinkertaisen teon kautta synti tuli maailmaan.

      HJos he olisivat syöneet nyt elämän puusta, he olisivat saaneet iankaikkisen elämän. Silloin synti olisi tullut myös iankaikkisuuteen. Jumala sulki pääsyn elämän puun luokse. “Hän karkotti ihmisen ja asetti Eedenin puutarhan itäpuolelle kerubit ja välkkyvän, leimuavan miekan vartioimaan elämän puun tietä.” (1. Moos. 3:24) He menettivät mahdollisuutensa saada osaa iankaikkisesta elämästä

      Mutta sen perusteella, mitä Jeesus teki, elät nyt aikaa, jolloin sinulla taas on mahdollisuus “syödä” elämän puusta. Mitä se merkitsee? Joka kerta, kun teet Jumalan tahdon oman tahtosi sijasta, tartut johonkin iankaikkiseen; olet saanut sydämeesi jotain, jolla on iankaikkista arvoa. Joka kerta kun vastustat kiusausta ja voitat synnin, otat palan elämän puun hedelmästä. Sinä kokoat iankaikkista elämää varten uudessa maassa, jonka Jumala Luo. (Ilm. 21:1)

      Joka kerta kun vastustat kiusausta ja voitat synnin, otat palan elämän puun hedelmästä.

      Siellä ei ole mitään syntiä, ei edes kiusausta synnin tekemiseen. Iankaikkinen elämä Jumalan kanssa on palkka synnin voittamisesta.

      • Anonyymi

        Sutra 2: Vain rakkaus kumoaa vihan
        ”Tässä maailmassa viha ei vielä toistaiseksi ole kumonnut vihaa. Vain rakkaus pystyy kumoamaan vihan. Tämä on muinainen ja ikuisesti voimassaoleva laki.”

        -Buddha-

        Valo kumoaa pimeyden ja pimeys on vihaa. Kuinka pystymme saavuttamaan tämän valon? Rentoutumalla ja antamalla mielen tyhjentyä kaikesta ylimääräisestä. Irrota itsesi sellaisista vaikutteista, jotka ainoastaan täyttävät sinut vihalla ja negatiivisilla tuntemuksilla. Voita hiljaisuus puolellesi, niin rakkaus pääsee sisääsi ja vihan tunteesta tulee sinulle täysin merkityksetön.

        ”Varo sanojasi.” 9

        Mieli on täynnä sanoja, joista suurin osa on usein täysin tarpeettomia. Totuttaudu ajattelemaan vain asioita, jotka ovat hyödyllisiä ja puhumaan niin vähän kuin mahdollista. Ole konkreettinen ja ytimekäs. Ajattele jo etukäteen, mitä olet aikeissa sanoa ja pohdi, saatko sen kuulostamaan järkevältä. Pidä aina mielessä, että sanoissa on valtavasti voimaa ja että tuo voima voi hyvinkin kääntyä yllättäen sinua vastaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sutra 2: Vain rakkaus kumoaa vihan
        ”Tässä maailmassa viha ei vielä toistaiseksi ole kumonnut vihaa. Vain rakkaus pystyy kumoamaan vihan. Tämä on muinainen ja ikuisesti voimassaoleva laki.”

        -Buddha-

        Valo kumoaa pimeyden ja pimeys on vihaa. Kuinka pystymme saavuttamaan tämän valon? Rentoutumalla ja antamalla mielen tyhjentyä kaikesta ylimääräisestä. Irrota itsesi sellaisista vaikutteista, jotka ainoastaan täyttävät sinut vihalla ja negatiivisilla tuntemuksilla. Voita hiljaisuus puolellesi, niin rakkaus pääsee sisääsi ja vihan tunteesta tulee sinulle täysin merkityksetön.

        ”Varo sanojasi.” 9

        Mieli on täynnä sanoja, joista suurin osa on usein täysin tarpeettomia. Totuttaudu ajattelemaan vain asioita, jotka ovat hyödyllisiä ja puhumaan niin vähän kuin mahdollista. Ole konkreettinen ja ytimekäs. Ajattele jo etukäteen, mitä olet aikeissa sanoa ja pohdi, saatko sen kuulostamaan järkevältä. Pidä aina mielessä, että sanoissa on valtavasti voimaa ja että tuo voima voi hyvinkin kääntyä yllättäen sinua vastaan.

        Eikö Hellanmaa putki vedä vieläkään? Mitä siellä kuhnitssn?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö Hellanmaa putki vedä vieläkään? Mitä siellä kuhnitssn?

        Seinäsjoella putket ei verä vaikka ovat mökin alla joo tavarat nousuu vaan pöntös,
        - kun naapuris pöräytetään sinne oikei kunnon mälli,
        --siinä ne seilaavat sellaista ja piripinnas mitäs teet


    • Anonyymi

      mites noin niinku omasta mielestä meni tuo linkki ? DDDDDD

    • Anonyymi

      Hellamassa ei tarvita yhteistä kolhoosiviemäriputkea, jotta vessa toimii. Mitä sitä toisten peevesiä makselemaan, riittää kun itte hoitaa omansa.

    • Anonyymi

      Pian alkaa kakka lentää putkea pitkin hyvien ihmisten kylässäkin. Onnea valittajat. Maksakaa tai pitääskö sanoa kakkikaa ja maksakaa !!!!!!

      • Ne maksaa kun paskoo. Tai no, kaikki vesi laskutetaan kaksinkertaisesti paskana, vaikka puutarhaa kastelet.


    • Anonyymi

      Joko riu'un saa viedä museoon, vai tapellaanko siellä vielä peruspalveluista?

    • Anonyymi

      Kyllä vaan riuku on hyvä ja halapa keksintö ja miltei huoltovapaa, suosittelen sinullekkin.

      • Anonyymi

        Lspua on suomen ainoa kylä jossa sonnitaan vielä riu'ulla ja ajetaan mopedilla ajokoirannahkakintaat käsissä.


    • Anonyymi

      Katsele mailmaa rakentaaksesi sitä, elä valmista vaadi.

      Mietiskelyä lenkkipolulla
      Ajatusten “lepäämistä” voi harjoittaa mietiskelyllä, jota kutsutaan myös meditaatioksi. Taas mystinen sana. Sillä tarkoitetaan kuitenkin vain mielentilaa, jossa mieli ei tavoittele mitään. Ja mikä parasta, meditaatiota ei tarvitse harjoittaa lotus-asennossa, vaan se voidaan tehdä kävellessä, sauvakävellessä, juostessa, hiihtäessä, saunoessa ja syödessä. Tärkeintä on vain olla läsnä hetkessä.

      Suomalaiset juuresa pitää aina säilyttää ja siltäpohjalta olla yhteiskuntamme rakentajana, rakenna mieltäsi myös lujaksi periksiantamattomaksi positiivisesti

    • Anonyymi

      LAPUAHAN on vasta UUDESSA vaiheissa ja tätä puurtamista siis jatkuu - laakereilleen ei piä jäähä

      Viljele ja varjele, mutta älä kuihduta!
      Mitä Jeesus sanoisi maaseudusta?
      Suomen maaseudun historia on kehityksen historiaa. Oppimistulokset kouluissa ovat olleet yhtä hyviä asuinpaikasta riippumatta. Maaseudulta on koulutettu suuret ikäluokat kaupunkien työvoimatarpeeseen. Kun tämä reservi on ehtymässä, maaseutu koetaan taakaksi. Maaseudun luonnonvarojen kestävä käyttö on kansallisen hyvinvoinnin kannalta merkittävää.

      • Anonyymi

        Tästä vastaanhangoittelevasta, karusta maasta Suomi ja Lapuakin elää. Nokia tuli ja Nokia meni, Paperitehtaita tulee ja menee. Mutta maa pirulainen vain on sinnikäs. Kohdellaan sitä sille kuuluvalla arvolla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tästä vastaanhangoittelevasta, karusta maasta Suomi ja Lapuakin elää. Nokia tuli ja Nokia meni, Paperitehtaita tulee ja menee. Mutta maa pirulainen vain on sinnikäs. Kohdellaan sitä sille kuuluvalla arvolla.

        Eikä kaiveta siihen sontaa kulettavia onkaloita...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä kaiveta siihen sontaa kulettavia onkaloita...

        Elämässä onkaloita kaivajat elävät itse niissä kaivamissaan onkaloissa
        - elämä on ihmeelistä ja palkitsevaa miten se palkitsee kaivajansa ja liimaa tämän niihin kaivantoihinsa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elämässä onkaloita kaivajat elävät itse niissä kaivamissaan onkaloissa
        - elämä on ihmeelistä ja palkitsevaa miten se palkitsee kaivajansa ja liimaa tämän niihin kaivantoihinsa

        Onkalon poraaminen on hekumallista


    • Hienoa, riita sen kun jatkuu ja jatkuu 🤣

      • Anonyymi

        Minulla on mettän laidas puusee joka toimii varmasti ,kaksi istumapaikkaa ja varustettu kaharella kusirännillä.


    • Anonyymi

      Paikallisen lehden fb sivulla juttua paskaputkesta. Mielestäni on hulluutta jos runkoputki vedetty ja nyt siihen ei sais liittyä. Nyt PH saakin liittyä ko putkeen ja paljon halvemmallakin kuin aiemmin oli kirjotuksissa. Muut pitäkööt pihoillaan haisevat kaivonsa. Onnea P ja I !!!

      • Anonyymi

        Räkkyäjät otti nyt tupaan viimeisen kerran ja putki vedetään kaupungin kaukaisimpaankin tölliin ja siihen on pakko liittyä.


      • Anonyymi

        Vieläkin löytyy taloja jotka eivät ole liittyneet viemäriin! 😡


    • Anonyymi

      Asiaa!

    • Anonyymi

      vitut

    • Anonyymi

      No, joko joka torpassa on viemäri?

    • Anonyymi

      Suonikohjut alapäässä ILMAN RASKAUDEN AIHETTAMAA
      Sinulla on ilmeisesti suonikohjuja alapäässä, toinen häpyhuuli on aivan mustana, meni kylläkin seksin jälkeen sellaiseks...
      Default user icon
      Aloitettu
      12.07.2013 10:01
      Vastattu

    • Anonyymi

      tämän hallituksen enerkia päätöstentakia pian on koko suomi riuulla,jos on suolessa eres mitä lykätä,kun keput lintilän johrolla, tahallaan sapotoivat kaikki yritykset laskea sähkön ja sähkönsiirronhintoja

      • Anonyymi

        Sähkön käyttö on vapaaehtoista. Lämmitä tupa ja ruoka puilla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sähkön käyttö on vapaaehtoista. Lämmitä tupa ja ruoka puilla.

        Ei jaksaisi kantaa tänne kerrostaloon ja sähköuuni vetää pirun huonosti.


    • Anonyymi

      Vaalipäällikkön takia tästäkin takutaan.
      Kiitos keskustan,

    • Anonyymi

      Mikä Hellanmaan tilanne on tänään?

    • Anonyymi

      Lapuan kylät eivät ole tasavertaisessa asemassa. Toisten oli pakko liittyä paskaputkeen ja toisten ei....

      • Anonyymi

        Toisiin saa viemärin, toiset jää kivikauteen ja talot jää myymättä koska kukasn ei maksa pal mitään.


    • Anonyymi

      Ne ketkä on ymmärtäneet olla liittymättä kolhoosiviämäriin, ovat ison rahatukon verran rikkaampia.

      • Anonyymi

        ja kiinteistö myymätön paikka...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ja kiinteistö myymätön paikka...

        Häh, miksi ihimees pitäis asunto myirä ja muuttaa johonkin kennotaloohin?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ja kiinteistö myymätön paikka...

        Häh, miksi pitäis kotinsa myirä ja muuttaa kennotalohon?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Häh, miksi pitäis kotinsa myirä ja muuttaa kennotalohon?

        Kun sun hauratahan niin kersat myis taloon heti kun vaan joku ostaas.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun sun hauratahan niin kersat myis taloon heti kun vaan joku ostaas.

        Kun mä muutan Sipsiölle, sen jäläkeen saa talon vaikka polttaa, ei satu yhtään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun mä muutan Sipsiölle, sen jäläkeen saa talon vaikka polttaa, ei satu yhtään.

        Kersojas vaan hävettää ja vituttaa sun tyhmyytes.


    • Anonyymi

      ..."Katsele mailmaa rakentaaksesi sitä, elä valmista vaadi.

      Mietiskelyä lenkkipolulla
      Ajatusten “lepäämistä” voi harjoittaa mietiskelyllä, jota kutsutaan myös meditaatioksi. Taas mystinen sana. Sillä tarkoitetaan kuitenkin vain mielentilaa, jossa mieli ei tavoittele mitään. Ja mikä parasta, meditaatiota ei tarvitse harjoittaa lotus-asennossa, vaan se voidaan tehdä kävellessä, sauvakävellessä, juostessa, hiihtäessä, saunoessa ja syödessä. Tärkeintä on vain olla läsnä hetkessä.

      Suomalaiset juuresa pitää aina säilyttää ja siltäpohjalta olla yhteiskuntamme rakentajana, rakenna mieltäsi myös lujaksi periksiantamattomaksi positiivisesti"...
      _________________
      Tässä riu´ulla istuessani tuumasin että, pirun hyvin kirjoitettu.
      Rauhallinen kävely luonnossa korvaa tunnin terapian ja vaikutus paljon pidempi.

    • Anonyymi

      Neljäs kerta toden sanoo? Vielä muutama kylä jää toistaiseksi ilman viemäriä, mutta onneksi Hellanmaa ei enää kuulu niihin.
      Ei muuta kuin uutta valitusta kyhäämään.

    • Anonyymi

      Tyhjät talot ei viemäriä tartte, jotkut pässit ei tätä yhtälöä ymmärrä. Jotkut jopa insinöörejä.

      • Anonyymi

        Talot jää tyhjäksi jos niissä ei ole modernia kunnallistekniikkaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Talot jää tyhjäksi jos niissä ei ole modernia kunnallistekniikkaa.

        Jaa, että viemärittömyys tyhjentää maaseudun. Jaa mä luulin että kaupat, koulut , terveystalot, postit jne lähti aivan eri syystä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa, että viemärittömyys tyhjentää maaseudun. Jaa mä luulin että kaupat, koulut , terveystalot, postit jne lähti aivan eri syystä.

        Nuokin tarvitsee viemärin. Jos sitä ei saa, niin ne lähtee.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nuokin tarvitsee viemärin. Jos sitä ei saa, niin ne lähtee.

        Naapuri lähti Ruåttiin mutta ei se viemäristä mitään puhunu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naapuri lähti Ruåttiin mutta ei se viemäristä mitään puhunu.

        Jotain viemärin poraamisesta tosin puhui


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Voisko kunnan viemäristä kieltäytyä sillä kun alkais luomupienviljelijäksi ja tarviis omat kuset ja paskat sen kahden neliön perunapellon lannoittamiseen jottei apulantaa tarttis?

      • Anonyymi

        Luomutuotannossa ei saa lannoittaa ihmispaskalla (eli ihmisperäisellä lannalla tai jäteveden lietteellä).

        Luomutuotannon säännökset ovat erittäin tiukat ja ne perustuvat luomuperiaatteisiin, joissa korostetaan luonnollista kiertoa, ympäristönsuojelua ja kuluttajaturvallisuutta.

        Syy miksi ihmisperäinen lannoite on kielletty luomutuotannossa:

        Hygieniariskit ja taudinaiheuttajat: Ihmisen ulosteet voivat sisältää erilaisia taudinaiheuttajia (bakteereja, viruksia, loisia), jotka voivat levitä viljelykasveihin ja sitä kautta ruokaketjuun. Vaikka lietteen käsittelyllä voitaisiin vähentää riskejä, luomusäännökset pyrkivät eliminoimaan tämän riskin kokonaan.

        Lääkejäämät ja kemikaalit: Ihmisten elimistöön kertyneet lääkejäämät, hormonit ja muut kemikaalit voivat päätyä jäteveden lietteeseen ja sitä kautta maaperään ja viljelykasveihin. Luomutuotanto pyrkii välttämään tällaisia aineita.

        Kansainväliset standardit: Kansainväliset luomustandardit, kuten EU:n luomuasetus, kieltävät nimenomaisesti ihmisperäisten lannoitteiden käytön. Tämä yhtenäisyys varmistaa luomutuotteiden uskottavuuden ja turvallisuuden maailmanlaajuisesti.

        Luomuviljelyssä lannoitukseen käytetään sen sijaan muun muassa:

        Eläinperäistä lantaa (kompostoituna tai käsiteltynä, tietyin rajoituksin)

        Kompostia (kasviperäistä)

        Viherlannoitusta (typensidontakasvit)

        Luonnonmukaisia kivennäislannoitteita

        Eli vastaus on selkeä ei, luomutuotteita ei saa lannoittaa ihmispaskalla hygienian, turvallisuuden ja luomuperiaatteiden vuoksi.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      283
      6406
    2. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      65
      3459
    3. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      200
      3011
    4. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      2567
    5. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      74
      1862
    6. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      146
      1602
    7. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      199
      1582
    8. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      163
      1491
    9. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      112
      1438
    10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      88
      1353
    Aihe