Orhennettua kaksinaispolitiikkaa! Silläkö me voitetaan?

Anonyymi

Suomen Kansa Ensin on ollut aivan liian pitkää orhennetussa tilassa. Eli tietynlaisessa mielenalentumassa, joka on käpertynyt taistelemaan vain itsensä kanssa! Armoton sisäinen tappelu alkoi jo ennen eduskuntavaaleja taustalla!

SKE oli jakautunut kahteen leiriin, jossa leivisköjä ei jaettu keskenään! Riikan poppoo ja Marcon poppoo otti tuon tuosta yhteen ja kävi tappeluita ihan oikeudessakin asti. Samalla antoivat kuvaa, että on ihan yhtenäinen ehjä puolue, vaikka todellisuudessa ratsasti kaksilla rattailla kaksine puheenjohtajineen. Orhennettua politiikkaaa siis. Tälläkö Suomi voitetaan itelle?

On kyllä SKE kaivanu ihan itelle kuopan, johon se lankesi. Pahin oli se, että laittoivat vielä Marcon ulos puolueen piiristä. Juridisesti Marco on kyllä yhä SKE:ssä, sanoi muut mitä tahansa. Mutta kun orhennettua politiikkaa lähdetään harrastamaan, niin kukaan ei lopulta usko toisiin ja näin ollen langetaan omaan kuoppaan!!!

38

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      SKE:llä on kaksi puheenjohtajaa ja kaksi hallitusta.
      Kun Riikalta kysyy, kuka on puheenjohtaja, hän kiirehtii vastaamaan, että minä tietysti. Marco on heitetty menemään.
      Kun Marcolta kysyy, kuka on puheenjohtaja, niin hän toteaa, että minä tietysti. Riikka kuuluu sabotääreihin, eivätkä ole mikään hallitus lainkaan.
      Orhennettua politiikkaa siis. Ei tällaisella riitelyllä ja naljastelulla pääse yhtään mihinkään.

      • Anonyymi

        Oikeita hallituksia on vain yksi. Oikeus päätti, että Riikan hallitus on aito hallitus ja näin ollen Marcolla ei ole lupaa toimia puheenjohtajan ominaisuudessa. Koska hän kuitenkin näin päätti toimia, oli järkevää laittaa tällainen rähinöitsijä ulos puolueesta. Toisaalta Marco väittää tänä päivänäkin olevansa SKE:n puheenjohtaja. Marco se tässä harrastaa orhennettua politiikkaa!

    • Anonyymi

      Epätietosuuden tila sopii sabotööreille. Sitähän he haluavat!
      Haluavat rampauttaa puolueen......
      Koska se on liian hyvä puolue haastamaan valtapuolueet!
      Niimpä sabotäärit ovat laittaneet kaikki peliin ja soluttautuneet törkeällä tavalla puolueeseemme vääristellen räikeästi totuutta!

      • Anonyymi

        Riikan konklaavi kun sai puolueen nimiinsä, ensimmäisenä tekonaan hankkivat puolueelle yli 6300e korkoa juoksevat kulut. Tuhoaminen alkoi välittömästi, vaikka Marco saisi puolueen takaisin on tuhotyöt viety pitkälle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Riikan konklaavi tota saboteerausta tekee. Todella törkeitä raukkoja! Se jos mikä on orhennettua politiikkaa, jota normi-ihminen ei voi järjellä käsittää!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Riikan konklaavi kun sai puolueen nimiinsä, ensimmäisenä tekonaan hankkivat puolueelle yli 6300e korkoa juoksevat kulut. Tuhoaminen alkoi välittömästi, vaikka Marco saisi puolueen takaisin on tuhotyöt viety pitkälle.

        Jahas, saahan sitä kuvitella vaikka mitä. Esimerkiksi, että persaukinen sossupummi saa puolueen taloudellisesti jaloilleen.

    • Anonyymi

      Jos lähdetään siitä, kuka tässä tekee orhennettua kaksinaispolitiikkaa, niin kyllähän se on lauman hajoittajanakin tunnettu Marco de Wit. Ilman häntä puolue olisi paljon ehjempi ja kokonaisempi.

      • Anonyymi

        Marcohan nimeenomaan on yrittänyt, ettei orhennusta puolueen sisällä tapahtuisi. Mitä ovat tehneet sabotäärit? He ovat jatkaneet edelleen puolueen hajoittamista. Tämä ei todellakaan ole ollut Marcon tahto! Hajoittajaleiri sitä orhentavaa politiikkaaa ovat harjoittaneet!

    • Anonyymi

      Eripuran syy on puolueen ex-varapuheenjohtaja/rahastonhoitajassa!
      Ilman hänen äärimmäisen väkivaltaista vastustustaan ex-puheenjohtaja ja nykyinen puheenjohtaja olisivat äärimmäisen hyvissä väleissä, jopa niin läheisissä että ex-puheenjohtaja olisi jo saattanut muuttaa Keski-Suomeen ja perustaa nykyisen puheenjohtajan kanssa uusiomonilapsiperheen.

      • Anonyymi

        Marco ei oo väkivaltainen, eikä ole harrastanut orhennettua politiikkaa.... Kyllä se on pikemminkin pyrkinyt pitämään jengiä kasassa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marco ei oo väkivaltainen, eikä ole harrastanut orhennettua politiikkaa.... Kyllä se on pikemminkin pyrkinyt pitämään jengiä kasassa!

        Marcon viimeisin vankilatuomio tuli väkivallasta. Väkivallaton??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marco ei oo väkivaltainen, eikä ole harrastanut orhennettua politiikkaa.... Kyllä se on pikemminkin pyrkinyt pitämään jengiä kasassa!

        Eihän Marco ole ollutkaan puolueen ex-varapuheenjohtaja/rahastonhoitaja, kehenkä tuossa eripuraviestissä viitattiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marcon viimeisin vankilatuomio tuli väkivallasta. Väkivallaton??

        Se olikin outo tuomio! Marco on toiminut rauhanomaisesti mitä nyt on örissyt ja orhennellut turuilla ja toreilla äänensä käheäksi. Muutoin tosi rauhallinen mies!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marcon viimeisin vankilatuomio tuli väkivallasta. Väkivallaton??

        Missä Marcon harrastama väkivalta ? Missä video, missä todistus aineisto ?
        Ketä Marco löi ja millä löi ?

        Ei kannata väittää tollasia ku voi tulla kunnian loukkaus syyte ! Marco on väkivallaton mies.
        Passivinen vasta rinta ei ole väki valtaa vaan väki vallan käyttämättä jättämistä !

    • Anonyymi

      Ei orhennetulla politikoinnilla ole ennenkään tuloksia aikaan saatu. Senhän näkee mm. Perusuomalaisista, kun hajosivat sisäsissä ristiriidoissa kahteen leiriin. Näin käy kaikille öyhötyspuolueille, jotka orhentelevat minkä ehtivät!

      • Anonyymi

        Ei Perussuomalaiset mitään orhennellut. Soini ja kumppani pettivät äänestäjät ja loikkasivat uuteen vaihtoehtoon, joka sitten lässähti siniseksi menneisyydeksi. Perussuomalaisissa ei öyhötetä, eikä harrasteta sen kummemmin orhennettua politiikkaakaan. Sitä tapahtuu kyllä Suomen kansa Ensin liikkeessä!

    • Anonyymi

      Orhennettua tai ei, mutta vähintäänkin kummallista! SKE tekee harvinaisen erikoisella tavalla politiikkaa!

    • Anonyymi

      Suomen Kansa Ensin ei voita mitään tolla menolla!

    • Anonyymi

      Tällä hetkellä SKE on hyvin velkaantuneessa tilassa, joka luonnollisesti aiheuttaa orhentelua molempien hallitusten kesken. Marco tulee vielä viemään pidemmän korren nostaen SKE:n ylös velkaantumisen syvästä alhosta!

      • Anonyymi

        SKE:n orhenteleva politiikka tuskin johtuu velkaantumisesta. Itseasiassa velkaantuminen taitaa johtua juuri tuosta orhentelusta. Kannattais alkaa politikoimaan oikeanlaista politiikkaa, niin voi joskus nousta suosta!

        Mistä sinä tiedät, mistä se johtuu. Velkaantuminen siis.
        Mitä nyt jos kattoo vähääkään asioita tarkemman kautta, niin kyllä ne sabotöörit ovat olleet niitä, jotka ovat aiheuttaneet Suomen Kansa Ensin puolueen alennustilan ja sitä kautta inhottavan velkaantumisen. Jos sabotöörit olisivat puhaltaneet yhteen pilliin, eivätkät olisi alkaneet hajoittaa puoluetta, niin rivit olisi yhäti eheät ja puolue porskuttais korkealla. Jopa Korkeammalla, kuin Perusuomalaiset!!!!
        Vain ja ainoastaan yksinomaan sabotöörien syytä se, että puolueemme on näin kauhean kovassa velkaantumiskierteessä... Meidän on löydettävä yksi sävel. Ja se sävel vie vain kerran meidät tavoitteisiin. Ja sen nimi on isänmaallisuus ja koontavat voimat! Siihen ei orhentelut kuulu!

        Sillä sinun on silti oltava maksusi maksanut puolueen jäsen-hyvä ystäväsi ei ole ENÄÄ puolueen jäsen-silloin olet oikeutettu tekemään tärkeitä päätöksiä siellä kajaanissa, jos olet jäsen tiedät mitä kokouksessa päätetään

        Minkä trollitehtaan valejournalisti sinäkin olet? Puhut ihan hölöpänpölöppää!
        SKE on orhennetussa tilassa, mutta sehän ei johdu Marcosta ollenkaan. SKE on sabotoitu sabotöörien taholta nykyiseen tilaan! Uusi puolue tulee vielä nousemaan!

        Marco de Witt saa mennä historiaan maailman surkeampana puolue johtajana!.

        Kunnon sota ei yhtä mies kaipaa... pap pai pirkko mannola!.

      • Anonyymi

        Demokriatissa saa

    • Ee tullunna SKEnelle hillotoloppoa, ei...

      • Anonyymi

        Äläpä sinä tule tänne.. Joka paikkaan sunki täytyy työtää kuononsa!

    • Anonyymi

      Manolisaatio on pitkällä. Suomi on jo hyvin pitkälle manolisoitunut ja manotusta harrastetaan jatkossakin. Ei hyvänen pihvi!

    • Anonyymi

      MItähän tämä tyyppi "orhentaa"? Sanaa ei löydy edes Nykysuomen sanakirjasta!

      • Anonyymi

        Orhennuksen kantasana on orhi. Minusta tilaanne on enemmänkin kyrvennetty, kantasana kyrhä.

      • Anonyymi

        Kun et ymmärrä sisäpiirikieltä, ni sitte et tuu tänne sekaantumaan! Jonnet pysyköön muualla!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Orhennuksen kantasana on orhi. Minusta tilaanne on enemmänkin kyrvennetty, kantasana kyrhä.

        Orhentelu tarkoittaa vähän samaa, kuin ärhentely. Onko ärhentelysanan kantasana sitten ärhi?
        Orhennuksella ja ärhennyksellä on se ero, että ärhennys on lähinnä vain yleistä kiukuttelua ärisemällä. Orhentelu taas lähentelee öyhötystä. Jos tyyppi öyhöttää, niin onko sen öyhötys-sanan kantasana sitten öyhi?
        Vai onko kaikille sanoille edes kantasanaa?

        Näin kadulla ristin sielun.
        Siinäkin asiassa oli pää ja häntä.
        Olisitko moksis?
        Järki on pakottanut päätäni viime aikoina.
        Suomessa on paljon häävejä sanoja, joita käytetään pahemmin vain yhdellä tavalla.....

        Aika jännä kieli tää suomi?

        Ite kai en ole koskaan miettinyt, mistä sanasta orhentelu tulee. En jaksa alkaa miettimään etes sanojen alkuperiä ku riittää ku ymmärrän mitä sanat tarkoittaa.
        Sanojen tutkimiset ovat kieli tieteiliöiden heiniä. Heille siitä maksetaan!

    • Anonyymi

      Mano se vasta orhentelee, minkä ehtii. Yrittää laittaa kaikkea Riikan piikkiin, vaikka Riikka on vain hidastanut SKE:n syöksykierrettä.

      • Anonyymi

        Kyllä se Tuukkaki on ryhtynyt orhentelemaan. Tuli nuijineen Kaijaaniin asti riehumaan. Marcoki olis tullu, jos olis ollu varraa, mutta näitä nykyjä Marco on varsin rahaton mies! Väittää, että hänen heikko tallouvellinen tilanne olisi jotenki meidän syytä. Miksi järjestämme puolue kokouksia Kaijaanissa. Ja miksi saboteeraamme heidän toimintaa. Oikiasti me emme saboteeraa vaan menemme juridisesti niin kuin laki määrää puolueita toimimaan ja kokoustelemaan.
        Wittiläislohkon täytyy nyt lopettaa orhentelu. Ette voita sillä mitän!

    • Anonyymi

      Lässytyspolitiikkako sitten on tehokkaampaa?
      Riikan taka tehdä politiikkaa perustuu lässyttämistaktiikkaan. Se voi tuntua hienolta vedolta, jos lässyttäjiltä kysytään. Totuus on kuitenkin se, ettei lässyttelyllä olla ikinä voitettu mitään. Vain rouhea orhentelu tuottaa pitkällä aikavälillä tuotosta!

    • Anonyymi

      Mano se orhentelee ja siitä kaikki lähtee. Ei SKE ole jakautuneessa tilassa, vaikka näennäisesti näyttäisikin siltä. Manon ylläpitämällä SKE-sivustolla ei ole mitään tekemistä SKE-puolueen kanssa. Manon mielikuvitushallitus voidaan jättää oman arvoonsa. Antaa Manon rauhassa leikkiä mielikuvitusleikkejään jos se saa siitä kiksejä ja elämälleen tarkoitusta. Viralliset SKE:n sivut: www.skepuolue.fi

    • Anonyymi

      Mano se ite siellä orhentelee minkä ehtii!

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14881
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3066
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3065
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe