Pelicans - KooKoo

Pelicansin kerroin on noussut päivän aikana suhteellisen reilusti. Kerroin on nyt 2,87 (William Hill). Mikäli ennen kauden alkua olisi saanut KooKoota vastaan tuollaista kerrointa kotipelissä, olisi Lumiukko tarttunut siihen heti et sillei hei! Nyt lisänä on vielä sellainen etu, että KooKoolla oli eilen peli eli lepoetu on selvästi Pelsujen puolella. Lumiukko painaa Pelsuja iloisin mielin tuollaisella kertoimella et sillei hei!

1

308

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lahen menestysbetsaajakin ihmetteli isoa kotikerrointa. Pelsu on ollut vähän sekaisin, varsinkin kotipeleissä, mutta nythän ensi kauden valmentajakuviot ovat selvinneet, minkä lisäksi joukkueeseen saatiin AHL-kundi Lintuniemi, joten luulisi otteiden paranevan. Ilimammuuta kotikerroin on maistuvampi valinta kuin vieraskerroin. Tolvanen näkyy aloittavan maalilla. Ei hän yhtä loistaviin otteisiin pysty kuin Karhunen, mutta toisaalta ei ailahtelekaan yhtä paljon. Lahen menestysbetsaaja odottaa aika tasaista ja vähämaalista peliä, ehkäpä 3-2 varsinaisella peliajalla tai voittolaakeilla?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      2055
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      709
      1382
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      105
      1132
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      126
      986
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      914
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      805
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      672
    8. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      15
      632
    9. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      76
      563
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      511
    Aihe