Onko kenelläkään omakohtaista kokemusta psykoottisesta maniasta/maniasta itsellään tai läheisellä? Mitä kaikkea on tapahtunut kyseisessä "tilassa"?
Näin läheisenä voin sanoa, että on ollut äärettömän raskasta ja kivuliasta seurata vierestä. Ne toilailut kun ei kohdistu vaan sairaaseen itseensä, vaan hänen sekoilut alkaa sairastuttaa myös ympärillä olevia. Läheiseni on sairaudentunnoton ja lääkekielteinen. Takana on myös jaksoja osastolla, jonka jälkeen hän on voinut paremmin (ollut oma itsensä) ja on jopa sanonut ääneen, että on ollut ihan sekaisin. Ja silloin vakuuttelee ettei enää sekoile vaan hoitaa itseään '' omin keinoin''. Kunnes lopettaa heti osastolta kotiutumisen jälkeen lääkityksensä ja käyttää päihteitä), ja sitten se on taas menoa. Käyttäytyy todella itsekkäästi ja häneen ei saa mitään kontaktia. Suu vaahtoaa ja vaikuttaa ärtyneelle, mutta itse tuntee olevansa ihan euforisessa tilassa. Kaikki mitä aloittaa, jää kesken. Ei kuuntele ketään muita, vaikka läheiset on yrittäneet puhua hoidosta. Hän toimii täysin hetken mielijohteesta eikä ajattele mitään seurauksia. Tekee yhtäkkiä katoamisia ja katkaisee välejä läheisiin kun muut ei pysy hänen vauhdissa mukana. Ja tietysti vielä isot velat ja rahankäytön kanssa ongelmia, mikä on vissiin aika tyypillistä maniassa. Nyt on ulkomailla (lähti sinne hetken mielijohteesta asumaan) ja kukaan ei tiedä miten hän siellä selviää.
Hän on saanut paljon ikäviä asioita aikaan tuossa tilassa (itselleen ja muille) ja siltikään ei ymmärrä avun tarvetta. Pelottaa, että tuleeko enää ikinä täysin tolkkuihinsa vai onko hänen loppuelämä yhtä kierrettä kun ei kykene tunnustamaan ja sitä kautta hoitamaan sairauttaan.
Onko maniassa oleva täysin syyntakeeton?
Pystyykö ihminen ymmärtämään käytöksellään aiheuttamaansa tuskaa jälkikäteen?
Näin läheisenä voin sanoa, että on ollut äärettömän raskasta ja kivuliasta seurata vierestä. Ne toilailut kun ei kohdistu vaan sairaaseen itseensä, vaan hänen sekoilut alkaa sairastuttaa myös ympärillä olevia. Läheiseni on sairaudentunnoton ja lääkekielteinen. Takana on myös jaksoja osastolla, jonka jälkeen hän on voinut paremmin (ollut oma itsensä) ja on jopa sanonut ääneen, että on ollut ihan sekaisin. Ja silloin vakuuttelee ettei enää sekoile vaan hoitaa itseään '' omin keinoin''. Kunnes lopettaa heti osastolta kotiutumisen jälkeen lääkityksensä ja käyttää päihteitä), ja sitten se on taas menoa. Käyttäytyy todella itsekkäästi ja häneen ei saa mitään kontaktia. Suu vaahtoaa ja vaikuttaa ärtyneelle, mutta itse tuntee olevansa ihan euforisessa tilassa. Kaikki mitä aloittaa, jää kesken. Ei kuuntele ketään muita, vaikka läheiset on yrittäneet puhua hoidosta. Hän toimii täysin hetken mielijohteesta eikä ajattele mitään seurauksia. Tekee yhtäkkiä katoamisia ja katkaisee välejä läheisiin kun muut ei pysy hänen vauhdissa mukana. Ja tietysti vielä isot velat ja rahankäytön kanssa ongelmia, mikä on vissiin aika tyypillistä maniassa. Nyt on ulkomailla (lähti sinne hetken mielijohteesta asumaan) ja kukaan ei tiedä miten hän siellä selviää.
Hän on saanut paljon ikäviä asioita aikaan tuossa tilassa (itselleen ja muille) ja siltikään ei ymmärrä avun tarvetta. Pelottaa, että tuleeko enää ikinä täysin tolkkuihinsa vai onko hänen loppuelämä yhtä kierrettä kun ei kykene tunnustamaan ja sitä kautta hoitamaan sairauttaan.
Onko maniassa oleva täysin syyntakeeton?
Pystyykö ihminen ymmärtämään käytöksellään aiheuttamaansa tuskaa jälkikäteen?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Suurimmassa hypermaniassa ostin auton hetken mielijohteesta. Toisessa hypomanian alhoissa makasin kotona yksinäni juttelemassa itsekseni 13 tuntia. Maniassa itkettää, naurattaa, surettaa, vituttaa ja tekee mieli ylistää rakkautta ja elävää universumia sen kokevana tiedostavana elävän ihmisenä. Ei sillä, että mikäään näistä asioista itsessään yksistään huonoja asioita olisi, mutta liika on aina liikaa. Kultaisen keskitien käsite ei suotta ole yksi vanhimmista ja parhaimmista 'kohtuu kaikessa' - ajatuksista.
Psykoottiseen maniaan sai liitettyä monesti populaarikulttuurista eristettyjä asioita, kuten - no, voi vain kuvitella. Psykoosi ja psykoottinen masennus luultavasti on yksi turmiollisimmista asiosta, minkä kanssa olen koskaan ollut kosketuksissa. Ihmeen kaupalla olen tässä tätä tekstiä kirjoittamassa. Mielenterveyden ja tieteen saralla luultavsti yksilön kokemus psykoosista on tekstikirjassa yhtä suurella skaalalla ja kirjolla, kuin esimerkiksi autismin kirjo. Kaikki luultavasti ovat näitä asioita ja kokemuksia eläessään oman elämänsä ja kokemustensa kokonaisuuksia. Olkoonkin, tauti ja sairaus. Ainakin tänä päivänä se näin ymmärretään akateemisissa piireissä. Luultavasti se näin myös on.