Joko joulu tulla jollottaa musiikki -runo 3

Tänä iltana Vain elämää Joulumusiikkia neloselta klo 21. Ei tunnu joululta, tippaakaan. Vaikka ostin 90-senttisen joulutontunkin röhnöttämään kuistille ja sypresissä on valot. Ei liikahda missään sillain joulun sihteen? Joka vuosi vähemmän ja vähemmän. Minimalismiin päin ollaan menossa. Vähemmän on enemmän.

https://www.youtube.com/watch?v=Sgr5GiCD2tw
112161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 112

Vanhimmat

Eihän nyt pitäisi joululta tuntuakaan, kun ollaan vasta marraskuun puolessa välissä.
Minusta joululaulut kuuluvat aikaisintaan joulunalusviikolle.

1Äänestä
  • Aloittaja

    Joopa joo mut tänä viikonloppuna on useilla paikkakunnilla joulunavajaiset ja joulukatujen avajaiset. Eikös tartte tuntua joululta?

    Äänestä

  • Aloittaja

    siilivain kirjoitti:

    Joopa joo mut tänä viikonloppuna on useilla paikkakunnilla joulunavajaiset ja joulukatujen avajaiset. Eikös tartte tuntua joululta?

    Ja pikkujoulukausi alkaa ollaa kuumimmillaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

Minulle joulu tulee ihan muista asioista kuin kauppojen joulutarjonnasta ja kaupoissa kuuluvista joululauluista tai pikkujouluista. Tunne tulee pikkuhiljaa kun joulu alkaa lähestyä, ei siihen mitään krääsää tai lauluja tarvita.

Äänestä
  • Aloittaja

    No sitähän minnäi. Vaikka jouluhulinat on täydessä vaihdissa kaupungilla ja firmoijen pikkujouluissa itsestä ei tunnu siltä yhtään.

    Äänestä

En vietä joulua.

Joululaulut yleisesti ottaen tahtoo tympiä. Nuorena kyllä kuuntelin paljon musaa jouluisin, silloin oli aikaa kuunnella ja "sai" niinkuin ostaa iteleen jouluksi levyjä. Hmm, Grand funk railroad, Mc5, Jimi Hendrix, Steppenwolf jne. Muuten ei joulu oikein iskenyt silloinkaan.

Vaan, laitetaan nyt sitten yks joulumusalinkki:

Tarja Turunen – Walking in the Air | Raskasta Joulua 2018:

https://www.youtube.com/watch?v=8ibkn-4Xlhc


=DW=

Äänestä

Onhan se turhan aikaista alkaa Joulua viettämään, vaikka joulutortuista pidänkin.Järvelläkäydessä laitoin jätkänkynttilän palamaan rantakalliolle, mutta ei se järvelle näkynyt, kun oli niin valoisaa.
Sama kai se on laittaa jouluvalot nyt, ettei pakkasella tarvitse kärvistellä niiden takia.
On se Joulu talven taitekohta, vaikka kylmimmät ilmat edessä.
Tähän pitäs jouluista musiikkia, vaan ei vielä tuu mieleen, ei edes talvista, jääköön musiikki

Äänestä

Lehdetön valkorankainen puu..luinen ranka keskellä maan
kyyristyäkö matalalle…vai vetäytyä tähtiin
matalan vilkkuvat tähdet pelottaa…ylhäälle kurottauduttava
kylmäksi eliitiksi välkkymään…peltiposkiksi musisoimaan

No eipä tunnu vielä joulun tunnelma joulukatuvalojen sytyttämistä huolimatta.
Oskarin nimpparipäivä (1.adv) antaa itselleni luvan startata jouluisampaan tunnelmaan.

Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lehdettömästä valkorankaisesta puusta tuli mieleeni tämä biisi.

    https://www.youtube.com/watch?v=1yQVNYfc560


    kylmätotuus

    Puussa lymyää…silmissä loistaa…korvat kuuntelee
    maailmalta etsin sinua…sokea maailmankuva vastailee
    rohkeasti sadekyyneleet kimaltavat…sanojasi kuuntelisin…rohkeasti vastailisin
    eihän palella…herkkä aisti viestii...

    Vajaa viikko enää kituutettavana:)

    Äänestä

Aloittaja

Nooni. Puhelin meni pimiäksi. Ei lataudu ja vasemmassa yläkulmassa välkkyy kuitenki sininen valo. Pääseekö ostamaan uuden luurin vai mikä ihime siihen tuli.

https://www.youtube.com/watch?v=bzEI1nHGuY8

Äänestä

Maa on musta. Läheinen lampi on sulanut ja sankka sumu on peittänyt tienoon jo usean päivän ajan.

Lapsuudessani ja nuoruudessani täällä oli marraskuussa täysi talvi.
Nyt on toisin.

Seuraavan kappaleen tekijä esittää teoksensa todella hyvin, mutta valitsin kuitenkin toisen artistin tulkinnan.

https://www.youtube.com/watch?v=g2D1YIqK5ws


kylmätotuus

Äänestä
  • Aloittaja

  • siilivain kirjoitti:

    Antti on aivan upea tulkitsija. Eläytyy joka ikiseen kappaleeseen minkä esittää.

    Yöllä ei aina nukuta jolloin tunne yöstäkin on omanlaisensa.

    https://www.youtube.com/watch?v=ATFGhVcue4U

    Vihreät nurmet ovat kuin käyntikortteja kesästä.
    Kaikki muuttolinnut ovat lähteneet pesästä.
    Mustarastaan kujerrus on jo vaimeaa.
    Märkien puiden huojunta tuulessa laimeaa.

    https://youtu.be/qSgsW9GLerA

    Beng

    Äänestä

Aloittaja

"Tuubista" löysin laulun, jota en ole koskaan ennen kuullut.

Sanoitus on niin koskettava, että on aivan pakko linkittää tuo laulu tänne.

https://www.youtube.com/watch?v=OOQ-28-ViMs


kylmätotuus

Äänestä

Hiiri se kissalle takkia ompeli......Ragnikos sen lauloi?

Äänestä

Vuosi vierii kohti loppuaan, tuleeko vielä uusi vuosi, tuleeko monta vuotta, en tiedä enkä haluakaan tietää.
Nyt on nyt.

https://youtu.be/VPmbAqRMNSg

Äänestä
  • Aloittaja

    No ei ehkä perinteinen mutta miksei jouluinekin :).

    Äänestä

  • siilivain kirjoitti:

    No ei ehkä perinteinen mutta miksei jouluinekin :).

    Kyllä sieltä sanojen takaa joulun ajatus löytyy😊
    Ystävälle voi rakentaa sillan yli synkän virran, kun hän sitä tarvitsee.

    https://youtu.be/JE5UAzrCZGs

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä sieltä sanojen takaa joulun ajatus löytyy😊
    Ystävälle voi rakentaa sillan yli synkän virran, kun hän sitä tarvitsee.

    https://youtu.be/JE5UAzrCZGs

    Totta ja erityisesti jouluna joka on rakkauven juhla. Sydän lämmin hellä on meillä jokaisella jne :).

    Äänestä

  • siilivain kirjoitti:

    Totta ja erityisesti jouluna joka on rakkauven juhla. Sydän lämmin hellä on meillä jokaisella jne :).

    Mustasta perjantaista on venynyt musta viikko näin joulua ennen.

    https://youtu.be/N0H48bpJziQ

    Beng

    Äänestä

  • Aloittaja

Huomenna alkaa joulukuu, hiljalleen voi syventyä joulun tunnelmiin.
Lunta on satanut, kaunis valkoinen maa.

https://youtu.be/jEJyOG7zyK0

Äänestä

Nyt ollaan joulukuussa ja annoin itselleni luvan linkittää ensimmäisen joululaulun tähän ketjuun.

Koska olen realisti, valintani ei varmaankaan miellytä kaikkia ja ehkä pilaan joidenkin joulufiiliksenkin.

Oletan, että laulun sanoitus kuvaa kuitenkin myös monien ihmisten mielialaa kaupallisen joulun tuoksinassa.

https://www.youtube.com/watch?v=gOY421ZXDQQ

kylmätotuus

Äänestä
Aloittaja

Jääpyörteitä pienissä lätäköissä, hento lumihuntu oksilla, ohut jääpeite lammella, jouluksi kotiin on toiveeni.

https://youtu.be/JOhtATHoTH0

Äänestä

Kolmisen viikkoa vielä ja sitten päivä alkaa pidentyä.

Joulu on valon juhla.
Toivon sen tuovan mieliimme valoisia ajatuksia, jotka syrjäyttävät pimeät mietteemme.

https://www.youtube.com/watch?v=fn_LiYxovkQ

kylmätotuus

Äänestä
Aloittaja

Minä saan vieraakseni tyttäreni joka asuu onen sadan kilometrin päässä. Otin lomaa jotta saamme viettää aikaa yhdessä.

On se niin ainutlaatuista :)

https://www.youtube.com/watch?v=cDXwxcPqBVM

Äänestä

Sohjoa ja liukasta alla, lumet sulaneet, tätäkö on talvi, haluan oikean talven ja lunta lunta lunta.

https://youtu.be/mN7LW0Y00kE

Äänestä

Pahasti vaiheessa taas kerran, meikäläinen. Viime päivät menneet ihmetellessä, että mites sitä nyt eletään kun ei oikein ole aikaisempaa kokemusta tästä eläkkeellä olosta.

Joululta ei tunnu vieläkään, vaikka jo joulukuuta eletään. Eikä tarvitsekkaan tuntua vielä kolmeen viikkoon.

Vain elämää Joulumusiikkia tulee varmasti katsottua/kuunneltua vielä paremmalla ajalla mutta ensi hätään yksi parhaista joululauluista ikinä:

https://www.youtube.com/watch?v=fz-d54I8xNo

Äänestä
  • Touhukkaita eläkepäiviä sinulle, puuhaa tulee riittämään, tiedän kolmen vuoden kokemuksella.
    Joulu tulee kun on aika, harvoin pääsee yllättämään.

    https://youtu.be/E8gmARGvPlI

    Äänestä

  • Leppoisia eläkepäiviä.
    Mitä sulla on tuossa kädellä? Pensasmustikoita? Nam?


    Tämä peittää taimet lepoon, kunnes taas ensi kesänä tuovat satoa.
    Tällainen versio.

    https://youtu.be/HbF8HszsfEM

    Beng

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Leppoisia eläkepäiviä.
    Mitä sulla on tuossa kädellä? Pensasmustikoita? Nam?


    Tämä peittää taimet lepoon, kunnes taas ensi kesänä tuovat satoa.
    Tällainen versio.

    https://youtu.be/HbF8HszsfEM

    Beng

    Kiitos!

    Pensasmustikoita hyvinkin, ja niin p.r.n hyviä. Olisipa metsämustikatkin noin suuria, täyttyisi ämpäri nopeampaan.

    https://www.youtube.com/watch?v=l_sS6plpd-c

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kohta et muista että oisit töissä ollukkaa.

    Äänestä

Mieskuorojen esityksissä on jotain, joka koskettaa minua aina syvältä.

Itsenäisyyspäivää vietämme ylihuomenna ja tuon juhlan kunniaksi valitsin seuraavan laulun.



https://www.youtube.com/watch?v=jaKko3VGAnY

kylmätotuus

Äänestä

Eilen oli Kallion kirkossa loistava Waltteri Torikan joulukonsertti, kauniita lauluja kauniissa kirkossa.

https://youtu.be/LhfDP1RFzmE

Äänestä



  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kahta ilman kolmatta.

    https://www.youtube.com/watch?v=7RJP_z--08Q


    kylmätotuus

    Katsoin Linnan jatkoja.

    Siinä haastateltiin Kari Tapion kahta poikaa, joiden mukaan heidän isänsä olisi ollut onnellinen siitä, että pojat esittävät hänen biisejään sen jälkeen, kun hänestä aika jättää.
    Poikien näkemykset eivät mielestäni pidä paikkaansa, vaan ovat mainos Karista tehtyyn elokuvaan "Olen suomalainen".
    En edes usko, että Kari itse olisi halunnut, että hänestä tehdään elokuva.

    Tunsin Kari Jalkasen aika hyvin, enkä usko poikien julkisuudessa esittämää kertomusta.
    Siitä syystä voin pahoin, että nämä kaksi veljestä ratsastavat isänsä maineella.

    En ole tutustunut Jani Jalkasen ja Hänen orkesterinsa tuotantoon, mutta ainakaan mitään hittiä he eivät ole tietääkseni tehneet.
    Bändin musiikki lienee enimmäkseen Karin esittämien kappaleiden kopioita.

    kylmätotuus

    Äänestä


  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaipa tämänkin voi vielä lisätä.

    https://youtu.be/DHPj3Yr3HzY

    Laulaja saa tänä vuonna prinikan, syystäkin.

    Beng

    En yhtään kyseenalaista Mari Palon laulutaitoa, mutta tässä laulussa hän ei tavoita " laulun henkeä".

    Irwinen alkuperäinen tulkinta "Juhlavalssista" on aivan omaa luokkaansa ja teksti kuvaa sitä aikaa, kun hän sen teki ja lauloi.

    https://www.youtube.com/watch?v=FmkviyOmh0I

    kylmätotuus

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En yhtään kyseenalaista Mari Palon laulutaitoa, mutta tässä laulussa hän ei tavoita " laulun henkeä".

    Irwinen alkuperäinen tulkinta "Juhlavalssista" on aivan omaa luokkaansa ja teksti kuvaa sitä aikaa, kun hän sen teki ja lauloi.

    https://www.youtube.com/watch?v=FmkviyOmh0I

    kylmätotuus

    Noinhan tavallaan on.
    Mutta onko oopperalaulajalta kannanottoko?
    Minusta vain jotenkin herkullisella, keveällä tavalla lauleskeltu.
    Juhlat on instituutio ja lauluntekoaikana lienee ollut eri oltavat maassamme, mikä kirvoittanut.
    Vaan muuttuuko mikään?

    Beng
    https://youtu.be/rH_o4ti8tN0

    Äänestä

Tänään on kulunut 9 vuotta Kari Tapion kuolemasta.

Hänen levyttämiään lauluja voidaan versioida, mutta karismansa hän pitää itsellään. kuolemansa jälkeenkin.

https://www.youtube.com/watch?v=rp21_zunwgw


kylmätotuus

Äänestä
  • Tein jonkun tietovisan netissä eilen ja siinä oli K.T. :ta koskeva kysymys. Pieleen meni. Muutama vuosi sitten? Aika on mennyt siivin!
    Hänellä oli lempeä ääi.

    Linnanjuhlissa soitettiin tovi puhaltimella tätä mielestäni kauneinta kehtolaulua.

    https://youtu.be/Mou3m3IuwlY

    Beng

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tein jonkun tietovisan netissä eilen ja siinä oli K.T. :ta koskeva kysymys. Pieleen meni. Muutama vuosi sitten? Aika on mennyt siivin!
    Hänellä oli lempeä ääi.

    Linnanjuhlissa soitettiin tovi puhaltimella tätä mielestäni kauneinta kehtolaulua.

    https://youtu.be/Mou3m3IuwlY

    Beng

    Sama laulu sanoin.
    Kaunista.

    https://youtu.be/ixLF9dJDW_E

    Äänestä

Eilen julkaistu laulu, tänään Hartwall Areenalla Juha Tapion konsertti, lapseni menee nauttimaan musiikista.

https://youtu.be/9DHxhWm6rKU

Äänestä
  • Aloittaja

    Kaunis kappale. Ellinooran ja Juhan äänet sointuu kauniisti yhteen. Oisin mennyt konsettiin os asuisin likempänä.

    Äänestä

  • siilivain kirjoitti:

    Kaunis kappale. Ellinooran ja Juhan äänet sointuu kauniisti yhteen. Oisin mennyt konsettiin os asuisin likempänä.

    Samoin olisin mennyt itsekin, saamme kuitenkin nauttia Juhan lauluista muilla tavoin.
    Lähdin parin päivän matkalle, on jo ikävä rakasta, joka jäi kotiin.

    https://youtu.be/bOBjiRBLOUA

    Äänestä

Aloittaja

Työjoulu tulossa. Samoin muutamat on ilmoittaneet tulevana meille syömään jouluna. Viime joulu yhtä hässäkkää kun kaikki yhtaikaa vauvasta vaariin. Tänä jouluna ilmoitin että tervetuloa mutta eri päivinä. Joulurauha pitää olla työpäivien välissäkin.

Olinko tuhma?

https://www.youtube.com/watch?v=uU8YSeq3HhA

Äänestä

  • Et todellakaan ollut tuhma.

    Aikoinaan koko sukumme-metsähiiriä myöten-tuli viettämään jouluaattoa kotiimme, koska äitini asui kanssamme ja hän olikin tärkeä osa perhettäni.
    Perinne jatkui vielä äitini kuoleman jälkeenkin useita vuosia, mutta hiipui lopultakin.


    Nyt tilanne on muuttunut ja vietän joulua poikani kanssa kahdestaan.
    Ei ole joulustressiä, eikä joutavaa hössötystä.
    Yhdessä valmistaudumme jouluun ja teemme siitä sellaisen, mikä meitä itseämme miellyttää.

    Toivon, että kaupallisuus jäisi taka-alalle ja nauttisimme toistemme seurasta jouluna.
    Pöydänkään ei tarvitse notkua perinteisistä jouruherkuista. Jotain vanhaa, jotain uutta voi hyvinkin olla virkistävä vaihtoehto.

    https://www.youtube.com/watch?v=JKo_smtrltM

    kylmätotuus

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Et todellakaan ollut tuhma.

    Aikoinaan koko sukumme-metsähiiriä myöten-tuli viettämään jouluaattoa kotiimme, koska äitini asui kanssamme ja hän olikin tärkeä osa perhettäni.
    Perinne jatkui vielä äitini kuoleman jälkeenkin useita vuosia, mutta hiipui lopultakin.


    Nyt tilanne on muuttunut ja vietän joulua poikani kanssa kahdestaan.
    Ei ole joulustressiä, eikä joutavaa hössötystä.
    Yhdessä valmistaudumme jouluun ja teemme siitä sellaisen, mikä meitä itseämme miellyttää.

    Toivon, että kaupallisuus jäisi taka-alalle ja nauttisimme toistemme seurasta jouluna.
    Pöydänkään ei tarvitse notkua perinteisistä jouruherkuista. Jotain vanhaa, jotain uutta voi hyvinkin olla virkistävä vaihtoehto.

    https://www.youtube.com/watch?v=JKo_smtrltM

    kylmätotuus

    Juur näin ja että kaikki osallistuisvat joulun järjestämiseen eivätkä automaattisesti olettaisi että kaikki tulee kui manulle illallinen. Itse en kehtais vain ilmoittaa että minä muuten tulen sitten tulen teille syömään jouluna ilman että panostaisin siihen itse mitenkään. Ja varsinkin jos tietäisin että perheen emäntä on joulun töissä. Kutsutut on eri asia.

    https://www.youtube.com/watch?v=vRB_be8jCxU

    Äänestä

Tällaisena saisi luonto pysyä, niin valkea joulu olisi toteutunut. Lunta ei ole paljon, vähäkin riittää kaunistamaan maisemaa.

https://youtu.be/U35keI_R5ns

Äänestä
Aloittaja

R.I.P Marie Fredriksson. Täältä yksi kaunis kappale häneltä, niitä hänellä on niin tavattoman paljon onneksi. Mot okända hav.
https://youtu.be/5i-0JkSBAgc

Hytinäx1

Äänestä

Nykyään on yleistä sanoa ettei mikään muka tunnu miltään, joulun tuntua ei tule, talvi on mikä on, kesäkään ei mene niin kuin pitäisi.
Olemmeko turtuneet kaikkeen, kyynistyneet vanhoina.

https://youtu.be/qNFtNk3dJMo

Äänestä
  • Aloittaja

    Ei mun mielestä ole kyynistymistä sanoa ettei tunu miltäön jos ei kerta tunnu. 60 vuotta samaa entistä kaupallistuvampaa joulua, tarve ihan jonkunlaiselle muulle. Ja itsestähän se on paljon kiinni.

    Äänestä

  • Emme ole kyynistyneet. Olemme nähneet montakin joulua, erilaisia.
    Meistä on tullut järkeviä aikuisia eikä niin johdateltavia.

    Beng
    Miksi omat muistot lapsuusjouluista nousevat mieleen.
    Oikea kuusi, pumpulia lumena, aidot kynttilät, bengali- eli sädetikut.
    Vaatimattomat lahjat.
    Jouluruoka.
    Onhan se tunnelma eri nyt. Luonnollista.

    Äänestä

Aloittaja

Söin just ja nyt siirryn vaateliikkeisiin.

Äänestä
  • Aloittaja

    Just. Ei pitäny tulla tänne🤣😅

    Äänestä

  • siilivain kirjoitti:

    Just. Ei pitäny tulla tänne🤣😅

    No, mitä etsit?
    Me kyllä auliisti neuvomme.

    Beng

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    No, mitä etsit?
    Me kyllä auliisti neuvomme.

    Beng

    Urheiluvaateliikkeessä oli tarjouksessa sellainen neule/fleece-takki, jota olen katelly jo pitkään. Samaten sellainen lasinen silikonipäällystetty juomapullo.

    Äänestä

  • siilivain kirjoitti:

    Urheiluvaateliikkeessä oli tarjouksessa sellainen neule/fleece-takki, jota olen katelly jo pitkään. Samaten sellainen lasinen silikonipäällystetty juomapullo.

    Tarttuiko matkaan?

    Beng

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Tarttuiko matkaan?

    Beng

    Kyllä vaan. Pullosta sain vinkin tyttäreltä. Takin löysin ihan ite mainoksia selaillessa.

    Äänestä

  • siilivain kirjoitti:

    Kyllä vaan. Pullosta sain vinkin tyttäreltä. Takin löysin ihan ite mainoksia selaillessa.

    No, kiva.
    Täsmäiskut ovat hyviä.
    Samantapaisesti musta perjantaina.

    Beng

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    No, kiva.
    Täsmäiskut ovat hyviä.
    Samantapaisesti musta perjantaina.

    Beng

    En käynyt kaupoilla musta-viikolla. Yleensä toimin niin että mulle syntyy tarve jostain. Sitten alan rauhassa katselemaan ja kuulostelemaan et mistä löytyis sopiva. Sitten jonkin ajan kuluttua löydän hinta-laatusuhteelle sopivan ja ostaa täräytän :).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


siilivain kirjoitti:

Tänä iltana Vain elämää Joulumusiikkia neloselta klo 21. Ei tunnu joululta, tippaakaan. Vaikka ostin 90-senttisen joulutontunkin röhnöttämään kuistille ja sypresissä on valot. Ei liikahda missään sillain joulun sihteen? Joka vuosi vähemmän ja vähemmän. Minimalismiin päin ollaan menossa. Vähemmän on enemmän.

https://www.youtube.com/watch?v=Sgr5GiCD2tw

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu