Kerrankin Ahviolta ihan hyvä vitsi

"Terveen järjen näkökulmia ilmastohysteriaan"
"Terve maalaisjärki yhdistettynä koviin kokemusperäisiin tieteellisiin faktoihin"

Hehehheheeh :)

Hän tarkoittaa siis ennenkaikkea itseään sekä Lutheria ja samoja noin kymmentä valemediana tunnetun Oikean median kirjoittajaa, kuin edellisessä väännöksessäänkin.

Normaalistihan Ahvio kauppaa rahaa vastaan omia ja kaveriköörinsä kirjoja ja muita tuotoksia vakavalla naamalla ja voi olla ettei hän tälläkään kertaa sitä vitsiksi tarkoittanut, mutta kyllä nauratti niin että hörppy iltaolutta meinas pärskähtää hetulasta takaisin.

Lutherikin edustaa muka "oikeudenmukaista yhteiskunnallista laillisuutta ja hyvää ja oikeaa toimintaa sekä tavoitteenasettelua"
Tuohon varmaan sopii hyvin ne 100 000 talonpoiskaissäätyyn kuuluvaa, jotka menetti henkensä ja joku otti oppia hänen kirjastaan, niin että tuli muutama miljoona kuollutta Jeesuksen uskonveljeä ja sisarta.

40

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ja patmosveljien sarjaan lukeutuva Pasi Turunen ei hyväksy, että Yle kertoo Israelin ampuneen ohjuksilla palestiinan puolella olleita siviilejä.

      Turusen mukaan Israel ampui oikeutetusti takaisin.

      Jeesus kylläkin kehotti kääntämään toisenkin posken.

      Ei ole mitään järkeä muutenkaan alkaa siviilejä pommittamaan kun joku ampuu ritsalla rajamuuriin.

      • Tällä kertaa nimenomaan Israel on rikkonut kaksi kertaa viikon aikana jo solmitun, Egyptin välittämän tulitaukospimusken joten repikää siitä.

      • Anonyymi
        KTS kirjoitti:

        Tällä kertaa nimenomaan Israel on rikkonut kaksi kertaa viikon aikana jo solmitun, Egyptin välittämän tulitaukospimusken joten repikää siitä.

        Palestiinan puolelta ei tarvi kuin irvistää tai näyttää pitkää nenää Israelin puolelle, niin alkaa satamaan pommeja niskaan

      • Anonyymi

        Tässä tuo Pasin mainio kirjoitus.

        Jälleen kerran kaikki alkoi siitä, kun Israel ampui takaisin

        ”Tämänkertainen väkivalta käynnistyi tiistaina, kun Israel teki ilmaiskut Gazaan ja Damaskokseen. Iskujen kohteina oli Islamilaisen Jihadin johtajat,” kerrottiin YLE sivuilla torstaina 14.11.2019 Yrjö Kokkosen kyhäämässä uutisjutussa.

        Suomalaismedian Lähi-itä uutisointi on kiusallista seurattavaa ja yhä valtaosaltaan yllätyksettömän yksipuolista.

        Tosiasiat ja konfliktin syy-seuraussuhteet hämärtyvät ja vääntyvät YLE:n jutussa entisestään, kuin lusikka Uri Gellerin käsissä, kun palestiinalaisterroristien sotarikokset, tarkoituksella Israelin siviilikohteisiin ammutut sadat raketit, kuvaillaan samaisessa jutussa neutraalisti ”vastatoimena” Israelin käynnistämälle väkivallalle.

        Jostain syystä Gazassa toimivien palestiinalaisterroristien jatkuvat iskut Israelin siviilikohteisiin eivät tunnu meillä ylittävän uutiskynnystä.

        Media havahtuu vasta, kun Israel iskee takaisin. Lisäksi toistuvasti näissä välikohtauksissa ”siviilieiksi” uutisoidut palestiinalaisuhrit paljastuvat valtaosaltaan olevan terroristijärjestön taistelijoita, mikä ei yllätä, koska Israel kohdistaa iskunsa terroristien asemiin ja rakettialustoille.

        Tätä ilmiötä Israel-uutisoinnin yksipuolisesta luonteesta uutisotsikoissa ja uutiskuvissa olen valottanut lukuisin kotimaisista ja ulkomaisista lähteistä poimituin esimerkein ja pyrkinyt analysoimaan sitä kirjassani ISRAEL – JUMALAN SILMÄTERÄ – MAAILMAN SILMÄTIKKU (Kuva ja Sana, 3.p, 2018).

        Tämänkertainen(kaan) väkivalta ei, toisin kuin YLE:n jutussa väitettiin, käynnistynyt Israelin ilmaiskusta. Uutisoinnissa sivuutetaan iskua edeltänyt pitkään jatkunut rakettiterrori Gazan puolelta. Kaksi viikkoa aiemmin Israelin puolelle Sderotiin oli ammuttu Gazasta raketteja. Tuon rakettiterrorin takana oli Gazassa toimivan iranilaismielisen Palestiinalainen Islamilainen Jihad -terroristijärjestön (PIJ) komentaja, Baha Abu al-Ata, jonka Israel surmasi kuluvan viikon tiistaina 12.11. täsmäiskulla. Hänen kontollaan oli monia terrori-iskuja ja hyökkäyksiä Israeliin kuluvan vuoden aikana. Israelin tiedusteluviranomaisten mukaan al-Ata oli vaarallinen ”tikittävä aikapommi”, joka suunnitteli jatkuvasti uusia iskuja.

        Vaikka oli tiedossa, että rakettiterrori Gazasta oli jatkunut kuukausia, lehdistömme havahtuu vasta Israelin toimintaan.

        Koska, kuten edellä mainitussa kirjassani kerron, tutkitusti yli puolet uutistenkuluttajista lukee ainoastaan otsikot, niiden merkitys korostuu siinä, miten lukijoiden käsityksiä tapahtumien kulusta ohjaillaan joko oikeaan tai väärään suuntaan.

        Esimerkiksi YLE:n verkkosivuilta löytyy Israelin vaaleihin liittyvä juttu syyskuulta otsikolla ISRAELIN PÄÄMINISTERI: UUSI SOTA GAZASSA NÄYTTÄÄ VÄLTTÄMÄTTÖMÄLTÄ (YLE 12.9.2019). Otsikko muokkaa lukijoiden käsitystä Israelin pääministeristä sotaisana haukkana. Ja koska kyse on vaaliuutisesta, jonknlaisesta sodalla politikoinnista.

        Kuitenkin jutussa pääministeriä siteeraten todetaan, että sotaa pidetään viimeisenä vaihtoehtona, jota halutaan välttää viimeiseen saakka, mutta joka voi olla välttämätön jatkuvan rakettiterrorin pysäyttämiseksi. Syvemmällä jutussa vilahtaa kuin ohimennen Israelin päivittäinen todellisuus: ”Suunnitelmat sotilasoperaatiosta ovat jo olemassa. Sen tavoitteena on lopettaa päivittäiset raketti-iskut.” (lihavointi minun).

        Kaikki alkoi siitä, kun...
        Ilta-Sanomien uutisotsikointi oli jälleen näissä merkeissä säpsähdyttävää luettavaa. Tapahtumien taustat ja syy-seuraussuhteet menevät aivan päälaelleen ja otsikoissa näkyy tendenssimäinen tapa värittää tapahtumia siten, että Israel näyttäytyy aloitteellisena aktiivisena toimijana ja palestiinalaiset terroristit passiivisina toiminnan kohteina ja uhreina, jotka lähinnä vastaavat siihen mitä Israel tekee:

        ISRAEL SURMASI JIHAD -JÄRJESTÖN KOMENTAJAN – RAKETTIHYÖKKÄYKSET GAZASTA ALKOIVAT TÄMÄN JÄLKEEN (IS 12.11.2019).
        ISRAEL JA GAZAN ÄÄRIRYHMÄT TULITTIVAT TOISIAAN ISRAELIN ISKUSSA ALKANEESTA KOSTON KIERTEESTÄ (IS 12.11.2019)
        ISRAEL JATKANUT ILMAISKUJA GAZAAN, USEITA KUOLLUT (IS 13.11.2019).
        Jihad -järjestö oli todellisuudessa ampunut raketteja pitkään ennen Israelin vastaiskua. Komentajan surmanneen täsmäiskun jälkeen rakettiterrori kiihtyi satoihin raketteihin päivässä, mutta ei se Israelin iskusta alkanut. Kyse ei ole "kostonkierteestä", vaan terrorismin pysäyttämisestä.

        Ja aivan tuoreimmassa uutisessa Israel maalataan tulitaukosopimuksen rikkojaksi, ennen kuin sopimus on kunnolla ehtinyt edes alkaa: ISRAEL KERTOO ISKENEENSÄ GAZAAN – TULITAUKOSOPIMUS VAIN PÄIVÄN VANHA (IS 15.11.2019) Tätä ennen PIJ oli tulitaukosopimuksesta huolimatta ampunut raketteja Israeliin, mistä Ilta-Sanomat ei vaivautunut uutisoimaan.
        Helsingin Sanomat havahtui perinteiseen tapaan vasta Israelin reagoidessa jatkuvaan rakettiterroriin ja uutisoi 12.11.2019 verkossa otsikolla ISRAEL TEKI USEITA ILMAISKUJA GAZAAN, TERRORISTIJÄRJESTÖ AMPUI JOPA 200 RAKETTIA ISRAELIIN (HS 12.11.2019).

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivon kipinä?

        Mainitsin, että suomalaisuutisointi on valtaosaltaan yllätyksettömän yksipuolista. Muutama positiivinen yllätys kuitenkin löytyi. Ne osoittavat, että tosiasioiden kertominen ei lopultakaan ole niin vaikeaa, jos vain ammattitaitoista viitseläisyyttä löytyy.

        Iltalehti otsikoi 2.11.2019 verkkojuttunsa sanoin ISRAEL TEKI VASTAISKUN GAZAN RAKETTITULEEN – Gazan puolelta on ammuttu raketteja. Syy-seuraussuhde oli otsikossa kohdallaan. Pinnat siitä.

        Ei aivan epäonnistunut ollut myöskään YLE:n verkkosivuilla 2.11.2019 ollut uutinen ja ingressi: ISRAELIN ILMAVOIMAT ISKIVÄT GAZAAN VASTAUKSENA RAKETTITULEEN – Uutistoimistojen mukaan Gazan puolelta ammuttiin yhteensä kymmenen rakettia Israeliin (YLE 2.11.2019). Otsikoinnissa syy-seuraussuhde on kohdallaan, siinä missä monesti aiemmin YLE olisi totutusti otsikoinut kenties vain, että ”Israelin ilmavoimat iskivät Gazaan.” Ja kenties kertonut palestiinalaisista ”siviiliuhreista”.

        Muistan lukeneeni nämä otsikot ja ajatelleeni olisiko suomalaisuutisoinnissa alkanut uusi totuudenmukaisempi aika. Mutta tämä toivonkipinä sammui nopeasti parissa viikossa konfliktin eskaloituessa ja median langetessa totuttuihin toimintatapoihin.

        Median kyvyttömyys seurata ja uutisoida Lähi-idän tilanteesta ammattitaitoisesti ja johdonmukaisen totuudellisesti ei ole omiaan hälventämään epäluuloisuutta niin sanotun valtamedian tapaan käsitellä Israelia yksipuolisesti ja valheellisesti.

        Parempia aikoja - ja uutisia - odotellessa. ”

        Kannattaa laittaa aina alkuperäinen teksti, eiks niin Pe.ku ?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tässä tuo Pasin mainio kirjoitus.

        Jälleen kerran kaikki alkoi siitä, kun Israel ampui takaisin

        ”Tämänkertainen väkivalta käynnistyi tiistaina, kun Israel teki ilmaiskut Gazaan ja Damaskokseen. Iskujen kohteina oli Islamilaisen Jihadin johtajat,” kerrottiin YLE sivuilla torstaina 14.11.2019 Yrjö Kokkosen kyhäämässä uutisjutussa.

        Suomalaismedian Lähi-itä uutisointi on kiusallista seurattavaa ja yhä valtaosaltaan yllätyksettömän yksipuolista.

        Tosiasiat ja konfliktin syy-seuraussuhteet hämärtyvät ja vääntyvät YLE:n jutussa entisestään, kuin lusikka Uri Gellerin käsissä, kun palestiinalaisterroristien sotarikokset, tarkoituksella Israelin siviilikohteisiin ammutut sadat raketit, kuvaillaan samaisessa jutussa neutraalisti ”vastatoimena” Israelin käynnistämälle väkivallalle.

        Jostain syystä Gazassa toimivien palestiinalaisterroristien jatkuvat iskut Israelin siviilikohteisiin eivät tunnu meillä ylittävän uutiskynnystä.

        Media havahtuu vasta, kun Israel iskee takaisin. Lisäksi toistuvasti näissä välikohtauksissa ”siviilieiksi” uutisoidut palestiinalaisuhrit paljastuvat valtaosaltaan olevan terroristijärjestön taistelijoita, mikä ei yllätä, koska Israel kohdistaa iskunsa terroristien asemiin ja rakettialustoille.

        Tätä ilmiötä Israel-uutisoinnin yksipuolisesta luonteesta uutisotsikoissa ja uutiskuvissa olen valottanut lukuisin kotimaisista ja ulkomaisista lähteistä poimituin esimerkein ja pyrkinyt analysoimaan sitä kirjassani ISRAEL – JUMALAN SILMÄTERÄ – MAAILMAN SILMÄTIKKU (Kuva ja Sana, 3.p, 2018).

        Tämänkertainen(kaan) väkivalta ei, toisin kuin YLE:n jutussa väitettiin, käynnistynyt Israelin ilmaiskusta. Uutisoinnissa sivuutetaan iskua edeltänyt pitkään jatkunut rakettiterrori Gazan puolelta. Kaksi viikkoa aiemmin Israelin puolelle Sderotiin oli ammuttu Gazasta raketteja. Tuon rakettiterrorin takana oli Gazassa toimivan iranilaismielisen Palestiinalainen Islamilainen Jihad -terroristijärjestön (PIJ) komentaja, Baha Abu al-Ata, jonka Israel surmasi kuluvan viikon tiistaina 12.11. täsmäiskulla. Hänen kontollaan oli monia terrori-iskuja ja hyökkäyksiä Israeliin kuluvan vuoden aikana. Israelin tiedusteluviranomaisten mukaan al-Ata oli vaarallinen ”tikittävä aikapommi”, joka suunnitteli jatkuvasti uusia iskuja.

        Vaikka oli tiedossa, että rakettiterrori Gazasta oli jatkunut kuukausia, lehdistömme havahtuu vasta Israelin toimintaan.

        Koska, kuten edellä mainitussa kirjassani kerron, tutkitusti yli puolet uutistenkuluttajista lukee ainoastaan otsikot, niiden merkitys korostuu siinä, miten lukijoiden käsityksiä tapahtumien kulusta ohjaillaan joko oikeaan tai väärään suuntaan.

        Esimerkiksi YLE:n verkkosivuilta löytyy Israelin vaaleihin liittyvä juttu syyskuulta otsikolla ISRAELIN PÄÄMINISTERI: UUSI SOTA GAZASSA NÄYTTÄÄ VÄLTTÄMÄTTÖMÄLTÄ (YLE 12.9.2019). Otsikko muokkaa lukijoiden käsitystä Israelin pääministeristä sotaisana haukkana. Ja koska kyse on vaaliuutisesta, jonknlaisesta sodalla politikoinnista.

        Kuitenkin jutussa pääministeriä siteeraten todetaan, että sotaa pidetään viimeisenä vaihtoehtona, jota halutaan välttää viimeiseen saakka, mutta joka voi olla välttämätön jatkuvan rakettiterrorin pysäyttämiseksi. Syvemmällä jutussa vilahtaa kuin ohimennen Israelin päivittäinen todellisuus: ”Suunnitelmat sotilasoperaatiosta ovat jo olemassa. Sen tavoitteena on lopettaa päivittäiset raketti-iskut.” (lihavointi minun).

        Kaikki alkoi siitä, kun...
        Ilta-Sanomien uutisotsikointi oli jälleen näissä merkeissä säpsähdyttävää luettavaa. Tapahtumien taustat ja syy-seuraussuhteet menevät aivan päälaelleen ja otsikoissa näkyy tendenssimäinen tapa värittää tapahtumia siten, että Israel näyttäytyy aloitteellisena aktiivisena toimijana ja palestiinalaiset terroristit passiivisina toiminnan kohteina ja uhreina, jotka lähinnä vastaavat siihen mitä Israel tekee:

        ISRAEL SURMASI JIHAD -JÄRJESTÖN KOMENTAJAN – RAKETTIHYÖKKÄYKSET GAZASTA ALKOIVAT TÄMÄN JÄLKEEN (IS 12.11.2019).
        ISRAEL JA GAZAN ÄÄRIRYHMÄT TULITTIVAT TOISIAAN ISRAELIN ISKUSSA ALKANEESTA KOSTON KIERTEESTÄ (IS 12.11.2019)
        ISRAEL JATKANUT ILMAISKUJA GAZAAN, USEITA KUOLLUT (IS 13.11.2019).
        Jihad -järjestö oli todellisuudessa ampunut raketteja pitkään ennen Israelin vastaiskua. Komentajan surmanneen täsmäiskun jälkeen rakettiterrori kiihtyi satoihin raketteihin päivässä, mutta ei se Israelin iskusta alkanut. Kyse ei ole "kostonkierteestä", vaan terrorismin pysäyttämisestä.

        Ja aivan tuoreimmassa uutisessa Israel maalataan tulitaukosopimuksen rikkojaksi, ennen kuin sopimus on kunnolla ehtinyt edes alkaa: ISRAEL KERTOO ISKENEENSÄ GAZAAN – TULITAUKOSOPIMUS VAIN PÄIVÄN VANHA (IS 15.11.2019) Tätä ennen PIJ oli tulitaukosopimuksesta huolimatta ampunut raketteja Israeliin, mistä Ilta-Sanomat ei vaivautunut uutisoimaan.
        Helsingin Sanomat havahtui perinteiseen tapaan vasta Israelin reagoidessa jatkuvaan rakettiterroriin ja uutisoi 12.11.2019 verkossa otsikolla ISRAEL TEKI USEITA ILMAISKUJA GAZAAN, TERRORISTIJÄRJESTÖ AMPUI JOPA 200 RAKETTIA ISRAELIIN (HS 12.11.2019).

        >Tätä ilmiötä Israel-uutisoinnin yksipuolisesta luonteesta uutisotsikoissa ja uutiskuvissa olen valottanut lukuisin kotimaisista ja ulkomaisista lähteistä poimituin esimerkein ja pyrkinyt analysoimaan sitä kirjassani ISRAEL – JUMALAN SILMÄTERÄ – MAAILMAN SILMÄTIKKU (Kuva ja Sana, 3.p, 2018).

        Yksipuolista uutisointia torjutaan kirjassa, jonka nimi jo on sataprosenttisen yksipuolisen asenteellinen. ”Jumalan silmäterä” on äärikristillisten Israel-fanien kieltä ; niiden samojen, jotka heti hyväksyvät vaikka antisemitistiset uusnatsit jos löytyy yksikin yhteinen intressi.

      • KTS kirjoitti:

        Tällä kertaa nimenomaan Israel on rikkonut kaksi kertaa viikon aikana jo solmitun, Egyptin välittämän tulitaukospimusken joten repikää siitä.

        Noinhan se on, että Israel ei noudata edes tulitaukosopimuksia.

        Pojat paiskoo kiviä ritsalla muuriin ja jopa ylikin ja sitten tulee siviilien niskaan pommeja.

      • Pe.ku kirjoitti:

        Tiedät oikein hyvin, että Gazasta tulee koko ajan rajetteja Israelin puolelle, eikä Israel koskaan aloita tulitusta🇮🇱🇮🇱🇮🇱
        Jos Israel haluaisi Gaza olisi muutamassa minuutissa maan tasalla, eikä sieltä tulisi enää yhtään terroriteko. Hamas koettelee Israelin kärsivällisyyttä ja uhraa kanssaansa oman politiikkansa tähden.

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        'Tiedät oikein hyvin, että Gazasta tulee koko ajan rajetteja Israelin puolelle, eikä Israel koskaan aloita tulitusta🇮🇱🇮🇱🇮🇱'

        Mistäs me tämän tiedämme, ettei Israel koskaan aloita?

      • Anonyymi kirjoitti:

        'Tiedät oikein hyvin, että Gazasta tulee koko ajan rajetteja Israelin puolelle, eikä Israel koskaan aloita tulitusta🇮🇱🇮🇱🇮🇱'

        Mistäs me tämän tiedämme, ettei Israel koskaan aloita?

        Seuraa uutisia tai mene itse paikan päälle 😃

      • usko.vainen kirjoitti:

        M I T Ä sitten???

      • Anonyymi
        T218O kirjoitti:

        M I T Ä sitten???

        Menikö sommi suukkiin toisessa ketjussa?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Menikö sommi suukkiin toisessa ketjussa?

        Vastasin siellä ihan asiallisesti. Ajattelin kuitenkin katsoa miten reagoit omiin juttuihisi. Eivätkö ne näytäkään niin fiksuilta? Aivan. Älä siis kysele tuollaisia typeryyksiä, vaan keskustele.

    • Anonyymi
      • Politiikkaahan tuo käsikirjakin on.

    • Anonyymi

      Tässä eräoppaalle luettavaa.

      Ahvion blogi asiasta.
      ” Terveen järjen näkökulmia ilmastohysteriaan

      Kristittynä Suomessa (Kuva ja Sana, 2019) -kirjassani käsittelen sitä, miten kristityn yleensä ja etenkin luterilaisen kristityn tulee toimia niin kutsutun maallisen regimentin asioita hoidettaessa. Maallisella regimentillä tarkoitetaan sitä Jumalan hallintoaluetta, jota hallitaan luonnonoikeuteen pohjautuvalla lailla – ei evankeliumilla – ja joka liittyy kaikille kansalaisille yhteisen yhteiskunnallisen hyvän ajamiseen.

      Kirjani sivuilla 20–21 selostan sitä, miten luterilainen sosiaalietiikka on Lutherista alkaen edustanut aristoteelisen konservatiivista luonnonoikeusajattelua. Tämä ajattelu voidaan tiivistäen pelkistää vakaumukseen, jonka mukaan oikea järjen oivallus, latinaksi recta ratio, määrää ja osoittaa, mikä on oikeudenmukaista yhteiskunnallista laillisuutta ja hyvää ja oikeaa toimintaa sekä tavoitteenasettelua.

      Kansanomaisemmin todettuna: Terve maalaisjärki yhdistettynä koviin kokemusperäisiin tieteellisiin faktoihin on kuin onkin hyvä, perusluotettava ja toimiva arvosteluperuste ja näkökulmien tarjoaja.

      Juuri tällaisia tieteellisiin tosiasioihin liitettyjä terveen järjen näkökulmia nyt muodissa olevaan ilmastohysteriaan tarjoavat seuraavat tuoreet ja perustellun asiantuntevia näkemyksiä esiin tuovat julkaisut, joihin kumpaankin kannattaa tutustua ajan kanssa ja ajatuksella.

      Ensiksi voidaan mainita Marko Hamilon ja Simo Grönroosin toimittama 152-sivuinen teos Ympäristörealistin käsikirja (Suomen Perusta, 2019), joka koostuu usean eri asiantuntijakirjoittajan artikkeleista. Teoksen perusidea ilmenee toimittajien laatiman esipuheen viimeisestä kappaleesta:

      ”Ympäristökeskusteluun tarvitaan tunteisiin vetoavan populismin sijaan lisää faktoja ja lisää suhteellisuudentajua. Suomen Perusta -ajatuspaja toivoo, että tämä teos antaa lukijalle sekä uutta tietoa että uusia näkökulmia”.

      Teoksen artikkeleista erityisen valaiseva ja mielenkiintoinen on dosentti Mikko Paunion teksti ”Muovihysteria” sivuilla 89– 99, joka taatusti tarjoaa useimmille lukijoilleen yhtä hyvin uutta tosiasiatietoa kuin uusia näkökulmiakin nyt jatkuvasti pinnalla olevaan muovipolemiikkiin.

      Toiseksi on syytä nostaa esiin Mikko Paunion uusin kirja Hourulan väen ilmastovallankumous (Mikko Paunio, 2019), jota Paunio itse on esitellyt näin, Suomen Uutisten 12.11.2019 päivätyn artikkelin mukaan, ja jota myös Ossi Tiihonen esittelee blogissaan.

      Edellä viitatun Suomen Uutisten artikkelin ingressissä todetaan:

      ”Lääketieteen tohtorin Mikko Paunion pilapiirroksilla höystetty uusi kirja Hourulan väen ilmastovallankumous osoittaa, kuinka vihreys paljastuu demokratian vastaiseksi voimaksi, joka ammentaa 1920-luvulla perustetun Frankfurtin koulukunnan identiteetti-ideologian synkistä kaoottisista tieteenvastaisista mietteistä”.

      Kolme osuvaa nostoa artikkelista:

      ”Mikko Paunion kirjassa kerrotaan identiteetti-ideologiaan pohjaavan ympäristöpolitiikan hirvittävästä lopputuloksesta, kierrätysintoilun aiheuttamasta maailman merien ja köyhien maiden muoviroskaantumisesta, globaalista jätehuollon kriisiytymisestä sekä myös maailman köyhien unohtamisesta”.

      ”Paunion mukaan olemme yhteiskunnassa ajautuneet äärivasemmiston lähes täysin mediavallan avulla hallitsemassa identiteetti-ideologisessa ympäristökeskustelussa niin holtittomaan tilanteeseen, että kriittisellä luonnontieteellisellä tarkastelulla on enää sivurooli”.

      ”Paunion kirja on päivitetty ja yksinkertaistettu versio neljä vuotta sitten Auditoriumin julkaisemasta kirjasta Vihreä valhe – Valheen sysimustat juuret, sen salakavalat lonkerot ja murheelliset seuraukset, jossa muun muassa käydään läpi viheruskonnon historiaa”.

      Paunion huoli vihervasemmistolaisen mediahegemonian tuhoisista seurauksista on täysin oikeutettu, kuten ilmenee Suomen Uutisten 13.11.2019 päivätystä artikkelista ”Saksan vihreät haluavat ilmastoskeptikot pois televisiosta”. Tämän artikkelin ingressin mukaan:

      ”Vihreät vaativat Saksassa tiukempaa sensuuria sen suhteen, kuka pääsee ääneen televisiossa ja radiossa. Ilmastonmuutokseen skeptisesti suhtautuvia asiantuntijoita ei haluta enää päästää esiintymään julkisilla varoilla rahoitetuilla kanavilla”.

      Sananvapautta radikaalisti rajoittamaan pyrkivä punavihreä totalitarismi etenee Saksassa. Entä meillä Suomessa, jossa Saksan vihreiden jalanjäljissä kulkevat täkäläiset vihreät ovat keskeinen vaikuttaja punavihreässä ja ”kunnianhimoisille ilmastotoimille” omistautuneessa hallituksessamme, joka ei terveestä järjestä näytä juurikaan piittaavan?

      Sen sijaan terveen järjen näkökulmia Greta Thunberg -ilmastohysteriaan löytyy kyllä tohtori Jukka Hankamäeltä, kuten osoittaa Suomen Uutisten artikkeli 13.11.2019 ”Tutkija Hankamäki: Greta Thunberg on ilmastosodan ihmiskilpi”.

      • ”Kirjani sivuilla 20–21 selostan sitä, miten luterilainen sosiaalietiikka on Lutherista alkaen edustanut aristoteelisen konservatiivista luonnonoikeusajattelua.”

        Kysymys: Kuinka moni tietää, mitä on tuo aristoteelinen luonnonoikeusajattelu?

        ”Terve maalaisjärki yhdistettynä koviin kokemusperäisiin tieteellisiin faktoihin on kuin onkin hyvä, perusluotettava ja toimiva arvosteluperuste ja näkökulmien tarjoaja.”

        Tästä olen samaa mieltä, tosin Ahvio ei nojaa lainkaan noihin. Ilmastohysteerikoita lienevät enemmän nämä denialistit?

      • mummomuori kirjoitti:

        ”Kirjani sivuilla 20–21 selostan sitä, miten luterilainen sosiaalietiikka on Lutherista alkaen edustanut aristoteelisen konservatiivista luonnonoikeusajattelua.”

        Kysymys: Kuinka moni tietää, mitä on tuo aristoteelinen luonnonoikeusajattelu?

        ”Terve maalaisjärki yhdistettynä koviin kokemusperäisiin tieteellisiin faktoihin on kuin onkin hyvä, perusluotettava ja toimiva arvosteluperuste ja näkökulmien tarjoaja.”

        Tästä olen samaa mieltä, tosin Ahvio ei nojaa lainkaan noihin. Ilmastohysteerikoita lienevät enemmän nämä denialistit?

        ”Terve maalaisjärki yhdistettynä koviin kokemusperäisiin tieteellisiin faktoihin on kuin onkin hyvä, perusluotettava ja toimiva arvosteluperuste ja näkökulmien tarjoaja.”
        "Tästä olen samaa mieltä, tosin Ahvio ei nojaa lainkaan noihin. "

        Ahvio tarkoittaa, että edustaa itse maalaisjärkeä ja tieteellisiä faktoja.

    • Nää Pe.kun aloitukset on hyviä mahdollisuuksia tuoda tosiasioita esille ja oikoa valheita 😃
      Sehän sinun tarkoituksesi näillä on, vai mitä Pe.ku 🤓❓

      • Kyllähän me teidän patmoslaisten valheita oiommekin.

      • Anonyymi
        T218O kirjoitti:

        Kyllähän me teidän patmoslaisten valheita oiommekin.

        Mikä on patmoslaisten valhe jonka Pe.ku oikaisi?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on patmoslaisten valhe jonka Pe.ku oikaisi?

        En ole lukenut Pe.kun juttuja niin en tiedä, mutta itse oion teikäläisten valheita tämän tästä.

      • Anonyymi
        T218O kirjoitti:

        En ole lukenut Pe.kun juttuja niin en tiedä, mutta itse oion teikäläisten valheita tämän tästä.

        Mitä olet oikonut?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä olet oikonut?

        Teikäläisten valheita.

    • Anonyymi

      Mihin se Pe.ku nyt hävisi?

      • Anonyymi

        Pe.ku nuolee haavojaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pe.ku nuolee haavojaan.

        Ei näy Pe.kua, tarvii nostaa 😃

      • usko.vainen kirjoitti:

        Ei näy Pe.kua, tarvii nostaa 😃

        ...ja tarkoitan siis sellaista hiekkalaatikkoa, joita kissoja varten on.

    • Anonyymi

      Olisko peku hankkimassa kuvaa tuohon pekunsa paikalle, pakkohan sellainen on saada kun kerran Päivilläkin on eikö olekkin!

      • Mistä päättelit, että Pe.ku haluaisi nähdä sinun profiilikuvasi?

      • Anonyymi

        Pe.ku voisi valita tämän 💩 tai tämän 👹 tai tämän 👿 tai vaikka tämän 👺

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pe.ku voisi valita tämän 💩 tai tämän 👹 tai tämän 👿 tai vaikka tämän 👺

        Mutta miksi ihmeessä Pe.ku olisi sinun henkilökohtaisen lärvikirjasi valikoimaa ylipäätään edes selaamassa?

      • Kyseinen professori on muidenkin kirjoituksien perusteella äärilaidan Luther-fani ja etsii oikeutusta Lutherin toimille, kun oli osallisena hirttämässä, elävältä polttamassa ja keihästämässä sataatuhatta ihmistä.

      • Pe.ku kirjoitti:

        Kyseinen professori on muidenkin kirjoituksien perusteella äärilaidan Luther-fani ja etsii oikeutusta Lutherin toimille, kun oli osallisena hirttämässä, elävältä polttamassa ja keihästämässä sataatuhatta ihmistä.

        Professori tuo hyvin esille historian tutkimuksia ja taustaa tapahtuneelle. Valaisee moniuloitteista asiaa hyvin ja monipuolisesti. Sinä olet tietenkin oikeutettu pitämään kapea-alaisen näkemyksesi.

    • Anonyymi

      Matt.22:36-40. Room.13:9-10 Sillä nämä: Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse, ja mitä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttymys. Gal.5:14 Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Jaak.2:8 Vaan jos täytätte kuninkaallisen lain Raamatun mukaan: Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi, niin te hyvin teette.

    • ”Hän tarkoittaa siis ennenkaikkea itseään sekä Lutheria ja samoja noin kymmentä valemediana tunnetun Oikean median kirjoittajaa…”

      Näin siitä valheesta tehdään totuutta. Ikävää ettei Ahvio tosiaan pitäydy niissä kovissa faktoissa.

      • Anonyymi

        Ahvio pitäytyy faktoissa ja on hyvä, että niin pitäytyy myös OM. Sinua kun itse olet pelkkä mitättömyys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ahvio pitäytyy faktoissa ja on hyvä, että niin pitäytyy myös OM. Sinua kun itse olet pelkkä mitättömyys.

        Kysehän Ahviolla ei ollut oikesti faktoista, vaan omista ja valemedioiden tarinoista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kysehän Ahviolla ei ollut oikesti faktoista, vaan omista ja valemedioiden tarinoista.

        Nyt sinulla on mahdollisuus kumota niistä muutama 😃

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      84
      5137
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      25
      3460
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      38
      2818
    4. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      8
      1959
    5. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      58
      1820
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1586
    7. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      260
      1441
    8. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1372
    9. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1356
    10. Hiljaisuus

      Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.
      Ikävä
      73
      1068
    Aihe