Minitseri Kulmuni "antaisi" rahaa lapsiperheille...

..lisää, nostamalla lapsilisiä. Perusteena se, että suomessa ei tule enää lapsia niinpaljon kuin aiemmin. Ja säästyneet rahat lisättäisiin lapsille.
Samaa olisi voitu tehdä vuosikymmenet veteraaneille.
Mutta, samaan aikaan keskusta "antaa rahaa", palkansaajilta kerättyä verorahaa, yli 7 miljardia euroa vuosittain maataloudentukiin.Viime hallitus antoi vielä 150 miljoonaa lisää rahoitusta.
Keskusta mielekkäästi "antaa" muilta ihmisiltä kerättyjä verovaroja itselleen. Kulmuni itse on saanut lapissa maataloustukia tuhansittain. On posketonta älyttömyyttä tukea maataloutta tundralla ja yleensäkkin Suomessa yli EU:n antaman tukimiljardien. Keskusta pyrkii nyt K-kauppojen tuella saamaan Suomen kauppoihin erilaisia esteitä kilpailulle, elintarvikkeille ns."apteekki hinnat".
Lidl on suurin keskustan vihollinen, nyt ollaan lidlin halpatuotteiden kimpussa. Pellervoseuran S-kaupat ovatkin jo lopettamassa "halpuuttamista". Kilpailu onkin saanut nimen halpuutus! Onko äänestäjä näin tyhmä, että äänestäisi kepua ensivaaleissa? toivotaan, että keskusta on 7% pienpuolue jatkossa...
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Me Laestadiolaisessa Puolueessa tuemme hyvinvoinnin lisäämiseen tähtäävää aloitetta.

Äänestä

Pääministerikin on kovin 'huolissaan' Suomen väkimäärästä. Meni kuitenkin marssimaan päinvastaiseen kulkueeseen.

Äänestä

Kepuli se ei saa lastakaan alulle ilman TUKEA.

Äänestä

Maataloustuet ovat ihan okei. Mutta ne tulisi kohdentaa tehonsa talouteen luomunäpertelyn sijaan.
Mitä lapsilisiin tulee niin miksi hankkia lapsia jos siihen ei ole varaa?

Äänestä
  • Lapsia ei hankita, niitä vaan tulee jos on tullakseen, se on Herran käsissä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

..lisää, nostamalla lapsilisiä. Perusteena se, että suomessa ei tule enää lapsia niinpaljon kuin aiemmin. Ja säästyneet rahat lisättäisiin lapsille.
Samaa olisi voitu tehdä vuosikymmenet veteraaneille.
Mutta, samaan aikaan keskusta "antaa rahaa", palkansaajilta kerättyä verorahaa, yli 7 miljardia euroa vuosittain maataloudentukiin.Viime hallitus antoi vielä 150 miljoonaa lisää rahoitusta.
Keskusta mielekkäästi "antaa" muilta ihmisiltä kerättyjä verovaroja itselleen. Kulmuni itse on saanut lapissa maataloustukia tuhansittain. On posketonta älyttömyyttä tukea maataloutta tundralla ja yleensäkkin Suomessa yli EU:n antaman tukimiljardien. Keskusta pyrkii nyt K-kauppojen tuella saamaan Suomen kauppoihin erilaisia esteitä kilpailulle, elintarvikkeille ns."apteekki hinnat".
Lidl on suurin keskustan vihollinen, nyt ollaan lidlin halpatuotteiden kimpussa. Pellervoseuran S-kaupat ovatkin jo lopettamassa "halpuuttamista". Kilpailu onkin saanut nimen halpuutus! Onko äänestäjä näin tyhmä, että äänestäisi kepua ensivaaleissa? toivotaan, että keskusta on 7% pienpuolue jatkossa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu