Olen naimisissa ja todennäköisesti sinäkin. Oma liittoni ihan täysin ystävyyttä, ollut jo niin kauan , etten enää edes muuta muistakaan.
Etkö ole vuosien varrella huomannut, kuinka yksinäinen ja ajoittain surullinenkin olen?
Miehelle, jonka nimeä en virallisesti edes tiedä, epävirallisesti sen toki olen näppäränä naisena aikoja sitten selvittänyt
Etkö ole vuosien varrella huomannut, kuinka yksinäinen ja ajoittain surullinenkin olen?
Miehelle, jonka nimeä en virallisesti edes tiedä, epävirallisesti sen toki olen näppäränä naisena aikoja sitten selvittänyt
Vastaukset 29
Vanhimmat
Voitaisiin vaikka soitella tai kirjoitella. Seuraavan kerran, kun nähdään , anna minulle vaikka pienellää lapulla puhelinnumerosi tai meilisi. Uskon, että meillä voisi olla paljon yhteistä keskusteltavaa . Olet kiinnostavinta, mitä olen nähnyt aikoihin ja tätä on jatkunut jo niin kauan , että on aika lopultakin toimia.
ap.
Miksi aloittaa salasuhde? Miksei ratkoa ensin asiat omassa suhteessa? Tuo toisen pettäminen voi ajaa perheitä isojen kriisien partaalle ja salasuhde tulee yleensä esiin jossain vaiheessa. Se on ruma jälki, joka siitä jää.
Toiseen ihmiseen tutustuminen ei vielä ole mikään salasuhde.
Itsensä pettämistä, kun aloitus kertoo ihastuksesta, on tuo lähtökohtaisesti sitä silloin.
Omaksuusko se on esteenä asioiden selvittämiselle omassa suhteessa..
Anteeksi, nyt en ymmärtänyt. Mitä tarkoittaa omaksuusko? ;)
Mies on pettänyt minua niin monesti, että katson olevani vapaa tekemään ihan mitä haluan. Tavan, tottumuksen ja sujuvan normaalin arjen vuoksi vielä roikumme yhdessä. Lainoja ei tässä elämänvaiheessa enää ole eikä sen puoleen juuri omaisuuttakaan, paitsi kummallakin toki omansa ja avioehto.
Miksiköhän teille näitä selitän, ette kuitenkaan ymmärrä
Anna palaa sitten hyvä ihminen, olet vapaa! Älä riudu huonossa suhteessa yksinäisenä. Sillähän se selviää, kun tutustuu ihastuksen kohteeseensa tuleeko suhteesta mitään.
Toisaalta myös mieheni huomattavasti suurempi kiinnostus toisiin miehiin kuin omaan vaimoonsa hiukan vaikuttaa myös asiaan . En usko, että se asia millään "oman suhteen selvittelyllä" kummenee. Mutta tehän kaikkitietävinä senkin toki tiedätte minua paremmin ja uskotte voivanne arvostella
Eihän tuossa sitten mitään ongelmaa ole. Itse miettisin vain, että helpompi olisi tutustua uuteen ihmiseen, kun ei ole ns. varattu. Tuo on toiselle ikävä lähtökohta tulla mukaan kuvioon.
Oletko hieman taipuvainen katkeruuteen?
En varsinaisesti. Ystäviä olemme miehen kanssa kuitenkin. Mitään muuta ei ole ollut melkein vuosikymmeneen. Kaipaan kuitenkin yhä enmmän normaalin parisuhteen juttuja. Kosketuksia, seksiäkin, vaikka olen jo siinä suhteessa luovuttanut ja lopettanut aloitteiden teon ja tottunutkin jo elämään täysin ilman fyysistä läheisyyttä.
Kyllä läheisyys kuuluu parisuhteeseen. Läheisyys on tärkeää. Haluatko enää jatkaa miehesi kanssa? Jos haluat, kannattaa hakeutua pariterapiaan.
Mutta on henkistä pettämistä.
Lisäksi kuulostaa siltä, että varmistetaan oma tausta siltä varalta, että jutusta ei tulisikaan mitään, niin ei tarvitse erota "turhaan", jos esim. taloudellisesti turvatumpaa elää aviopuolison kanssa. Rehdimpäähän olisi vaan lopettaa vanha suhde ja aloittaa puhtaalta pöydältä uusi. Tai edes sopia puolison kanssa, että jatkossa vapaa suhde molemmilla.
Ei siinä taida pariterapiat auttaa, luulen. Miehelle joskus viitisen vuotta sitten asiaa ehdotinkin, mutta kieltäytyi. Tottumus meitä tässä liitossa pitelee
Ymmärrän. Suhteesta ei ole helppo lähteä, mutta jääminenkin voi maksaa kalliin hinnan oman itsensä unohtamisesta. Jotain uutta kuitenkin kaipaat ja toivottavasti rohkenet mennä sitä kohti.
Älä riko toisten perheitä! Ei se sitä tarkoita jos sun elämä on "perseestä" niin silloin sen toisenkin pitäisi olla.
En tiedä, onko hänellä perhettä. Liikkuu aina yksin. Sen verran iäkkäämmästä ihmisestä kyse, että uskoisin pienimpienkin tenavien, jos sellaisia on, olevan reilusti yli kolmekymppisiä.
Vai niin ei pidä paikkansa. Huviksen vain höpiset.
Naista ei uskota
Perhe voi tarkoittaa myös sitä että jos hänellä on esim: "vaimo" kaikki pariskunnat eivät välttämättä liiku koko ajan yhdessä. On lapset minkä ikäisiä vaan niin yhtä perhettä he kuitenkin edelleen ovat.
Onko sillä vaimoa? Sekin on perhettä.
Kyllä tuo yksinäisyys on onnetonta, hyvä olisi puhua siitä, voisi moni solmu aueta.
Minulla ei ole ketään, kenen kanssa puhua. Olen jotenkin jumiutunut tähän yksinäiseen oloon, enkä pääse pois. Rohkeus ei vaan enää riitä
Sehän se on, että huonossa suhteessa menee helposti itsetunto ja unohtaa, millaista voisikaan olla haluttu ja onnellinen. Tuo itsensä hoitaminen on tärkeää, lisätä vähitellen sellaista esim. käydä hemmotteluhoidoissa, tehdä jotain itseä virkistävää. Loppujen lopuksi, mitä sillä elämättömällä elämällä tekee. En usko, että on hyvä kitua hiljalleen olemattomiin. Päätä alkaa rakastamaan ja arvostamaan itseä. Ansaitset parempaa kuin pettävän miehen ja kuolettavan tylsän elämän. Joku löytää merkityksen elämälle uskosta rakastavaan Jumalaan, ehkä uusia ihmissuhteita jne. Mikä sinun juttusi on?
Yksinäisyyttä on paljon, et suinkaan ole ainoa ❤️
entäs jos "mies"onki homo yli 45 avioliiton kuluttua,ei sielä peitto heilunu mut 2 lasta kuitenki,se huonouden rumuuden tunne!ja nyt julki????olinko tyhmä.tuntuu ku olisin turhaa elänyt.
Elämä ei koskaan ole turhaa. Yritä saada aurinkoa elämääsi pienistä hyvistä hetkistä. Keskusteluista kivojen ihmisten kanssa. Satunnaisista kiinnostuksen pilkkeistä tuntemattomien miesten silmissä. Silloin häivähtää sisällä pieni toivo, ettei ehkä olekaan se maailman rumin ja hyljeksityin vanha nainen. Sattuu niin paljon, kun tajuaa olleensa vain kulissi ja se arjen pyörittäjä. Pyykkäävä, puolet laskuista maksava kämppäkaveri
Onkohan nainen vieläkään tehnyt aloituksia. Epäilen vahvasti.
moni mies haluasi tutustua toisiin vaimoihinkin keskustelun tasolla ehkä harrastusten tasolla...sisko veli suhde alkaa ottamaan kaaliin välillä