Ahdistusta koko elämän ajan

Minusta on tuntunu,että oon eläny koko ajan niinku oisin jossain horroksessa tai,että mulla on silmien edessä joku kalvo.Minä toivon,että se kalvo tai mikä se nyt onkaan häviäisi ja heräisin tähän elämään ja alkaisin tuntea ja kokea asiat oikealla tavalla.Mulla on joskus ollu häivähdyksen omaisesti hetkiä jolloin olen ollu ns. hereillä.Kerran vielä sattu niin,että ollessani entisen vaimoni kotipaikalla siellä pihalla,niin yhtäkkiä kysyin itseltäni,että mitä minä täällä teen,mä niinku havahduin todellisuuteen.En välittäny siitä sillon mitään,mutta oon miettiny sitä jälkeenpäin.En tiedä mitä oikein pitäs tehdä,mä varmaan jatkan tätä kulkemista toivoen,että heräisin joskus uudelleen.En tiedä onko tämä minun elämä ollu noin vahvasti tuskainen kun sinä kuvaat,mutta luulisin,että jostain samasta asiasta on kysymys.

kyllä, kohtalotovereita varmasti on. miettinyt olen samaa tässä jo monta vuotta, eikä tilanteeseen näy parannustakeinoa, vaikka olen paljon elämää nähnyt ja oppinut monenmoista.
mutta elämä menee aina vain monimutkaisemmaksi. olen kateellinen ihmisille, jotka pystyvät elämään ihanteellista elämäänsä häiriöttä ja keskeytyksittä. hankkimaan hyvän kodin, lapset ja omaisuutta ilman jatkuvia häiriötekijöitä ja monimutkaisia toistuvia tilanteita.

olen syntynyt ihmiseksi, jolla tökkii, koskaan ei ole hyvin. ja sitä en usko kenenkään pystyvän ymmärtämään, olen huomannut, että elämäni on liian synkkä ja mutkikas ymmärrettäväksi. olen saanut huonot geenit ja huonon onnen. tunnen vointini aina huonoksi ja ympärilläni häärää ihmisiä, jotka jotenkin eivät vain istu elämääni muuten kuin tuomalla minulle harmia tavalla tai toísella. elämä jatkuu, mutta se ei minua kiinnosta. pakko yrittää silti. lohduton epätoivo nousee koko lauseen keskeltä, uupumuksestani.

mies ulvoo kännissä toisessa huoneessa ("laulaa"), poika ryyppää jossain metsämökissä ja minä murehdin uupuneena koneen ääressä vauva vatsassani, murehdin, että miten minulle voi aina käydä näin. en pääse irti menneestä, eikä tulevaisuuskaan anna hyviä vaikutelmia. kaikki asiat tapahtuvat vastentahtoisesti minulle. lapsikin. olin 11 vuotta ilman ehkäisyä ja nyt tulin raskaaksi, kun elämä ei ole suotuisimmillaan, tuloja ei ole elämiseen. ei tarvitse kuin olla kotona ja odottaa, niin aina tulee huolta ja murhetta lisää itsestään.

jos saisin päättää elämästäni, sitä ei olisi koskaan ollutkaan. kukaan ei tiedä, miltä minusta tuntuu, kuin vuosien ponnistelut valuvat aina ikävien sattumien takia hukkaan, koko elämäntyö valuu tyhjiin - ja minusta tulee vanha, kelvoton, väsynyt.

ja minut häädetään tästä talosta, koska nuo miehet eivät tottele minua omassa kodissani, vaan häiritsevät naapureita. vaikka minä olen se, joka tämän asunnon maksaa. ja olen yksinäinen, minulla ei ole varaa menettää sitä, mitä minulla jo on. ei nyt, kun vauva tulee. annan vauvan pois, jos en jaksa. saattaa olla, että vaivun lopulliseen psykoosiin, jos joudun kokemaan vielä jotain yhtä kauheaa kuin pojan kohdalla, synnytys, sairastelut ja elämän rikkoutuminen lopullisesti mielipuolen kanssa avioliitossa.