Alice Miller ja "Lahjakkaan lapsen tragedia "

Anonyymi

Toisen ketjun innoittamana kaivoin kirjahyllystä Millerin kirjan (1979). Kirjahan sisältää neljä narsistista häiriötä ja sen hoitoa psykoanalyysilla käsittelevää esseetä. Kirja on aikansa tuote ja varmasti aika on siitä myös ajanut ohi, mutta on se myös ihan mielenkiintoinen, varsinkin jos yrittää säilyttää objektiivisuutensa, eikä päästä tunteitaan mylläämään.
Luin ensimmäisen esseen, jonka nimi on "Lahjakkaan lapsen tragedia ja psykoanalyytikon narsistinen häiriö"
Esseessä:
- lahjakkaalla lapsella on narsistinen häiriö/sairaus - hän on siis potilas
- lapsen lahjakkuus on herkkyyttä vanhempien usein tiedostamattomalle manipuloinnille
- tragedia on sitä, että lapselle ei pääse kehittymään aito "itse" vaan sen korvaava "valeitse" ja edelleen narsistinen häiriö.
Tutkielma siis käsittelee lähinnä narsistisen häiriön kehittymisen syitä.

42

3144

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ai mielenkiintoista, Minä en enää muistanut mitä kirja käsitteli, Toisen kirjan nimi oli Alussa oli kasvatus.

      "poiuytrdfghjk"

      • Anonyymi

        Mulle on käynyt hullukurisesti niin, että ihmiset ovat luulleet valeitseäni itsekseni ja oikeaa itseäni epätodeksi. Minulla ei ole narsistista häiriötä vaan tuo valeitse on se rooli johon vanhemmat pakottavat ja oikea itse on se joka ilmenee kun he eivät pääse vaikuttamaan minuun emotionaalisesti. ..eivät siis ole kommunikaatioetäisyydellä siinä määrin ettö heidän emootioinsa voisivat tarttua minuun. Ihmiset on luulleet että oikea itseni ilmenee kotonani vanhempieni läsnäollessa ja muualla maailmassa ilmenevä minä ei ole totta. Asian on juurikin päinvastoin. Muualla maailmassa voin olla oma itseni ilman toisten, vanhempieni pakottamaa roolia, jota he tarvitsevat projisointiin.

        "poiuytrdfghj"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Havaitsin tuon jo 16- 17 vuotiaana. Ja oli hankaluuksia saada ihmisiä ymmärtämään että vanhempieni kanssa ilmenevä minä ei ole sellainen kuin minä olen luonnostaan .

        Vanhemmat pakottavat sen roolin joustamatta milliäkään läsnäollessaan.

        "poiuytrdfghj"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vanhemmat pakottavat sen roolin joustamatta milliäkään läsnäollessaan.

        "poiuytrdfghj"

        Jos siihen ei asettunut millilleen, he suuttuu ja esim lyö luurin korvaan. Selitin tuota luuriin varmaan sata kertaa, eivät ymmärtäneet. Toinen ihminen havaitsi että vanhempani ovat sellaisia myös toisilleen, heti jos toisen sanoma ei ole toisen oman mielen mukainen vain selkä näkyy välittömästi sen jälkeen,.

        "poiuytrfghjk"

        Tällä hetkellä en voi olla vanhempiini missään kontaktissa koska jos saan 15 sekuntiakin kauheaa emotionaalisen tason tunnelmaansa saan rajuja oireita, vaikka olisin ollut 15 sekintia takaperin ihan kunnossa,

        Ei ne luurit muuta kuin tuki vanhempieni huonon emotionaalisen tilan huononemista, Eivät varmasti ole mitään emotionaalisesti vapautuneita ihmisiä-

        "poiuytrfghj"

    • Anonyymi

      Poiu, joka aiot pilata tämänkin ketjun jauhamalla narsistisesti itsestäsi...
      Koska kehut itseäsi kovin älykkääksi, voisko tässä ketjussa puhua siitä Millerin tutkielmasta eikä sinusta?
      Eli etsi se kirjastosta, lue kolmeen kertaan ja puhutaan sitten?
      Kolmeenkertaan koska - ja nyt puhun minä itsestäni- kun itse ensimmäisen kerran luin sen, tunsin hyvin katkeria tunteita (lahjakkaana lapsena 😂) vanhempiani kohtaan. Kunnes tajusin, että Millerhän kertoo siitä, miten vaikkapa minun narsistinen häiriöni on kehittynyt. Millerin mielestä kaikilla on jonkun asteinen narsistinen häiriö.
      Toisella lukukerralla tunsin suurta syyllisyyttä siitä, mitä ehkä itse olen tehnyt lapsilleni.
      Kolmannella kerralla, vailla niitä emootioita luettuna, Millerin sanomiset alkoi aueta.
      Millerin tekstin kieli on hyvin empaattista sitä lasta (myöhemmin narsistisesti häiriintynyttä aikuista) kohtaan, mutta siihen ei pidä jäädä jumiin.

      • Anonyymi

        Okei mä vaan kun olin maininnut siitä kirjasta niin en tiennyt etten saa tulla ketjuun ja ettei liity.

        "poiuytrdfghj"

      • Anonyymi

        Minä aina tykkään siitä jos ihmiset kirjoittavat tai puhuvat itsestään. En mitenkään ole sitä koskaan estelemässä.

        "poiuytrdfghj"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä aina tykkään siitä jos ihmiset kirjoittavat tai puhuvat itsestään. En mitenkään ole sitä koskaan estelemässä.

        "poiuytrdfghj"

        Mutta vähän ärsyttää se jos eivät hoksaa että voivat puhusa monua enemmän itsestään yksinkertaisesti puhumalla tai kirjoittamalla minua enemmän itsestään sillä se ongelma ratkeaa. Itse heidän se pitää tehdä se itsestään puhuminen.

        "poiuytrdfghj"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta vähän ärsyttää se jos eivät hoksaa että voivat puhusa monua enemmän itsestään yksinkertaisesti puhumalla tai kirjoittamalla minua enemmän itsestään sillä se ongelma ratkeaa. Itse heidän se pitää tehdä se itsestään puhuminen.

        "poiuytrdfghj"

        Mä nautin siitä jos toiset ihmiset vapautuneesti ilmaisee itseään.
        Toivottavasti sinäkin teet niin.
        Olisin mieluummin kannustin sille kuin este.

        "poiuytrfghjk"

      • Anonyymi

        Jos terapia on vastenmielistä mitätöivää ja lyttäävää pskaa.. jossa terapeutti muussaa ihmisen - niin ei ole ihmekkään ettei kovin suurta kiitosta "ammattitaitoinen" terapeutti saa osakseen.

        Mulla on omanarvontuntoisempi olo kun en puhu ollenkaan kellekään keskusteluauttajille,
        Itsetunto-ongelmat parannee ihan sillä kun ei puhu "auttajille". Avuliaat ihmiset luonnollisissa asiayhteyksissä on eri asia,

        "poiuytfghjk"

        Kyllähän vaikeat elämänkokemukset on paljon helpompi prosessoida itsekseen kuin jonkun ihmisen emotionaalisesti kiusatessa. Ei voi verratakaan kuuna päivänä kuinka paljon helpompaa asioiden prosessointi on itsekseen kuin samanaikaisessa jonkun emotionaalisessa "kidutuksessa". Miten kukaan on voinut saada edes päähänsä, että sellainen olisi jotenkin "apua".

        "poiuytrfghj"

    • Anonyymi

      Millerin kirjan alaotsikko on "todellisen itseyden etsintä". Jos oikein ymmärsin, M:n ajatus on myös se, että ei meistä kukaan voi enään sitä todellista itseä täysin löytää, koska meitä muokannut lapsuus toivottomasti meni jo. Mutta että sitä kuuluu silti etsiä.
      Poiu sekoittaa tuon "itsen" (self) käsitteen rooleihin, joita ihmiset aina vetävät eri tilanteissa. Erilainen rooli eri tilanteissa on sosiaalista älykkyyttä, ei siihen mitään epärehellistä liity. Varsinkaaan jos se "self" pysyy samana huolimatta roolista.
      Eli yksin kotona sohvalla nenää kaivava self ei ole sen aidompi kuin vanhusten luona visiitillä oleva, eri tavalla, eri normeissa käyttäytyvä self.
      Kosketus aitoon itseyteen on siis paljon syvemmällä oleva asia.

      • Anonyymi

        En todellakaan sekoita. Tiedän hyvin mistä puhun. Ku olen vielä entinen mystikko. Olisin ihan mielellään edelleenkin, mutta mutta...

        "poiuytrdfghj"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En todellakaan sekoita. Tiedän hyvin mistä puhun. Ku olen vielä entinen mystikko. Olisin ihan mielellään edelleenkin, mutta mutta...

        "poiuytrdfghj"

        Sinä et ymmärtänyt asiaani .

        Roolit ymmärrän kyllä mm. entisenä tanssitaiteiljana. Se vanhempieni pakottama rooli ei ole enää rooli tuossa roolimielessä, kun muutkin ihmiset alkaa uskoa se hyvin rajoittunut rooli olisin minä ja loput elämääni epätodellusta mielikuvitusta, Se on jo vakava juttu.

        "poiuytfrdfghjk"

        Vaan nimenomaankin ne kaikki mahdolliset roolit yhteensä on se yksi ja sama ihminen.

        "poiuytrfghjk"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaan nimenomaankin ne kaikki mahdolliset roolit yhteensä on se yksi ja sama ihminen.

        "poiuytrfghjk"

        Itseä kuuluu etsiä se on totta.

        "poiuytrfdfghj"

    • Anonyymi

      Millerin kirjat olivat aikansa tuotteita ja hänen omia näkemyksiänsä psykoanalyysiin.

      Hän oli itse (muistaakseni) läpikäynyt kolme pitkää psykoanalyysia, saamatta apua niistä. Niinpä hän ilmeisesti päätti luoda oman käsityksensä asioista, päätyen kirjoissaan esittämiinsä näkemyksiin.

      Ne ovat hänen omia näkemyksiään, eivätkä käsittääkseni klassisen psykoanalyysin eikä analyyttisen terapiankaan mukaisia.

      • Anonyymi

        No itse en ole humanisti, tiukasti luonnontieteilijä, joten tekstien tulkinta minulla on vähän sitä ja tätä...
        Psykoanalyysi on minusta ajatuksena järjetön, ja luulen jostain lukeneeni, että Millerkin lopulta alkoi siitä erkaantua.
        Mutta on sen teksteissä minusta paljon asiaakin.
        Voisin esim. ymmärtää, että ihmisellä, joka pikkulapsena on tulkinnut niin, että vihainen ei saa olla, on aikuisena vaikeaa suhtautua vihantunteeseensa. Tai jos lapsena ja edelleen myöhemmin, on ollut hyväksytty vain saavutustensa kautta, niin...
        Itsekin tartuin siihen Millerin kirjaan tänään pitkillä pihdeillä, päätin antaa sille mahdollisuuden, ja on sen tekstissä mun mielestä myös ajatusta.

        Teksti on tavallaan mielestäni hyvin vaikeaa tulkita. Kieli.
        Alla oleva videonpätkä kertonee miksi:
        https://youtu.be/-51ZjWeZL7Q

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teksti on tavallaan mielestäni hyvin vaikeaa tulkita. Kieli.
        Alla oleva videonpätkä kertonee miksi:
        https://youtu.be/-51ZjWeZL7Q

        Tää oli hauska...hihihih

        Tosin minuun vetoaa tuolla konstilla tehokkaiten. :)

        "poiuytrdfghjk"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tää oli hauska...hihihih

        Tosin minuun vetoaa tuolla konstilla tehokkaiten. :)

        "poiuytrdfghjk"

        Minä oikeesti nautin esteettisesti sellaisista sanoista kuten antropomorfismin kyseenalaistaminen, joten mut voi hurmata niillä

        "poiuytrfghjk"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä oikeesti nautin esteettisesti sellaisista sanoista kuten antropomorfismin kyseenalaistaminen, joten mut voi hurmata niillä

        "poiuytrfghjk"

        Toiseus on mun suorastaan rakastama sana. Minua jotenkin ihastuttaa asiat jotka edustaa "toiseutta".

        "poiuytfrdfghj"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toiseus on mun suorastaan rakastama sana. Minua jotenkin ihastuttaa asiat jotka edustaa "toiseutta".

        "poiuytfrdfghj"

        Siis en pidä toisten ulkopuolelle sulkemisesta, mutta jos on jotakin mitä toiset ovat sulkeneet ulkopuolelle minua helposti alkaa kiinnostaa se, Oletan jotenkin ettö se on varmaan jotain mielenkiintoista mikä on päätynyt sinne toiseuteen.

        "poiuytrdfghj"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No itse en ole humanisti, tiukasti luonnontieteilijä, joten tekstien tulkinta minulla on vähän sitä ja tätä...
        Psykoanalyysi on minusta ajatuksena järjetön, ja luulen jostain lukeneeni, että Millerkin lopulta alkoi siitä erkaantua.
        Mutta on sen teksteissä minusta paljon asiaakin.
        Voisin esim. ymmärtää, että ihmisellä, joka pikkulapsena on tulkinnut niin, että vihainen ei saa olla, on aikuisena vaikeaa suhtautua vihantunteeseensa. Tai jos lapsena ja edelleen myöhemmin, on ollut hyväksytty vain saavutustensa kautta, niin...
        Itsekin tartuin siihen Millerin kirjaan tänään pitkillä pihdeillä, päätin antaa sille mahdollisuuden, ja on sen tekstissä mun mielestä myös ajatusta.

        Omasta mielestäni parempia teoksia narsismin ymmärtämisessä saattaisivat olla esimerkiksi Margaret Mahlerin teokset. Hänhän oli nimenomaisesti keskittynyt lapsen kehityspsykologiaan ja oli aikanaan arvostettu psykoanalyytikko.

        Monia muitakin erinomaisia teoksia löytyy mm. Karen Horneylta, joista jokin oli aikanaan jopa suomennettukin. Useimmat tietenkin englanninkielisiä.

    • Anonyymi

      kehtysminä /kehittyvä minä

      Tähkän ajatus.

    • Anonyymi

      Mutta äitinä Alice Miller on minun mielestäni aukoton, kuten parhaat akateemiset kulttuuri-ihmiset ovat, esimerkkinä oma ansioitunut ja palkittu muumitaiteilijan tutkijamatriarkkamme, enkä usko mitättömyyksien puheisiin tai huonosti kohdeltujen vikinään
      https://www.is.fi/perhe/art-2000005836358.html

      • Anonyymi

        Minua ei nyt kiinnosta Alice Millerin opit. Kyllä omillani pötkin pidemmälle.

        "poiuytfdfgh"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minua ei nyt kiinnosta Alice Millerin opit. Kyllä omillani pötkin pidemmälle.

        "poiuytfdfgh"

        Ja tässä ketjussa ei puhuta sinusta vaan Alice Milleristä. Eli ketään ei kiinnosta Ihmeellinen Sinä.
        Vaan se Alice Miller mielipiteineen.

      • Anonyymi

        Jos tuo is juttu on totta, niin aika hirveä nasistiämmä tuo miller

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja tässä ketjussa ei puhuta sinusta vaan Alice Milleristä. Eli ketään ei kiinnosta Ihmeellinen Sinä.
        Vaan se Alice Miller mielipiteineen.

        Minä kirjoitin noin ilmaistakeni mielipiteeni Alice Milleristä mahdollisimman hienotunteisesti, sillä se on on nyt aika kriittinen.
        Minulla on tapana puhua paljon minä muodossa siitä syystä, jotta en puhuisi osoittelevasti toisista. Etenkin esittäessäni voimakasta kritiikkia minulla on tapans puhua ja kirjoittaa minä muodossa. Teen sen tarkoituksellisesti lieventääkseni osoittelevuutta. Jos tämäkään ei ole aiemmin tullut selväksi. En puhu paljon minä muodossa korostaakseni itseäni vaan säilyttääkseni kohteliaasti toisen persoonan koskemattomana. Itsestänihän minulla on oikeus sanoa mitä vain, siksi käytän paljon minä muotoa. Koska jos puhun toisesta, on riski että puhun toisesta virheellisesti mitä en halua ottaa.

        En halua sanoa ääneen millaisia mielikuvia nyt sain Alice Millleristä. Minä en tykkää ikinä sanoa toisesata että hän on sellainen ja sellainen, vaan kerron sen millainen kokemus minulle syntyi jonkun kohtaamisesta, koska silloin se ei ainakaan mene väärin. Ja mulle on kaikista tärkeintä, etten esittele vääriä johtopäätelmiä.

        Siis on nähdäkseni Alice Milleriä kohtaan kohteliaampaa sanoa, että minä pidän omia ideoitani parempina kuin alkaa kommentoimaan häntä mitä en voi varmuudella tietää. Siis mieluummin teen vaikka itsestäni ylpeän vaikutelman kuin toisesta negatiivisen vaikutelman.
        "poiuytrfgh"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos tuo is juttu on totta, niin aika hirveä nasistiämmä tuo miller

        Millerin poikahan kertoi millainen äiti tämä Alise oli. Kun sain pojan ostin AM:n pari kirjaa, en tiedä miksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis on nähdäkseni Alice Milleriä kohtaan kohteliaampaa sanoa, että minä pidän omia ideoitani parempina kuin alkaa kommentoimaan häntä mitä en voi varmuudella tietää. Siis mieluummin teen vaikka itsestäni ylpeän vaikutelman kuin toisesta negatiivisen vaikutelman.
        "poiuytrfgh"

        Siis se mitä mä ilmasen niin se tausta-ajattelu on ilmeisest mulla aika paljon moninutkaisempaa kuin mitä ihmiset olettaa. Siis esim. korostuneen minämuotoinen kirjoittaminen on tietoinen älyllinen valintani.

        "poiuytrfghj"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Millerin poikahan kertoi millainen äiti tämä Alise oli. Kun sain pojan ostin AM:n pari kirjaa, en tiedä miksi.

        Siis 37-vuotta sitten hankin nämä kirjat, muutama vuosi sitten poikani luki Lahjakkaan lapsen...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis se mitä mä ilmasen niin se tausta-ajattelu on ilmeisest mulla aika paljon moninutkaisempaa kuin mitä ihmiset olettaa. Siis esim. korostuneen minämuotoinen kirjoittaminen on tietoinen älyllinen valintani.

        "poiuytrfghj"

        Kun siis olen tosi kiriittinen ajattelija, niin minä muotoinen puhe pehmentää sitä kritiikkiä ja osoittelevuus kohdistuu enemmän itseeni kuin toisiin. Mikä on välillä rankkaakin.

        "poiuytfghj"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun siis olen tosi kiriittinen ajattelija, niin minä muotoinen puhe pehmentää sitä kritiikkiä ja osoittelevuus kohdistuu enemmän itseeni kuin toisiin. Mikä on välillä rankkaakin.

        "poiuytfghj"

        Enhän minä nyt lukisi sellaisen ihmisen lastenkasvatusohjeita, joka on oman lapsensa hylännyt, se on minulle aivan selvää, mutta kritiikissä tulee nähdäkseni ottaa huomioon, ettei kyseessä ilmeisestikään ollut aivan vapaa ihminen valitsemaan elämäntietään. Joten en halua kommentoida.

        "poiuytfghjk"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Enhän minä nyt lukisi sellaisen ihmisen lastenkasvatusohjeita, joka on oman lapsensa hylännyt, se on minulle aivan selvää, mutta kritiikissä tulee nähdäkseni ottaa huomioon, ettei kyseessä ilmeisestikään ollut aivan vapaa ihminen valitsemaan elämäntietään. Joten en halua kommentoida.

        "poiuytfghjk"

        Onhan todellisen kommervenkkista avioitua ikäänkuin poliittisen vastapuolensa kanssa pelastaakseen henkensä siitähän muodostuu henkisesti tavallisemmista suomalaisista asetelmista aivan poikkeuksellinen asetelma, niin en lähtisi itse Alice MIlleriä ollenkaan soveltamaan omassa elämässäni. Minulle tulee ahdistunut olo ajatellessani tilannettaan ja elämäänsä.

        "poiuytrfghj"

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4090
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      82
      2101
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      550
      1658
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      99
      1405
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1127
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1048
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      216
      943
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      893
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      864
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      838
    Aihe