Joista ehkä parasta bravuuriaan vetivät Tarina ja Milla.
En ole tarkemmin lueskellut nyt esim. IS:ssa olleita kirjoituksia nuorten mielenterveyshäiriöistä ja kaiketi myös itsemurhista, mutta jo pelkät otsikot antavat aymmärtää, että tilanteet tulivat joillekin läheisille täysin "yllätyksinä". En ota nyt kantaa näihin tapauksiin.
Otan kantaa siihen, muuhun, ilmeiseen tosiasiaan, että monet nykyiset nuoret ja aikuiset ovat kaiketi saaneet kokea mitä helpoimman lapsuuden ja nuoruuden, jossa lasta on hemmoteltu, suojeltu ja säästelty elämän vastoinkäymisiltä, opettaen lapsi siihen harhaluuloonsa, että hänen tahtonsa saa aina mennä läpi, myös kodin seinien ulkopuolella. Maailma ei ole tällainen.
Elämä ei ole tällaista. Tämä voi joillekin hemmotelluille lapsille tulla myöhemmin teini-iässä tai viimeistään aikuisena täytenä yllätyksenä. Silloin voi tulla itku. Mutta itkupotkuraivareilla ei enää selviydytä läpi kuin satunnaisten tilanteiden. Sillä hemmotellun aikuisen itku voi monista, elämästä jo oppineiden silmissä, näyttää jopa huvittavalta. Heikkoudelta nyt ainakin.
On myös päinvastaiset tilanteensa: kovin kaltoinkohdeltu lapsi, joka joutunut kärsimään jo pienestä pitäen: tällaisille kyllä hyvinkin voivat kehittyä aidosti vakavat mielenterveyden häiriöt, jotka voivat johtaa jopa nuoren itsemurhaan. Mutta mielenterveyden häiriöitä on monenlaisia. Myös narsismi katsotaan mielisairaudeksi: lapsi on kasvatettu aivan vääriin mielikuviin elämästä ja itsestään. Itku on silloin yksin hänen, mielisairaan, oma.
Sairautta ei pidä vahvistaa, eikä tukea, tämä on koko sairaanhoidon periaate. Päämääränä on ihmisen terveys, ei entistä vahvempi sairaus: esim. vääristynyt mielikuva elämästä ja itsestä. Yhteiskuntamme kuitenkin vahvistaa sairauksia ja poikkeavuuksia, kutsuen sitä monimuotoisuudeksi. Väärä suvaitsevaisuus kodeissa ja yhteiskunnissa on johtanut tähän, missä nyt ollaan. Terveet jotka eivät suvaitse tällaista, syyllistetään.
Muistan Krisun ilmeen kun Tarina nyrkkejään silmillä vääntäen, kuin pikkulapsi, itki lattialla. Krisu kaiketi vielä yritti olla lempeän ymmärtäväinen. Minä olisin kävellyt ohi, jättänyt yksin itkemään ja aikanaan saada itse nousta ylös sieltä ja itse kasvaa aikuiseksi, ilman mitään ulkopuolisten voivotteluja ja lohdutteluja. Sillä ainakin itkut loppuisivat ja parkuja huomaisi, että hän ei ole, itse muista piittaamaton maailman napa, ainakaan tässä seurueessa.
"Kun minä niin tahtoisin..."
"Mutta kun niin mekin niin tahtoisimme, asiat näin..."
Monesti on myönnyttävä sellaiseen, joka ei ole oman mielen mukaista.
En ole tarkemmin lueskellut nyt esim. IS:ssa olleita kirjoituksia nuorten mielenterveyshäiriöistä ja kaiketi myös itsemurhista, mutta jo pelkät otsikot antavat aymmärtää, että tilanteet tulivat joillekin läheisille täysin "yllätyksinä". En ota nyt kantaa näihin tapauksiin.
Otan kantaa siihen, muuhun, ilmeiseen tosiasiaan, että monet nykyiset nuoret ja aikuiset ovat kaiketi saaneet kokea mitä helpoimman lapsuuden ja nuoruuden, jossa lasta on hemmoteltu, suojeltu ja säästelty elämän vastoinkäymisiltä, opettaen lapsi siihen harhaluuloonsa, että hänen tahtonsa saa aina mennä läpi, myös kodin seinien ulkopuolella. Maailma ei ole tällainen.
Elämä ei ole tällaista. Tämä voi joillekin hemmotelluille lapsille tulla myöhemmin teini-iässä tai viimeistään aikuisena täytenä yllätyksenä. Silloin voi tulla itku. Mutta itkupotkuraivareilla ei enää selviydytä läpi kuin satunnaisten tilanteiden. Sillä hemmotellun aikuisen itku voi monista, elämästä jo oppineiden silmissä, näyttää jopa huvittavalta. Heikkoudelta nyt ainakin.
On myös päinvastaiset tilanteensa: kovin kaltoinkohdeltu lapsi, joka joutunut kärsimään jo pienestä pitäen: tällaisille kyllä hyvinkin voivat kehittyä aidosti vakavat mielenterveyden häiriöt, jotka voivat johtaa jopa nuoren itsemurhaan. Mutta mielenterveyden häiriöitä on monenlaisia. Myös narsismi katsotaan mielisairaudeksi: lapsi on kasvatettu aivan vääriin mielikuviin elämästä ja itsestään. Itku on silloin yksin hänen, mielisairaan, oma.
Sairautta ei pidä vahvistaa, eikä tukea, tämä on koko sairaanhoidon periaate. Päämääränä on ihmisen terveys, ei entistä vahvempi sairaus: esim. vääristynyt mielikuva elämästä ja itsestä. Yhteiskuntamme kuitenkin vahvistaa sairauksia ja poikkeavuuksia, kutsuen sitä monimuotoisuudeksi. Väärä suvaitsevaisuus kodeissa ja yhteiskunnissa on johtanut tähän, missä nyt ollaan. Terveet jotka eivät suvaitse tällaista, syyllistetään.
Muistan Krisun ilmeen kun Tarina nyrkkejään silmillä vääntäen, kuin pikkulapsi, itki lattialla. Krisu kaiketi vielä yritti olla lempeän ymmärtäväinen. Minä olisin kävellyt ohi, jättänyt yksin itkemään ja aikanaan saada itse nousta ylös sieltä ja itse kasvaa aikuiseksi, ilman mitään ulkopuolisten voivotteluja ja lohdutteluja. Sillä ainakin itkut loppuisivat ja parkuja huomaisi, että hän ei ole, itse muista piittaamaton maailman napa, ainakaan tässä seurueessa.
"Kun minä niin tahtoisin..."
"Mutta kun niin mekin niin tahtoisimme, asiat näin..."
Monesti on myönnyttävä sellaiseen, joka ei ole oman mielen mukaista.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.