Eli vaikeaa masennusta sairastellut muutaman vuoden, aikanaan "vain" viikon jakso suljetulla itsetuhoisuuden vuoksi ja lääkkeitä kokeiltu yhtä sun toista.
Ensimmäisenä lääkkeenä essitalopraami, joka kuitenkin latisti tunteet lähes täysin ja pelkäsin olevani itselle vaaraksi koska niitä kadonneita tunteita (jännitystä, iloa, mielihyvää esim) yritti hakea hinnalla millä hyvänsä. Essiä nosteltiin aina silloin tällöin 20mg saakka, ja myöhemmin lopetin kokonaan koska masennus tuntui irtautuneen.
Viime keväänä alkoi myllerrys ja itsetuhoisuus palasi takaisin muiden kavereidensa kanssa, mm. Ahdistushäiriö ja sos. Tilanteiden pelko. Yritin päästä päivystyksen kautta osastolle koska pelkäsin tekeväni itselleni jotain peruuttamatonta, päivystävä lääkäri ei laittanut edes psyk hoitajalle vaan passitti kotiin ja käski alkaa käymään lenkillä jotta "mieli virkistyy" ja sertralin 50mg resepti kouraan ja ketipinor nostetaan 25mg->50mg, sekä viikko sairaslomaa koska vaadin sitä.
Pääsin psyk polille 1kk jälkeen jossa sertalin puolitettiin 25mg koska lisäsi ahdistusta (mistä syytän kyllä aloitusoireita) ja halusivat ketipinorin noston ja tavoitteeksi 250mg, pitkällä aikavälillä.
Tämän jälkeen kokeiltu yhtä sun toista, ketipinorin nostot toi kamalat kramppaukset ja kouristukset joihin määrättiin akinetonia kramppeja hillitsemään ja ahdistusta ataraxia hoitamaan. Ketipinorista valitin monesti että nostot tuo hirveät oireet ja jatkuvan sumun, ja sitten se ketipinor kiskaistiin sinne 200mg asti jolloin ihan puskista tulikin olo kuin olisi ollut maailman voittaja ja jaksoi yht äkkiä pitkän passiivisen jakson jälkeen käydä salilla ja siihen päälle vielä 10km lenkki. Tätä kesti viikon ja sit olo romahti, ja lekuri halusikin kaikki lääkkeet vaihtoon, koska epäili neuroleptioireyhtymää. Sertralinin tilalle venlaflaxin 75mg ja ketipinorin tilalle mirtazapin iltaisin jotta saan unta. Venlaflaxin aiheutti myös totaalisen tunteettomuuden ja jatkuvan ärtyneisyyden, töissä jonkun ei tarvinnut kuin edes näyttää omaan silmään "väärältä" ja johan repesi verisuonet päästä. Lisäsi myös ahdistuskohtauksia ja kaikki vanhatkin negatiiviset ja surun tunteet palasivat takaisin.
Venlat pois ja duloxetin 60mg tilalle, ja nyt sekin lopetettiin oikeastaan täysin samasta syystä, ei tunne mitään ja nyt on vieläkin passiivisempi, töistä pääsen kotiin ja sohvalle jään ja siinä saatan vaan olla ja märehtiä kaikkea mahdollista ja pillittää, sen jälkeen yritän päästä unten maille ja seuraavana päivänä sama rutiini.
Viime viikolla sanoin lekurille että haluan nyt kaikki nämä lääkekokeilut lopettaa koska en enää jaksa jatkuvia aloitus- ja lopetusoireita, sekä jatkuvaa passiivisuutta.
En halua myöskään enää lihota lisää lääkkeiden johdosta ( 30kg n. 1,5v aikana), ja tämä vain lisää masentuneisuuttani koska ei vain kestä olla omassa kehossa ja näyttää vastenmieliseltä.
Lekuri halusi että katsotaan nyt 4vko ajan miltä tuntuu olla "luomuna", ja jos ei auta niin haluaisi kokeiluun brintellix.
Onko tästä kokemuksia?
Samoin on nyt 2-3krt ehdotettu minulle sähköhoitoa.
Onko siitä teillä kokemuksia, kun lääkkeistä ei ole pahemmin apua?
Voxraa ei lääkäri kuulemma halua määrätä koska epäilee sen provosoivan ahdistushäiriötä.
Onko muilla ollut lääkkeitä jotka ei aiheuttaisi lihomista, sekä järjetöntä passivoitumista?
Mikä teillä on auttanut?
Lähinnä turhauttaa lähteä edes kokeilemaan enää mitään lääkettä kun tuntuu ettei mikään auta koska lääkäreresistentti, ja haitat on isommat kuin hyödyt, mutta pelottaa myös tämä lääkkeetön "jakso" että milloin sitä alkaa taas metroraiteet tuntua houkuttelevilta.
Eniten kiinnostaisi kuulla kokemuksia juuri tuosta brintellixistä sekä sähköhoidosta, plussat sekä miinukset.
Ja onko muilla samoja kokemuksia että ei ole lääkkeet tahtoneet auttaa?
Kiitos!
Ensimmäisenä lääkkeenä essitalopraami, joka kuitenkin latisti tunteet lähes täysin ja pelkäsin olevani itselle vaaraksi koska niitä kadonneita tunteita (jännitystä, iloa, mielihyvää esim) yritti hakea hinnalla millä hyvänsä. Essiä nosteltiin aina silloin tällöin 20mg saakka, ja myöhemmin lopetin kokonaan koska masennus tuntui irtautuneen.
Viime keväänä alkoi myllerrys ja itsetuhoisuus palasi takaisin muiden kavereidensa kanssa, mm. Ahdistushäiriö ja sos. Tilanteiden pelko. Yritin päästä päivystyksen kautta osastolle koska pelkäsin tekeväni itselleni jotain peruuttamatonta, päivystävä lääkäri ei laittanut edes psyk hoitajalle vaan passitti kotiin ja käski alkaa käymään lenkillä jotta "mieli virkistyy" ja sertralin 50mg resepti kouraan ja ketipinor nostetaan 25mg->50mg, sekä viikko sairaslomaa koska vaadin sitä.
Pääsin psyk polille 1kk jälkeen jossa sertalin puolitettiin 25mg koska lisäsi ahdistusta (mistä syytän kyllä aloitusoireita) ja halusivat ketipinorin noston ja tavoitteeksi 250mg, pitkällä aikavälillä.
Tämän jälkeen kokeiltu yhtä sun toista, ketipinorin nostot toi kamalat kramppaukset ja kouristukset joihin määrättiin akinetonia kramppeja hillitsemään ja ahdistusta ataraxia hoitamaan. Ketipinorista valitin monesti että nostot tuo hirveät oireet ja jatkuvan sumun, ja sitten se ketipinor kiskaistiin sinne 200mg asti jolloin ihan puskista tulikin olo kuin olisi ollut maailman voittaja ja jaksoi yht äkkiä pitkän passiivisen jakson jälkeen käydä salilla ja siihen päälle vielä 10km lenkki. Tätä kesti viikon ja sit olo romahti, ja lekuri halusikin kaikki lääkkeet vaihtoon, koska epäili neuroleptioireyhtymää. Sertralinin tilalle venlaflaxin 75mg ja ketipinorin tilalle mirtazapin iltaisin jotta saan unta. Venlaflaxin aiheutti myös totaalisen tunteettomuuden ja jatkuvan ärtyneisyyden, töissä jonkun ei tarvinnut kuin edes näyttää omaan silmään "väärältä" ja johan repesi verisuonet päästä. Lisäsi myös ahdistuskohtauksia ja kaikki vanhatkin negatiiviset ja surun tunteet palasivat takaisin.
Venlat pois ja duloxetin 60mg tilalle, ja nyt sekin lopetettiin oikeastaan täysin samasta syystä, ei tunne mitään ja nyt on vieläkin passiivisempi, töistä pääsen kotiin ja sohvalle jään ja siinä saatan vaan olla ja märehtiä kaikkea mahdollista ja pillittää, sen jälkeen yritän päästä unten maille ja seuraavana päivänä sama rutiini.
Viime viikolla sanoin lekurille että haluan nyt kaikki nämä lääkekokeilut lopettaa koska en enää jaksa jatkuvia aloitus- ja lopetusoireita, sekä jatkuvaa passiivisuutta.
En halua myöskään enää lihota lisää lääkkeiden johdosta ( 30kg n. 1,5v aikana), ja tämä vain lisää masentuneisuuttani koska ei vain kestä olla omassa kehossa ja näyttää vastenmieliseltä.
Lekuri halusi että katsotaan nyt 4vko ajan miltä tuntuu olla "luomuna", ja jos ei auta niin haluaisi kokeiluun brintellix.
Onko tästä kokemuksia?
Samoin on nyt 2-3krt ehdotettu minulle sähköhoitoa.
Onko siitä teillä kokemuksia, kun lääkkeistä ei ole pahemmin apua?
Voxraa ei lääkäri kuulemma halua määrätä koska epäilee sen provosoivan ahdistushäiriötä.
Onko muilla ollut lääkkeitä jotka ei aiheuttaisi lihomista, sekä järjetöntä passivoitumista?
Mikä teillä on auttanut?
Lähinnä turhauttaa lähteä edes kokeilemaan enää mitään lääkettä kun tuntuu ettei mikään auta koska lääkäreresistentti, ja haitat on isommat kuin hyödyt, mutta pelottaa myös tämä lääkkeetön "jakso" että milloin sitä alkaa taas metroraiteet tuntua houkuttelevilta.
Eniten kiinnostaisi kuulla kokemuksia juuri tuosta brintellixistä sekä sähköhoidosta, plussat sekä miinukset.
Ja onko muilla samoja kokemuksia että ei ole lääkkeet tahtoneet auttaa?
Kiitos!
Vastaukset 34
Vanhimmat
sähköshokittamisesta voit lukea kaiken tarpeellisen osoitteessa ectresources org. pillereistä puhuttaessa suositan kirjaa The Drug May Be Your Problem (Cohen & Breggin).
Voi hyvänen aika. Et varmasti trollaa, niin aidolta kuulosti, mutta silti tuli olo että voiko tuo olla totta. Että noin paljon olet käyttänyt ja suostunut ottamaan vastaan psykotrooppisia huumausaineita, kokenut niistä vakavia haittoja, eikä olennaisia hyötyjä. Ja sanaakaan et mainitse syistä jotka sinut tähän kaikkeen ajoivat. Siis elämästäsi ja mielesi liikkeistä. Siitä kaikesta mitä sinulle ehkä on tapahtunut viime aikoina tai aiemmin ja mikä nuo vaikeudet aloitti? Ethän kuitenkaan ole robotti (vaikka nyt ehkä joltain senkaltaiselta jo vähän kuulostatkin, nimittäin lääkezombilta) vaan ihminen jonka kestäminen ja jaksaminen on rajallista.
Anteeksi. En tarkoita vähätellä enkä nimitellä. Kauhistelen vaan, miten ihmisiä tässä yhteiskunnassa "hoidetaan". Miten itse näet asian? Oletko todella uskonut kaikkeen tuohon medikaaliseen huuhaahan? Kuinka sinut onnistuttiin vakuuttamaan että ne lääkkeet auttaisivat muuten kuin hetken kestävän turrutuksen verran, niin kuin muutkin huumeet?
Ihmisapu, jakaminen, terapia. Tai edes jotain sinnepäin.
....?
Nyt vasta katsoin tarkemmin kirjoituksesi otsikon. "Lääkeresistenssi"!!! Tsiisus!
Parempi etten sano enempää.
Anonyymi
Tänään 19:22
En oikein tarkemmin osaa itsekään sanoa mikä sen ahdistuneisuuden ja masennuksen laukaisee, koska siihen ei tietenkään ole yksiselitteistä syytä ikinä.
Aika usein riittää se että alkaa pienet asiat ja murheet kasaantumaan (ja melkoinen murehtija olen kyllä muutenkin), ja sitten siinä alkaakin olla soppa valmis ja alamäki alkaa.
Terapiassa olin n.2 vuotta sitten ja se auttoi, nyt olen käynyt psyk.hoitajan vastaanotolla kesästä asti ja vasta viime kerralla ehdottivat psykoterapiaa, mitä en heti alussa osannut vaatia/pyytää vaan nykyään homma on mennyt niin että hoitajan kanssa vaihdellaan kuulumisia hyvin pintapuolisesti, uusi resepti mukaan ja seuraava aika n. 1kk päähän jolloin tsekataan miten lääke vaikuttanut ja miten menee noin muuten.
Seuraavalla käynnillä sama rumba.
-ap
No trollihan tuo on. Kukaan lääkäri ei kirjoita noin yhteensopimattomia lääkkeitä tuommoista määrää
Kyllä ne määrää, vaikka mitä. Tiedän ihmisiä joilla on ollut juuri tuollaisia koktaileja. Kärsineet siitä niin pirusti. Itse en psyykehuumeita käytä,. Terapiaa kantsii hakea, vaikka se joskus vaikeasti irtoaakin.
Sympatiat kyllä aloittajan puolella. Hirveää.
(Ja että sähköshokkejakin vielä pitäisi.--)
Anonyymi
Tänään 19:22
Vaan enpä ole.
Olen nyt kesästä asti käynyt psyk.hoitajan vastaanotolla enemmän ja vähemmän, ja nyt vasta ehdottivat että mitäs jos auttaisi tilanteeseen myös psykoterapia. (Mitä en itse aiemmin ahdistusmasiksissa osannut pyytää).
Haluaisinkin enemmän kuulla nyt ihmisiltä kokemuksia tuosta brintellixistä ja/tai sähköhoidosta että onko kenellekään ollut apua, että lähdenkö kokeilemaan vielä yhden oljenkorren vaikkakin tämä jatkuva lääkkeiden vaihto ja annosten muuttelu käy raskaaksi fyysisesti ja henkisesti.
Se mikä yhdelle toimii, ei välttämättä toimi toiselle.
-ap
Lääkärit saattavat kirjoittaa ihan mitä vaan. Omalla kohdalla on mennyt jo vuosikausia kun olin kauan ihan sekaisin. Käytin alkoholia samaan aikaan kun söin kourakaupalla psyykenlääkkeitä. Oli samaan aikaan rauhottavia, unilääkkeitä, neuroleptejä, masennuslääkkeitä, eli kaikenlaista sekaisin.
Ihan aina eivät lääkkeet edes sopineet keskenään yhteen. Yhden kerran olin henkihieverissä sairaalassa kun mulle laitettiin "hyvä cocktail" kahta eri masennuslääkettä.
Käytin lääkkeitä yli 20 vuotta, tuli sivuvaikutuksia joita lääkittiin taas uudella lääkkeellä jne. Menin enemmän ja enemmän sekaisin.
Mulla alkoi myös itsetuhoisuus heti kun aloitin lääkitykset, ja se itsensä vahingoittaminen loppui vasta vuosikausia myöhemmin kun pääsin lääkelastista eroon.
Olen ollut jo kauan ilman mitään lääkkeitä ja elämäni on ollut paljon parempaa ja mukavampaa. En enää lähtisi samaan "ralliin" uudestaan.
Lääkkeet on siinä vaiheessa ok kun on joku akuutti vaihe päällä, eikä niitä lääkkeitä ole seitsemää eri sorttia. Mulla tosin saattoi ajoittain olla paljon useampia eri lääkkeitä. Dosettia käytin silloin ja yhdessä vaiheessa ei edes yksi dosetti riittänyt kun ei viikon lääkkeet mahtuneet siihen.
Olen kyllä kiinnittänyt huomiota siihen että nykyään ei ihan niin rankasti enää lääkitä ihmisiä, onneksi.
Mulla meni varhaisaikuisuus ihan metsään kun oli niin huuruista elämää.
Olin kovin sekaisin loppuun saakka, itsetuhoisuutta, aggressiivista puhetta, jonkinlaista harhaisuutta ym.
Sitten mulle lääkäri ehdotti että jos kokeiltaisiin sähköhoitoa ja se oli mun kohdalla hyvä juttu. Huomasin itsekin että siitä oli apua. Tosin samoihin aikoihin olin jo minimilääkityksellä.
Ainahan sanotaan että noita lääkkeitä ei olisi hyvä käyttää pitkiä aikoja. Periaatteessa ne ylläpitävät oireita pitkällä aikavälillä. Vuosien myötä tulee myös fyysistä oireilua, itselläni on mennyt motoriikka, muisti, uuden oppiminen ym. noista kognitiivisista taidoista huonoksi.
Missään ei ole luultavasti tutkittu pitkäaikaisen käytön vaikutuksia fyysiseen olemukseen, tai edes kuinka vuosikymmenten käyttö vaikuttaa esim. aivoihin.
Miten sähköhoito vaikutti sinuun, ja oletko huomannut sivuoireita? Kuinka paljon sait hoitoa?
-ap
Onko millä tavoin sähköhoito sinuun vaikuttanut noin muuten, hyödyt ja haitat?
Ja onko kokonaisuudessaan "rankka" prosessi?
-ap
Sähköhoito ei omasta mielestäni jälkeenpäin enää vaikuttanut mitenkään, eli ei jäänyt mitään epämääräistä oireilua tms.
Olin siihen aikaan sairaalassa osastolla ja siinä sairaalassa ei hoitoa tehty vaan veivät toiseen sairaalaan.
Yleensä jos samassa sairaalassa tehdään jossa potilas on muutenkin hoidossa niin olen nähnyt että pyörätuolilla työntävät takaisin osastolle. Mun kohdalla kuitenkin ihan itse kävelin autoon ja palattiin takaisin sinne mistä lähdettiin.
Sain kaksi kertaa sellaisen kuuden kerran satsin. Muistaakseni se oli kaksi kertaa viikossa, en nyt mene vannomaan koska siitä on kauan aikaa, muistikuvat ovat vähän hatarat.
Sarjoilla oli pari-kolme kuukautta väliä.
Tunsin hyödyn niistä ekoista kuudesta kerrasta, toinen erä ei omasta mielestäni enää vaikuttanut mitenkään.
Tosin mulla ei hoidettu sillä masennusta eli en voi sanoa kuinka se masennukseen vaikuttaa.
Hyötyä oli sen verran että kokonaistilani parani huomattavasti, eli rauhoituin ja muutenkin mieliala nousi, henkinen vointi muuttui paremmaksi.
Haittoja ei mun mielestä ollut.
Enkä kokenut hoitoa millään tavalla rankaksi.
Jotkut väittävät että hoidon perään saattaa mennä hetkeksi lähimuisti mutta mulla ei ollut sitäkään.
Toimenpiteen ajaksi annetaan ns. humaus eli pikainen n. 5-10 minuutin nukutus.
Minulle hoitoa ehdotti silloinen osastonlääkäri ja oikeastaan ihan samantien suostuin lähteä kokeilemaan.
Koin hyötyväni siitä ja olin ihan tyytyväinen että suostuin kokeilemaan.
Varoitan nyt vielä suoraan. Koen vastuuntuntoa tähän asiaan liittyen. Ainakin voin todeta itselleni, että toimin vastuullisesti.
Sähköshokittaminen aiheuttaa aina jonkin tasoisen aivovaurion. Se ei korjaa mitään. Sähköshokitettu voi tuntea hetkellisen high-tunteen shokin jälkeen, mikä tosin ei ole terve merkki. High-tunne katoaa nopeasti ja jäljelle jää aivovaurion tuomat kognitiiviset häiriöt. Mitä useamman kerran sähköshokki toistetaan, sitä suuremmaksi aivovaurio kasvaa.
Psykologi Aku Kopakkala, Dosentti-ohjelma, Onko Suomi sairas lääkkeistä?
https://www.youtube.com/watch?v=UYNqCCqUzow
YLE MOT - Masentavat lääkkeet
Ohjelmassa haastatellaan mm. professori Peter C. Götzscheä, Aku Kpakkalaa ja masennuslääkkeiden käyttäjiä.
https://www.youtube.com/watch?v=sd0IW_MqJvA
Tämäkin artikkeli on tosi hyvä, ja hyviä kommentteja siellä myös.
https://madinfinland.org/itsemurhan-tehneiden-muistopaivana/
Linkit laittoi
Anonyymi
Tänään 19:22
Kuulostaa tuhoisalta polulta, kun olet valinnut uskoa psykiatriaa ja biologisia hoitoja ongelmiisi. Ensin liuta erilaisia aineita jonossa johon et ilmeisesti ole reagoinut hyvin ja lopulta vielä tarjolla sähköshokkeja(jotka oikeasti voi tuhota muistiasi) Ja käytät termiä "hoitoresistentti", joka on psykiatrian jargonia, usein viittaa siihen kun ei psykiatrian hoitokeinot toimi (pillerit etunenässä)
Hoitoresistantti on todella psykiatrian keksimää huuhaata, jolla pyritään ilmeisesti vika näkemään potilaassa vaikka vika on surkeissa(vaarallisissa) hoidoissa ja vaihtoehdottomuudessa mitä psykiatria tarjoaa.
Jos jonkun pillerin löydätkin mistä tulee ok olo niin onko se sen arvoista kaiken tuon jälkeen ... Sekö sinut parantaa ? Kesto lääkepöhnän tehossa voi olla rajallinen ja parantamisesi sijaan se voi aiheuttaa lisää outoja olotiloja, kaikenlaista mitä nyt hermoston sekoittamisesta pillereillä seuraa, ja lopussa viekkarit,jotka toki psykiatria on innolla diagnosoimassa joksikin ihan muuksi pitäen sinua loputtomissa pöhnissä yhä uuden värisissä tableteissa.
Kävin itse tuhoisan polun psykiatriassa uskoen siihen loppuun asti kunnes elämäni oli jo niin riekaleina lääkkeiden ja viekkareiden vuoksi, että minun oli pakko alkaa kyseenalaistaa lääkärin sanomisia. Koen ahdistusta ennemmin kuin olotiloja mitä lääkkeissä, ja säilytän muistini ennemmin kuin menetän osaakaan siitä(sekin voi olla seurauksena psykiatrian "hoidoista)ja tunnen syvää synkkyyttä mielummin kuin keinotekoisia olotiloja mitä masennuslääkkeet tai antipsykootit tuo. Mielummin tunnen kuin olen zombi. Plussana luovuttuani niistä olen oppinut paljon strategioita selvitä elämässä ilman psyykenlääkkeitä tai ilman psykiatrian stereotypisointeja kokemuksilleni.
On keinoja hoitaa masennusta ilman pillereitäkin ja sähköä. Ja toisekseen, masennus on usein typistetty psykiatrian silmissä joksikin diabetekselta kuulostavaksi sairaudeksi vaikka todellisuudessa on kyseessä ihmiskokemus, jolla on konteksti ja syitä. Paremmin voiminen alkoi siitä kun tajusin olevani ihminen tunteineni, ensisijaisesti, enkä potilas tai masennuspotilas ja aloin ottaa vastuuta omasta hyvinvoinnista enkä ulkoista sitä jollekin "asiantuntijalle"
Kiitos vastauksesta.
En ole siis päätä pahkaa lähdössä kokeilemaan sähköhoitoa, koska kyllä se itsellekin kuulostaa suht rajulta ottaen huomioon jos joku "nappi" naksahtaakin päässä lopullisesti väärään asentoon. Haluan kuulla ihmisiltä kokemuksia hoidosta juuri siitä syystä.
Eniten tässä pelottaa kun ovat nyt vasta ilmeisesti laittamassa psykoterapiaan jonoon ja kun tällä hetkellä olen ilman mitään lääkkeitä, ja aikamoista myllerrystä on ja huomannut mielialan alkavan laskea aika rajusti. Seuraava psyk.hoitajan aika varattuna vasta 9.12, ja pelottaa että jos alkaakin se alamäki taas kunnolla, ja kun olen taipuvainen tekemään asioita myös hetken mielijohteesta jos tarpeeksi paha olla. Stressaan myös samalla sitä, jos ei pääse sinne terapiaan pian jos tämä olo huononee, että mitä teen itselleni, jos teen.
Sairaslomaa en ole tähän mennessä suostunut ottamaan kuin sen viikon verran kesän aikana, koska silloin huomasin että kotona yksin ollessa homma menee vain pahemmaksi. Vaikka töissä ei oikeastaan pystyisi olla, on se ollut parempi vaihtoehto ollen lähinnä pienempi paha koska siellä saan ajatukseni muualle ahdistavista asioista edes jollain tavalla, ja yritän pysyä jatkuvassa liikkeessä.
Tavallaan myös haluaisin kokeilla sen Brintellixin mitä ehdottivat, mutta turhauttaa onko sekin samaa kastia muiden kokeiltujen lääkkeiden kanssa; huonot puolet voittaa ne hyvät eikä tunne mitään, edes iloa.
Mutta samaan aikaan eräs ystäväni on kertonut että lääkkeet ovat tuoneet hänelle avun, on kuulemma paljon tasaisempi olla eikä romahda henkisesti niin helposti. Siksi tässä onkin melkoista puntarointia asioiden suhteen.
Miten sinulla meni "alku" lääkkeiden lopettamisen suhteen? Lähinnä henkistä vointia mietin?
Koitko sen olevan rankkaa? Kävitkö terapiassa vai heititkö niin sanotusti kaikki romukoppaan, jonka jälkeen uusi alku?
En ehkä osaa muotoilla asiaa kunnolla mitä haen takaa.
-ap
Mä käytin kanssa vuosia jos minkälaisia lääkityksiä. Kun pääsin niistä eroon niin elämänlaatu parani huomattavasti. Nyt kun selkeällä päällä tuntee ja erottaa erilaiset tunteet, mitä ei lääketokkurassa osannut lainkaan, niin oppii käsittelemään omia tunteitaan paremmin. Ymmärtää pitkälti mikä tuntuu miltäkin ja osaa myös jäsentää että miksi tuntuu.
Kun olin aina lääkittynä niin ei aivot pelanneet läheskään samalla tavalla kuin nykyään.
Kun tulee jotain vastoinkäymisiäkin, niinkuin jokaiselle ajoittain, niin on mukavaa kun tietää että niistä pystyy selviämään ihan itse. Ei tarvitse avuksi lääkkeitä eikä alkoholia joka on myöskin tunteiden turruttajana tehokas.
Oli aikamoinen muutos lääkitysten jälkeen kun huomasi erilaisia tunteita, se oli outo tilanne ja alkuun ehkä hieman pelottavakin kun tunsi kaiken vahvasti mutta ajan myötä on huomannut että itseasiassa se on hienoa ja tulee myös hyvä olo kun huomaa että pärjääkin ihan hyvin.
Vaatii vaan tosi ison työn itsensä kanssa että homma alkaa toimia. Ja loppujen lopuksi se työ ei tule ikinä valmiiksi, aikaa menee koko loppuelämä mutta siitä saa olla kiitollinen itselleen.
Itse ainakin yritän kehittää itseäni jatkuvasti, hitaastihan tuo käy mutta pikkuhiljaa huomaan asioiden kääntyvän parempaan suuntaan.
Ja kun aikoinaan söin paljon lääkkeitä niin nyt tiedän kokemuksesta että en halua enää palata samaan.
On hienoa tunnistaa tunteensa.
Onko sinulla edes keskusteluapua tai tehokkaampaan terapiaa? Jos ei niin SE! Opit työkaluja käyttämään. Ensimakuun voi kokeilla masennuksen omahoito-ohjelmaa tai nettiterapiaa. Toiseen pääsee ilmaiseksi heti kaikki suomea / ruotsia osaavat, toiseen lähetteellä ilmaiseksi ja tosi nopeasti. Entä psykoterapia? Se on tehokasta, mutta joutunee hieman jonottaa.
Alkuperäiselle haluan sanoa että olet joutunut osaamattoman lääkärin kynsiin noissa lääkeasioissa. Pyydän että lopetat käynnit ja lääkkeet, sähköä älä edes ajattele.
Läääkeiden vaikutuksista tietämättömät lääkärit hoitavat juuri noin potilaita kuin sinuakin hoidettiin. Lääkeitä vaihdetaan yhtenään, periaatteessa ne kaikki ovat samanlaisia huumeita jotka käyttäytyvät elimistössä samalla tavalla. Tuo, että lääkkeitä vaihdetaan siksi että ne aiheuttavat kohtuutonta haittaa kehossa on kauheaa lääkäreiden touhua.
Sitten kun ne eivät auta lääkäri tulkitsee että sairaus on pahentunut niin kovaksi että viedään sähköön. Tiedän monia, jotka viedään sähköön pakolla. Ja sähkön jälkeen taas uudet lääkkeet joiden haitat ilmenevät pian. Lopun elämän ikäinen kierre on valmis. Sähköjaksojakin aletaan suunnitella uudestaan ja uudestaan. Eikä paranemista vaan tapahdu, tässä vaiheessa tulisi viimestään hälytyskellojen soida ja lopettaa lääkärien pelleily. Valitettavasti moni on jo niin lääkedementoitunut että ei jaksa/tajua hypätä oravanpyörästä pois.
Ottakaa tämä varoitus todesta.
Käsittääkseni pakkohoitoon ei kuulu sähkö. Ei saa antaa vastoin potilaan suostumusta.
Sähköshokkeja saa antaa pakolla, kuten kaikkea muutakin "hoitoa". Riittää, että on jokin psykoottistasoinen dgn. Esim. "psykoottinen masennus". Laitan tarkoituksella " ", koska nuo käsitteet on aika höpö-höpöä. Näennäistiedettä,
Tässä psykologi John Readin haastattelu jossa hän kertoo ECT:n vaaroista ja mm. eräästä nuoresta ihmisestä, jolle on annettu pakolla yli 80 kertaa sähköshokkeja. Hänen tuekseen on järjestetty vetoomuskampanja, Tapahtuu Australiassa, mutta Suomessa tilanne on lähes sama.
https://www.youtube.com/watch?v=ySpnthyErbw
Anonyymi
Tänään 19:22
Sähköhoitoja ei voi pakottaa Suomessa, joissain maissa ilmeisesti voi.
John Read on kampanjoinut Britanniassa hyvin sekä masennuslääkkeiden vieroitusoireista, että ECT-hoitojen ongelmista. Kannattaa hakea Youtubessa "Maudsley Debate ECT". Siinä on hyvä keskustelutilaisuus puolesta ja vastaan ja erityisesti argumentit vastaan kannattaa huomioida. Kannattaa myös tutustua Sue Cuncliffen tarinaan, joka oli käsittääkseni entinen lääkäri, joka sai vaurioita kognitioon toistuvista ECT "hoidoista". On yrittänyt kampanjoida aiheesta kanssa. Usein psykiatriassa ei kuulla, ei nähdä, sivuutetaan ja jopa gaslightataan lääkkeillä ja sähköllä vaurioitettuja potilaita ja samaan aikaan promotaan yhä uusille ihmisille hoitoja.
Itse en menisi ECT-hoitoihin koskaan, koska ihmisyyteen kuuluu se mitä muistamme enkä todellakaan halua sitä vaarantaa, enkä usko, että sähköhoidon seuraukset aivojen toiminnalle ovat suotuisia. Kuten en hankkisi itselleni aivovauriotakaan saadakseni paremman mielialan. Uskoisin, että ECT hoidoista tuleva jonkinlainen nousu olotilassa, on todennäköisesti ohimenevä "high", mikä ei synny todellakaan kovin terveelliseltä kuulostavalla tavalla (anestesiaa, ja epilepsiakohtauksen aikaansaaminen sähköllä). "Hoito" on vanha tapa hoitaa masennusta (kauan käytetty hoito joka nykyään tuntuu vähän mielestäni jopa alkukantaiselta - ongelmat aivoissa - jysäytetäänpä sähköä aivoihin - ja tietäen sen miten vähän psykiatrit tietävät aivojen toiminnasta niin en kyseisille pseudotieteen edustajille antaisi aivojani "koekentäksi". Kun vaurioita tulee, ei kukaan ole antamassa kunnon tukea tai ymmärrystä kuntoutumiseen niistä
Onko sinulla omakohtaista kokemusta sähköhoidosta?
Ei ole muuta omakohtaista kokemusta, mutta minulle on niitä suositeltu ja olen nähnyt ihmisiä, jotka ovat vasta saaneet sähköhoitoa ja kuvailleet sitä Lisäksi olen lukenut niiden kokemuksia sähköhoidoista, jotka ovat käyneet todella lukuisia kertoja sähköhoidossa, kokeneet saaneensa vaurioita, ja vaikuttaa, että mitä useammin siellä käy, sen isommat riskit vaurioista. Minun tapauksessa sähköhoitoa suositeltiin masennukseen mikä todellisuudessa todennäköisimmin oli pitkäaikaisen masennuslääkityksen vieroitusoireita, joita ruvettiin sitten lääkitsemään uudelleen. Olen onnellinen, etten mennyt, sillä oloni alkoi helpottaa, kun pääsin lääkkeistä eroon. En yhtään ihmettelisi, jos psykiatriassa monen tarina menee joltain osin näin:
Pitkään lääkkeitä ja pitkäaikaisesta käytöstä voi tulla vuosien saatossa yhä uusia ongelmia > vieroitusoireita lopettaessa > uusiutunut masennusdiagnoosi. Päällekkäin potilaan henkinen huono olo ja lääkkeen haitat vielä ekstrana > lisää lääkkeitä > lääkkeet ei sitten toimikaan jossain vaiheessa enää tai aivot ei enää vastaa niihin yhtä suotuisasti > yhä uusia lääkkeitä > uusia vieroitusyrityksiä> vielä pahempi olo > hoitoresistantiksi leimaaminen > uusia lääkkeitä > sähköhoitoa > ?
Lopputulos on kognitiivisia ongelmia, seksuaalisen toiminnan ongelmia, sekoitus pahaa oloa, vieroitusoireita ja lääkehaittoja ja mitä lie... Siihen vielä sähköä päälle, kun jossain vaiheessa mikään ei enää toimi.
En yhtään ihmettelisi, jos lopputulos pitkäaikaisesta psykiatrisesta hoidosta olisi lääkeresistenssi tai sitten se lääkkeen suotuisuus tulee lähinnä siitä että vieroitusvaikeuksien takia vieroitus on hankalaa.
Jos haluaisin itse hoitaa biologisesti masennustani, hoitaisin sitä elämäntapakeinoilla, en sähköllä enkä pillereillä. Ja niin teenkin nykyään, vaikkei tietenkään keskustelua pidä ignoorata.
Mä kävin kaikki noi läpi parinkymmenen vuoden aikana, viimeiseks sähkö ja minimimäärä lääkkeitä.
Oma tilanteeni parani vasta siinä vaiheessa kun pääsin lääkkeistä eroon lopullisesti.
En ollut tavallaan edes ymmärtänyt että lääkitykset tekivät jatkuvan sekavan olon ja ahdistusta, itsetuhoisuutta ym.
Seurauksena on tosiaan kognitiivisten taitojen heikentyneisyyttä, laajemmin en ole huomannut tuhoa, ainoa että myöhemmin mulle tuli monihermosairaus jonka aiheuttajasta ei ole tietoa. Osittain luulisin syyksi myös vuosikausia käyttämäni suuret määrät psyykenlääkkeitä, tai tämä on mun ajatus johon olen päätynyt kun olen tutustunut hermostoon ja lääkkeiden vaikutuksista siihen.
Lääkeresistenssistä en tiedä onko tullut vai ei. Se kyllä tuli seurauksena että olen nykyisin aikalailla lääkevastainen, eli en ihan herkästi enää laittaisi tuollaisia lääkkeitä suuhuni.
Toki kaikki riippuu aina paljon tilanteesta, jos joku pakkotilanne tulisi niin ehkä sitten saattaisin miettiä tarkkaan.
"Sähköhoitoja ei voi pakottaa Suomessa, joissain maissa ilmeisesti voi."
Eikö todella voi? Minä ainakin tunnen ihmisiä, jotka on jonkin höpö(psykoottis)diagnoosin nojalla käytännössä pakotettu sähköhoitoon. Itselläni ei ole asiasta kokemusta, mutta olen heiltä saanut sen käsityksen ettei se ole vapaaehtoista ollut.
Käytännössä se on kai mennyt jotenkin niin, että vaikka ei ole konkreettisesti väkivalloin pakotettu, niin toimenpide on esitetty vaihtoehdottomana. Kuten moni muukin osana pakkohoitoa tehty toimenpide.
Pakkohoidossa vallitsee aina uhan ilmapiiri, ja silloin mikään ei ole täysin vapaaehtoista. Sekään, mihin ihminen ehkä vapaasti harkitessaan saattaisi suostua. Tämä on sinänsä aika vakava ja vaarallinen asia, tämä vapaan tahdon ja tahdonilmaisujen hämärtäminen psykiatrisessa hoidossa. Uhkaa on tietenkin aina pakkohoidossa, mutta eräissä muodossa myös vapaaehtoisissa hoidoissa.
Ja kyseiset tuntemani henkilöt eivät ole tyytyväisiä sähkö"hoidon" lopputulokseen. Eräskin yhteensä 60 sähköshokkia saanut sanoo, että on saanut niistä pysyviä muistivaurioita. Toisaalta piristävä vaikutus on tiedostettu myös, väliaikainen. Masennus- ym oireet tulivat takaisin.
Anonyymi
Tänään 19:22
Hei. Minäkin otan kantaa. Laitoin tuonne alkuun jo pari varoitusta ap:lle sähköshokin aivojen vaurioittamisen periaatteesta.
Oman käsitykseni mukaan Suomessa ei saisi pakottaa sähköshokitettavaksi. Pahoinpidellä saa ainoastaan kemiallisesti vastoin kohteen hyväksyntää. Useissa muissa maissa saa sähköshokittaakin, kuten ainakin Irlannissa ja Australiassa, ja ymmärtääkseni myös Yhdysvalloissa. Varmasti paljon muitakin maita joissa saa niin tehdä. Siitä en yllättyisi tippaakaan, että ihmisiä painostettaisiin Suomessakin antamaan luvan sähköshokittamiseen. Niin voitaisiin tehdä esimerkiksi uhkaamalla nostaa kemiallista käsittelyannosta tai pidentää vankeusaikaa jne. Keinoja psykiatriassa on lähes rajattomasti, koska toimintahan perustuu mielivaltaan ja niin sanottuun mielisairauden myyttiin. Mikä vaan on mielisairauden oire, jos psykiatria siitä hyötyy.
Lisäksi olen ymmärtänyt, että Suomessa lobotomiaakaan ei olisi suoraan kielletty vaan se on ikään kuin asetettu 'toistaiseksi' käytettävien toimenpiteiden listalta, koska Haagista tulisi tuomio tekemisestä. Toisin sanoen, Suomi hyväksyisi kansalaistensa lobotomoinnin, mutta valtiotamme pidättelee 'isoveli' Haagissa. Tästä asiasta en ole varma, mutta näin muistan jonkun kertoneen viittauksien kera.
Sähköhoidoissa kun ihmisiä shokitetaan useita ja vielä useita kertoja sen jälkeen, niin kannattaa huomioida, että pitkäaikaista runsasta sähköhoidon käyttöä tuskin on tutkittu hyvin, kuten ei olla tutkittu negatiivisia seurauksia pitkäaikais / päällekkäin määrätyistä psyykenlääkkeenkäytöstä. Potilas on ns koekaniini. Nyt vasta kymmeniä vuosia myöhemmin on esim. Britanniassa alettu puhua masennuslääkkeiden vaikeistakin aiemmin luultua pitkäaikaisemmista vieroitusoireista joista potilasta pitää siellä päivitettyjen hoitosuositusten mukaan informoida. Bentsodiatsepiineihin liittyvien vieroitusoireiden ja riippuvuuden toteamiseen meni myös hyvin pitkä aika , ja kyse oli vuosikymmenistä
Älkää luulko, että psykiatrialla tai ylipäätään lääketieteellä tai lääketeollisuudella kovin kiinnostaa potilaiden hoidoista saamat mahdolliset neurologiset haitat tai keskushermoston ongelmat kuin niillä kiinnostaa levittää tietoisuutta, "promota" hoitojansa yhä uusille potilaille ja tuoda kaikkea uusia "hoitoja" kehiin. Neurologisia haittoja kiistetään minkä ehditään, ja helppoahan se on kun niirä on hankala kuvausmenetelmillä todentaa. Kun niitä vaurioita saa, on omillaan, huutelemassa tuuleen, ja mitä saa osakseen on gaslightaus, siis kyseenalaistaminen. Helppoahan se on, kun voi aina vaurioituneen potilaan leimata mielenterveysongelmaiseksi.
On traagista, että potilas jossain vaiheessa tajuaa kokeneensa vauriot, ja toivoisi ettei koskaan olisi ottanutkaan "hoitoa" vastaan. Sähköhoidossa mahdollinen aivovaurioituminen ja muistin heikkenemä voi olla potilaalle tosi raskasta. Tietenkin joissain tapauksessa esim lääkkeitä pakotetaan ja potilas ei itse tee päätöstä käytöstä
Itse toivon, että ymmärrykseni psykiatriasta olisi ollut tällä tasolla mitä se nyt on kävellessä nuorena naiivina ihmisenä ensimmäistä kertaa psykiatrille. Tällä tietämyksellä olisin jättänyt lääkkeet ottamatta, tai ainakin käyttänyt niitä paljon lyhyemmän aikaa, tietäen mitä helvettiä niiden purkaminen pitemmän ajan päästä oli. uskoisin että olisin riskeerannut vakavammat neurologiset ja kognitiiviset ongelmat itselleni suostuessani psyykenlääkkeistä jo voimakasta harmia saaneena ja vieroitusoireista kärsivänä vielä sähköhoitokäsittelyyn. Varjelen kognitotani nykyään ja olen saanut vieroituksesta puhjenneen aivosumuisuuden ja kognitiivisten ongelmien jälkeen apua mm. liikkumisesta, meditaatiosta ja aivoja hoitavasta ruokavaliosta. Luoja nähköön, mitä olisi tuossa kamalassa olotilassa vielä anestesiasta ja sähköllä aivojen "rääkkäämisestä" seurannut. Siinä vaiheessa kun tuota suositeltiin kärsin lukuisista eri vieroitusoireista joita oli pahennettu uusilla pillereillä väärindiagnosoidessa vieroitusoireet muuksi. Olo oli jo niin "aivovammainen" silloin että ties mitä sähköhoidosta olisi saanut vielä.
Kuvaamani hoitopolku psykiatrian harmillissa hoidoissa on varmaan osasyy eläköitymiseen. Potilas "hoidetaan" eläkkeelle koska jossain vaiheessa harmit hoidoista alkaa jo tuntua toimintakyvyssä ja mm.kognitiossa, ja harmeja ylenkatsotaan ja jätrtään huomaamatta ja pahennetaan uudella "hoidolla". Hoito on keskittynyt biologiseen aivojen sorkintaan.
Käsittääkseni Amerikassa oikeusjuttujen pelossa joku ECT valmistaja oli informoinut riskistä saada aivovaurio sähköhoidoista. Siellä se totuus piilee.
Aivovaurio voi haitata paljon arjessa selviytymistä, mutta saako ECT uhrit kunnon kuntoutusta vaurioihinsa? Ei.
Tässä video eräästä ihmisestä kenen elämän ECT tuhosi
https://news.sky.com/video/electroshock-therapy-destroyed-my-life-11606642
Vai ettei pakoteta sähköhoitoon? Kyllä se on arkitodellisuutta monessa paikassa. Näin se tapahtui. Tuntemani henkilö on joutunut kovien vieroitusoireiden takia sairaalaan pari kertaa ja siellä tapansa mukaan vain muuttivat uudet lääkkeet, jolloin mukaan tuli aloitusoireetkin. Oli tosi huonossa kunnossa. Sairaalassa vain tuumasivat että nyt on sairaus psykoosin rajalla ja ehdottivat sähköä. Kun ei suostunut, alkoivat hoitajat päivittäin tulla huoneeseen ja ottivat puheeksi sähkön. Tätä puheeksiottoa kesti kuukauden verran päivittäin, mukaan alkoi tulla myös uhkauksia jos ei anna lupaa. Mieleltään terve ja järkevä ihminen ei taipunut. Sitten hänelle alettiin pakkosyöttää opamoxia lääkkeiden päälle joka vei totaalisesti sekavaksi. Nyt olikin sopiva kirjoittaa pakkohoitolähete sähköön. Sähköllä oli jokin piristävä vaikutus ja sanottiin että se on nyt auttanut. Lääkitys jäi päälle vaikka piti parantua.
Nämä lääkkeet tekivät kuitenkin vaarallisen allergia ihottuman ja akatisian joutui taas sairaalaan. Nyt oli eri sairaala. Lääkkeet lopetettiin ja uudet tilalle saman tien. Taas vieroitus ja aloitusoireet hyökkäävät päälle. Myös siellä alettiin pian puhua sähköstä koska papeissa oli maininta että sähkö on auttanut edellisellä kerralla
Myös täällä sairaalassa oli sama käytäntö että hoitaja päivittäin tulee huoneeseen ja puhuu sähköstä, tätä kesti monta viikkoa. Lääkäri laittoi sitten pakolla kaksi vaihtoehtoa, joko lääkettä lisätään tai menet sähköön. Olo oli niin surkea ja voimaton, että ei lisää lääkettä voi enää ottaa. Jatkuva hoitajien ja lääkärin puhuminen sähkön auttamisesta( = pakottaminen suostumaan) vei viimeisetkin voimat.Oli pakko valita sähkö. Papereissa sitten maininta että oli suostuvainen sähköhoitoon. Tällainen käytäntö on ainakin tayssin sairaaloissa olemassa lääkehaittojen hoitoon. Lääkäri tekee näillä jatkuvilla lääkemääräyksillään myös itselleen takuuvarmoja potilaita.
Suomessa sähköshokittaminen on tosiaan virallisesti vapaaehtoista. Kuitenkin jos potilas katsotaan kykenemättömäksi päättämään hoidostaan, niin käytännössä häneltä ei aina kysytä suostumusta.
Pitäisikin kysyä tuntemiltani pakkohoidossa olleilta henkilöiltä tarkemmin, kuinka heidän kohdallaan meneteltiin. Oliko mitään puhetta suostumuksesta... vilautettiinko mitään paperia... kirjattiinko potilaskertomukseen heidän omaa kantaansa tähän hoitoratkaisuun.
Psykoositasoiset diagnoosit ovat vaarallisia, koska niiden määreen "todellisuudentajun heikentyminen" ajatellaan hoitopiireissä usein oikeuttavan henkilön tahdon ohittamiseen käytännössä melkein missä asiassa tahansa. Sama vaikutus on lievempänä kaikilla psykiatrisilla diagnooseilla, koska ne perustuvat näennäislääketieteelliseen käsitykseen psyykkisistä ongelmista "mielen sairautena." Lievällä diagnoosilla vapaaehtoisesti hoidettavat eivät yleensä joudu tekemisiin tämän psykiatrian perusjuonteen kanssa muuten kuin poikkeustapauksessa. Monet kuitenkin aavistavat sen, ja karttavat hoitoonhakeutumista viimeiseen saakka silloinkin kun kipeästi tarvitsisivat apua. Kyse ei siis tällöin ole pelkästään stigman pelkäämisestä, vaan oman vapaan tahdon suojelemisesta. Ihmisarvosta ja perusoikeuksista.
Anonyymi
Tänään 19:22
Mulla on kanssa kokemusta psykiatrisen laitoshoidon aikana tapahtuneesta kiristämisestä, uhkailusta, painostamisesta. Sekä omalta osaltani että sivusta seuranneena paikan päällä.
Ei niistä ole tullut pahemmin jälkeenpäin puhuttua kovin monelle koska ongelmiahan tuo luultavasti tietäisi, ajatuksena että ei kukaan kuitenkaan usko.
Sähköhoidosta multa kyllä asiasta ihan fiksusti kysyttiin että suostuisinko, ei millään tavalla painostettu. Ei vaikuttanut missään vaiheessa siltä että olisi alettu pakkotoimiin jos en olisi ollut suostuvainen.
Lobotomiasta oli tuolla aiemmin joku maininnut, se on tosiaan Suomessa kielletty, eikä niitä täällä tehdä. Takavuosina kerran kuulin että yhdelle ihmiselle oli tehty niin että hänet oli viety Ruotsiin leikattavaksi. Aina jokin keino löytyy että voi tehdä melkein vaikka mitä.
Ihmettelen myös sitä kun nykyisin kovasti painotetaan itsemääräämisoikeutta monissa asioissa mutta joissain yhteyksissä siitä viis veisataan, mielestäni se pitäisi ottaa huomioon kaikessa.
Esim. jos jonkun omainen asuu laitoksessa ja omaiset yrittävät jollain tavalla puuttua, sanotaan vaikka sairaan ihmisen rahan käytön hillitsemiseksi, josko henkilökunta pystyisi mahdollisesti säilyttämään rahoja niin ettei anna niitä heti pyynnöstä, silloin heti sanotaan että ei me voida toimia niin kun on tämä itsemääräämisoikeus.
Kuitenkin taas pakkotilanteissa jotka ovat jollain lailla esim. potilasta vastaan niin itsemääräämisoikeudella ei tunnu olevan mitään merkitystä.
Mitenköhän Suomen laki asian määrittelee.
Itselläni ei painostettu sähköhoitoon, mutta siitä jankattiin ja vietiin osastolla katsomaan jotain propagandavideota sähköhoidosta ja missä sitä annettiin. Kieltäydyin useita kertoja. Kieltäydyin myös lääkärin tarjouksesta sähköhoidosta. Moni varmaan tuossa vaiheessa manipuloidaan tai ajattelevat että no sama kai se on, kun "asiantuntijatkin" kehottaa. Minulle he ei ole mitään asiantuntijoita vaan heidän apukeinonsa ovat silmissäni aika tuhoisia ja käsitys ihmisyydestä biologiskeskeinen ja sairas.
Itse olin siinä vaiheessa jo saanut niin paljon harmia lääkkeistä ja olin niille herkistynyt vieroitusvaiheessa niin paljon että minulle oli puhjennut vaikeiden viekkareiden lisäksi suoranaisia yliherkkyyksiä lääkkeille, etten halunnut ottaa anestesiaa, enkä todellakaan uskonut, että sähköhoito ratkaisisi ongelmat,,mitkä oli lääkkeiden tekemiä
. En halunnut herätä kummallisen olon kanssa sähköhoidosta, tuollainen aiheuttaisi minulle pelkoa ja ahdistusta vain, ei kiitos!
Näin myös ihmisiä, joista yksi ei tunnistanut minua ollenkaan sähköhoidon jälkeen, vaikka olimme tavanneet ja keskustelleet samana päivänä sekä vähän pöllähtäneen poissaolevan oloisia ihmisiä ketkä tuli näistä "hoidoista".
Tuntuu, että sähköhoidolla hoidetaan masennusta niin jotenkin epätervein keinoin. Valmiina ollaan riskeeraamaan kognitiota ja muistia masennuksen hoitamisen takia. Ei worth it mielestäni. Mielummin vaalin aivojani tervein keinoin, mihin ei kuulu enää pillerit ja suhtaudun masennukseeni ymmärtäväisyydellä ja ihan uusin näkökulmin, enkä odota pikaratkaisuja enää
Ja mitä tulee osastolla lääkitsemiseen niin varmaan lukuisia ihmisiä lääkitään vieroitusoireiden ja lääkkeistä puhjenneiden ongelmien takia. Minut sotkettiin uusilla lääkkeillä täysin kun uusia aloitettiin päällekkäin ja nopeassa ajassa. Sääliksi käu ihmiset jotka hakevat vieroitusoireissa apua, tai kärsiessään vakavista haitoisya kuten akatisiasta osastolta ja joutuvat vielä huonompaan kuntoon lähtiessä Luojan kiitos olen saanut elämäni takaisin jälkeenpäin, enkä ole koskenut lääkkeisiin huonojen kokemusten jälkeen enää pitkällä tikullakaa..
Paremminvoiminen lähti psykiatrian kyseenalaistamisella.