Valitus kunnajohtajan valinnasta

Millaisen nautinnon nämä valittajat saavat kun jaksavat jauhaa ihan selvää asiaa? Valituskierteen alullepanija ei ole valituksen allekirjoittaja. Hän toimii bulvaanina. Valituksen takana ovat Karvioilainen kunnalispolitiikko ja entin merkittävässä kunnan virassa toiminut henkilö. Hallinto-oikeus on jo hylännyt yhden valituksen ja käynee korkeimmassa samoin. Tässä on kysymyksessä vain lapsellinen kiusanteko.
7242
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

No eihän sellainen peli vetele, että kunnanjohtajaksi valitaan nainen joka oikeesti hoitaa hommat ilman suhmurointia ja hyvävelijärjestelmän sanelua. Olisiko todelliset valitusperusteet kuitenkin voineet olla : ei keskustapuolueen jäsen ja ei oma suosikki kunnanjohtajaksi. : )

Heinävedeltäkin löytyy vielä valitettavasti vanhakantaista politikointia jonka perusvahvuudet ovat aina olleet mustamaalaaminen, valehtelu ja oman edun tavoittelu.

Ja jotkut vaan saavat toimillaan joka paikan sekaisin, toimivatpa he sitten missä tahansa.

Toivottavasti kunta vaatii vahingonkorvauksena valittajalta jokaisen euron asiaan käytetyn työajan ja lakipalveluihin menneiden rahojen takaisinsaamiseksi.

Äänestä

Kepulaiset joutaisi suonsilmään!
Eipä ollut Joulukonsertti-listassakaan näiden kepujen "suoritusta".
Eikö Kepu olekaan IN?
Tietovisa: kuka ei ollut enæ osallistunut:1
2
3 ,pari vielä lisää?

Äänestä

Olet oikeassa valituksen taustajoukoista. Valittaja on tarvinnut apua ja tukea valituksessaan, sillä hänellä ei taito riitä. Lisäksi valittaja ei ollut valintakokouksessa mukana, mutta silti hän on sanatarkasti pystynyt kommentoimaan tapahtumien kulut ja lausutut sanat. Luultavasti istunto nauhoitettiin.

Tekniset, tapahtuneet mokat päätöksenteossa on korjattu, joten valituksen jatkamisen syynä lienevät katkeruus, kateus, kiusanteko. Sillä hyvinhän Maarika on toimensa hoitanut.

Valitettavasti on niin, että vaikka miten olisi kiisantekoa, niin demokraattisen valitusjärjestelmän hyödyntäminen ei oikeuta perimään valituksesta sivutuotteena aiheutuneita muita kuluja valittajalta.

Karviolainen poliitikko pääsee kuulema avaamaan sanaista arkkuaan poliisikuulusteluissa. Hänestä olisi tehty rikosilmoitus aiheena kunnianloukkaus, jutuista mitä hän lausuillut eräästä toisesta kunnan luottamushenkilöstä (naispuolinen) omaa luottamustehtäväänsä hoitaessaan.

Äänestä

Karviassa ja Petrumalla paskimmat keput!

Äänestä

Ihmettelen kuinka kepu pitää sitä politiikkoa riveissään. Aiheuttaa aellaisen imagotappion muille puolueen päättäjille.

Äänestä
  • Minkä imagotappion?kun ottaa huomioon kuka ns "johtaa"kepuja tällä kylällä.

    Äänestä

Kuka se valittaja on??

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Millaisen nautinnon nämä valittajat saavat kun jaksavat jauhaa ihan selvää asiaa? Valituskierteen alullepanija ei ole valituksen allekirjoittaja. Hän toimii bulvaanina. Valituksen takana ovat Karvioilainen kunnalispolitiikko ja entin merkittävässä kunnan virassa toiminut henkilö. Hallinto-oikeus on jo hylännyt yhden valituksen ja käynee korkeimmassa samoin. Tässä on kysymyksessä vain lapsellinen kiusanteko.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu