Mistä mulle kummilapsi?

näin viestisi tuossa uusimat viestit kohdassa ja minun piti lukea se kaksi kertaa ennen kuin tajusin että EN ollut kirjoittanut sitä! =)

Itselläni tilanne on oikeastaan vielä pahempi. Ystäväpiirissämme on todella paljon lapsia, mutta yhdenkään kummiksi emme mieheni kanssa ole "kelvanneet". Suurin osa ihmisistä kun tuntuu valitsevan mieluummin sukulaisia kummeiksi, vaikka olisivat etäisiäkin. Jälleen yksi hyvä ystäväni odottaa vauvaa ja minä elättelen toiveita, että ehkä nyt. Ja luultavasti jälleen kerran saan pettyä. Mutta sellaista elämä on!
Itse olemme valinneet molemmille tytöille kaveripiiristä kummit. Ihan sen vuoksi, että me ajattelemme niin että sukulaiset kuuluvat heidän elämäänsä muutenkin. Loistavasti olemme kummivalinnoissa onnistuneetkin! Kiitos ihanille kummeille! Kunpa pääsisin itsekin jonakin päivänä olemaan ihana kummi ihanalla lapselle.

Pitäisiköhän meidän kummilapsettomien todellakin perustaa yhdistys! =)

Kiitos vastauksestasi, kohtalotoveri! Hienoa, että olette saaneet lapsillenne hyvät kummit! Itsekin pyytäisin mieluiten tulevaisuudessa lapsilleni ystäviäni kummeiksi. Veljeni ei kuulu kirkkoon eli häntä en ainakaan voisi pyytää.

Meillä on tämmöinen tilanne,että minulla on yksi kummilapsi nuoruudessa pääsin ja miehelläni ei yhtään.Toivomme,että joku pyytäisi meitä kummiksi.Haluaisimme käydä syntymäpäivillä ja ottaa hänet yökylään ja tehdä kaikkea yhdessä.Mekään ei olla mittään "himo uskovaisia"
Meillä on omia lapsia 4kpl:tta.Osalla on sukulainen(ollaan paljon tekemissä)ja osalla kaveri kummina.
Minulla on yksi sisko(ei ihan heti lapsia tee juuri saanut työpaikan)serkkuni ei ole kanssa vielä valmiita saamaan lapsia.Miehelläni ei sisaruksia ja kaikki on melkein lapsensa tehneet.Suvussa vaikeutta saada lapsia ja kaikki ystävämme ja tuttavamme ovat kanssa lapsensa tehneet.
Nyt vain toivomme,että joskus saisimme vielä yhdessä kokea sen,että meidät "hyväksyttäisiin"kummeiksi.

Minä olin 22 v. kun sain ensimmäisen kummilapsen ja nyt 12 vuotta myöhemmin olen 6 lapsen kummi.
Ja kukaan heistä ei ole minulle sukua.
Että kyllä niitä alkaa siunaantumaan (:

Minäkin odottelin hartaasti kummiksi pääsyä siitä lähtien kun rippikoulun kävin. Sukulaiset ja kaverit sai lapsia, minäkin omani. Kummiksi en kelvannut.
Kaverini oli ja on edelleen kummi varmaan yli 20 lapselle. Ilmeisesti he eivät osaa sanoa "ei" yhteenkään pyyntöön! Ja miksi tämä pariskunta on kaikkien suosiossa kun kummia valitaan? Miksi minä en kelpaa?
Kyse ei ole vain taloudellinen, vaikka sekin varmasti osaltaan on vaikuttamassa. Kyse on peruspersoonasta. Kummiksi halutaan tietynlainen ihminen. Kiltti, ystävällinen, mukava, taipuisa, puhelias, myötäilevä.
Minä olen voimakastahtoinen, kovaääninenkin. Ei kukaan sellaista halua lapselleen kummiksi. Pinnan alle ei halua nähdä edes hyvät kaverit: olen myös hyvin auttavainen, lojaali ysävilleni, kiltti ja ystävällinen. Mutta en ole taipuisa, minulla on omia mielipiteitä jotka uskallan sanoa ääneenkin, vaikka ne olisi ihan eriäviä muiden kanssa.
Minulla on kaksi kummilasta. Vain kaksi. Toinen perhe ei pidä ollenkaan yhteyttä, enkä jaksa yksipuolista yhteidenpitoa. Kun ei tule vastauksia vaikka kysyy suoraan, mitä lapsi tarvitsee, mitä ei. He asuvat toisella paikkakunnalla, mutta käyvät täälläpäin kerran vuodessa vähintään, mutta meillä eivät ennätä käymään. Ei sitten.
Kahdesti vuodessa lähetän paketit, jotakin näppärästi postitettavaa laitan.. kelpaa tai ei, ei ole koskaan kuulunut mitään, etä kelpasiko, oliko tarpeen, oliko oikea koko vaatteessa tms.

Toisen kummilapsen ja hänen äitinsä kanssa en ole enää missään tekemisissä. Miksi: pitkä tarina.

Minä huolisin mielelläni tuollaisen "tytön"kummiksi lapselleni joka oikeasti on kiinnostunut lapsesta,eikä vain jouluna ja syntymäpäivänä lähetä pakettia yms.Että tervetuloa vaan kummiksi lapsilleni,kummeja nimittäin voi lisätä.

Minä olen kohta kolmekymppinen eikä vielä ole muita kummilapsia kuin yksi itsehankittu Nicaragualainen poika, mutta toki se on eri asia.

Minulla on kyllä paljonkin lapsia lähipiirissä, mutta ehkä se, että minulla ei ole parisuhdetta ja se, että en aio itse hankkia omia lapsia vaikuttaa asiaan. Useamman kerran olen pettynyt, kun olen ollut varma, että kutsu käy. Sitten toiset valittavat kun kummikutsuja satelee tai kun kummilapsen kanssa on pakko viettää aikaa tms. Minä viettäisin ihan mielelläni.

No surin aikani, mutta keskustelin äitini kanssa ja hän osoitti mulle uuden näkökulman, nimittäin se, ettei ole kummi ei suinkaan estä luomasta suhdetta lapseen. Nyt mä nautin ystävieni ja sukulaisteni lapsista, kyllä erityisen ja lämpimän suhteen voi lapseen muodostaa ilman kummiuttakin. Tärkeintähän lapselle kuitenkaan ei ole aikuisen "status" vaan se, mitä aikuinen voi lapselle antaa lapsen kasvaessa.

omaan seurakuntaasi. Uskon, että sitä kautta tieto voi kulkea perheeseen, jossa kummien löytäminen on ongelma.

äippä