Tapahtuu muuallakin. Monissa kaupungeissa ja suuremmissakin. Tulee kyllä selviämään ajan kanssa.
0Äänestä
Anonyymi
Miten mielestäsi jotenkin lieventävä asianhaara, että tapahtuu muuallakin? Jopa suuremmissa kaupungeissa?
0Äänestä
Anonyymi
Porvoon maine on mennyt jo aikoja sitten. Ihmeen hiljaa on paikallislehdet näistä kiusallisista aiheista.
0Äänestä
Anonyymi
Kuljettajakoulutusalaa näköalapaikalta pitkään seuranneena voin vakuuttaa, ettei tämä ollut yllätys. Porvoolaiset nyt sattuivat kärähtämään ensimmäisenä. Samaa paikallisen hintatason määrittelevää toimintaa on ollut esim. Jyväskylässä ja Kuopiossa. Jotkut ovat vaan parempia hävittämään todisteita... Kovin fiksua väkeä ei autokouluyrittäjät loppuperin ole, mutta monella paikakunnalla ovat siipeilleet itsensä paikallislehtien ym. suosioon esiintymällä asiantuntijoina ja menestyvinä yrittäjinä. Autokouluyhdistyksen nimissä tehtynä tämä nakertaa entisestään näiden "asiantuntijoiden" uskottavuutta. Ihmeellistä on, että tässä maassa tekevät liikenneturvallisuustyötä vain autokouluyrittäjät. Mutta eipä ole heidän etujärjestönsä Autokoululiitto ottanut mitään kantaa tähän asiaan : ) Todennäköisesti siellä mietitään kuumeisesti, että miten tämäkin asia saataisiin opetuslupaopetuksen syyksi.
0Äänestä
Anonyymi
Tämä päivän aviisissa, uusimaa 25.11.2019 Eräs kartellin osallinen vahvasti kiisti osallisuutensa ja perusteli hintojen radikaalin korotusten muka johtuvan pakollisesta opetuksen lisääntymisestä, josta selvääkin selvemmin paistaa läpi, ansaittu huoli tulonmenetyksiin, opetuslupa oppilaiden vahvasta lisääntymisestä johtuen.
0Äänestä
Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Eipä lehden toimittaja ollut kirjoittanut kuitenkaan mitään YLE:n ja KKV:n sivuilla kerrotuista uusien autokoulujen painostamisesta hintojen nostamiseen, vaan oli pelkästään antanut puolustuspuheenvuoron yhdelle epäilyistä porvoolaisista autokouluista. Laadukasta journalismia?
0Äänestä
Anonyymi
Porvoon osalta tämä näyttää kuitenkin erityisen huonolta, koska porvoolaisen autokoulun toimitusjohtaja on myös Uudenmaan Autokouluyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tapahtuu muuallakin. Monissa kaupungeissa ja suuremmissakin. Tulee kyllä selviämään ajan kanssa.
Miten mielestäsi jotenkin lieventävä asianhaara, että tapahtuu muuallakin? Jopa suuremmissa kaupungeissa?
Porvoon maine on mennyt jo aikoja sitten. Ihmeen hiljaa on paikallislehdet näistä kiusallisista aiheista.
Kuljettajakoulutusalaa näköalapaikalta pitkään seuranneena voin vakuuttaa, ettei tämä ollut yllätys. Porvoolaiset nyt sattuivat kärähtämään ensimmäisenä. Samaa paikallisen hintatason määrittelevää toimintaa on ollut esim. Jyväskylässä ja Kuopiossa. Jotkut ovat vaan parempia hävittämään todisteita... Kovin fiksua väkeä ei autokouluyrittäjät loppuperin ole, mutta monella paikakunnalla ovat siipeilleet itsensä paikallislehtien ym. suosioon esiintymällä asiantuntijoina ja menestyvinä yrittäjinä.
Autokouluyhdistyksen nimissä tehtynä tämä nakertaa entisestään näiden "asiantuntijoiden" uskottavuutta. Ihmeellistä on, että tässä maassa tekevät liikenneturvallisuustyötä vain autokouluyrittäjät. Mutta eipä ole heidän etujärjestönsä Autokoululiitto ottanut mitään kantaa tähän asiaan : )
Todennäköisesti siellä mietitään kuumeisesti, että miten tämäkin asia saataisiin opetuslupaopetuksen syyksi.