että puhuminen AA:sta herättää aina suuria tunteita.
Minä olen tässä pariinkin otteeseen vinkunut, etten ole käynyt palavereissa pitkään aikaan ja että poden siitä huonoa omaatuntoa ja olen enemmänkin korostanut klinikan merkitystä.
Mitenkähän totta tuokaan on, vai liekö pelkkää selittelyä. Tosiasia kuitenkin on, että jos kotona mainitsen sanan AA, niin ukolta palaa käämit.
Minä olen tässä pariinkin otteeseen vinkunut, etten ole käynyt palavereissa pitkään aikaan ja että poden siitä huonoa omaatuntoa ja olen enemmänkin korostanut klinikan merkitystä.
Mitenkähän totta tuokaan on, vai liekö pelkkää selittelyä. Tosiasia kuitenkin on, että jos kotona mainitsen sanan AA, niin ukolta palaa käämit.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Meidän ryhmään tuli kerran nais ihminen ja kävi säännöllisesti kunnes sen mies oli sanonut sille että et sinä mitään AA-ta tarvi etkä sinä ole alkoholisti..niinpä tämä nainen jätti ryhmät..en tiedä miten hänellä tänään menee..toivottavasti hyvin..Kerran oli sitten sellainen tapaus että eräs mies soitti minulle ja kertoi alkoholi ongelmastaan ja pyysi minua tulemaan hänen kotiinsa, hän olisi halunnut lähteä kanssani ryhmään mutta hänen vaimonsa esti sen..että tällaista tällä kertaa.
salakähmäinen suunnitelma. En usko , että mieheni väkivalloin estäisi minua menemästä palavereihin, mutta en viitsisi kuunnella sitä suunpieksäntää tupla-aasta, ja että siellä ei tehdä mitään muuta kuin kehuskellaan raittiuden myötä tulleesta omaisuudesta, näytellään ranta-Rolexeja, kultakettinkejä jne.
Ukko on joka toinen perjantai iltavuorossa, ja ajattelin käväistä palaverissa ikään kuin salaa.
Siellä on hyviä tyyppejä ja olisi mukavaa tavata heitä.
Ei muutakuin salaa vain jos siltä tuntuu
tuskin siitä mitään pahaa seuraa. päinvastoin, minulle se ainakin tuo mielenraittiutta kun käyn ryhmässä.
Iso Kirja puhuu paljon rehellisyyden merkityksestä. Tässä vain yksi ote yhdennentoista askeleen kohdalta:
"Ennen ryhtymistämme toimeen pyydämme, että Jumala ohjaisi ajatuksiamme ja anomme erityisesti, että hän vapauttaisi meidät itsesäälistä ja epärehellisistä ja omaa etua tavoittelevista pyrkimyksistä." (Nimettömät Alkoholistit, luku Toimintaan)
Minulla ei olisi pokkaa ehdottaa kenellekään elämistä AA:n ohjeiden vastaisesti.
Täydellinen??Pystytkö noudattamaan kaikkia 12 askelta jokapäiväisessä elämässäsi?..en kehoita ketään epärehellisyyteen vaan..kuten ensimmäinen askel sanoo "olemme valmiit mihin tahansa kunhan voimme vapautua armottomasta pakkomielteestämme"
En minä kuitenkaan oleta että aahoohoo-lla olisi armoton pakkomielle päällä..mielestäni kukaan tai ei mikään saisi olla esteenä ryhmään menemisen tiellä.
on ainakin itselleni niin keskeinen AA:n myötä tullut arvo, että en itse voisi kuvitella eläväni epärehellisesti edes siinä suhteessa, että osallistuisin palavereihin salaa kumppaniltani. Pidän kiinni oikeudestani käydä palavereissa silloin, kun siltä tuntuu. Tosin enemmän pidän yhteyttä AA-laisiin ystäviini palaverien ulkopuolella; tapaamalla heitä kahvikupillisella, soittelemalla, käymällä kotona "nokkapaltsuissa" jne.
Kysyit vissiin jossain alempana sitäkin, miksi tämä AA-keskustelu herättää täällä niin suuria tunteita. En tiedä. Jostakin syystä argumentointi näyttää siirtyvän herkästi asioista toisten kirjoittajien ominaisuuksiin, tyyliin "sinä olet sitä-ja-tätä" tai "mene tekemään sitä-ja-tätä". Anna Leppo taitaa käyttää AA-raportissaan (http://www.webalcoholic.com/selvaratkaisu/leppo.pdf) termiä "identiteettipuhe"; aletaan jakaa ihmisiä "meihin" ja "muihin". Tämähän ei auta millään tavalla AA:n sanomansaattoa. Lähinnä tulevat mieleen pikkupojat hiekkalaatikolla kiistelemässä siitä, kenen isä on voimakkain :-/
Henk.koht. pidättäydyn edes lähtemästä mukaan keskusteluun, jossa mennään henkilökohtaisuuksiin.
Onneksi tuolla elävässä elämässä on edelleen toisenlaista. Olin eilen pitkästä aikaa lauantai-illan palaverissa, enkä mennessäni edes kysellyt mihin palvelurakenteeseen ryhmä kuuluu (enkä tiedä sitä vielä tänäänkään), ja se oli hyvä palaveri. Se riittää minulle.
Maallikona annan yhden näkemyksen suuriin tunteisiin. Voiskohan asia kuitenkin olla sukupuolesta kiinni. Harvoin olen kuullut miehiltä, että vaimo ei tykkää kun käy ryhmässä.
Miehet kyllä vieroksuvat naisten käyntejä.
Ehkä miehet eivät pidä, että joku saa kuulla heidän asioitaan. Ehkä he ajattelevat sen olevan ompeluseura, jossa juorutaan. Naiset taas hyväksyvät melkein mitä tahansa, jotta mies pysyisi raittiina. Kommentteja.
Minä tuosta rehellisyydestä sen verran ja yritin yölläkin sitä selvittää, mutta en ikinä saanut viestiä perille.
Mieheni on itse kehottanut minua käymään "jossakin" iltavuorojen aikana, mutta ei ole tarkemmin eritellyt, missä se "jossakin".
Viestisi AH herätti ainakin minulla pohdinnan läheisten tuen tärkeydestä.
Täällä on puhuttu, että miesten on helpompi mennä ryhmiin, kuin naisten. Voi olla, olen mies ja vaimo suorastaan patistelee ryhmään, kun piponi alkaa kiristää.
Avoin keskusteli kumppanin kanssa selkeyttää turhat luulot ja epäilyt. Raitistuttuani, kävimme pitkät keskustelut puolison kanssa aikoinaan, mitä raittiuteni vaaliminen vaatii minulta itseltäni ja läheisiltäni.
Lapseni kyseli myös aikoinaan, mihin isä taas lähtee. Oli kait pelko, että tulen takaisin käsi maata viistäen. Nykyään palaveriin meno on yksi luonnollisista tapahtumista, aivan kuin töihin lähtö. Mutta ilman läheisten tukea, se tuskin olisi mahdollista pidemmän päälle.
En kehota ketään valehtelemaan menoistaan, vaan keskustelemaan avoimesti asiasta. Valheella on, kuten tiedämme, lyhyet jäljet. Ja itseähän me siinä joka tapauksessa pettäisimme.