Sosialidemokratia luo turvallisuutta

Anonyymi

"Poliisin tuoreiden tietojen mukaan Black Axen lisäksi Tukholmassa toimii noin 50 muuta rikollisryhmää, joihin kuuluu noin 1 500 rikollista.

Tukholma on parhaillaan ammuskelutapausten kourissa: elokuun alkuun mennessä tänä vuonna laukauksia on kuultu jo 58.

Jengiväkivaltaan perehtyneen asiantuntijan, poliisikomisario Gunnar Appelgrenin mukaan vahingot ovat huomattavasti vakavampia nyt, kuin mitä ne olivat viisi vuotta sitten, koska rikolliset käyttävät nyt enemmän ja laajemmin automaattiaseita."

Kyllä meidän suomalaisten tulee jatkossakin äänestää sosialidemokraatit suurimmaksi puolueeksi, jotta saamme Suomeenkin tällaista etnistä värinää.

https://oikeamedia.com/o1-125812

3

60

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      pitäskö panna asialle oman maan puolustusministeri vaihteeksi?

    • Tuota "Oikeaa mediaa" vilkaistuani jäin miettimään, mitä muuta oikeaa siinä mahtaisi olla nimensä lisäksi?

      Kovasti tuntui asenteelliselta se juttu johon linkki vei. Se ei ainakaan tunnu oikealta! Median pitää kerto puolueeton totuus ja lukijanosuus on sen tulkinta. Jos media tulkitsee valmiiksi niin se "oikea" voi jäädä sivuun!

    • Anonyymi

      Aloittaja yrittää tarkoitushakuisesti pitää erilaisten maiden aateveljien tekemisiä yksyhteen samanlaisina, eihän se ole niin. Ruotsin vuosikymmenien avoin maahanmuuttpolitikka on aivan erilainen, kuin Suomen. Nyt kun demarit tulivat hallitukseen Suomessa, niin päätettiin ottaa 8 turvapaikanhakijaa Välimerellä olevalta pakolaislaivalta, vain 8. Täällä demarit ymmärtävät ettemme voi pelastaa koko maailmaa, ei edes puolta siitä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      801
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      698
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe