Mun mielen terveys keikkuu nyt todella heikoilla kannattimilla. Mä rakastan urheilua, mä rakastan juoksemista. Kumpaakaan en saa nyt tehdä. Loukkaannuin tammikuussa maajoukkueleirillä. Siitä asti mä en ole saanut treenata. Vielä on kuus viikkoa kakkua jäljellä, enkä mä usko, että kestän. Saan raivareita ihan ihme asioista. Mulla saattaa räjähtää ihan millon vaan. Itken, raivoan ja huudan päivittäin. Mä en vaan jaksa enää. Musta tuntuu, että multa on viety elämä. Mä haluun sen takasin...
Tuun Hulluksi
RunnerGirl
2405
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Eikö kuitenkin ole onni, että vielä voit urheilla?
Entä, jos vammasi olisi pahempi?
Koeta nyt purkaa räjähtävä tarmosi johonkin sellaiseen, mitä pystyt tekemään - siivoa vaikka!
Jos oikein menee överiksi, puhu lääkärille ongelmastasi. Olethan addikti sinäkin, tosin liikuntaan.
Kuusi viikkoa ei ole maailmanloppu.
Onnea treenaamiseen sitten toukokuussa!
Ja paljon pahempaakin vielä. Itse en ollut niin lahjakas, että olisin maajoukkueleireille päässyt.Juokseminen oli kuitenkin minulle elämäni tärkeimpiä asioita.
Sitten akilles alkoi vaivata ja hulluuksissani menin yleislääkärille tk:seen. Jalka hoidettiin täysin väärin ja lopulta leikattiin. Asia on nyttemmin todettu hoitovirheeksi ja huolimatta korjaavasta leikkauksesta urheilulääkärillä jalka alkaa oireilla juostessa.
Laiha lohtu vajaan kolmen tonnin korvaus "kivusta ja särystä" noin vuoden ajalta. Minulta meni harrastus koko loppuelämästä ja henkisestä pahoinvoinnista ei ole maksettu latin latia.