Koillissanomat lehti kirjoittaa:
Humalainen nuorimies törmäili henkilöautollaan Taivalkoskella lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Mies oli ravintolaillan päätteeksi hypännyt autonsa kuljettajaksi. Hän oli muun muassa ajanut liikenteenjakajan yli. "Onnistuneen" ylityksen jälkeen matka oli suuntautunut Ouluntielle, jossa Iijoen sillankaide oli saanut osumaa sekä auton keulasta että perästä. Kaide törmäilyn jälkeen ajo oli jatkunut keskustaan, jossa ajosuoritus oli päättynyt torin tietämillä olevaan lumipenkkaan., Poliisipartion saapuessa paikalle kuljettaja oli yrittänyt saada autoa liikkeelle. Poliisipartio korjasi Keski-Suomessa asuvan miehen kiinniotetuksi. Matkustajana ollut paikallinen mies pääsi ambulanssin kyydissä terveyskeskukseen tutkituttamaan törmäilyssä tulleita kipuja. Poliisi on laatinut rikosilmoituksen törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Kommenttia: Oikein hyvä kirjoitus tällä kertaa rikos uutisesta, koska siinä ei käytetty aina toistuvaa vakio sanontaa: "Poliisi epäilee" Keski-Suomessa asuvaa miestä törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Tässä olisi journalisteille oppimisen paikka, että ei se poliisi epäile, vaan tutkii sen rikoksen paikan päällä ja kun tapaus oli tässäkin näin selvä, niin ei sitä "epäillään" vakio sanaa tarvitse enää lehtiuutisessa käyttää.
Taivalkoskella törttöillään
Anonyymi
0
50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 223984
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu313457Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka533264Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu53253Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222879Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod232641Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1162340MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142155Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281747IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1541494