Juu elikkä omistan suloisen mutta itsepäisen suokki ruunan jonka kanssa on muutamassa vuodessa ilmennyt pari ongelmaa:)
1. Ruuna näykkii paljon mutta tällä hetkellä on hieman laantumaan päin. Melkein kaikkea on kokeiltu,mutta nykyään näykkimistä ilmenee enimmäkseen taluttaessa ja joskus harjatessa ( keväämmällä puri käsivarteni aivan verille kun yritti harjata/koskea kaulaa tai lapaa vasemmalta puolelta ja muutenkin jos meni pään lähelle, myöhemmin selvisi että oli vasen lapa ja kaula hyvin jumissa ja sai siihen laserhoitoa ja sen jälkeen on ollut sellaista pientä näykkimistä ettei ole verille mennyt mutta näykkimistä kumminkin ) ja on saanut säännöllisesti liikuntaa joten ylimääräisestä virrastakaan se ei voi johtua.
2. Hevonen oli kesällä kauhean säikky autoille yms. Eikä sillä uskaltanut kauheasti maastossa käydä. Nykyään ottaa autot ja lenkkeilijät rennosti, mutta traktorit, linja-autot ja rekat yms . Aiheuttavat vielä ongelmia. Mikä auttaisi?
3. Liittyen hieman äskeiseen hevosen kanssa on vaikea lähteä maastoon ratsain ilman että on joku toinen kävellen/ pyörällä tai hevosellä mukana ja jos yksin lähtee pääsee hyvällä tuurillä ehkä noin 500m - 1km päähän tallista niin alkaa jo niskurointi ja kääntyy takaisin( on ollut kerran jopa tunnin tappelu siitä että minne mennään) ja silloin myös liikenne on haitaksi ja hevonen alkaa pukittelemaan. Kun menee jonkun kanssa ei mitään tälläistä ongelmaa ole.
4. Tämä ei ole niin ajankohtainen mutta aina kesäisin kun yritän taluttaa hevostani tarhasta talliin on pää koko ajan ruohon perässä ja sitä on todellakin vaikea saada liikkeelle( hevosta siis) pari kertaa saattaa jokin kikka auttaa mutta ei pitkään kunnes sama meno taas jatkuu, usein myös suitsilla :( Ymmärrän kyllä että hevosesta on ihanaa syödä tuoretta vehreää ruohoa ja että sitä on vaikea vastustaa, mutta en ole saanut hevostani ymmärtämään että silloin saa syödä kun annan luvan ja ilman lupaa se pää ei sinne ruoholle eksy. Ei tämä yksittäisinä olisi niin paha mutta kesäisin tämä käy jo ongelmasta :D
Olisi mukavaa jos saisin vastauksen edes joihinkin ongelmiini ja kaikkea saa ehdottaa! 😊
Huom! Kyseessä todella itsepäinen,mutta suloinen 12.v suomenhevos ruuna
Pari ongelmaa kaipaa apua!
1
140
Vastaukset
Help!?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591154Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11830Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75785- 53624
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83603Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45532Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33517Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36514Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40487