Tarvitaan johtaja

pietari haussa

Hei!

Itse suhtaudun hyvin myönteisesti oman seurakunnan perustamiseen ja uskon, että kannattajia löytyisi.

Olisi jo aika päästä eroon vanhan seurakunnan matkallaan tekemistä virheistä.

Tarvitsemme kuitenkin asiaamme varten johtajan. Ilman johtajaa tästä ei tule mitään. Itselläni ei rohkeus riitä.

Lisäksi tarvitsemme:
- yhdistyksen
- toimitilat
- jäsenrekisterin
- rahaa
- hengellisiä johtajia(puhujia)
lisäksi, ehkä tärkein kaikista, olisi looginen ja ymmärrettävä selvitys/julistus, miksi erotamme vanhoilliset pois jumalan valtakunnasta.

Hyvää kevättä ja Jumalan rauhaa!

5

1387

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mirella

      tarpeeksi nimiä paperiin ja hommat etenemään.
      Ja rukoilla Jumalalta runsaasti siunausta, että asiat toteutuisi.

      Tuntuu toisaalta vieraalta perustaa uutta seurakuntaa, mutta joskus se vain tuntuu ainoalta vaihtoehdolta.
      Haluan uskoa, mutten jaksa olla valvonnan alaisena.

      Jotkut VL:t saattavat nauraa tolle valvomisjutulle, mutta melkovarmasti juuri he ovat niitä valvojia "poliiseja".

      Mutta niissä vl porukoissa joissa valvomista ei esiinny lainkaan, siellä on luultavasti myös vapaampi ilmapiiri.
      Hyväksytään ihmiset sellaisenaan.

      Välttämättä ei tarvitse heti alkuun mitään toimitiloja, voihan seurakunnan tilojakin vuokrata siihen tarkoitukseen.

      Hengellisiä puhujia saadaan, asettamalla meitä uudismielisiä puhujiksi. Ja luulen, että ennenpitkää myös vl:puhujia siirtyy uudempien joukkoihin. tiedä häntä.

      Ja meidän ei tarvitse erottaa vanhoillisia pois Jumalan valtakunnasta. Kyllä hekin taivaaseen pääsee, vaikka ilmapiiri onkin tiukka.
      Olis kiva, että heistä mahdollisimimman moni hyväksyisi sen tosi asian, että ei tarvitse olla vl- päästäkseen taivaaseen.

      Sydämen usko on tärkein.

      Jumalan rauhaa!

      • Son

        Tuossa joku kyselee, että miksi ette liittyisi rauhansanalaisuuteen, niin, miksi?
        Jos nuo ul-tunnusmerkit heillä täyttyvät, niin eikö se olisi paljon helpompi tapa kuin perustaa uusi yhdistys, joka opettaa samalla tavalla?
        Ja kuitenkin, jos uuden yhdistyksen perustaisitte, mistä saisitte ne "raamit", minkä mukaan opettaisitte, varmaankin siitä ul -porukastakin löytyy moinia eri vaihtoehtoja, ja jos taas hyväksyy kaikki, niin mihin sitä uskoa enää tarvitaan?


    • ...........

      Eiks Rauhan sana oo keksitty tuota varten. Liittykää siihen.

      Muistakaa se että on olemassa vain yksi usko.
      Jos uskon ja hyvän omantunnon pitämiseen annetut rakkauden ohjeet tuntuvat säännöiltä,on syytä tutkia omaa sieluntilaa. Rukoilen,että saisit tunonn asiasta ja tekisit parannuksen..
      Toivottavasti huomaat,että sodit Raamattua,Jumalan sanaa vastaan...

    • helppoa

      Olen itse ollut alkavaa yhtistystä perustamassa. Lähinnä tarvitaan vapaaehtoisten aikaa. Sitä varmaan löytyy. Eräs järjestö antoi tilat kahdeksi tunniksi viikossa ilmaiseksi käyttöönsä. Teidän tapauksessa varmasti seurakunta sponsoroi. Pienellä jäsenmaksuilla voi varmasti maksaa pieniä virailijakuluja. Kesäisin järjestämme jäsenillemme pienellä maksulla ruokakuluja, majoitusta ja ohjelmaa vastaan viikonloppupäivät. Sekin menee vapaaehtoisvoimin. Itse tehdään jotain helppoa ruokaa. Leirialennus annetaan niille, jotka ovat jäseniä. Seurakunnilta, leirintäalueilta ja kunnilta voi kysellä halpoja vuokratiloja.

      Kerran pari vuodessa voi järjestää vielä jonkun teemaillan. Kyllä se sujuu, kunhan jokainen suostuu tekemään jotain pientä tehtävää.
      Jaksakaa.

    • Vapaa vl

      Tarvitaako tässä uutta seurakuntaa. Riittäisikö, että perustaisimme yksinkertaisesti yhteisön keskinäistä kanssakäymistä ja ystävyyttä varten?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      153
      11031
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      53
      5269
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      45
      2483
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      31
      2169
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1731
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      42
      1594
    7. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      31
      1280
    8. Känniläiset veneessä?

      Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v
      Nurmes
      35
      1206
    9. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      6
      956
    10. Daniel Nummelan linjapuhe 2025

      Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo
      Luterilaisuus
      98
      952
    Aihe