Palkkaneuvottelut

Eilen A-studiossa Eloranta perusteli palkankorotuksia sillä, että Saksassa duunari saa parempaa palkkaa. Eloranta nyt tuijottaa vain palkan tuntihintaa. Hän ei ajattele ollenkaan sitä, mikä on suomalaisen duunarin sosiaaliturva. Samoin riku Aalto ajaa vain niiden asiaa, jotka ovat töissä, hän unohtaa täysin työttömät. Jos Suomi taas ajautuu korkeiden palkkojen kanssa kannattamattomaksi maaksi yrittää, alkaa isolla osalla YT-neuvottelut ja yritysten vienti muihin maihin. Lisäksi ulkolaiset investoinnit loppuvat.
Myös hallitus on kusessa työllisyystavoitteen kanssa, millä maksaa se velka, mitä nyt on otettu paremman työllisyyden toivossa. Taas käy niin, että se jää minun lapsenlapsille maksettavaksi. En ihmettele yhtään, että SDP:n suosio on jyrkässä alamäessä. Hallituksessa istuu vain epätosia laukovia ministereitä. Postin asiaankaan ei saatu selvyyttä, miten on valtionohjaus toiminut ja päivämäärät ovat aivan sekaisin. Joku tai jotkut on/ovat yksinkertaiusesti valehdelleet!
Nyt olisi aika vaihtaa hallitus!
1166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kansa oli lopen kyllästynyt edelliseen hallitukseen, vaati muutosta ja sai sellaisen. Viime vaalit olivat puoli vuotta sitten. Seuraavat eduskuntavaalit ovat v. 2023. Uutta perusporvarihallitusta emme nyt kaipaa.

Äänestä
  • Toivottavasti tämä Suomen työväki olis järjissään ettei noita ÄÄRIOIKEISTOLAISIA PERSU KOKOOMUKSELAISIA tulis koskaan valtaan ,on HYVINVOINTIVALTION TÄYSTUHO PUOLUEITA NÄMÄ KAKSI ,KOKOOMUS ERITODEN OIKEA RIISTOPORVARI PUOLUE

    Äänestä

Seuraavat eduskuntavaalit eivät ole 2023, vaan huomattavasti aikaisemmin. rinteen hallitus saa maan asiat paljon nopeammin aivan sekaisin ja siksi ennenaikaiset vaalit ovat tulossa, niitä ei voi kukaan estää. Eihän tätä sotkua kukaan esim. Keskustan väestä tule sietämään ja näin hallitusyhteuistyö katkeaa. nyt on jo menty liian pitkälle, ei Suomen voida antaa mennä suohon tai ajelehtia ilman kipparia kovin pitää aikaa. Antti Rinteestä vaan ei ollut pääministeriksi.

Äänestä

Tulojako on aika moista tasapainottelua. Tämä olisi jokaisen syytä sisäistää.

"Marx ja Ford tajusivat tulonjaon tärkeyden

Toissa vuosisadan suuri talousfilosofi Karl Marx oli ennemmin kommunisti kuin kapitalisti, kun taas viime vuosisadan suuri teollisuuspamppu Henry Ford oli kapitalisti eikä kommunisti.

Silti yksi kummankin kirkkaimmista oivalluksista oli suurin piirtein sama:

Tuotannon hedelmät, talouskasvu, tulisi jakaa kohtuullisen tasapainoisesti pääoman ja työvoiman välillä. Jos liian suuri osa tuloista päätyy voittoina pääoman omistajille ja liian pieni osa heruu palkkoina tuotannon tekevälle työväelle, seuraa tästä ennen pitkää talouden lamaantumista ja lopulta pääoman ja työvoiman välirikko ja yhteenotto."

Lähde: https://www.is.fi/taloussanomat/porssiuutiset/art-2000004895108.html

Yritysjohdossa ollaan usein sitä mieltä, että yrityksen tehtävä ja velvollisuus on tuottaa voittoa osakkeenomistajille ja palkat ovat kuluerä, jonka pitää pyrkiä minimoimaan. Unohtavat usein, että ilman työvoimaa ei yritys pyöri, joten olisi syytä huomioida asiat joka tuossa iltasanomien artikkelissa kerrotaan.

Äänestä

Kun myös Suomeen saadaan paikallinen sopiminen, palkat nousevat kohti Saksan tasoa.

Äänestä
  • Laskevat banaanivaltion tasolle ja kohta sitten alkais taas torppari aikaan siinäpä sitä on purtavaa TYÖLÄISILLE

    Äänestä

EK käyttää Saksaa mallina kilpailijasta lähes aina. Siis ottakaamme mallia myös palkankorotuksista, jotka myös parantavat työntekijöitten ja muidenkin sosiaaliturvaa.

Äänestä
  • Saksassa irtisanomis suojaa on nostettu ,koska siellä oli ongelmia työvoiman hyötykäytöstä ja palkkojen alas ajosta . Ratkaisu oli oikea ja niin pitäisi Suomessakin tehdä ,sillä liian helppo irtisanominen lisää sosiaalisia ongelmia, sekä valtiollisia kustannusrasitteita lisääntyvien sosiaalisten menojen kautta. Tuosta syytä irtisanomiset tulisi sanktioida ja uusia tes palkka järjestelmän ,alakohtaisen minimit, elinkustannuksia vastaavalla tasolle, niiden ollessa jälkeen jääneitä. Palkoilla pitää tulla toimeen, eikä tarkoitus ole että työssä käydään sosiaalitukien varassa joka heikentää veropohjaamme ja mahdollisuuksia pitää yhteiskunnan palveluja yllä.

    Äänestä

Rikkaiden ja köyhien välinen kuilu kasvaa Suomessa – verotuksen pitäisi tasata tuloja, mutta se onkin yksi syy, joka kasvattaa varallisuuseroja

Lähde >> https://yle.fi/uutiset/3-12021169

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Eilen A-studiossa Eloranta perusteli palkankorotuksia sillä, että Saksassa duunari saa parempaa palkkaa. Eloranta nyt tuijottaa vain palkan tuntihintaa. Hän ei ajattele ollenkaan sitä, mikä on suomalaisen duunarin sosiaaliturva. Samoin riku Aalto ajaa vain niiden asiaa, jotka ovat töissä, hän unohtaa täysin työttömät. Jos Suomi taas ajautuu korkeiden palkkojen kanssa kannattamattomaksi maaksi yrittää, alkaa isolla osalla YT-neuvottelut ja yritysten vienti muihin maihin. Lisäksi ulkolaiset investoinnit loppuvat.
Myös hallitus on kusessa työllisyystavoitteen kanssa, millä maksaa se velka, mitä nyt on otettu paremman työllisyyden toivossa. Taas käy niin, että se jää minun lapsenlapsille maksettavaksi. En ihmettele yhtään, että SDP:n suosio on jyrkässä alamäessä. Hallituksessa istuu vain epätosia laukovia ministereitä. Postin asiaankaan ei saatu selvyyttä, miten on valtionohjaus toiminut ja päivämäärät ovat aivan sekaisin. Joku tai jotkut on/ovat yksinkertaiusesti valehdelleet!
Nyt olisi aika vaihtaa hallitus!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu