Vieläkös Kuopion torilla hengaillaan...

esimerkiksi pe ja la iltaisin?
Olisi mielenkiintoista tietää, onko porukkaa vielä "ulkoviihteellä"?
Kertokaa KOKEMUKSIANNE!
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Moi, osaisiko joku kertoa hyviä hoitopaikkoja vanhuksille Kuopion keskustassa? Tarkoitus olisi antaa lahjakortti hierontaan/kylpyyn tms. hoitoon 76 vuotiaalle mummille.
Kiitoksia avustanne

Äänestä

Syyskuun 6:ntena 1965 Kuopion torille kokoontui Helsingin Sanomien mukaan "useaan sataan nouseva nuorisojoukko rähinöimään, kirkumaan, huutelemaan typeryyksiä ja kaatelemaan toripöytiä".

Helsingissä oli vuonna 1965 jo puolittain totuttu nuorison aiheuttamaan epäjärjestykseen mm. rukouslauantaisin. Sisä-Suomessa sellainen oli kuitenkin vielä uutta.

Savon Sanomien (27.10.1965) mukaan Kuopion mellakka sai alkunsa, kun kaksi 21-23-vuotiasta työläisnuorukaista saapuivat torille hieman juovuksissa ja äänekkäästi keskustellen.

Äänestä

Poliisin kiellettyä keskustelun miehet alkoivat purnata päätöstä vastaan. He ja osa muista torille kokoontuneista lähtivät kiertämään toria virkavaltaa solvaten.

Joukko suuntasi matkansa poliisilaitoksen edustalle, jossa purnarit pidätettiin. Muut palasivat torille ja ryhtyivät suutuksissaan kaatelemaan myyntipöytiä.

Niillä tukittiin myös Puijonkadun liikennettä. Kahdeksan pöytää rikkoutui rytäkässä.

Metakassa oli mukana myös joukko romaneja. Muuan 7-vuotias romanipoika luettiin väkijoukon yllyttäjiin, ja hänet passitettiin lastenkotiin.

Helsingin Sanomat tiedotti 8.9.1965, että "torimellakka hajoitettiin maltilla". Kaikkiaan lähes 30 nuorta saivat mellakoinnista sakkoja.

Lisäksi kaksi pöytien rikkomiseen osallistunutta 15-16-vuotiasta poikaa tuomittiin ilkivallanteosta ja häiriönteosta 2-4 kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

Savon Sanomien mukaan oikeuden puheenjohtaja nuhteli tuomittuja "isällisesti" mutta kovin sanoin. Tapaus oli hänen mukaansa lähellä kapinaa, josta tuomio olisi maksimissaan kahdeksan vuotta kuritushuonetta. "Sopii olla vastaisuudessa tällaisiin tekoihin ryhtymättä", lehti kommentoi.

Toimittaja Hannu Karpo kävi Kuopiossa kysymässä, miksi nuoriso häiriköi. Vastaukset olivat samansuuntaisia kuin muuallakin: ei ole paikkaa mihin mennä eikä mitään kiinnostavaa tekemistä.

Äänestä
  • Suurten ikäluokkien nuoruusmuistoja, on ollut paljon sitten ongelmanuoriakin. Eikä varmaan mitään kunnollisia vapaa-ajan harrastuksia tai mahdollisuuksia. Helppohan se nyt on järjestää nuorille vaikka mitä mahdollisuuksia kun nuoria ei ole juuri lainkaan enää nykysuomessa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

esimerkiksi pe ja la iltaisin?
Olisi mielenkiintoista tietää, onko porukkaa vielä "ulkoviihteellä"?
Kertokaa KOKEMUKSIANNE!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu