Miten viettää uskonnotonta "joulua"

Minä en mielelläni viettäisi joulua, koska kristityt ovat omineet juhlan itsellensä. Miehelläni ja hänen myötä myös hänen vanhemmilla lapsillansa kuitenkin on pakkomielle joulun viettämiseen. Itseäni se ärsyttää suunnattomasti ja mietin, että miksi joulua pitää viettää koska emmehän ole edes kristittyjä. Minä viettäisin paljon mieluummin talvipäivänseisausta. Talvipäivänseisauksen viettämisen tavat ovat kuitenkin hakusessa. En haluaisi yhdistää siihen liikaa perinteitä joulusta, koska ne ovat taas varastettu kekristä. Kekriäkin haluan viettää ja haluaisin myös, että se olisi meidän perheessä vuoden isoin juhla. Mutta tuskin se onnistuu, koska joulujuttuja löytyy vaikka mihin lähtöön ja kekrijutuista taas ei ole mistä valita. Ottaa päähän taas kerran tuleva joulu, toivon vain, että se olisi jo ohi. Sekin helpottaisi suunnattomasti jos voisimme viettää "joulua" talvipäivänseisauksen aikaan, mutta ei. Toivottavasti joku osaisi auttaa sen kanssa, että miten me voisimme olla riitelemättä melkein eroon asti yhden kristittyjen omiman juhlan takia.
17215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Eiköhän tuo ole ollut monelle jo kauan hulabaloon, kulutuksen, tavaran ja materiaalin ylistysjuhla. Vuodenvaihteen lomatauko jossa yhdistyvät joulu ja uusivuosi välipäivinensä. Hyvin voi joulu ateistisessa kommunistisesssa kiinassakin. Dingou belss. Dingou bells.

Äänestä

Taidat kirjoitella ihan huumorimielellä kun esität että "kristityt ovat omineet juhlan itsellensä" - heh, heh...

Äänestä
  • Judeilla on peite . Ne ei voi uskoa eikä nähdä .

    Äänestä

Asia on kyllä niin, että kauppiaat omineet Joulun itselleen.

1Äänestä
  • talvipäivän seisaus, vuoden pisin yö, on kaupallinen juhla - myydään sitten uskontoa tai erilaisia lahjoja

    Äänestä

Joulu on nimenomaan kristittyjen juhla, eivät he sitä sikäli mitenkään ole omineet, siis kun joulu- käsitteestä puhutaan. Muutoin he kyllä ovat kyseisen ajan omakseen omineet, mutta ei taida aloittajakaan tietää millaisena juhlana tätä aikaa ennen vietettiin ja juhlittiinkin?

1Äänestä
  • Tiedän sen, että talvella on juurikin juhlittu sitä talvipäivänseisausta ja keskitalvea. Sitä en tiedä kovin hyvin, että miten.

    Äänestä

  • Jos tarkkoja ollaan, sanaa joulu ei edes löydy raamatusta. Ei kertaakaan. Joulu on väännös sanasta yule, mikä on alun perin "pakanallinen" juhla. Kristityt eivät vaihtaneet juhlan nimeä täällä päin maailmaa, vaan ottivat "pakanallisen" juhlan nimen toiseen käyttöön.

    Toki muualla maailmassa sanan alkuperä on erilainen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos tarkkoja ollaan, sanaa joulu ei edes löydy raamatusta. Ei kertaakaan. Joulu on väännös sanasta yule, mikä on alun perin "pakanallinen" juhla. Kristityt eivät vaihtaneet juhlan nimeä täällä päin maailmaa, vaan ottivat "pakanallisen" juhlan nimen toiseen käyttöön.

    Toki muualla maailmassa sanan alkuperä on erilainen.

    Ei niin eikä mitään muutakaan . Ainakaan talmudissa tai mooseksessa . Kristityt on vaan vähän tyhmiä . Mutta iloitaan silti kauniista talvesta .

    Äänestä

  • Joulu on saksalaisten juhla.

    Äänestä

olet/menet vaikka töihin

Äänestä

Kyllä se avioero vaan on paras ratkaisu tuollaiseenkin ongelmaan - ei puolisoa, ei kiistoja!

Äänestä

Itse en kauheasti mieti uskontoa tai uskonnottomuutta, vietän vain joulua. Laitan kuusen (on jo paikoillaan, tekokuusi), teen joulukortteja, jos en ole jo tehnyt, paketoin lahjoja ja aattona ja joulunpyhinä tunnelmoin lyhdyn välkkeessä ja kuuntelen ehkä kaunista musiikkia ja juon jotain hyvää juomaa ja syön jotain hyvää ruokaa. Ennen aattoa saatan (jos jaksan) käydä laulamassa kauneimpia joululauluja. Joulu vuoden juhlistaa. Olen aina pitänyt joulusta.

Hyvää joulun odotusta kaikille uskonnosta ja uskonnottomuudesta huolimatta ja säätyyn ja ikään ja kansalaisuuteen katsomatta =)

Äänestä

Ootko nyt ihan varma ettet itse ole pakanuudessa ?

Äänestä

Silleen että on vuan

Äänestä

Itse en vietä uskonnollista enkä kaupallista joulua mutta syön erilaisia joulun ruokia ,juon kaljaa ja muita juomia ja saunon kyllä hyvin ja otan pari snapsilasillista sekä kunnon kakkukahvit päälle .

Näin olen tehnyt jo vuosia.

Joulun aikana on hyvä miettiä vuoden aikana tapahtuneita asioista ja alkaa miettimään jo seuraavaa uutta vuotta.

Äänestä

Talvipäivänseisausta minimalistisin lahjoin (lahjoja annettu aina).Vuonna 2021 aatto on talvikuuna 21.12. Syötte ja vietätte mukavaa ja lämminhenkistä yhteiseloa ilman joulukuusia yms elementtejä, jotka eivät kuulu suomalaisten kulttuuriin.

Lahjaideoita voitte katsoa mm. hsy: n sivuilta.
Hsy/annajotainmuuta

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Minä en mielelläni viettäisi joulua, koska kristityt ovat omineet juhlan itsellensä. Miehelläni ja hänen myötä myös hänen vanhemmilla lapsillansa kuitenkin on pakkomielle joulun viettämiseen. Itseäni se ärsyttää suunnattomasti ja mietin, että miksi joulua pitää viettää koska emmehän ole edes kristittyjä. Minä viettäisin paljon mieluummin talvipäivänseisausta. Talvipäivänseisauksen viettämisen tavat ovat kuitenkin hakusessa. En haluaisi yhdistää siihen liikaa perinteitä joulusta, koska ne ovat taas varastettu kekristä. Kekriäkin haluan viettää ja haluaisin myös, että se olisi meidän perheessä vuoden isoin juhla. Mutta tuskin se onnistuu, koska joulujuttuja löytyy vaikka mihin lähtöön ja kekrijutuista taas ei ole mistä valita. Ottaa päähän taas kerran tuleva joulu, toivon vain, että se olisi jo ohi. Sekin helpottaisi suunnattomasti jos voisimme viettää "joulua" talvipäivänseisauksen aikaan, mutta ei. Toivottavasti joku osaisi auttaa sen kanssa, että miten me voisimme olla riitelemättä melkein eroon asti yhden kristittyjen omiman juhlan takia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu