Eli siis diagnoosina välimuotoinen koliitti. Lääkitykset ei sovi, ruokavalio vasta aluillaan. Vessassa saa juosta ja veriarvot huonot. Yritin tuossa pestä astioita niin ei edes vessaan ehtinyt. Asun yksin mutta miehen kanssa mietitty yhteen muuttoa. Mieli mustenee joka kerta kun käy vahinko (oikeasti vahinko käy pari kertaa vuodessa *koputtaa puuta ettei useammin*).
Olen niin kyllästynyt tähän kaikkeen. Vaikka on ollut päiviä, että vessassa ei tarvitse käydä kuin kaksi kertaa päivässä, se vaivaa silti. Olisi ihanaa kun ei tarvitsisi käydä vessassa ulosteella päivittäin.
Noh eli astioita sain pestyä sen pari minuuttia (kun oli ensin pari päivää etsinyt tsemppausta siihen, kun ei vaan jaksa, sitten siivoilet puoli tuntia ripuleita lattialta (ja seinältä) ja sitten on niin vihainen, ahdistunut, itkuinen ja häpeissään koko asiasta, ettei ole enää voimia edes tyhjentää pesuvesiä keskeneräisten tiskien ympäriltä.
Olen miettinyt kun ihmiset käy töissä, harrastavat, näkevät ystäviä ja vielä siivoavat, jaksaisimpa minäkin.
Kortisoni vie yöunet ja kuitenkin väsyttää, olisi vain niin ihana kun lopettaisi vain hengittämisen, vaikka siis unissaan. En tappaisi itseäni koskaan. Olen vain niin loppu, että jaksan hädintuskin enää edes hengittää. En jaksa uskoa että mikään saa energioita enää normaaliksi, tätä on kestänyt jo liian monta vuotta.
Välimuotoinen koliitti ja väsymys
Anonyymi
0
198
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh422442Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia
Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-201729423012014- 221816
- 241595
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘241445- 1001329
- 431328
En ymmärrä käytöstäsi
Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek1391275Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta371171- 361046