Kokoomus taitaa olla se puolue, mikä on ensimmäisenä nostanut isoimman mekkalan Antti Rinteen ja myös Sirpa Paateron menettelyistä Posti-jupakan yhteydessä. Eilen maanantaina 2. joulukuuta Keskusta puolestaan arvioi aiheelliseksi nostaa Rinteen hallituksen "henkilökemiat" tikun nokkaan. Sekä puolueen puheenjohtaja Katri Kulmuni että eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen peräsivät SDP:n johtoportaalta johtopäätösten tekemistä "epäluottamukseksellisen kriisin" ratkaisemiseksi. Tuon jyrkän oloisen kannan kanssa Kulmuni ja Kurvinen tulivat ulos Keskustan eduskuntarymän kokouksesta.
Puoluekentän laajassa kuvassa Keskustan nykyjohto näyttää jälleen peesailevan Kokoomusta. Tämä havainto vie huomion Sipilän hallituksen historialliseen epäonnistumiseen Keskustan vinkkelistä katsottuna. Keskustan rankka vaalitappio viime kevään vaaleissa johti Katri Kulmunin valintaan uudeksi puheenjohtajaksi ja samalla piti yhteistyölinjan vaihtua kaveeraamiseksi SDP:n kanssa Sipilän aikaisen Kokoomus-kaveeraamisen sijaan. Onko nyt kuitenkin käymässä niin, että tavallaan "tapausten tuoksinan" seurauksena Keskusta löytääkin itsensä jälleen Kokoomuksen vanavedestä, jonka kurimuspyörteet saattavat osoittautua jälleen kerran ikäviksi Keskustalle puolueena.
Peesaileeko Keskusta jälleen Kokoomusta?
14
165
Vastaukset 14
- Anonyymi
Ja porvaritkin on veljet keskenään ...
- Anonyymi
Luonnollisesti kepu on lojaali kokkare puolueelle
Pois haitalliset ay-jyrät ne ärsyttää - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luonnollisesti kepu on lojaali kokkare puolueelle
Pois haitalliset ay-jyrät ne ärsyttääEiköhän tuo jonkin sorttimentin kaulailua ollut Keskutalta ,tuohon suuntaan kun Rinne otettiin maalitauluksi.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/604d5454-52f8-43f6-8ca2-443fa26e331f
Onni onnettomuudssa palkansaajille että ei kaatunut koko hallitus. Kokkomus on oppositiossa kova haastaja ja palauttaa kyllä hallitukselta jalat maahan jos liidellään pää pilvissä. Vaatii myös pääministeriltä jämeryyttä,eittämättä. Jos SDP ja keskuta eivät kykenisi yhteisktyöhön,ei Perusuomalaiset kelpaisi paikkaamaan viher vasemmisto pohjaista hallitusta. Käytänössä palattaisiin siis edelliseen hallitukseen ja silloin on työtekijöiden kannalta piru irti. Leikkaus listat kaivettaisiin esiin ja työttömät saisivat samaa hhutia kuin viimekaudella.Monelle se tietäisi maanpäälistä hevettiä.
- Anonyymi
Eipä taida Kulmunin utareet mahtaa Marinin persikalle mitään. Demut kostaa kepulle sinipunalla.
- Anonyymi
Sinipuna on raato, sitä ei kukaan elvytä, ellei kokoomus liity vasemmistoon konkreettisesti.
Eli raatona tulee pysymään.
Edellinen hallituskausi sen todistaa, kokoomus ei ole duunarin puolella koskaan, paitsi vaalilupauksissaan.
- Anonyymi
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006329590.html
Ei tässä elämässä joku pääasia ole keinotekoinen, median virittämä postijupakka kokoomuksen pyynnöstä.
Sipilän hallitus leikkasi koulutuksesta, lukekaapa kepulit, kun kannatitte leikkauksia, että mitä on odotettavissa tulevaisuudessa.- Anonyymi
Ihan hyvä että saadaan vanha valehteleva AY-läski korvattua Marinilla.
Sosialidemokraattien johtoportaan taholla viestitetään parasta aikaa sen suuntaisesti, että Rinteen hallituksen puolueitten kimppa jatkaa taipalettaan uuden sosialidemokraattisen pääministerin johdolla kuka hän sitten lieneekään. Sinänsähän nyt olisi tarjolla tilaisuus puoluekoostumukseltaan kokonaan uudenlaisen hallituskoalition muodostamiseen. Sitä vaihtoehtoa SDP ei ilmeisestikään tule valitsemaan. Ajan myötä pääsemme sitten havaitsemaan, miten mm. puolueitten voimasuhteet menevät. Koska nyt tätä ajatusten vaihtamista kirjoitellaan Keskustan nimikkopalstalla, niin mieleen nousee aivan itsestään kysymys: Miten käy Keskustan kannatuksen tulevan vuoden 2020 kuluessa? Yhtä kiinnostava on myös kysymys SDP:n kannatuksesta kansan keskuudessa.
Jatkanpa vielä tätä omaa jorinaani. Jos SDP valitsee Sanna Marinin pääministeriksi, niin samalla hallituksen johtoporras tulisi koostumaan yksinomaan naisväestä. Siinä asetelmassa Hjalliskin jo erottuisi puoluejohtajien joukossa toisenmoisena henkilönä, vaikka varsinaisesti kauneuskilpailuissa ei taitaisi pärjäisikään. Eipä sen puoleen, että Jussi Halla-ahokaan catwalkilla olisi parhaimmillaan, mutta olennaisinta lieneekin pärjääminen yhteisten asioitten hoitamisen kenttäkisassa.
- Anonyymi
En usko että Kulmuni on niin typerä, että haluaisi palata takaisin Kokoomuksen SoTe-yksityistämissoppaan, vanhuspalvelujen surkeaan bisnesmalliin, lastenhoidon bisnesmalliin, pakkolakeihin, kikyilyyn ja aktiivimalleihin, kenties Natoonkin, joista kaikista edellisessä hallituksessa saatiin konkreettisesti todeta kansalaisten vihaavan niitä.
Mutta täyttä varmuuttahan Kulmunin todellisesta linjasta ei vielä kellään ole, joten ei voi tietää. Tuossa aloituksessani aprikoin semmoista mahdollisuutta, että Kokoomus olisi tosiaan työnantajaleirin visiona kehitellyt Keskustaa varten saumaa demareitten kurmuuttamiseksi ja silunhoidollista taustaahan löytyy vuoden 2003 alkukesältä, jolloin SDP toimi keskeisenä puuhastelijana, kun Anneli Jäätteenmäki joutui väistymään pääministerin paikalta. Ja nyt sitten Keskusta hotkaisi tuon Kokoomuksen syötin ja Antti Rinne luopui pääministeriydestä. Taustaksi saamme tuumailla jo vanhaa sanontaa, jonka mukaan politiikassa mikään ei olisi sattumaa. Juuri tänään (05.12.19) on uutisoitu tuoreimmasta gallupoinnista, jonka mukaan Keskustan kannatus olisi huvennut kymmenen prosentin pintaan. Eikä demareillakaan erityisen hyvin näytä menevän. Kokoomus sen sijaan porskuttaa ja Perussuomalaiset vieläkin paremmin.
Kokoomus tekee parhaansa hallituksen kaatamiseen, mutta sillä on vain yksi motiivi eli päästä muodostamaan uudestaan porvarillinen hallitus, mutta tällä kertaa taas Kokoomuksen johdolla. Keput eivät tähän hevin suostu, koska Kepun kannatushan kärsi rökäletappion nimenomaan sen vuoksi, että se harjoitti Kokoomuksen kanssa palkansaajavihamielistä politiikkaa. Talkoot koskivat vain pieni- ja keskituloisia ja muut osallistuivat vapaaehtoisuuden pohjalta kuten Sipilä asian selväsanaisesti esitti.
Jos Kepu haluaa vaikuttaa hallituksesta käsin, sillä ei ole oikein muuta vaihtoehtoa kuin nykyinen hallitus. Sipilän hallitushan oli ylivoimaisen epäsuosittu kansalaisten keskuudessa. Kepun kärismysten tie on vaikea, valitsipa se nyt miten tahansa. Jos jonnekin kumartaa, niin samalla toisaalle pyllistää.Viis kansansuosiosta mutta Sipilän hallitus toimi kansan parhaaksi. Työllisyysaste parani pienellä patistamisella eli aktiivimallilla
Meillähän tulisi lisätä viikottainen työaika 45 tuntiin sekä poistaa työehtosopimusten yleissitovuus. Lakko-oikeuteen tulisi puuttua siten että tukilakkoilu kielletään ym. ym.
Luonnollisesti Kokoomusta jurppii, kun Keskusta on mukana hallituksessa, mutta kykypuolueeksi itsensä nimennyt Kokoomus ei ole. Tämän ajan asetelmassa on mukana myös porvarileirin hegemonia-asema, minkä Kokoomus mielellään omisi itselleen ja pysyväisesti, mutta nyt Perussuomalaisetkin ovat karanneet edelle, mikä tapahtui sekä viime huhtikuun vaaleissa että sen jälkeen mielipidemttauksissa vielä selkeämmin. Porvarihegemonian menettänyt Keskusta sopisi Kokoomuksen kaavailuissa mahdollisen Kokoomusjohtoisen porvarihallituksen täydennyspuolueeksi. Kovin lähellä menneisyydessä on myös Jan Vapaavuoren ja Petteri Orpon julistus, jonka mukaan Jussi Halla-ahon johtama Perussuomalaiset puolueena ei sovellu arvojensa takia laisinkaan Kokoomuksen yhteistyökumppaniksi. Ja tosiaan Katri Kulmunin puheenjohdolla Keskusta on kääntynyt punamultaisen yhteistyösuuntauksen kannalle. Silti Keskusta taisi tosiaan erehtyä kuuntelemaan liikaa Kokoomuksen ja työnantajien taholta Antti Rinteeseen kohdistunutta kritiikkiä Posti-jupakan yhteydessä. Kieltämättä Kulmuni on kokematon puoluejohtaja siinä kuin Antti Kurvinenkin noviisi eduskuntaryhmän johtajana. Tämä Itsenäisyyspäivän jälkeinen viikonloppu ja ensi viikko tuovat uutta faktatietoa tilanteeseen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää63779- 157753
Ampuminen kylpylässä
Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa25750Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.98712Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä27708Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua93667Kerro minulle totuus
Minä haluan kuulla sen nyt. Kenen kanssa sinä olet nykyisin, ja miksi jätit minut? 🐒193636- 22582
- 61572
VILLISIKALAUMA TULOSSA IISALMEEN
Yle: Poliisi varoittaa Iisalmen keskustaa lähestyvästä villisikalaumasta Poliisi on pyytänyt Pohjois-Savossa Iisalmessa40539Hautakivien massapoisto aloitettu Härkökankaan vanhalla hautausmaalla kaikessa hiljaisuudessa!
Suomussalmen seurakunnan kirkkoneuvosto on tehnyt historiansa surullisimman päätöksen hautojen haltuunotosta ja raivauks34516On todella ikävää
Todella ikävää, että asiat ovat menneet tällaisiksi. Tämä ei ollut missään vaiheessa tarkoitukseni. Olen tehnyt virheit78460- 39455
- 57445
Oletteko koskaan torjuneet kaivattuanne?
Minä olen, kun en silloin tajunnut vielä ihastuneeni. Yritin paikata tapahtunutta, mutta ei onnistunut enää.25427- 70423
sinulle....
Olen ymmärtänyt, ettei minua haluta enää takaisin. Mitään pahaa en koskaan halunnut sinulle. Ikävä että kuvittelit niin.74422Useita poliisiautoja kunnantalolla
Maijojen kyydissä tuttuja naamoja ja nyt kannetaan arkistolaatikoita autoihin. Nyt se on alkanut. Pidätykset.9419- 54408
On kyllä tosi surullista
jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais68397
